Reino rokkaa!

Ah ja voi! Kyllä alkaa näyttää jo aika kivalta Reiskan ja minun yhteistyö, ei ole hukkaan heitetty se työmäärä minkä olen siihen uhrannut. Mehän hemmetti vieköön päästiin sinne agility-kurssille Pelloon! Aloitetaanpa kuitenkin ihan alusta, miten kaikki oikein kävikään.

Keskiviikkona lähdin viiden maissa ajelemaan Fanni ja Reino kyydissä kohti Pelloa. Korvatulpat olisivat olleet aika pop, sillä pahaksi onneksi molemmat koirat ovat pahimpia mahdollisia piippaajia, lisäksi Reino haukkuu ensimmäiset kymmenen kilometriä täyttä kurkkua, arg... Perille päästiin ehjin nahoin ja hermotkaan ei ehtineet mennä montaa kertaa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja kävimmekin koirien kanssa ensin pitkällä kävelyllä ja menimme sitten hallin edustalle istuskelemaan ja odottamaan. Pian Anne, joka kurssia rupeaa vetämään, kurkkasikin hallin ovesta ja tuli jututtamaan ja pääsimme hetken kuluttua sisälle odottelemaan. Reino ei ollut ollenkaan niin paha kuin edellisenä päivänä näyttelyharkoissa mutta toki se piippasi minkä ehti. Tein kuitenkin Minnan neuvojen mukaan ja astuin hihnan päälle enkä huomioinut sitä lainkaan. Viimein se rauhoittui sen verran että se rupesi itse ottamaan minuun kontaktia ja silloin palkkasin sitä ja tein ihan pieniä juttuja, välillä pyysin istumaan tai maahan ja vapautin. Välillä meinasi jo paniikki iskeä kun kaikki treenasivat viime hetken juttuja kuumeisella kiireellä, mutta pakotin itseni rauhoittumaan sillä tiesin että meidän kohdalla sellainen vain lisää Reinon ahdistusta ja stressiä. Viimein pääsimme aloittamaan ja ihan ensimmäiseksi meidät laitettiin riviin jossa esittelimme itsemme ja ohjaajat kävivät kättelemässä meidät ja kyselemässä koirista tietoja. Seuraava tehtävä oli kiertää kaikki koirakot pitämällä kontakti omaan koiraan ja muiden kiertäessä meidät oma koira piti olla hanskassa. Onneksi olimme Reinon kanssa viimeisten joukossa, tässäkin saimme aikaa rauhoittua ja Reinoakin rupesi kiinnostamaan työskentely. Ensimmäinen kierros meni hienosti makkaran avustuksella, mutta tulomatkalla takaisin meinasi keskittyminen herpaantua. Onneksi meillä oli suunnitelma B, vinkulelu jonka nappasin taskusta ja pari kertaa piippasin, niin johan Reiska unohti kaikki muut ja suorastaan hyppeli kontaktissa loppumatkan.

Toisena tehtävänä oli paikalla olo. Liikkeen sai tehdä vapaavalintaisesti joko istuen tai maassa. Valitsimme Reiskan kanssa istuen, ja jätin sen noin viiden metrin päähän ja hetken sen oltua sievästi paikalla palasin sen viereen ja palkkasin. Huh, toinenkin rasti kunnialla suoritettu! Kolmantena koetuksena oli luoksetulo. Koirat laitettiin hallin pitkää seinää vasten ja vuorotellen ohjaajat jättivät koirat paikalleen ja kävelivät itse toiselle laidalle. Reino oli jo tässä vaiheessa ihan totaalisen kiihdyksissä, sillä vain hetkeä aikaisemmin vaihdoimme Marin kanssa Fannin ja Reiskan piippilelut ja senhän tietää että toisen lelu on AINA parempi. Se riehui, puri minua hihasta ja oli aivan kuppi nurin koko koira. Jätin sen omalle paikalleen ja kävelin poispäin pitäen sitä kuitenkin silmällä ja eikös se pentele karannutkin paikalta muutaman askeleen. Ei muuta kuin koira takaisin ja uusi käsky. Nyt se jäi kiltisti näpöttämään ja tuli mallikkaasti luokse. Tässä vaiheessa olin jo niin helpottunut että ajattelin vain että sama se jos ei päästä mukaan, sillä olin niin tyytyväinen Reinoon! Viimeiseksi meidän piti kuitenkin vielä näyttää kuinka leikimme koiriemme kanssa ja Reinolla eikä Fannilla ollut tässä mitään ongelmia: Fanni näytti siltä kuin se lentäisi lelun perässä, niin korkealle se pienillä jaloillaan ponnisti ja Reino metsästi omaa leluaan kauhealla saalistusvimmalla. Huomasi kyllä, ketkä eivät ole oikein koiriaan leikittäneet, sillä osa koirista näytti suorastaan hämmästyneiltä kun omistaja heilutti lelua niiden nenän edessä.

Viimein kaikki tehtävät olivat ohi ja jäimme jännityksellä odottamaan tuloksia. Kaikki suorituivat todella hyvin ja koska osa koirakoista meni suoraan jatkoryhmään, pääsi loppujen lopuksi kaikki osallistujat alkeisryhmään, hyvä me!

Tämän ponnistuksen jälkeen en ole koiria juurikaan treenannut, ajattelin että muutaman päivän lepo voi tehdä ihan hyvää, olemme vain lenkkeilleet ja leikkineet pihalla. Tänään oli sitten taas Ylitornion porukan aksatreenit ja itselläni oli jotenkin haluton olo lähteä. Saattoi toki johtua siitäkin että koirat olivat perseilleet koko saakelin päivän ja lenkki ennen treenejä ei ollut varsinaisesti rentouttava... Rymystä on tullut niin esiteini kuin vain voi ja vaatii kyllä pitkää pinnaa että tästä kaudesta selvitään! Pahoin aavistuksin lähdin Reiskan kanssa kenttää kohti ja jätimme koirat kiinni radan rakentamisen ajaksi. Meillä oli tällä kertaa ihan oikea aksaputkikin, nappasimme sen Marin kanssa mukaan Pellosta keskiviikkona. Teimme tällä kertaa ihan oikean radan, ja sen jälkeen opettelimme radan kävelyä. Jokainen sai miettiä kuinka itse ohjaisi koiran radan läpi ja sitten porukalla kävimme oikean tavan läpi. Ylläri pylläri, meikän ohjausmuuvit eivät oikein olleet saaneet kannatusta, mutta yrityshän on tärkein, eikö?  Mehän jouduimme Reiskan kanssa kiirastuleen ensimmäiseksi ja onneksi menimme radan ensin pätkissä. Olin yllättynyt että sain Reinon niin nopeasti kuulolle eikä karannut kuin pari kertaa käskyn alta, mutta en hermostunut vaan sain sen positiiviselle asenteella ja innostuneella äänellä takaisin luokse, jes! Reino meni esteet kuin vanha tekijä eikä uusi putkikaan tuottanut sille minkään valtakunnan ongelmia. Jos se jotain kämmäsi, niin se oli kyllä ihan minun ohjausliikkeiden vika, mutta ensimmäin suoritusvuoro meni kyllä ihan loistavasti! Toisella kertaa kentälle oli joku ehtinyt lirautella ja hajut olivat Reinon nenään niin ihanat ja mielenkiintoiset että alkuun sitä ei olisi millään kiinnostanut tehdä muuta kuin nuuskutella vain. Lopuksi se totesi minut (ja makkarat!) mielenkiintoisemmaksi ja päätti ryhtyä töihin. Kaikki meni hyvin, kunnes jotenkin unohdin miten valssikäännös renkaalle menikään ja sekoilin siinä ja koira hyppäsi pari kertaa renkaan sivusta. Kun tämä saatiin kuntoon, loppurata meni upeasti! Kyllä mulla on ihana koira!!



Kyllä on mahtava fiilis kun se helvetin kova työ tuottaa tulosta! Vaikka niitä huonoja päiviä varmasti tulee jatkossakin, näillä hyvillä jaksaa kyllä nekin!