maanantai 18. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa!

Huija kun tämä blogi on pitänyt todellakin hiljaiseloa pitkään! Mutta minkäs teet kun ei ehdi, ei jaksa, ei kiinnosta kirjoittaa? Silloin kannattaa pitää sovinnolla taukoa ja keskittyä muihin juttuihin, ei kukaan jaksa lukea väkisin väännettyä tekstiä saati itse kirjoittaa sitä. Nyt kuitenkin itse asiaan, eli viime aikojen tapahtumiin.



Kaikista mahtavin juttu mitä on tällä välin ehtinyt sattua on se, että Reiska nousi viimeinkin agilityurallaan kakkosiin! Viimeisimmät skabat kisailtiin Torniossa jonne lähti minun lisäkseni molemmat treenikaverini Sarit sekä Minna bortsunsa kanssa. Ensimmäisiltä kahdelta radalta allekirjoittant pokkasi nollat eli menolippu seuraavan päivän kakkosten radalle oli näin ollen lunastettu.



Minna ja Ella sekä Sari ja Aava olivat molemmat vain viimeistä nollaa vailla ja molemmat saivat sen heti ensimmäiseltä radalta. Aika huikea fiilis oli seistä palkintopallilla, kaikki ystävykset sijoituksilla! Seuraavan päivän hyppyradalta Reino nappasi vitosen, mutta muuten suoritus oli aivan mallikelpoinen. Näiden kisojen jälkeen ollaan pidetty taukoa ja myös hieman pidempi treenitaukokin on ollut johtuen joululomista sekä pitkällisestä flunssasta joka tuntui takertuvan meikäläiseen kuin täi tervaan. Nyt on kuitenkin paljon parempi olo ja vuoden ensimmäisiin treeneihinkin on ehditty osallistua.



Eilen olimme Rohki-Hallilla Johanna Kronqvistin koulutuksessa ja saimme valtavasti taas oppia. Omalla kohdallani paneuduimme siihen, että minun pitää uskaltaa rohkeammin tehdä ohjausliikkeet ennen hyppyä, vaatia ja opettaa Reinoa hyppämään vaikka hyörisin ja pyörisin kuinka hyppyjen edessä. Saimme pari oikein onnistunutts vastakäännöstä sekä valssia aikaiseksi. Reino tapansa mukaan vähän katseli uusia ihmisiä ja haahuili, mutta viimeisellä radalla se sai yhtäkkiä moottorinsa käyntiin puolen välin paikkeilla ja sitten mentiinki lujaa ja örinällä säestettynä! Onneksi Krista sai tämän ikuistettua videolle, kyllä siitä karhukoirastakin vauhtia löytyy kun ohjaaja laittaa tossua toisen eteen :)





Kätkän kanssa sain palautetta siitä, että se seuraa valtavan tarkasti minun katsettani ja kun erään hypyn kohdalla käänsin päätäni hieman seuraavan hypyn suuntaan Kätkä menikin esteen ohi, juuri sinne minne katsoin. On se kuulkaa tarkkaa hommaa! Valssin jälkeen huomasin myös että oma linjani lähti valumaan taakse, eikä liike suuntautunu oikeaa estettä kohti, jolloin Kätkä meni minun väärälle puolen ja tässä tapauksessa putken väärään päähän. Tässäkin vain aikaisempi valssi ja saman tien liike lähti etenemään kohti putken oikeaa päätä, eikä taaksepäin. Tsadam, sehän onnistui!




Luottoa vaan koiriin, tarkkuutta omaan kehonkieleen ja kädet matalalla. Keilaa koira esteelle, älä heitä! Mutta olipas vain tosi mukavaa ja voin erittäin lämpimästi suositella kyseisiä kouluttajia kaikille harrastajille.

Ensi sunnuntaina meillä olisi sitten seuraavat kakkosluokan kisat Torniossa, katotaan miten tuo örinäkalle siitä suoriutuu :)


2 kommenttia:

  1. Käykö Rymy metsällä ? Jos ei käy, niin miksi ? Onhan se sentään metsästyskoira, upeaa nähdä kuinka jämpti pärjää :) Mistäs kennelistä Rymy on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rymyn metsästartti on ollut vähän hitaamman puoleinen, johtuen saamattomista omistajista, mutta syksyllä saimme viimeinkin hankittua sille tutkapannan ja pääsimme ensimmäisiä kertoja harjoittelemaan. Tulevalle kaudelle olisi ajatus päästä pojan kans oikein kunnolla treenaamaan ja mikä ettei ihan hirviporukkaankin mukaan. Rymy on Ainolan tilalta Pessalompolosta.

      Poista