Kovan onnen Reino

Huhhuh että onkin kesä jo pitkällä ja lämpöä piisaa, johan sitä jo odoteltiinkin. Koirarintamalla on ehtinyt sattua ja tapahtua jos jonkinmoista, niin hyviä kuin vähän ikävämpiäkin juttuja. Mutta aloitetaanpas ihan alusta, niin pääsette kärryille missä tällä hetkellä mennään.

Toukokuun loppupuolella päätin ottaa Reinon ja Rymyn kentälle ja lähteä hieman treenailemaan. Aluksi pojat saivat juosta vapaana ja sitten otin Rymyn käskyn alle ja otettiin vähän tokoa. Jossain vaiheessa Rymy herpaantui ja lähti omille teilleen. Kutsuin sitä luokse ja Reinokin päätti ilmestyä apajille jos vaikka palkkaa saisi. Tästähän Rymy suivaantui ja sillä meni niin sanotusti kuppi nurin. Se kävi Reinon päälle kuin yleinen syyttäjä ja tappeluhan siitä tuli. Yleensä olen saanut ne suhteellisen nopeasti toisistaan irti mutta nyt ne olivat aivan tosissaan ottamassa toisiltaan nirriä pois. Reino tietysti pienempänä jäi tuollaisen mörssärin kanssa alakynteen ja osumaa tuli kunnolla. Onneksi sain Rymyä hännästä kiinni ja sain sen kiskottua irti. Jälkinäytelmä ei ollut kaunista katsottavaa: Reino seisoi etujalka ylhäällä ja naama auki, Rymyn kirsusta lensi verta kuin härän kurkusta. Ei muuta kuin pukarit autoon, toinen häkkiin ja Reino etupenkille. Soitin päivystävälle eläinlääkärille joka oli ylläri pylläri Kolarissa eli sadankahdenkymmenen kilometrin päässä. Onneksi ei ollut kyse superakuutista tapauksesta, joten ei tarvinut aivan jalka suorana painaa menemään.

Pieni potilas <3

Vastaanotolla Reino nukutettiin ja kursittiin kokoon. Rymy oli haukannut suoraan silmän yläpuolelta ja alahammas oli lävistänyt posken. Melko karmeat vekit oli, mutta onneksi silmä säilyi ehjänä. Tassussa pojalla ei ollut kuin pieni haava joka selvisi puhdistuksella. Rymyllä oli pieni vekki silmän vieressä ja nenässä, mutta muuten se selvisi vammoitta. Reino sai kipulääkkeet ja antibiootit sekä tietysti tuli pidempi kisakielto doping-sääntöjen takia.

"Ai että mitä!? Enkö pääsekään kisoihin?!"

Kaikista eniten tässä hommassa harmittaa oma tyhmyys, kuka käskee treenata noin että toinen on irti vieressä, etenkin kun näillä kahdella on ollut varsin jännittyneet välit jo pitkään. Toinen jättisuuri harmituksen aihe on se, että en todellakaan uskalla enää luottaa Rymyyn muiden koirien läheisyydessä, etenkin kun se saa halutessaan noin pahaa jälkeä aikaan. Sinänsä onni onnettomuudessa että nyt kohteena oli oma koira, olisi ihan kamalaa jos se olisi päässyt puremaan jonkun toisen koiraa. Tähän tyssäsi meidän tokoura nyt sitten. Minusta olisi täysin moraalitonta viedä tällainen koira kokeeseen joka on purrut noin pahasti toista ja en millään voi luottaa etteikö se tekisi sitä enää uudestaan. Meidän takiamme ei kenenkään muun tarvi pelätä mennä kokeeseen. Harmi juttu, mutta nyt me treenaillaan sitten mielenvirkistyksesi ihan kotioloissa.

Niin ihana mutta turhan iso riskitekijä kisakentille...

Se niistä harmistusjutuista! Kätkän kanssa meillä on treeneissä on ollut nyt selvä noususuhdanne. Sille  tehtiin nyt näitä lämpimiä ilmoja varten uusi kesäkampaus ja voi että se nauttii nyt juosta kun turkki ei hidasta!

Olen itsekin uskaltanut luottaa siihen ja liikkua ja sen huomaa. Koira irtoaa ja etenee itsekin ihan eri tahtiin. Kätkän kanssa ollaan käyty tässä välissä kolmet kisat, Torniossa, Kemissä ja Keminmaassa. Kemkon kentällä se liikkui jo tosi kivasti, mutta otettiin eka radalta keppivirhe ja yliaikaa. Olin silti koiraan oikein tyytyväinen, oli tämä jo huomattavasti paremman näköistä menoa kuin viimeksi Tornion kisoissa joka oli kyllä ihan pohjanoteeraus. Alla oleva ensimmäinen video on Torniosta (ja vielä "parempi" rata), toinen Kemistä, kyllä niissäkin eron huomaa.

Nyt kun katson näitä, huomaan ihan tuskaisen selvästi etten rytmitä liikettä ollenkaan. Juoksen tasaisesti ja hitaasti kuin tavarajuna. No ei kai se koirakaan mihinkään mene, etenkään tuollainen joka ei luonnostaan irtoa ja ole tykki menijä. Onneksi jotain olen oppinut ja huomannut ja ainakin omaan silmään seuraavilla videoilla on meno aivan erilaista.

Yllä siis ensimmäinen kisata Arcticilla. Vieläkin enemmän saisi olla kiihdytyksiä ja rytmityksiä, mutta homma alkaa jo edetä.

Toisella radalla mokasin kakkosesteellä ja otettiin kielto. Kepeillä näin sivusilmällä kuinka tuomari nosti käden ja ihmettelin että missä kohtaa tuli virhe?  Päätin uusia kepit ja hylkyhän sieltä tuli. Tuomari oli nostanut käden koiraan koskemisen vuoksi. Toisaalta, vitonen oli jo alla niin se ja sama ja loppurata mentiinkin jo ihan hyvää vauhtia. Ja hei, huomatkaa että Kätkä jopa laukkaa puomilla, ei ole enää sunnuntaikävelyllä :)

Eilen oltiinkin Hanna-Lena Väätäjän valmennusryhmässä ja teemana meillä oli nollarataharjoitukset. Rata piti siis suorittaa kisanomaisesti ja täysillä. Yllätin itsenikin kuinka kivasti meillä meni! Pöljänä vain kolmanneksi viimeisellä esteellä jarrutin huolimattomasti ja Kätkä kääntyi minua katsomaan ja törmäsi esteeseen. Onneksi ei sattunut mitään ja vedettiin loppuun hyvällä draivilla. Toisella kierroksella teimme sitten sen nollan :) Oli ihan superkivaa ja nyt on tosi positiivinen mieli Kätkästä.

Kirakin on parantunut hyvin sterilisaatiosta mutta sen kanssa en ole oikein mitään voinut tehdä kun se muutti Karon kanssa Ouluun. Sen verran hullu ja uhkarohkea olin että ilmoitin sen kuitenkin samoihin kisakarkeloihin Kemiin kuin Kätkänkin. Päätin luottaa että kyllä se osaa ja muistaa vaikka ei olla päästykään harjoittelemaan. Hienosti tyttö meni, kaikki mokat ihan minun omia niinkuin aina :) Mutta eka radalla me oltiin Kiran ja Kätkän kans ainoat jotka tekivät tuloksen ja näin ollen päästiin palkintopodiumille. Toisella radalla tehtiin Kirpelin kans nollaa mutta minun kisapää ei kestänyt loppuun vaan herpaannuin ja huiskasin neitokaisen ylimääräiselle hypylle. Hyllyllä sitten maaliin.

Kira oli onneksi kisojen jälkeen vielä muutaman päivän kotona joten sekin pääsi käymään Hanna-Lenan treeneissä. Harjoittelimme irtoamista putkiin ja hyvinhän se meni.

Arki on siis jälleen kerran ollut varsin koirientäyteistä niinkuin aina :) Mitäpä muuta sitä tekisi, onko elämässä jotain hauskempaa?