perjantai 22. syyskuuta 2017

Pieni kenguru loikkaa

Täytyypä vallan sanoa että on tämä pentuarki vienyt minusta mehut ihan kunnnolla! Ihan hurjan raskasta on ollut hoitaa koko lauma, käydä töissä ja pitää kotikin kuosissa. Onneksi kuitenkin ne hetket kun kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia korvaavat kaiken sen työmäärän mitä on tehnyt. Tässä on haettu uusia rutiineja ja nyt on parin viikon aikana vakiintunut hyvä käytäntö. Aamuisin herään vähän jälkeen seitsemän, ruokin ja pissatan Lillanin ja lähden isojen poikien kanssa lenkille. Tämän jälkeen ehdin touhuta hieman pennun kanssa, syödä, siivota paikkoja ja valmistautua työmaalle. Yhdeksästä seitsemään meneekin sitten töissä/työmatkoilla ja kotiin tultuani lähden heti Lillanin kanssa lenkkeilemään ja treenailemaan. Illalla vielä sapuskat kaikille niin näin on koko lauma hoidettu.



Lillan on ollut aivan ihana pentu, todella rohkea ja järkevä. Tähän mennessä ollaan harjoiteltu käskyistä istu jo suhteellisen varmaksi. Se istuu käskystä nopeasti, osaa pysyä paikallaan ja kestän liikkua siitä reilusti poispäin. Vapautuskäsky on myös opittu erittäin tehokkaasti, sehän tarkoittaa kaikkea hauskaa! Maahanmeno on koko ajan työn alla, avustan vielä kädellä niin kauan että on varmaa ettei se tarjoa ns. lonkka-asentoa. Jos se sen tekee, korjaan ja palkkaan vasta sitten. Tässäkin se osaa pysyä jo paikallaan hienosti. Perusasentokin tulee pikkuhiljaa, sitä tehdään vähän väliä lenkkien yhteydessä. Kovasti me myös leikitään, se on ihan kaikista parasta Lillanin mielestä! Taistelutahtoa löytyy valtavasti ja irrotuskäsky onnistuu myös hyvin. Olen heti alusta opettanut sen syöksymään "kuolleeseen" leluun ja voi vitsi on niin hauska katsoa kun pieni kelpieneiti istua tönöttää jännittyneenä ja odottaa lupaa hyökätä lelulle. Aika kivasti kestää jo viedä lelu kauemmas ja se malttaa odottaa ennenkuin lupa heltiää.



Tarjoamisen kautta on tehty myös putkia, ne ovat pikkutyypin mielestä hauskoja juttuja! Kaikista kivointa on päästä jahtamaan nenän edestä lentävää lelua kun tulee putkesta ulos ja saada vielä kovasti kehuja tästä. Keinua ollaan paukuteltu ja ensijännityksen jälkeen se ei välitä mitään vieressä paukkuvasta laudasta vaan leikkii täysillä tai syö herkkuja. Kovasti on panostettu myös siihen että kaikkien koirien luo ei mennä ja jos mennäänkin niin vain ja ainoastaan luvan ja rauhoittumisen kautta. Sillä on kuitenkin yksi ystävä ylitse muiden, Minnan bordercollie uros Sulo <3 Nämä kaksi ovat vain jotain niin ihanaa yhdessä! Leikit menevät yksiin ja Sulo osaa tarvittaessa komentaa ja opastaa miten aikuisen koirann kanssa käyttäydytään. Sulon kanssa on myös hyvä harjoitella häiriössä toimimista, esimerkiksi lenkillä jos Minna kutsuu Suloa niin Lillan ei sinne enää mene vaan tulee minun luokseni. Se pystyy aika hyvin jo keskittymään ihan meidän omiin juttuihimme jos toiset treenailevat vieressä, olen siitä kyllä tosi tyytyväinen.

Remmilenkitkin menevät jo aika kivasti, neiti ei juurikaan enää riehaannu taluttimessa ja osaa hakeutua tien vasempaan reunaan. Saalisvietti sillä on kyllä kova, voitte varmaan kuvitella kuinka raskas lenkki oli kun västäräkki päätti hyppiä meidä edessä koko saakelin matkan!?



Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin tämä topakka tapaus yrittää kovasti komentaa äänellä joka ei muuten ole kovin korvia hivelevä :D Ensin yritin olla vain huomioimatta mutta tärykalvot eivät kestäneet sitä rikkoutumatta joten kokeiltiin hieman järeämpiä keinoja. Kun kielsin sitä, se vain lällätteli, juoksi kaueammas ja jatkoi haukkua. Kerran sitä kunnolla komensin, otin niskasta ja annoin pienen läpsyn takapuolelle niin johan loppui. Nyt se ottaa onkeensa jo murahduksesta ja heittää pois moiset höpötykset.  Aika kovaluontoinen tämä on ja hyvä niin. Kasvattaja osasi valita kyllä juuri oikeanlaisen pennun minulle. Sopivasti temperamenttia ja kovuutta sopii minun tyyliin tosi hyvin. En ehkä olisi selvinnyt kovin ohjaajapehmeän koiran kanssa.



Vaikka me touhutaan kaikkea tokoon ja agilityyn valmistavaa, se ei toki tarkoita että se tehdään tosissaan ja ryppyotsaisena. Ihan vain leikin kautta, vähän kertaansa ja niin että koiralla on koko ajan hauskaa. Pennun pitää kuitenkin saada olla pentu ja mukavinta onkin katsoa kun tämä kenguru hyppelee pitkin metsiä ja telmii koirakaverin kera!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti