Koiramessut 2017

Voi että miten mahtava viikonvaihde onkaan takana ja nyt olen päässyt sen verran arkirytmiin että voin hetkeksi hengähtää ja istua koneen äärelle. Koko vuoden odotetuin reissu siis koitti viimein anivarhain perjantai-aamuna, tarkemmin sanottuna kello neljältä (joka muuten on varsin epäinhimillinen herätysaika!). Silmät sikkurassa hypättiin Lillanin kanssa passattiin ja lähdimme ajamaan Kristan ja Mian perässä kohti Oulua josta oli tarkoitus napata Karolina kyytille.

Kelihän oli perinteisesti aivan kauhea, teitä ei oltu vielä meidän perällä aurattu laisinkaan joten vihreä pahoilainen hyppyytti lumidyynien yli ja jännityksestä jäykkänä pääsin viimein ensimmäiselle pysähdyspaikalle Kemiin. Kahvi teki todella terää ja Lillankin pääsi pissa-asioille. Matka jatkui ja Ouluun päästiin ilman pahempia kommelluksia. Karo koirineen oli odottelemassa jo parkkipaikalla ja lastasimme tavarat kyytiin ja eikun menoksi! Kamala keli ei ottanut laantuakseen ja aiheutin varmaan monelle harmaita hiuksia ajamalla kuin ylivarovainen mummo :D Tuolla vanhalla peltipurkilla ei oikein tee mieli kaahailla, ajomukavuus ei ole järin suuri hyvälläkään kelillä saati moisella lumimyrskyllä. Onneksi Viitasaaren kohdilla helpotti viimein ja Lahteen pääsimme aika kivuttomasti.

"Ai että oikein Helsinkiin?!"

Tästäpä se hauskuus sitten vasta alkoikin! Jostain syystä lasinpesuneste ei halunnut toimia Lahden motarilla joten voitte varmaan kuvitella minkälaista oli huristella vajaat sata kilometria ravan roiskuessa ympäriinsä säkkipimeällä tiellä. Viimein Helsingin valot olivat vastassa ja kurvasimme Käpylän Park Hotellin parkkiin. Vannoin vakaasti että takaisin lähdettäessä pukkaan Passatin junaan enkä aja kyllä enää metriäkään, niin kammottava ajomatka oli.

Onneksi hotelli oli ihana, vähän nuhjuinen ja huone pieni mutta aivan supermukava henkilökunta! Oli sellainen olo koko ajan että olemme oikeasti tervetulleita emmekä välttämätön paha niin kuin joskus aikaisemmin on käynyt. Ensimmäisenä iltana kävimme tietysti koirien kanssa lenkillä, ruokimme ne ja jätimme ne lepäilemään hotelliin kun lähdimme itse metsästämään ruokapaikkaa. Löysimme pitserian josta syötyämme käppäilimme hotellia vastapäätä olevaan kauppaan hakemaan evästä illaksi. Aamulla heräsimme kuuden korvilla ja lähdimme käyttämään koirat ulkoilemassa ja laittauduimme päivää varten. Aamupalan jälkeen hyppäsimme Kristan autoon ja huristelimme messukeskuksen parkkiin. Lillan oli ihan villinä että mikäs se tällainen paikka oikein, joka puolella on niin mahdottoman paljon koiria! Sisäänkäynnillä se jänskäsi ja ei meinannut uskaltaa tulla sisään joten jouduin kantamaan sen. Takanatulijat eivät nimittäin jääneet odottelemaan jahka saan pelokkaan pentuni houkuteltua vaan meinasivat jyrätä päälle. Pääsimme kuitenkin sisään ja siitä alkoi sitten jokaisen omien kehien metsästys.

Olin luvannut Karolle esittää Kiran joka olisikin ennen Lillania vuorossa. Ehdimme hieman harjoitella ja kauhukseni huomasin että en saanut koiraa ravaamaan ollenkaan! Se peitsasi ja peitsasi ihan sama mitä tein. Aloin jo olla epätoivoinen kunnes Karo neuvoi seurauttamaan namilla. Kääntäisihän se päänsä minuun päin mutta tässä tapauksessa se olisi pienempi paha kuin peitsaus. Onneksi Kira sitten juoksikin kehässä nätisti ja tällä kertaa saimme sileän Erin.

Kira odottaa omaa vuoroaan

Tämän jälkeen lähdimme odottelemaan Lillerin kehää ja neiti osasi tosi hienosti odottaa omaa vuoroaan. Viimein pikkuneiti pääsi kehään ja yllättävän sievästi se esiintyi! Ei siis oltu harjoiteltu laisinkaan muuta kuin seisomista ja se onnistuikin aika mukavasti. Juostessa oltiin nautittu hieman kengurubensaa :D Lillan sai oikein mukavat arvostelut ja oli kolmesta kelpparista toinen.

 " Tasapainoisesti rakentunut, keskivahva, mittasuhteiltaan oikea narttu jonka runko kaipaa vielä täytettä. Kapeahko pää jossa hieman turhan pyöreät silmät. Hieman luisu lantio, kulmaukset ok. Liikkuu vielä löysästi edestä, takana voisi olla enemmän joustoa."

Ensimmäisenä päivänä en ehtinyt tutustua expo-alueeseen lainkaan sillä melkein heti Lillanin kehän jälkeen lähdimme kohti hotellia. Perille päästyämme ulkoilutimme lauman ja vastassa oli taas ihana ja iloinen respa joka muisti heti tiedustella kuinka meidän porukalla oikein sujui, ihana! Koirat saivat iltasapuskat ja jäivät lepäämään hotelliin siksi aikaa kun me lähdimme metsästämään itsellemme murua rinnan alle.

Hotellin sängyssä kelpaa luuta napostella!

Tällä kertaa ravintolaksi valikoitui keskustassa sijaitseva Goodwin Steak House. Herranjestas kuinka hyvä ruoka siellä olikaan, voin kyllä erittäin lämpimästi suositella! Koska parkkiaikaa oli runsaasti, ehdimme käydä vielä kävelemässä keskustassa ja katselemassa millaista se Helsingin elämä onkaan.

Allekirjoittanut ja ihana Krisu <3

Seuraavana päivänä pakkasimme reput valmiiksi autoihin ja ajelimme jälleen kerran messariin. Lillan oli onneksi ensimmäisenä vuorossa ja tälläkin kertaa saimme hyvin saman tyyppiset arvostelut kuin edellisenä päivänä, tällä kertaa ollen kolmesta nartusta viimeinen. Olin kuitenkin valtavan tyytyväinen sillä minulla ei ollut mitään odotuksia arvostelujen suhteen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä että tuohan saattaisi vaikka pärjätäkkin :) Kesän näyttelyitä odotellassa! Kira esiintyi tänään viimeisenä ja niin lähdettiin metsästämään sitä viimeistä sertiä. Neiti juoksi aivan superhienosti, oikein leijaili! Se myös seisoi todella arvokkaasti ja oli koko ajan iloinen, häntä heilui jatkavasti. Tulos ERI SA! Siitä sitten kilpailuluokkaan jossa harmillisesti hävisimme nuorelle nartulle ja näin ollen käteen jäi varasert ja varacacib. Hieman kirpaisi, mutta onniteltiin voittajaa ja kehuttiin koiraa joka esiintyi kuitenkin hienosti. Tällä kertaa ehdin kierrellä myös myyntikojut ja Lillan sai uuden back on trackin takin, uudet tossut ja punotun hihnan jota voi käyttää palkkauksessa.

Kävimme katsomassa vielä isolla kehällä kotimaisten rotujen kavalkadin jossa ihana Krista ja Shiro myös esiintyivät. Olihan se hieno kokemus, suorastaan liikutuin kun Finlandia hymni soi ja hienot kotimaiset rodut esiintyivät <3 Tämän jälkeen kotimatka saattoi alkaa ja se meni onneksi huomattavasti helpommin kuin menomatka. Keli oli parempi ja matkaseura ei voi olla kovin huonoa kun vielä keskellä yötä hihitellään huoltsikalla :) Kotona olin joskus viiden maissa maanantai-aamuna ja olipas vain makea kellahtaa omalle sängylle ja alkaa tietysti suunnitella ensi vuoden reissua ;)

Tomera typykkä!

Niin se vain aika rientää! Lillan on jo reilut viisi kuukautta ja on solahtanut oikein mukavasti meidän perheen arkeen. Sisäsiisteys on jo aivan hyvällä mallilla, harvoin se enää lirauttaa lattialle. Viimeksi tänä aamuna ehdin ensimmäisen kerran väliin kun se meinasi pyllistää suoraan olohuoneen matolle ja ehdimme ulos. Hitaasti mutta varmasti se oppii. Hihnakäyttäytymiseen ollaan keskitytty nyt oikein tosissaan ja onhan se välillä aika hermoja raastavaa pysähdellä hihnan kiristyessä kun toisella olisi niin pirusti virtaa ja menohaluja. Onneksi on kuitenkin paikkoja jossa sen voi päästää vapaaksi ja sehän kyllä viilettää menemään! Autot eivät kiinnosta niin paljon kuin aikasemmin, olen pyrkinyt ehdollistamaan sen siihen että se tulee minun luo ja saa palkan kun auton näkee. Aivan alussa sillä tuntui olevan kovasti paimennusviettiä nelipyöräisiin mutta onneksi on kavereita jotka osasivat minua ohjeistaa kitkemään tämän heti pois.

Meillä kun ei kovin paljon ihmisiä ja koiria liiku, on niiden kohtaaminen vähän jännää ja joskus pitää hyppiä hieman kahdella jalalla että näkee paremmin. Onneksi se ei ainakaan vielä ole alkanut haukkumaan ja tähän aijon puuttua kyllä välittömästi jos niin käy. Reino-parka, välistä se katsoo minua vähän kärsivän näköisenä kun moinen pikkukirppu terrorisoi meidän lenkkejä ja sekoilee mukana :) Aivan kuin ei olisi itse ollut samanlainen höperö ja vielä pahempikin!

Treenin alla on edelleen ollut vahva luoksetulo ja tätä se tarjoaa todella mielellään. Aina pyrin pitämään mukana jotain hyvää taskun pohjalla, mutta paras mitä voin Lillanille tarjota on taisteluleikki. Se suorastaan rakastaa sitä ja mikäs sen helpompi ja mukavampi palkkaustapa olisikaan. Käskyt istu ja maahan ovat edelleen hyvällä mallilla, vielä hetkittäin se saattaa ne sekoittaa keskenään mutta tämä nyt on ihan normaalia tässä vaiheessa. Kontaktin pysyminen perusasennossa on kivalla mallilla, jos se tipahtaa niin heti vain dramaattisesti oijoijoij ja kehu kun menee oikein. Seisomis-harkatkin aloitettiin, käskynä meillä on tähän halt. Selkeä, erilainen kuin muut ja ytimekäs. Yleensä treenaillaan aamu/iltaruualla ja pihalla monesti leikin lomassa otetaan nopeita istumisia ja maahanmenoja ja lopetetaan silloin kun koiralla on kaikista mukavinta.

Neiti on osoittanut olevansa hieman dominoiva luonne, mutta se tekee sen hyvin salakavalasti. Jos kyseessä olisi ensimmäinen koirani niin en ehkä sitä edes huomaisi. Se ikään kuin hivuttautuu ylemmäs, oli kyseessä sitten ihminen tai toinen koira. Se röyhkeästi änkeää toisen iholle vaikka esimerkiksi Sulokin kertoo hyvin voimakkaasti että lapa kuuseen. Lillan ei tästä hätkähdä vaan tunkee hitaasti mutta varmasti toisen iholle ja saattaa jopa nousta toisen niskan päälle. Missään vaiheessa se ei näytä hampaita eikä murise, ihan hiljaa vaan korvat takana tunkee kohteen luo. Ihmisille se tulee myös suoraan naamalle, iloisesti nuollen kasvot märiksi, mutta jossain vaiheessa se yrittää luikerrella niskan päälle, ihan kirjaimellisesti. Tänä aamuna kun lojuin vielä sängyssä se päätti kävellä tyynyn yli ja jäi seisomaan niin että kasvoni jäin sen vatsan alle. No ei seissyt kauan :) Tällaisia pieniä juttuja se tekee, mutta kun sen tiedostaa ja kylmän rauhallisesti siirtää hänet sivuun ja alemmas niin eiköhän se siitä. Joskus olen näyttänyt tarvittaessa hampaita joka on myöskin äärimmäisen tehokas keino ainakin tämän neitokaisen kanssa.

Kaiken kaikkiaan opetellaan tuntemaan toisemme ja haetaan sellaista yhteistä hyvää fiilistä. Haluan että ymmärrämme toisiamme ns. puolesta sanasta ja yritän käyttää paljon aikaa ja vaivaa siihen että opin ymmärtämään tätä minulle tyystin tuntematonta koirarotua ja tätä nimenomaista yksilöä. Haluan että meillä on vahva yhteinen perusta mille voimme rakentaa sitten jatkossa harrastuspohjan ja pyrin olemaan kiirehtimättä liikaa vaikka vaikeaa se on :D Näin rapean kolmen kuukauden tuttavuuden jälkeen voin todeta että ihana koira ja ihana rotu <3

Kisaharjoituksia ja hallitreenejä

Nyt ovat taas alkaneet Raunon treenit jonne mukaan on päässyt pitkän tauon jälkeen Reino. Lähdin ihan sillä asenteella liikkeelle että mennään pitämään hauskaa ja katsomaan mihin kaikkeen Reino pystyy. Mukana kulkee luonnollisesti Lillan joka harjoittelee lähinnä hallilla häiriönsietoa ja rauhoittumista ja nehän ne vasta tärkeitä taitoja ovatkin. Ensimmäisellä treenikerralla Reinolla oli niin paljon nähtävää ja koettavaa että keskittyminen meinasi hieman herpaantua, kontaktiesteet kun ovat ihan mainioita tähystyspaikkoja. Ensimmäisellä kierroksella löytyi jo mukavasti vauhtia ja Raunolta sain kehuja oman asenteeni kehittymisestä. Nyt kun Reino lähtee ns. laukalle eli pistää isompaa vaihdetta silmään en enää panikoi vaan jatkan määrätietoisesti ohjaamista, jes!

Pikku-Lillan oli ihan innoissaan kun se ekaa kertaa pääsi Torkin halliin, joka puolella oli niin mahdottoman paljon nähtävää ja koettavaa! Kuvitelkaa kun jättimäinen halli on lohkottu kolmeen osaan ja joka osassa touhutaan niin näyttelytreenejä, agilityä kuin tokoakin, on siinä pienen koiran pää ihan solmussa! Hyvin pikkukoira malttaa kuitenkin keskittyä minuun ja rauhoittua vain olemaan. Reinoa en ole ottanut yhtäaikaa sen kanssa halliin jotta se ei opi siltä maailman ärsyttävintä tapaa haukkua kaikkea ja kaikkia. Aina kun isoveli treenaa, odottaa Lillan autossa ja toisinpäin ja tämä toimii hyvi.

Viime kerralla treeneissä koin Reinon kanssa mahtavia onnistumisen hetkiä ja tuntui aika ajoin että jestas, mehän tehdään oikeasti agilitya! Reino menee lujaa, tosin vähän sillä on vielä sellainen en hillitse itseäni-fiilis päällä, mutta pikkuhiljaa alan päästä kiinni siihen. Yritän antaa sen pitää sen vauhdin mutta samalla pyrin koko ajan vaikuttamaan siihen. Vielä meinaa käydä niin että itse olen liian kiireessä kun tämä ei ole meikälle ns. sitä tuttua Reinoa, mutta uskon että kun nyt talvi treenataan Raunon taitavassa opastuksessa niin hyvä siitä tulee. Saimme myös ihan mahtavan avun meidän keppiongelmaan. Reinohan etenkin kisoissa tahtoo laahustella niitä keppejä ja minulle on sanottu että anna sille tilaa ja vedätä menemään. Rauno puuttui tähän ja sanoi että sileällä ja hypyillä tuo vedättäminen sopii mainiosti, mutta kun tehtävä on hieman vaikeampi, ei Reino halua jäädä sinne yksin tekemään. Silloin pitää mennä viereen, asettaa vastakkainen käsi vähän siihen nenän eteen ja kannustaa menemään. Jestas, Reinolla oikein korvatkin ponnahtivat ylös ja vauhti kiihtyi! Se todellakin toimi! Treeneistä jäi tosi hyvä mieli, Reino keskittyi paljon paremmin kuin eka kerralla.

Nyt viime sunnuntaina hyppäsimme Lillanin kanssa Minnalle ja Sulolle kyytiin ja matka Ouluun alkoi. Kaksikko oli suuntaamassa aksakisoihin ja mikäs sen mukavampaa kuin lähteä kyydille. Ilma oli loistava, aurinko paistoi ja kuulas syysaamu otti meidät Oulussa vastaan. Oli niin ihanaa päästää koirat rallattelemaan vapaana Hiirosen mahtaville ulkoilureiteille ja pikkupimu kuunteli todella hienosti luoksetulokäskyjä. Ei puhettakaan että se olisi mennyt vieraita ihmisiä moikkailemaan, tosin koirien kohtaamisissa otin sen varmuuden vuoksi kiinni, ei ole kellekään kivaa jos vieras koira tulee häsläämään omien luo. Hallissa piika meinasi ensin vähän innostua haukkumaan, mutta hyvin pian se huomasi minun olevan kannattavampaa seuraa ja otti hienosti kontaktia. Katsoimme kisoja ja voi että miten terävänä pikkutypy tuijottikaan suoritusvuorossa olevia koiria, otti oppia selvästikin :) Otin pennulle häkin mukaan jotta se saisi harjoitella sielläkin oloa ja niinhän se oli mainiosti siellä ihan hiljaa <3 Vähän myös höpötettiin lämmittelyalueella, leikittiin, tehtiin paikalla oloa ja kierrettiin pari siivekettä ja se keskittyi hyvin.

Minna ja Sulo tekivät aivan upean viimeisen radan josta olisi tullut kevyesti voitto kotiin jos se yksi rima olisi vain pysynyt kannattimillaan! Sulo menee niin älyttömän lujaa ettei ole tosikaan ja selkeästi runsas tokoilu on tehnyt tälle parille hyvää. Pakka alkaa olla hienosti kasassa ja yhteistyötä on ilo katsoa <3

Kotimatkalla oli yksi hyvin tyytyväinen koira ja ohjaaja, iloinen kenneltyttö ja erittäin väsynyt pieni kelpie.

Luonnetesti

Sunnuntaina koitti viimein odotettu ja paljon etukäteen jännittänyt päivä, silloin nimittäin herra harmaa eli Rymy osallistui luonnetestiin. Paikkana oli Pellon Rohkihalli ja tuomareina Jari Keinänen sekä Reijo Hynynen. Rymy oli hieman ihmeissään paikalle päästyämme, mutta rentoutui täysin pienen kävelylenkin jälkeen. Mukana oli myös Karo ja Kira jotka niin ikään testiin osallistuivat. Ehdimme katsomaan Minnan ja Sulonkin koitoksen ja meidän kaikkien iloiseksi yllätykseksi Sulo meni heittämällä läpi! Oltiin pelätty että testi kosahtaa viimeistään laukauksiin kun Sulo on tosi ääniherkkä mutta mitä vielä, poika porskutti homman läpi ja sai vielä rapeat 140 pistettäkin!

Tästä pienestä viisaasta pojasta kasvoi arvonsa tunteva aikuinen mies <3

Rymy joutui meistä seuraavana hommiin ja aloitettiinkin leikkimisellä. Se ei laisinkaan innostunut tuomarin sille tarjoamasta kapulasta ja he vaihtoivatkin pian tavalliseen leluun. Siitä se kiinnostui astetta enemmän, mutta alkoi leikkimään vasta minun kanssa. Rymyhän ei ole koskaan oikein perustanut moisesta puuhasta joten se käyttäytyi aivan odotusten mukaisesti. Seuraavana olikin kelkka, jota Rymy ensin kovin kummasteli. Se yritti ottaa vainua ja hetken tuumailtuaan se päätti vähän haukkua kun kelkka vain rymisteli kohti. Heti kun hökötys oli kohdalla se syöksyi nuuskimaan ja tutkimaan sitä ja lopuksi nenällä tökkäsi kyydissä ollut nukkea kasvoihin :) Tästä edettiin hyökkäykseen, eli olimme Rymmen kanssa "kävelyllä" kun tuomari hyökkäsi kohti. Rymy heilutti ensin häntää, alkoi sitten haukkua mutta koko ajan väistäen minun taakse. Se osoitti hieman puolustushalua, mutta päätti jättää homman lopulta mamman hartioille ja hyvä niin.

Tämän hässäkän jälkeen oli muistaakseni pimeä huone. Se lähti heti rohkeasti etenemään ja käytännöllisesti katsoen törmäsi meikäläiseen :) Ilme oli just sellainen että ai hei mamma, kiva että sieki oot täällä mutta voisitko nyt väistää kun mulla on tässä tehtävä kesken :D Ei siis ollut ongelmia senkään suhteen. Seuraava koitos olikin sitten hyökkäys niin että koira on seinässä kiinni ja omistaja piilossa. Rymy yritti kaikin keinoin viestittää tuomarille että hei, ei tapella, osoitti kyllä taas että ääntä lähtee, mutta loppuviimein kuitenkin väisti ja teki kaikkensa ettei olisi tarvinnut joutua ihmisen kanssa konfliktiin. Haalaria se säikähti (kukapa ei olisi!) mutta se palautui siitä samoin tein ja melkein käveli maassa lojuneen säikyttäjän päältä. Seuraavaksi selän takana rymisevä tynnyrikään ei sen mieltä juuri hetkauttanut, katsoi vain jaha, tuommonenkin vielä.

Laukauksia jännittin hieman, sillä Rymy ei ole koskaan niitä kuullut. Turhaan jännäsin sillä poika oli täysin lunki, katsoi vain että mistä suunnasta ampu tuli. Tästä veinkin koiran autoon ja lähdin jännittyneenä kuuntelemaan arvostelua ja pisteitä.

Moitteita ei tullut juuri lainkaan, koira käyttäytyi niin kuin tämän rodun edustajan kuuluukin ja mieltä lämmitti erityisesti +2 hermorakenteesta joka kertoo sen olevan tasapainoinen. Se on kuulemma harvinaista herkkua tänä päivänä <3 Loppuviimein Reijo tuumasi että pisteitä kertyi vaatimattomat 221 eli läpi meni että heilahti!! Ja olivat vielä sanoneet että tänään oli todella hyviä jämtejä <3 Niin siistiä ja upeaa! Oonhan sen aina tiennyt että Rymy on lunki ja suhtautuu järkevästi uusiin ja outoihin tilanteisiin, mutta kyllä tuo silti sykähdytti. Myös Kira läpäisi testin kirkkaasti, pisteitä sillekin kertyi upeat 206!

Voin kertoa että aika tyytyväinen joukko palasi Kainuunkylään viime lauantaina ;)

Pieni agiliitäjä

Käytiin eilen lenkin jälkeen vähän hömppäilemässä kentällä ja kun sattui pikkuvelikin olemaan mukana kameramiehenä, pitihän sitä hieman kuvailla. Päästettiin pikkukelpie vähän "aksaamaan" ja voi kuinka Lillan rakastaa putkia, se menisi niitä ihan koko ajan jos lupa vain olisi! Päästin sen pari kertaa tekemään putken, tehtiin muutama takaakierto ja paukuteltiin keinua. Neidillä olisi ollut halua tehdä paaaaljon enemmän, mutta koska se on vielä niin pieni, joutui se tyytymään tällä kertaa tähän.

On se sitten kyllä ihana pieni tyyppi, parempaa en olisi voinut toivoa! Tärkeää on nyt että en ahnehdi liikaa (vaikeaa se tosin on!) ja annan sille aikaa olla vauva. Tosi vaikea löytää se tasapaino kuinka paljon tekee ja mitäkin, mutta uskon että hyvä ohjenuora on jättää kaikki tekeminen siihen kun se vielä itse haluaisi jatkaa. Kaiken pitää olla superkivaa eikä se saa tuntua työltä missään vaiheessa.

Sisäsiisteyskin alkaa olla jo ihan kivassa vaihessa, vahinkoja tapahtuu enää harvoin. Kissojen kanssa aletaan olla hyvää pataa, Irma on kouluttanut Lillanista kissaa kunnioittavan toverin. Se on ihan loistava kuinka se osaa olla pennun kanssa rauhallinen ja jos ylilyöntejä tapahtuu, se ihan tyyneesti läppää käpälällä ja sitten taas rauhoittuu. Kun pentu osaa olla kunnolla, se puskee ja kiehnää sitä ja selkeästi osoittaa haluavansa olla kaveri <3

Kaiken kaikkiaan arki alkaa olla helpompaa kun meillä kaikilla on jo selkeät rutiinit miten toimitaan, niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Maailman ihanin kelpie!

Äääk, minun pieni kelpievauva alkaa olla jo iso tyttö! Tai no, iso ja iso, mutta tuntuu että se venyy ja vanuu koko ajan ja sen kun kaunistuu! Miten hauskaa sen kanssa onkaan touhuta, toinen on niin intopiukeana aivan sama mitä tehdään. Tänä aamuna osattiin mennä maahan jo pelkästä suullisesta käskystä, se oikein läsähtää alas ja on niin pätevänä ettei tosikaan :D

Eilen päästiin harjoittelemaan taas hieman häiriötä kun minun treeniläisten kanssa juteltiin kentän laidalla. Mikäs sen parempaa kun ottaa Lillan hihnaan ja palkata sitä kontaktista ja rauhoittumisesta. Viimein se taas tajusi että toisten koirien luo on ihan turha tempoa ja että on paljon järkevämpää vain hengata mamman kanssa.

Ennen kuin muu porukka tuli kentälle, leikittiin Lillanin kanssa sen suosikkilelulla (kiitos Levin Lemmikkitarvike!) ja tehtiin muutaman kerran suora putki ja pari siivekkeen kiertoa. Otettiin myös hieman paikalla oloa ja leluun syöksymistä. Muutoin se sai juosta irti ja leikkiä sillä välin kun laitoin ryhmälle rataa.

Kotonakin se osaa olla jo aivan asiallisesti, eli ei ihan koko ajan ole Reino-paran kimpussa. Sen uusi suosikkiharrastus on myös saunominen, joka kerta se haluaa kiivetä lauteille kaveriksi ja siinä se makoilee aivan tyyneenä kun heitetään löylyä, hassu koira. Pesukaan ei tunnu tuottavan paineita, Joni sanoi sen plumpsahtaneen ojaan eilen ja näin ollen pikku rapariitta joutui suihkutettavaksi. Oli kuulemma jopa vaikuttanut aivan nauttivan lämpimästä suihkuttelusta.

Pitää muistaa aina päivitellä tällaisia lyhyempiäkin kuulumisia, pysyy treenipäiväkirja ajan tasalla ja voi että näitä on niin kiva lukea sitten myöhemmin!

Pieni kenguru loikkaa

Täytyypä vallan sanoa että on tämä pentuarki vienyt minusta mehut ihan kunnnolla! Ihan hurjan raskasta on ollut hoitaa koko lauma, käydä töissä ja pitää kotikin kuosissa. Onneksi kuitenkin ne hetket kun kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia korvaavat kaiken sen työmäärän mitä on tehnyt. Tässä on haettu uusia rutiineja ja nyt on parin viikon aikana vakiintunut hyvä käytäntö. Aamuisin herään vähän jälkeen seitsemän, ruokin ja pissatan Lillanin ja lähden isojen poikien kanssa lenkille. Tämän jälkeen ehdin touhuta hieman pennun kanssa, syödä, siivota paikkoja ja valmistautua työmaalle. Yhdeksästä seitsemään meneekin sitten töissä/työmatkoilla ja kotiin tultuani lähden heti Lillanin kanssa lenkkeilemään ja treenailemaan. Illalla vielä sapuskat kaikille niin näin on koko lauma hoidettu.

Lillan on ollut aivan ihana pentu, todella rohkea ja järkevä. Tähän mennessä ollaan harjoiteltu käskyistä istu jo suhteellisen varmaksi. Se istuu käskystä nopeasti, osaa pysyä paikallaan ja kestän liikkua siitä reilusti poispäin. Vapautuskäsky on myös opittu erittäin tehokkaasti, sehän tarkoittaa kaikkea hauskaa! Maahanmeno on koko ajan työn alla, avustan vielä kädellä niin kauan että on varmaa ettei se tarjoa ns. lonkka-asentoa. Jos se sen tekee, korjaan ja palkkaan vasta sitten. Tässäkin se osaa pysyä jo paikallaan hienosti. Perusasentokin tulee pikkuhiljaa, sitä tehdään vähän väliä lenkkien yhteydessä. Kovasti me myös leikitään, se on ihan kaikista parasta Lillanin mielestä! Taistelutahtoa löytyy valtavasti ja irrotuskäsky onnistuu myös hyvin. Olen heti alusta opettanut sen syöksymään "kuolleeseen" leluun ja voi vitsi on niin hauska katsoa kun pieni kelpieneiti istua tönöttää jännittyneenä ja odottaa lupaa hyökätä lelulle. Aika kivasti kestää jo viedä lelu kauemmas ja se malttaa odottaa ennenkuin lupa heltiää.

Tarjoamisen kautta on tehty myös putkia, ne ovat pikkutyypin mielestä hauskoja juttuja! Kaikista kivointa on päästä jahtamaan nenän edestä lentävää lelua kun tulee putkesta ulos ja saada vielä kovasti kehuja tästä. Keinua ollaan paukuteltu ja ensijännityksen jälkeen se ei välitä mitään vieressä paukkuvasta laudasta vaan leikkii täysillä tai syö herkkuja. Kovasti on panostettu myös siihen että kaikkien koirien luo ei mennä ja jos mennäänkin niin vain ja ainoastaan luvan ja rauhoittumisen kautta. Sillä on kuitenkin yksi ystävä ylitse muiden, Minnan bordercollie uros Sulo <3 Nämä kaksi ovat vain jotain niin ihanaa yhdessä! Leikit menevät yksiin ja Sulo osaa tarvittaessa komentaa ja opastaa miten aikuisen koirann kanssa käyttäydytään. Sulon kanssa on myös hyvä harjoitella häiriössä toimimista, esimerkiksi lenkillä jos Minna kutsuu Suloa niin Lillan ei sinne enää mene vaan tulee minun luokseni. Se pystyy aika hyvin jo keskittymään ihan meidän omiin juttuihimme jos toiset treenailevat vieressä, olen siitä kyllä tosi tyytyväinen.

Remmilenkitkin menevät jo aika kivasti, neiti ei juurikaan enää riehaannu taluttimessa ja osaa hakeutua tien vasempaan reunaan. Saalisvietti sillä on kyllä kova, voitte varmaan kuvitella kuinka raskas lenkki oli kun västäräkki päätti hyppiä meidä edessä koko saakelin matkan!?

Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin tämä topakka tapaus yrittää kovasti komentaa äänellä joka ei muuten ole kovin korvia hivelevä :D Ensin yritin olla vain huomioimatta mutta tärykalvot eivät kestäneet sitä rikkoutumatta joten kokeiltiin hieman järeämpiä keinoja. Kun kielsin sitä, se vain lällätteli, juoksi kaueammas ja jatkoi haukkua. Kerran sitä kunnolla komensin, otin niskasta ja annoin pienen läpsyn takapuolelle niin johan loppui. Nyt se ottaa onkeensa jo murahduksesta ja heittää pois moiset höpötykset.  Aika kovaluontoinen tämä on ja hyvä niin. Kasvattaja osasi valita kyllä juuri oikeanlaisen pennun minulle. Sopivasti temperamenttia ja kovuutta sopii minun tyyliin tosi hyvin. En ehkä olisi selvinnyt kovin ohjaajapehmeän koiran kanssa.

Vaikka me touhutaan kaikkea tokoon ja agilityyn valmistavaa, se ei toki tarkoita että se tehdään tosissaan ja ryppyotsaisena. Ihan vain leikin kautta, vähän kertaansa ja niin että koiralla on koko ajan hauskaa. Pennun pitää kuitenkin saada olla pentu ja mukavinta onkin katsoa kun tämä kenguru hyppelee pitkin metsiä ja telmii koirakaverin kera!

Kuinka selätimme pujotteluprobleeman

Kätkän ja minun kompastuskivi on ollut pitkään pujottelu. Milloin se ei hae kepeille, milloin se laahustaa, joskus se haukkuu ja laittaa silmät kiinni ja mitä vielä. Ajattelin tehdä ihan oman postauksen siitä miten tämä asia on saatu (toivottavasti!) viimein kuntoon.

Kun aloimme harjoitella keppejä, lähdin opettamaan sitä perinteisellä nenästä viennillä kun en muutakaan osannut tai paremmasta tiennyt. Tämä on ihan ok menetelmä mutta Kätkälle se ei sopinut. Koirasta tuli kättä tuijottava, näykkivä ja haukkuva joka ei edennyt lainkaan. Muutoshan moiselle käytökselle piti saada ja aloimme harjoitella ohjuriverkoilla joka sinänsä oli ihan toimiva idea jos sen olisi tehnyt oikein. Tein niin että päästin sen vain tekemään keppejä edelleen silti ohjaten kädellä (oi miksi?!) ilman etupalkkaa ja aina kun verkkoja vähennettiin Kätkä rupesikin etenemisen sijasta tuijottamaan minua.

Viime kesänä Minna ohjeisti meitä käyttämään tavallisia ohjureita. Väitin kivenkovaan ettei se onnistu kun Kätkä joko hyppää ne yli tai menee alta. Tässä tultiinkin siihen että herranjestas, ne ohjurit pitää OPETTAA sille koiralle, eli ensimmäisillä kerroilla laitettiin etupalkka ja ohjattiin koiraa hihnan avulla jotta se ei päässyt tekemään virhettä. Jo muutaman kerran jälkeen Kätkä huomasi että ahaa, tästä pitääkin pujotella. Aluksi se kiskoi hihnaa ja saattoi jopa pysähtyä että mitä hemmettiä hältä oikein tahdotaan. Tässä tilanteessa vain annoin papparaisen miettiä ja hoksata jutun jujun. Kun homma sujui hihnalla, löysäsin remmin pois ja annoin koiran pujotella niin että itse olin vuoroin kummallakin puolella keppejä.

                                  

Kun Kätkällä alkoi olla hyvä vauhti ja varma rytmi, uskalsin ottaa muutaman ohjurin välistä pois. Lopuksi se teki ne hienosti ilman yhtään ohjuria. Tällä tavalla me pääsimme irti siitä ohjaajan tuijottelusta, haukkumisesta ja hitaasta menosta.

Edelleenkin käytän ohjureita säännöllisesti. Etenkin jos harjoittelemme vaikeampia sisäänmenokulmia tai esimerkiksi sitä että voin edistää, irrota tai tehdä vaikkapa takaaleikkausen.

Kisoissakin kepit ovat alkaneet edistyä mutta ihan vielä ei harjoitusten tasolla olla. Tähän ollaan myös paneuduttu nyt oikein ajan kanssa, sillä selkeästi Kätkä ottaa häiriötä kisatilanteesta ja yleisöstä ja se heikentää sen suoritusta silmin nähden. Nyt vain lavastamaan kisatilanteita ja epistelemään niin kyllä se siitä!

Kaaoksesta kärkisijoille

Huija mikä mahoton viikonvaihde taas takana! Lauantaina ajelin talkoilemaan meidän omiin kisoihimme ja vitsi että oli kivaa nähdä taitavien koirakoiden suorituksia jokseenkin vaikeilla radoilla. Tuomari Janne Karstunen oli suunnitellut kyllä sellaiset koetinkivet joilla karsittiin jyvät akanoista! Lillan oli myös mukana ja se oli ihan älyttömän terhakas ja innoissaan. Paljon nähtävää ja koettavaa niin olihan toinen ihan täpinöissään. Hyvin se kuitenkin joka kerta rauhoittui kun laitoin sen autoon omaan pesähäkkiinsä ja pihaustakaan ei sieltä koko päivän aikana kuulunut, aika hienoa!

Vähän jo väskättää

Sunnuntai meni sitten itse kilpaillessa. Olin ilmoittanut Reinon kolmosluokkaan ja onneksi päästiin starttailemaan heti aamusta. Vitsit että jännittikin, nämä olivat nimittäin vasta toiset ulkokisat Reireille tälle vuodelle ja kaikkihan tietävät että kun tästä tyypistä on kyse, mitä vain voi tapahtua.
Ensimmäiselle radalle lähdettiin keskittymättöminä ja sekavina ja Reiska oli sitä mieltä että oikeastaan alkuun kaikki muu oli paaaljon kiinnostavampaa kuin itse aksa. Kurkataan vähän ojanreunaa, käydään vähän tsekkailemassa ketä on tänään yleisössä ja silleen. Jossain vaiheessa se lähti hyvin mukaan mutta kappas, A toimi taas hyvänä laukaisualustana ja sitte mentiin! Pienen rallikierroksen jälkeen saimme tehtyä radan loppuun hylsyllä.

Nooh, toiselle radalla lähdettiin sitten "pikkasen" eri asenteella. Käskytin kuin pahinkin armeijan kenraali ja se toimi. Aluksi Reino otti yhden kiellon kun se meinasi taas vähän herpaantua, mutta hienosti kuitenkin lähti mukaan. Keinulla vähän kurkattiin olisiko sivustalla mitään mielenkiintoista mutta edelleen se keskittyi kuitenkin tekemiseen. Ennen keppejä se tuli putkelta ulos kuin kaistapää ja näin että nyt lähtee tassuista jos en tee jotain peliliikettä. Tein tietoisen törmäyksen josta tulikin vitonen mutta se hieman rauhoitti tyyppiä ja matka jatkui. Harmikseni söhläsin vielä hypyn ennen puomia mutta onneksi siitä ei tullut virhettä, aikaa vain tuhraantui. Loppuun asti vedettiin ja oltiin peräti neljänsiä! Eihän se nyt kaunista vielä ollut eikä varsinkaan kauniin kuulosta mutta väliäkö tuolla. Reino tarvii kunnon vääpelin käskyttämään ja se oikein syttyy siitä. En siis ole koiralle vihainen vaikka se siltä saattaa ehkä kuulostaa. Tältä radalta ei tullut kuin neljä tulosta kuudestatoista koirakosta joten saapi olla aivan tyytyväinen.

Viimeisellä radalla Reino oli jo vähän väsynyt mutta pienten mokien saatteleman pääsimme maaliin. Hylsy tuli mutta olin niin onnellinen tuosta edellisestä radasta ettei haitannut yhtään.

Kätkän koettelemukset alkoivat hyppyradan muodossa. Lähdin liikkeelle aivan hyvillä mielin ja Kätkäkin lähti mukaan kunnes... ilmeisesti se näki jotain yleisössä ja voi taivas, se käveli pahki esteen rimaan :D Se oli niin hölmistyneen näköinen että ei tosikaan! En tiedä ottiko se siitä vähän itseensä kun loppurata meni tosi tahmeasti ja hylsyllä tultiin maaliin. Toisella radalla sain papparaista vähän viriteltyä paremmin ja lähdettiin ihan eri vauhdilla liikkeelle. Harmikseni unohdin itse hetkeksi radan ja tuhlasin kallisarvoisia sekunteja sekä otin yhden kiellon töppäilyni takia. Onneksi loppurata sujui moitteettomasti ja tältä radalta tulikin sitten voitto! Tuloksia ei tullut kuin kaksi ja onneksi toinen sija meni seura- ja treenikaverilleni Sinille ja Jaskalle.

Viimeiselle radalle lähdin ihan hyvillä mielin vaikka se kävellessä tuntui kauhean vaikealta. Onnistuin kuitenkin kaikissa "pahoissa" paikoissa mutta pöhkönä ohjasin tosi huolimattomasti kepeille ja sieltä napsahti vitonen ja taas aika juoksi turhan lujaa. Joka tapauksessa oltiin kolmansia Sinin viedessä voiton ja palkintopodiumkolmikkomme oli ainoita jotka tekivät tulokset.

Viikonlopusta jäi hyvä mieli, eritoten Reinosta vaikka meno hetkittäin melko kaaottista olikin. Selvitin sen kanssa kuitenkin vaikeat paikat ja se osaa kunhan se vain keskittyy. Ja mukavinta tässä on se, että sen kanssa olen tehnyt ypöyksin töitä viimeisen vuoden eikä takapakkia ole tullut. Nyt vain uusia kisoja alle ja taistelufiiliksellä eteenpäin, kyllä niitä onnistumisia aina välistä tulee :)

Kuva 19.8.17 Pellon kisoista

Hän on täällä!

Nyt se on viimein tapahtunut, johan tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa jo pari vuotta! Tähän perheeseen muutti kolme viikkoa sitten uusi tulokas, australiankelpie Dracoulinnes Libra, tutummin Lillan. Avopuolisoni viimein näytettyä vihreää valoa olen aktiivisesti etsinyt itselleni uutta koiraa. Ensin tietysti piti pähkäillä mikä se rotu nyt sitten olisi ja loppujen lopuksi kelpie tuntui itsestään selvältä valinnalta. Kelpie ei ole liian iso, se on paimen ja sillä löytyy työmoottoria runsain mitoin. Karva on helppohoitoinen ja ulkonäkökin miellyttää kovasti. Niinpä laitoin monelle kasvattajalle kyselyä ja lopulta päädyin ruotsalaiseen kasvattajaan ja Lillan muutti meille Sundsvallista.

Todennäköisesti narttu jää mediksi tai menee ensi vuoden alusta voimaan astuviin pikkumakseihin, olettaen että se terveytensä puolesta voi agilityä harrastaa, sitä kun ei koskaan tiedä. Ainakin sillä on sukunsa puolesta mainiot edellytykset lajiin. Taustasta löytyy myös hienosti tokossa pärjänneitä yksilöitä joten sen puolesta toiveet saada monipuolinen harrastuskoira ovat korkealla.

Tässä muutaman viikon aikana olen oppinut huomaamaan että neiti on melkoisen sisukas, päättäväinen mutta haluaa silti miellyttää. Energiaa on valtavasti ja yksi tärkeimmistä opiskeltavista asioista onkin heti ollut rauhoittuminen. Aloitimme myös välittömästi käytännön että odottaa pitää ennen ruokaa ja ovien avaamista ja tämän se hoksasi aika lailla heti. Luoksetuloa vahvistan koko ajan, aina on jotain pientä taskun pohjalla, joko nami tai lelu ja metsässä olen piiloutunut hetkeksi jotta se oppii pitämään minua silmällä eikä toisin päin. Olen pitänyt sitä niin paljon mukana kaikkialla kun vain suinkin olen pystynyt mutta myös kotona yksin oloa on opeteltu. Se on myös huomannut että oma häkki on rauhoittumispaikka joten kisapaikoilla ja treeneissä se osaa jo hienosti odotella hiljaa kun olen muiden koirien kanssa kentällä.

Tähän mennessä tuttua kauraa on autot, uudet ihmiset, vieraat koirat (näihin se suhtautuu vielä liian innokkaasti, nyt on menossa harjoittelu että muita ei aina mennäkään moikkailemaan vaan mamma on kivempi juttu). Muiden koiriemme kanssa Lillan tulee hyvin toimeen. Reinolla meni hetki lämmetä, se kun ei ole kovin paljon pennuista piitannut mutta jo viikon jälkeen ne leikkivät ja touhusivat yhdessä. Kätkä on sellainen isällinen, ei niinkään leiki, mutta sietää pennun höpötyksiä hyväntahtoinen ilme naamallaan. Rymy on ehkä hieman liian innokas ja taannoisen Reinon höykyttämisen jälkeen en siihen oikein luota. Nätisti se pentua kuitenkin nuuskii ja ainakaan vielä se ei ole osoittanut minkäänlaisia agressiivisuuden merkkejä ja hyvä niin.

Laumadynamiikka on hieman hakenut paikkaansa, kissat ovat olleet hieman hämillään ja mustasukkaisia ja Reinokin joutui kasvamaan aikuiseksi aika lailla yhdessä yössä. Kätkä on myös osoittanut selkeästi olevansa hieman loukkaantunut sillä kahdet treenit ja yhdet kisat menivät aivan pipariksi pennun tulon jälkeen. Onneksi viime tiistaina se meni jo hyvin, jaksoi keskittyä ja vauhtiakin löytyi. Treeneissä pentu on tietysti mukana ja harjoittelee vain sietämään erilaisia häiriötekijöitä, leikkimään ja hömpöttelemään irti ja se nauttii elämästään täysin rinnoin.

Tähän asti elo pennun kanssa on ollut mahtavaa vaikkakin raskasta. Itse pentu ei niinkään ole se rasittavin tekijä vaan kaiken ajan käyttö ja koirien hoidon suunnittelu. Tällä hetkellä Lillan on liian pieni isojen poikien kanssa ulkoiluun ja muutenkin tahdon että se oppii ensin liikkumaan minun kanssa. Ei sitten malliopi kaikkea pöljää isommilta :) Vaikka arki onkin nyt ollut hieman raskaampaa, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Mahtavaa tulla kotiin, käydä pitkä lenkki poikien kanssa ja sitten painua metsäpoluille Lillanin kanssa haistelemaan syksyn tuulia!

Nousukiito jatkuu

Kätkä sen kun porhaltaa menemään! Meillä oli tiistaina taas Hanna-Lenan treenit ja tällä kertaa teemana oli vauhti. Ensimmäisellä kierroksella oli tarkoitus mennä ns. normaalisti, eli ei mitenkään ylenpalttisesti hetsata koiraa. Kierros kellotettiin jotta voisimme sitten verrata aikaa seuraavan kiekan vauhtiin. Kätkä oli aluksi vähän tahmea, oma vika sillä se oli liian kauan autossa ennen rataa. Lähdössäkin huomaa kuinka se katselee vain muualle mutta kovalla tsemppaamisella ja ohjaamisella päästiin maaliin. Yksi kielto tuli kun olin huolimaton yhdellä hypyllä mutta hienosti jaksettiin painaa loppuun saakka.

Toisella kierroksella oli sitten tarkoitus kuumentaa koira ihan tosissaan. Hanna-Lena piti koirasta kiinni kun ohjaaja yllytti ja kun se viimein päästettiin irti niin olihan sitä vauhtia vähän eri tavalla! Kätkä tuli tosi kivasti mukana ja jopa kepit vedettiin loistavasti ja vauhdilla. Edellisestä kierroksesta paransimme melkein kymmenen sekuntia ellen väärin muista. Parannettavaa toki jäi eli itse olisin saanut tehdä paljon aikaisemmat persjätöt sekä valssin. Luottoa siihen koiraan ja tee ajoissa!

Tehtiin myös muutaman kerran kepit etupalkalla ajatuksena minun sivuttaissuuntainen irtoaminen. Hyvin poika sen kesti, alkaa pujottelu olla jo melko varmalla mallilla. Tästä eteenpäin minun tulee paneutua ihan tosissaan takaaleikkauksiin. Ne ovat Kätkälle olleet aina tosi vaikeita ja se jää herkästi komentamaan minua jos olen yhtään liian aikaisessa tai väärässä kohdassa.

Nyt vain joka itsenäiseen treeniin hakemaan kohtia joissa se joutuu leikkaamaan :) Hanna-Lena sanoi että kunhan sen itsevarmuus kehittyy ja se uskaltaa tehdä itsenäisiä ratkaisuja myös vauhti kasvaa. Tätä siis luvassa herra Kätkäläinen :)

Kovan onnen Reino

Huhhuh että onkin kesä jo pitkällä ja lämpöä piisaa, johan sitä jo odoteltiinkin. Koirarintamalla on ehtinyt sattua ja tapahtua jos jonkinmoista, niin hyviä kuin vähän ikävämpiäkin juttuja. Mutta aloitetaanpas ihan alusta, niin pääsette kärryille missä tällä hetkellä mennään.

Toukokuun loppupuolella päätin ottaa Reinon ja Rymyn kentälle ja lähteä hieman treenailemaan. Aluksi pojat saivat juosta vapaana ja sitten otin Rymyn käskyn alle ja otettiin vähän tokoa. Jossain vaiheessa Rymy herpaantui ja lähti omille teilleen. Kutsuin sitä luokse ja Reinokin päätti ilmestyä apajille jos vaikka palkkaa saisi. Tästähän Rymy suivaantui ja sillä meni niin sanotusti kuppi nurin. Se kävi Reinon päälle kuin yleinen syyttäjä ja tappeluhan siitä tuli. Yleensä olen saanut ne suhteellisen nopeasti toisistaan irti mutta nyt ne olivat aivan tosissaan ottamassa toisiltaan nirriä pois. Reino tietysti pienempänä jäi tuollaisen mörssärin kanssa alakynteen ja osumaa tuli kunnolla. Onneksi sain Rymyä hännästä kiinni ja sain sen kiskottua irti. Jälkinäytelmä ei ollut kaunista katsottavaa: Reino seisoi etujalka ylhäällä ja naama auki, Rymyn kirsusta lensi verta kuin härän kurkusta. Ei muuta kuin pukarit autoon, toinen häkkiin ja Reino etupenkille. Soitin päivystävälle eläinlääkärille joka oli ylläri pylläri Kolarissa eli sadankahdenkymmenen kilometrin päässä. Onneksi ei ollut kyse superakuutista tapauksesta, joten ei tarvinut aivan jalka suorana painaa menemään.

Pieni potilas <3

Vastaanotolla Reino nukutettiin ja kursittiin kokoon. Rymy oli haukannut suoraan silmän yläpuolelta ja alahammas oli lävistänyt posken. Melko karmeat vekit oli, mutta onneksi silmä säilyi ehjänä. Tassussa pojalla ei ollut kuin pieni haava joka selvisi puhdistuksella. Rymyllä oli pieni vekki silmän vieressä ja nenässä, mutta muuten se selvisi vammoitta. Reino sai kipulääkkeet ja antibiootit sekä tietysti tuli pidempi kisakielto doping-sääntöjen takia.

"Ai että mitä!? Enkö pääsekään kisoihin?!"

Kaikista eniten tässä hommassa harmittaa oma tyhmyys, kuka käskee treenata noin että toinen on irti vieressä, etenkin kun näillä kahdella on ollut varsin jännittyneet välit jo pitkään. Toinen jättisuuri harmituksen aihe on se, että en todellakaan uskalla enää luottaa Rymyyn muiden koirien läheisyydessä, etenkin kun se saa halutessaan noin pahaa jälkeä aikaan. Sinänsä onni onnettomuudessa että nyt kohteena oli oma koira, olisi ihan kamalaa jos se olisi päässyt puremaan jonkun toisen koiraa. Tähän tyssäsi meidän tokoura nyt sitten. Minusta olisi täysin moraalitonta viedä tällainen koira kokeeseen joka on purrut noin pahasti toista ja en millään voi luottaa etteikö se tekisi sitä enää uudestaan. Meidän takiamme ei kenenkään muun tarvi pelätä mennä kokeeseen. Harmi juttu, mutta nyt me treenaillaan sitten mielenvirkistyksesi ihan kotioloissa.

Niin ihana mutta turhan iso riskitekijä kisakentille...

Se niistä harmistusjutuista! Kätkän kanssa meillä on treeneissä on ollut nyt selvä noususuhdanne. Sille  tehtiin nyt näitä lämpimiä ilmoja varten uusi kesäkampaus ja voi että se nauttii nyt juosta kun turkki ei hidasta!

Olen itsekin uskaltanut luottaa siihen ja liikkua ja sen huomaa. Koira irtoaa ja etenee itsekin ihan eri tahtiin. Kätkän kanssa ollaan käyty tässä välissä kolmet kisat, Torniossa, Kemissä ja Keminmaassa. Kemkon kentällä se liikkui jo tosi kivasti, mutta otettiin eka radalta keppivirhe ja yliaikaa. Olin silti koiraan oikein tyytyväinen, oli tämä jo huomattavasti paremman näköistä menoa kuin viimeksi Tornion kisoissa joka oli kyllä ihan pohjanoteeraus. Alla oleva ensimmäinen video on Torniosta (ja vielä "parempi" rata), toinen Kemistä, kyllä niissäkin eron huomaa.

Nyt kun katson näitä, huomaan ihan tuskaisen selvästi etten rytmitä liikettä ollenkaan. Juoksen tasaisesti ja hitaasti kuin tavarajuna. No ei kai se koirakaan mihinkään mene, etenkään tuollainen joka ei luonnostaan irtoa ja ole tykki menijä. Onneksi jotain olen oppinut ja huomannut ja ainakin omaan silmään seuraavilla videoilla on meno aivan erilaista.

Yllä siis ensimmäinen kisata Arcticilla. Vieläkin enemmän saisi olla kiihdytyksiä ja rytmityksiä, mutta homma alkaa jo edetä.

Toisella radalla mokasin kakkosesteellä ja otettiin kielto. Kepeillä näin sivusilmällä kuinka tuomari nosti käden ja ihmettelin että missä kohtaa tuli virhe?  Päätin uusia kepit ja hylkyhän sieltä tuli. Tuomari oli nostanut käden koiraan koskemisen vuoksi. Toisaalta, vitonen oli jo alla niin se ja sama ja loppurata mentiinkin jo ihan hyvää vauhtia. Ja hei, huomatkaa että Kätkä jopa laukkaa puomilla, ei ole enää sunnuntaikävelyllä :)

Eilen oltiinkin Hanna-Lena Väätäjän valmennusryhmässä ja teemana meillä oli nollarataharjoitukset. Rata piti siis suorittaa kisanomaisesti ja täysillä. Yllätin itsenikin kuinka kivasti meillä meni! Pöljänä vain kolmanneksi viimeisellä esteellä jarrutin huolimattomasti ja Kätkä kääntyi minua katsomaan ja törmäsi esteeseen. Onneksi ei sattunut mitään ja vedettiin loppuun hyvällä draivilla. Toisella kierroksella teimme sitten sen nollan :) Oli ihan superkivaa ja nyt on tosi positiivinen mieli Kätkästä.

Kirakin on parantunut hyvin sterilisaatiosta mutta sen kanssa en ole oikein mitään voinut tehdä kun se muutti Karon kanssa Ouluun. Sen verran hullu ja uhkarohkea olin että ilmoitin sen kuitenkin samoihin kisakarkeloihin Kemiin kuin Kätkänkin. Päätin luottaa että kyllä se osaa ja muistaa vaikka ei olla päästykään harjoittelemaan. Hienosti tyttö meni, kaikki mokat ihan minun omia niinkuin aina :) Mutta eka radalla me oltiin Kiran ja Kätkän kans ainoat jotka tekivät tuloksen ja näin ollen päästiin palkintopodiumille. Toisella radalla tehtiin Kirpelin kans nollaa mutta minun kisapää ei kestänyt loppuun vaan herpaannuin ja huiskasin neitokaisen ylimääräiselle hypylle. Hyllyllä sitten maaliin.

Kira oli onneksi kisojen jälkeen vielä muutaman päivän kotona joten sekin pääsi käymään Hanna-Lenan treeneissä. Harjoittelimme irtoamista putkiin ja hyvinhän se meni.

Arki on siis jälleen kerran ollut varsin koirientäyteistä niinkuin aina :) Mitäpä muuta sitä tekisi, onko elämässä jotain hauskempaa?

Möllirallia

Voi pirhana meijän pientä Kaukametsäläistä <3 Käytiin eilen epävirallisissa kisoissa Tornion Kennelkerholla, ajatuksena testata mitä poika tuumaa kisatilanteesta pienen tauon jälkeen. Kätkällähän on ollut taipumusta hieman jännittää ja ikään kuin käpertyä itseensä kisoissa. Se ei ole oikein uskaltanut näyttää sitä omaa osaamistaan vaan suoritukset ovat ollet hieman ujoja. Päätin keskittyä nyt tosissaan siihen että liikun rohkeasti ja reippaasti, luotan koiraan ja teen hyvät pysäytyskontaktit. Keppejä ehdin treenata lämppäalueella aivan rauhassa etupalkalla ja pari kertaa aluksi se meinasi että eeeeen meeeee! Mutta sitten rupesi homma luistamaan ja saatiin super-onnistumisia ja pääsin palkkaamaan kunnolla.

Ai että kuka muka jännitää?

Eka möllirata meni vähän niin ja näin, takaaleikkaus ekaan putkeen ei oikein onnistunut ja Kätkä ei ollut aivan vielä syttynyt menemään. Kaikki saivat uusia radan ilmaiseksi ja toisella kiekalla homma lähtikin toimimaan! Ohjasin paljon paremmin ja Kätkältäkin oli ehtinyt pahin jännitys kadota.

Erityisen tyytyväinen olen tuohon punaisen putken takaaleikkaukseen/vientiin, tein sen selkeästi ja rohkeasti, tämä on nimittäin ollut meikäläisen heikkous.

En ainakaan minä, kattokaa mikä vauhti!

Ja vaarallisia tilanteita!

Kisaavien radalle lähdettiin hyvillä fiiliksillä ja tuntui että koirassa oli aivan mukavasti vauhtia. Kontaktit onnistuivat oikein mainiosti, vielä hitusen vauhtia niihin niin avot. Itse en vielä aivan luottanut että se ottaa ne joten ehkäpä minun liike vähän himmasi alastuloa, mene ja tiedä. Eka radan kepit olivat hauskat, se ensin pysähtyi silleen että häh, en voi mennä, mutta yhtäkkiä se vain sukelsikin sinne ja teki hienot kepit :) Uusintaradalla homma oli aika bueno, kepitkin mentiin jo melkein yhtä kivasti kuin harkoissa. En mennyt sörkkimään ja häiritsemään koiraa vaan annoin sen tehdä duunit ja LUOTIN siihen. Muutamassa kohdassa olisin voinut ohjata paremmin, esimerkiksi persjättö on totaalisen myöhässä vihreältä putkelta tullessa mutta oppia ikä kaikki. Viimeisen takaakierron jälkeen hoppuilin ja käänsin rintamalinjan liian aikaisin pois putkelta kohti kontaktia ja Kätkä luki sen ja hypähti Aalle. Mutta ei haittaa, kyllä tämä oli yksi parhaista suorituksista mitä me ollaan yhdessä tehty anyway.

Sunnuntaina oli muuten Kätkän onnenpäivä, sillä äiskä tuli sitä katsomaan! Voi sitä ilon ja riemun määrää ja kun vielä "pikkusiskon" ja mummokoiran kera sai telmiä pihalla niin mikäs sen parempaa. Nyt Kristalla onkin muutama sunnuntai putkeen Kainuunkylä-vierailuja sillä Hilppu on ilmoitettu möllitoko-kurssille joka pidetään vanhan koulun pihalla. Kivaa, tulee meilläkin nähtyä useammin ja Kätkä on varmasti onnellinen <3

Irti mun lelusta sisko!

Ensimmäiset viralliset tokoilut!

Hitsit miten jännä päivä olikaan eilen! Minna soitti minulle puolelta päivin ja kertoi heidän tokokurssiltaan vapautuneen paikka yhdelle kerralle, haluaisinko ostaa sen? No totta maar kun ihana ystäväni vielä lupasi tuoda minulle koiran. Iltaa kohden rupesi jo vähän jännittämään ja paikalle päästyäni pahat aavistukset hiipivät mieleen. Mitä jos Rymy karkaisi ja söisi jonkun? Entä jos murisee muille koirille? Ei siinä kuitenkaan mikään enää auttanut ja hetken odoteltuani kurvasi Minna ja koirat Tassutallin pihaan. Rymy oli aivan hassuna kun näki minut, pyöri ja kiehnäsi ja häntä heilui niin maan vimmatusti. Lähdimme käymään kävelyllä sillä sisällä oli vielä edellinen ryhmä. Muutenkin ajattelin että tekisi varmaan ihan hyvää Rymylle vähän tuulettaa ja rentoutua ennen kuin mennään halliin. Takaisin tullessa piti hieman urista vastaan tulevalle koirakolle, mutta uskon että se johtui puhtaasti siitä että tien ollessa superjäässä jouduin ottamaan sen tosi tiukkaan otteeseen ettei mennä nurin. Yleensä kohdataan toiset aina remmi löysänä niin paine kaulassa ja minun jännitys varmasti teki oman osansa.

Halliin päästyämme Rymy oli ensin todella levoton, vinkui, pyöri ja oli kaiken kaikkiaan ihan pöhkö. Äkkiä se kuitenkin rauhoittui ja aluksi "viritimme" koirat oikeaan moodiin tekemällä perusjuttuja. Ensimmäisenä aiheena oli jäävät liikkeet, tällä kertaa maahan meno liikkeestä. Mehän ei olla juuri seuraamista tehty, joten päätin pitää vielä vasemman käden apuna nenän edessä. Pienen pysähdyksen jouduin tekemään että Rymy jäi maahan, mutta hyvin se sinne köllähti ja odotti mallikkaasti että kävin kävelemässä liikkurina toimineen Katin määräämän matkan ja palasin takaisin koiran luo. Sivullekaan se ei noussut ennen kuin annoin käskyn, tosin pienesti se nytkähti kun kuuli liikkurin äänen.

Seuraavaksi saimme harjoitella itsenäisesti hyppyä ja tehdä muitakin perusasioita. Teimme hypyn pari kertaa, sitten treenasimme ihan vain maahan ja istu sarjaa. Nämä alkavat sujua jo oikein mukavasti. Paikalla olo porukassa otettiin myös ja pikkusen pisti jänskättämään kuinka tuo harmaahapsi pysyy paikalla. Älä huoli, siihen jäi kuin tatti ja vaikka kuuli kummallisia ääniä kuten puhelimen hälytysäänenä toimineen koiranhaukun, se pysyi koko minuutin! Harmillisesti se vain kuunteli muiden käskyjä kun toiset pyysivät sivulle ja nousi, mutta ei haittaa, tätä on niiiin vähän harjoiteltu että kyllä se siitä vielä.

Sain Katilta apuja myös kapulan pitoon. Kerroin että en ole oikein uskaltanut sitä tehdä kun se on ollut Rymylle vähän vastenmielistä ja en ole halunnut sitä yksin ruveta sössimään. Ihan ensimmäinen neuvo oli että ei kapulaa niin taakse suuhun, silloin koira provosoidaan puremaan sitä. Kun oikea kohta löytyi, tunsin kuinka Rymy ihan oikeasti piti siitä hetken kiinni kunnolla. Toinen vinkki oli että pidän palkkaa ylhäällä edessä niin että koiran katse on siihen kiinnittynyt tiiviisti ja samalla annan pito-käskyn. Toimi! Kolmas neuvo oli ottaa suoraan metallikapula käyttöön sillä se on niin vieras materiaali että koira alkaa sitä harvemmin jyrsimään. Rymyn ilme oli kyllä melkoinen kun se otti metallin pari ensimmäistä kertaa suuhun :D Silleen yäks, äyks, mikä tää juttu on?! Mutta hyvin poika alkoi tätäkin ottamaan, nyt vain vahvistamaan pitoa.

Oli aivan älyttömän mahtava koutsi, pitää yrittää päästä hänen kurssilleen aivan ehdottomasti jatkossakin. Kiitteli että Rymyllä on ainakin hyvä motivaatio ja asenne työntekoon, se oli kiva kuulla ihan ammattilaisen suusta. Ja niinhän sillä onkin, minun ihana pieni herra harmaa <3

Kauden viimeiset

Hupsista keikkaa, eilen oli meidän viimeiset ohjatut treenit Laivakankaalla ja saimme tehdä tosi kivaa rataa. Kerrankin koin että osasin valita järkevän ja selkeän ohjausreitin ihan itse, toki hetki piti pähkäillä miten homman tekisi. Alku oli mulle ensin haastava, olen maailman huonoin valssaaja ja vasta kun Rauno piirsi mattoon kengällä jäljen mitä seurata, sain langan päästä kiinni. Aluksi siis valuin taaksepäin ja samalla vein myös koiraa pois oikealta linjalta. Hoppuilin myös ihan tyhjää putkelle jolloin Kätkä ei ottanut hyppyä. Saatiin tämä kohta kuntoon kivasti kun käytin vain niitä pienen pieniä askelia ja sain koiran pidettyä hyvässä liikkeessä eikä tullut kiire mihinkään.

Putken jälkeiset takaakierrotkin olivat ensin hieman haastavia kun kadotin koiran "otteesta" mutta kun huolehdin linjoista ja luotin Kätkään niin hommahan toimi. Tästä sitten persjättö, hyppy, takaakierto ja menoksi kohti putkea. Saatiin jo ihan kivaa pätkää aikaiseksi!

Kepeille vienti onnistui hyvin, Kätkä haki ne loistavasti. Ainoa vain että se ei oikein syttynyt tekemään niitä kun se tiesi että etupalkkaa ei ole luvassa. Heti kun Rauno siirtyi palkkaamaan, oli vauhti ihan eri luokkaa. Olen toki harjoitellut etupalkan kanssa, mutta niin että koira tietää milloin se on siellä. Rauno neuvoi minua käymään keppien edessä jättämässä palkan niin että Kätkä ei voi koskaan olla varma onko siellä vai ei. Eli sen täytyy mennä joka kerta täysiä jotta se voi tarkistaa onko siellä herkku vai ei. Palkkaus on myös satunnaista. Hyvin looginen neuvo, tällä lähdetään tekemään niitä jatkossa.

Nyt Kätkä rupeaa muuten tuntumaan omaan käteen oikein sopivalta. Tunnetaan toisemme jo aika kivasti ja uskalletaan vähän jo luottaakin että kumpikin hoitaa oman hommansa radalla. Kyllä siitä aika kiva vielä tulee, aikaa ja treeniä niin avot.

"Ai mitenniin TULEE kiva?! TULEE??! Enkö muka jo oo??

Rymmelin kanssa olen viime videon jälkeen kiinnittänyt paljon huomiota siihen että se ei saa olla perusasennossa liian edessä. Etutassut samassa kohtaa kuin minun varpaat on aika hyvä muistisääntö ja se on helppo tarkistaa. Olemme myös harjoitelleet kaukoja, tosin ilman välimatkaa, eli ihan vain istu-maahan komboa. Tärkeintä on nyt se että se selkästi ymmärtää käskyt ilman käsimerkkiä, pysyy suorassa eikä liiku eteen tai taakse niitä suorittaessaan. Ollaan treenattu paljon seinän vieressä ja kohtapuoliin voidaan siirtyä siitä pois, niin mukavasti se on homman hiffannut.

Meillä on myös päivärutiineihin tullut hieman muutoksia sen jälkeen kun Jonilla alkoi koulu. Aikasemmin olen käyttänyt Reinon vain aamutoimilla ja ruokkinut koirat, mutta koska nyt niillä on pitkä päivä yksin, ollaan alettu käydä aamulenkeillä. Koirat ovat huomattavasti tyytyväisempiä ja rauhallisempia päivän ajan.

Tällaista täällä tällä kertaa, nyt olisi tarkoitus treenailla niin aksaa kuin tokoakin pääsiäisen ajan kun on kerrankin kunnolla vapaata.

Laavuretki ja tokotreeniä

Mikä ihana päivä onkaan takana! Työpäivä on onneksi näin lauantaisin lyhyt joten heti kun pääsin kotiin, pakkasin repun ja otin koirat remmiin ja lähdin retkelle. Suuntana oli jokavuotinen laavuretki jolle Kätkäkin pääsi osallistumaan ekaa kertaa. Matka ei ollut järin pitkä, parisen kilometriä mutta hiki ehti tulla tarpoessani vaaraan jyrkkiä ylämäkiä pitkin. Onneksi joku ystävällinen sielu oli jättänyt puita joten saatiin tehtyä tulet ja laitettua makkarat kärventymään.

Rymy ja Kätkä ottivat heti lunkisti, tiesivät että tähän leiriydyttiin ja kohta saadaan sapuskaa. Reino oli taas sitä mieltä että vmp, miksi me tähän jumituttiin ja eikö joko-kohta-heti voitas tehdä jotain? Noh, pakko senkin oli rauhoittua ja niin me hyvä tovi istuskeltiin ja nautittiin luonnon rauhasta, tosin Reinon lähes taukoamattoman piippauksen säestämänä.

Kotiin päästyämme odottelin hetken Minnaa jonka kanssa olimme sopineet tokotreenit meille. Kävimme totuttuun tapaan pienen lenkin alkuun ja eikun töihin käsiksi. Rymyn kanssa harjoittelimme perusasentoa edelleen vahvemmaksi ja lisäksi teimme paikallaoloa. Pidensimme aikaa melko paljon ja pari kertaa Rymy oli sitä mieltä että heeiiii, täältä mä tuun! Se ei menoa hidastanut, ei muuta kuin koira takaisin paikalle ja uusiksi vaan. Viimein saatiin molemmille koirille tosi mallikkaita paikalla oloja, sekä nyt kumpikin koiruus keskittyi selkeästi enemmän vain oman ohjaajan käskyiin eikä tapahtunut pahastikaan toisen komentoihin reagoimista.

Olen aikas tyytyväinen Rymmeliin, se alkaa hoksata jo näitä perusjuttuja! En kiirehdi vaan haluan että se oppii ne vahvasti ja oikein ja siitä taas jatketaan vaikeampiin hommiin. Ainakin sillä on ihan koko aika superhauskaa! Häntä heiluu niin maan vimmatusti ja elämä on parasta just nyt :) Ihana koira jonka kanssa on ihan sikahauskaa touhuta :D

Pidemmittä puheitta, pieni koostevideo: