lauantai 20. lokakuuta 2018

Harjoitukset jatkuvat

Keskiviikkona kävimme seurakaverini Riikan kanssa omalla hallillamme Laivakankaalla treenailemassa aksaa. Meillä oli Lillanin kanssa tarkoitus tehdä puomia niin että lähetetään se sille ensimmäistä kertaa esteen kautta. Mutkaputkesta lähetys puomille ja siitä edessä odottavalle lelulle. Nyt oli lelu näkyvillä, eli ei ollu muuta estettä edessä enkä huomannut että koira olisi sen vuoksi enää hidastanut vauhtia. Teimme myös keinun paukuttelua touchilla ja selkeästi se meni jo rohkeammin, nyt vain hurjasti toistoja ja harjoituskertoja niin kyllä se siitä rupeaa sujumaan.




Rengasta otettiin suosiolla tarjoamisen kautta viime kertaisen kaaoksen jälkeen. Laitoin sen ensin medikorkeuteen ja Lillan hoksasi aika nopsaan mitä siltä toivon. Naksuttelua ja kehuja niin pikkutypy tarjosi rengasta jo todella aktiivisesti. Nostin renkaan myös maksikorkeuteen mikä ei ehkä ollut kuitenkaan hyvä idea, sillä tarjoamisessa se ei saa vielä niin paljon vauhtia hyppyyn jolloin pompusta tulee korkea ja raskas. Jatkossa siis läheltä tehdyt harjoitukset tehdään matalalla renkaalla ja kun homma alkaa olla varma niin sitten nostetaan. Kepeistä jätettiin pois muistaakseni kolme ohjuria ja se ei mainittavasti vaikuttanut Lillanin suoritukseen. Se ei ihan niin lujaa mennyt kuin aikaisemmin, mutta tämä nyt sallittakoot kun homma on vielä kovin keskeneräinen.




Uudesta hallista Lillan ei ollut muuten moksiskaan, mutta isoista ikkunoista pimeällä näkyvä oma kuvajainen oli hieman creepy :D Sille piti vähän murista ja haukkua, mutta se unohtui hyvin äkkiä kun alettiin hommiin.

Tokossa ollaan tehty aika paljon seuruu-pätkää. Ilman käsiapua tehdään ihan vain muutaman askeleen pätkää jotta se ei lähde edistämään. Vahvistetaan nyt kunnolla lihasmuistiin oikea paikka ja yritetään malttaa vaikka vaikeaa se on! Liikkeestä maahanmeno on edelleen aivan hyvällä mallilla, luoksetulon pomppu alkaa jäädä pois ja paikalla olo onnistui myös eilen Aadan ja Beassin kanssa mallikkaasti. Kaiken kaikkiaan nyt ei ole toistaiseksi ollut mitään isompia ongelmia, toivotaan että homma jatkuu samalla sykkeellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti