Hän on täällä!

Nyt se on viimein tapahtunut, johan tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa jo pari vuotta! Tähän perheeseen muutti kolme viikkoa sitten uusi tulokas, australiankelpie Dracoulinnes Libra, tutummin Lillan. Avopuolisoni viimein näytettyä vihreää valoa olen aktiivisesti etsinyt itselleni uutta koiraa. Ensin tietysti piti pähkäillä mikä se rotu nyt sitten olisi ja loppujen lopuksi kelpie tuntui itsestään selvältä valinnalta. Kelpie ei ole liian iso, se on paimen ja sillä löytyy työmoottoria runsain mitoin. Karva on helppohoitoinen ja ulkonäkökin miellyttää kovasti. Niinpä laitoin monelle kasvattajalle kyselyä ja lopulta päädyin ruotsalaiseen kasvattajaan ja Lillan muutti meille Sundsvallista.

Todennäköisesti narttu jää mediksi tai menee ensi vuoden alusta voimaan astuviin pikkumakseihin, olettaen että se terveytensä puolesta voi agilityä harrastaa, sitä kun ei koskaan tiedä. Ainakin sillä on sukunsa puolesta mainiot edellytykset lajiin. Taustasta löytyy myös hienosti tokossa pärjänneitä yksilöitä joten sen puolesta toiveet saada monipuolinen harrastuskoira ovat korkealla.

Tässä muutaman viikon aikana olen oppinut huomaamaan että neiti on melkoisen sisukas, päättäväinen mutta haluaa silti miellyttää. Energiaa on valtavasti ja yksi tärkeimmistä opiskeltavista asioista onkin heti ollut rauhoittuminen. Aloitimme myös välittömästi käytännön että odottaa pitää ennen ruokaa ja ovien avaamista ja tämän se hoksasi aika lailla heti. Luoksetuloa vahvistan koko ajan, aina on jotain pientä taskun pohjalla, joko nami tai lelu ja metsässä olen piiloutunut hetkeksi jotta se oppii pitämään minua silmällä eikä toisin päin. Olen pitänyt sitä niin paljon mukana kaikkialla kun vain suinkin olen pystynyt mutta myös kotona yksin oloa on opeteltu. Se on myös huomannut että oma häkki on rauhoittumispaikka joten kisapaikoilla ja treeneissä se osaa jo hienosti odotella hiljaa kun olen muiden koirien kanssa kentällä.

Tähän mennessä tuttua kauraa on autot, uudet ihmiset, vieraat koirat (näihin se suhtautuu vielä liian innokkaasti, nyt on menossa harjoittelu että muita ei aina mennäkään moikkailemaan vaan mamma on kivempi juttu). Muiden koiriemme kanssa Lillan tulee hyvin toimeen. Reinolla meni hetki lämmetä, se kun ei ole kovin paljon pennuista piitannut mutta jo viikon jälkeen ne leikkivät ja touhusivat yhdessä. Kätkä on sellainen isällinen, ei niinkään leiki, mutta sietää pennun höpötyksiä hyväntahtoinen ilme naamallaan. Rymy on ehkä hieman liian innokas ja taannoisen Reinon höykyttämisen jälkeen en siihen oikein luota. Nätisti se pentua kuitenkin nuuskii ja ainakaan vielä se ei ole osoittanut minkäänlaisia agressiivisuuden merkkejä ja hyvä niin.

Laumadynamiikka on hieman hakenut paikkaansa, kissat ovat olleet hieman hämillään ja mustasukkaisia ja Reinokin joutui kasvamaan aikuiseksi aika lailla yhdessä yössä. Kätkä on myös osoittanut selkeästi olevansa hieman loukkaantunut sillä kahdet treenit ja yhdet kisat menivät aivan pipariksi pennun tulon jälkeen. Onneksi viime tiistaina se meni jo hyvin, jaksoi keskittyä ja vauhtiakin löytyi. Treeneissä pentu on tietysti mukana ja harjoittelee vain sietämään erilaisia häiriötekijöitä, leikkimään ja hömpöttelemään irti ja se nauttii elämästään täysin rinnoin.

Tähän asti elo pennun kanssa on ollut mahtavaa vaikkakin raskasta. Itse pentu ei niinkään ole se rasittavin tekijä vaan kaiken ajan käyttö ja koirien hoidon suunnittelu. Tällä hetkellä Lillan on liian pieni isojen poikien kanssa ulkoiluun ja muutenkin tahdon että se oppii ensin liikkumaan minun kanssa. Ei sitten malliopi kaikkea pöljää isommilta :) Vaikka arki onkin nyt ollut hieman raskaampaa, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Mahtavaa tulla kotiin, käydä pitkä lenkki poikien kanssa ja sitten painua metsäpoluille Lillanin kanssa haistelemaan syksyn tuulia!