Ärsyynnyksen multihuipennus

Joskus osaankin niiiin inhota tuota omaa hevostani. Mur. Viime viikolla olin totaalisesti älyttömässä treenimotivaatiossa, hevonen kulki loistavasti ja oli oikein palkitsevaa ratsastaa, molemmat olivat lenkkien jälkeen hikisiä mutta tyytyväisiä. Kunnes... viime maanantaina lähdin normaalisti maastoreitille treenailemaan ja Lirppa menikin oikein kivasti. Jossain vaiheessa päätin alkaa kaivella puhelinta taskusta ja samalla tipahti hanska. Päätin ottaa sen tulomatkalla ja kun viimein pääsin kohdalle ja aloin sitä raipalla noukkimaan tuo typerä eläin ei voinut pysyä hetkeäkään paikallaan! Se tahti ja pärskyi ja kun yritin kääntää sen takaisin tulosuuntaan, siitä nousi kolmas maailmansota: se rupesi ihan tosissaan uhkailemaan ojaan peruuttamisella mikä on ollut sen mieliharrastus viimeisen puoli vuotta. Tähän mennessä olen saanut sen kuriin rautaisilla pohkeilla ja jämäkillä otteilla, mutta nyt ei auttanut mikään. Yleensähän hevonen varoo kaatamasta itseään, mutta ehei, ei meidän Lirika. Sillä on varmaan jotain itsetuhoisia ajatuksia, sillä vaikka yritin saada sen kävelemään ihan vain sen haluamaan suuntaan se päätti kuitenkin tyyneesti peruuttaa siihen hemmetin syvään ojaan. Luojan kiitos olin sen verran varautunut että olin hyppäämässä alas, mutta perhanan kumisaapas jumittui jalustimeen ja en saanut tarpeeksi vauhtia selästä hyppyyn joten humahdin perseellään tölmyävän hevosen jalkojen tulilinjalle. Tässä vaiheessa tuli hemmetinmoinen kiire ryömiä syvässä lumessa alta pois ja rukoilla että kaviot eivät osu minuun tai että se ei käyttäisi minua astinlautanaan. Onneksi se kiipesi ylös ihan omiaan ja jäi hieman lammasmaisesti tielle seisomaan.

Tarkisitin ensimmäiseksi mahdolliset vauriot, sekä itsessäni ja hevosessa, mutta päällepäin ei näkynyt mitään. Voin kertoa että teki mieli kuristaa se otus siihen paikkaan! Ei siinä auttanut muu kuin pidentää jalustinta noin miljoona reikää ja kiivetä takaisin kyytiin. Käänsin sen juuri sinne suuntaan minne itse olin alunperin halunnutkin ja sitten mentiin kotiin. Näissä tilanteissa on vaikeinta unohtaa hetki sitten sattunut tilanne ja olla reilu hevosta kohtaan. Itseä raivostuttaa ja ottaa päähän, mutta kun hevonen tekee loppumatkasta parhaansa, on pakko laittaa henkilökohtaiset kaunat syrjään ja kiittää silloin kun on tarvis vaikka oikeasti mieli tekisi lätkiä toista päin näköä. Karsinassakin se katsoi niin säälittävästi että minä tein hyvää työtä, miksi et anna sokeria? Pakkohan sitä oli taputtaa ja antaa herkkupala ja vasta sisällä kotona päästin oman ärsyynnyksen totaalisen valloilleen. Otti niin aivoon ja harmitti, sillä tiedän että tuollainen käytös on varsin mahdollista jatkossakin. Kieltämättä vatsassa myllersi aamulla kun lähdin varta vasten samalle lenkille jotta mahdolliset pelot ja möröt saataisiin aisoihin. Onneksi Lirika käyttäytyi varsin mallikelpoisesti, nyt ei tosin tullut konfliktitilanteita. Noh, niihinkin on vain varauduttava ja suhtauduttava terveellä järjellä, haamuja on turha maalailla seinille ja miettiä mitä voisi käydä, mutta uhkarohkea en todellakaan aio olla.

Eilen kävimme treenamassa pellolla jossa oli ihan kiitettävästi lunta. Olo oli kuin valtamerilaivan kyydissä kun Lirika ravasi valtavin askelin! En uskaltanut laittaa sitä liian koville, vaan kävelimme aina hetkittäin ja yhteensä menimme varmaan kymmenen minuuttia jonka jälkeen kävimme auratuilla teillä tekemässä loppuverkat. Luulin että hevonen olisi ihan poikki peltotreenin jälkeen mutta pyh, mokoma oli niin kuuma että sitä sai pidellä ranteet rutisten!



On se niin kaunis, ajatella että se täyttää kohta 23 vuotta!
 

Tänään en ratsastanut ollenkaan, oli todella kurja ilma ja olin sopinut että menen isosiskoni ja pikkuveljenin kanssa uimaan. Oli kyllä ihan superhauskaa, olisi niin ihanaa jos Paulakin asuisi täällä ja voisimme olla tekemissä porukalla useamminkin. Huomenna sitten uusiksi, olen kyllä niin totaalisen hurahtanut tuohon uintiin että oksat pois! Lisäksi ennen uimaan lähtöä sain pitää sylissä pientä kummitytärtäni joka kiitokseksi puklasi ihanat maito-oksennukset paidalleni. On se niin suloinen nyytti että!

Tuonne voisi itsekin kellahtaa nukkumaan!
 

Uh, nyt olen niin supernaatti että lähden lukemaan kirjaa ja köllöttelemään peiton alle, huomenna on aikainen töihin nousu!