Agilitykoira, miten miksi ja milloin?

Olen miettinyt nyt Lilliksen aikana kuinka älyttömän paljon agilitykoiran koulutus vaatii. Tai koiran koulutus yleensäkin. Kun aloin Reinon kanssa harrastaa lajia, mentiin vähän soitellen sotaan ja sinne päin. En sano ettenkö olisi tehnyt töitä sillä tein ja paljon! Reino on toki tyystin erilainen koira kuin Lillan joten koulutusmetodeissakin oli tietysti eroa. Se mikä on tässä reilussa viidessä vuodessa kehittynyt on oma ajattelutapa. Tässä siis syväanalyyttinen pohdinta mikä minun mielestäni on tärkeää nimenomaan agilitykoiran koulutuksessa kohti kisakenttiä.

Leikki

Se ihana pieni karvapallo saapuu ja mitään muuta ei malttaisi tehdä kuin halailla ja pussailla sitä. Se on aivan oikein mutta pitää muistaa että heti aletaan töihin, tosin tietysti leikin varjolla. Yksi tärkeimmistä asioista on opettaa koira heti leikkimään. Taistellaan, annetaan pennun voittaa ja vahvistetaan sen itsetuntoa. Leikissä on myös tärkeää opettaa irrotuskäsky sillä mikään ei ole tympeämpää kuin koira joka katoaa lelun kanssa horisonttiin eikä luovuta sitä millään. Itse opettelin Lillanin kanssa irrotuskäskyn vaihdon kautta, eli se sai lelusta päästäessään joko toisen lelun tai namin. Aluksi sen mielestä oli maailman hauskinta vain juosta karkuun lelu suussa, mutta kahden lelun leikillä päästiin tästäkin eroon. Kun se lähti painelemaan toiseen suuntaan, kutsuinkin sitä toisen lelun kanssa uuteen, vielä hauskempaan leikkiin. Nyt kun Lillan hengailee lähellä lelu suussa, käytämme käskyä irti ja kun se on kaukana, niin kutsun sen käskyllä vaihto, jolloin se tulee luo ja pudottaa lelun saaden palkan.

Meillä opeteltiin lelulle myös oma käsky/lupa, eli jes. Silloin se saa ottaa lelun, muutoin ei. Sen täytyy osata myös tehdä asioita vaikka lelu makaisikin maassa odottamassa, sinne saa mennä kun saa luvan sanalla jes. Tämä helpottaa ihan älyttömästi sitten agilityharjoituksia, sillä lelun voi jättää mihin vain ja koira antaa sen olla kunnes tulee lupa palkata. Meillä voi olla nykyään radalla vaikka keskellä reittiä lelu, eikä Lillan noteeraa sitä ennen kuin on lupa.

Kontakti

Ilman ohjaajan ja koiran kontaktia ei ole mitään mille rakentaa. Jos koiraa ei kiinnosta ohjaaja, on sille melkoisen vaikeaa opettaakaan mitään. On siis syytä kertoa sille heti, että ohjaaja on maailman paras asia ja sieltä voi ihan koska vain tipahtaa nami, lelu, leikki tai silitys. Me aloimme heti palkkailla katsekontaktista ja luokse hakeutumisesta. Aina piti muistaa täyttää taskut nameilla, etenkin lenkkeillessä. Menimme turvallisille reiteille jossa ei ollut autoja ja annoin Lillanin juosta siellä vapaana. Välistä kutsuin sen luokse, annoin palkkaa ja vapautin taas juoksuun. Pikkuhiljaa se hoksasi jutun juonen ja rupesi itse tarjoamaan luoksetuloa ja kontaktia ja tästä se luonnollisesti aina palkattiin. Jossain vaiheessa jokainen pentu varmasti testaa rajojaan tullessaan itsevarmemmaksi. Tässä tilanteessa meillä toimi ohjaajan piiloutuminen. Kun neidillä rupesi välimatka kasvamaan vähän turhan pitkäksi eikä se pitänyt minua enää silmällä, hipsin puskaan piiloon ja odotin mitä tapahtuu. Se sai hepulin ja löydettyään minut se piti tasan tarkkaan minua hyvin tiiviisti silmällä!

Vapautus

Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä käskyistä mitä voi harjoitella. Meillä opeteltiin että mistään liikkeestä ei lähdetä eikä nousta ennen kuin tulee käsky jes tai vapaa. Tämä harjoiteltiin yksinkertaisesti niin että kun Lillan esimerkiksi istui, kehuin sitä sanoin ja annoin palkkaa ja lopuksi hihkaisin oikein iloisesti että vapaa ja heitin namin tai lelun kauemmas jotta se nostaa pyllynsä ja lähtee liikkeelle. Tämä on tärkeää siitä syystä, että jos koira on esimerkiksi paikalla olossa tai lähdössä, sitä voi kehua ilman että se kuvittelee saavansa siitä lähteä.

Rauhoittuminen

Asia, johon valitettavan moni ei muista tai jaksa panostaa riittävästi. Kun Lillan tuli taloon, päätin että tämä koira on ainakin hiljaa häkissä, sillä en jaksaisi enää kolmatta mölyapinaa treenipaikalla. Otin sen heti kättelyssä mukaan töihin jossa se joutuisi hengailemaan muutamana päivänä viikossa ja siellä opeteltiin häkkiin. Kahdeksanviikkoinen pirpana kiljui kuin sikaa olisi tapettu, mutta silloin sitä ei huomioitu mitenkään. Kun se oli rauhassa, mentiin vasta silloin samaan tilaan sen kanssa. Pikkuhiljaa se huomasi että höpötyksellä ei saavuta yhtään mitään ja rauhoittui. Kotona sillä oli häkki aina avoinna ja se ottikin sen nopeasti omaksi paikakseen. Kentälle vein sen heti ja se oli aivan raivoissaan kun hän joutui olemaan häkissä kun äiti opetti muita koirakoita. Tässäkin auttoi mustavalkoisuus, koskaan en mennyt häkille kun se huusi, ainoastaan kun se oli hiljaa. Se on ihan pienestä asti kulkenut autossa, ollut kisapaikoilla ja oppinut että siellä ei muiden kanssa riehuta, vaan ollaan häkissä. Välillä käydään kävelyllä, treenaatan helppoja asioita ja kontaktia ja opitaan siihen meteliin ja hälyyn. Kävimme paljon myös kaupungilla ja kaupoissa joihin koiran sai viedä sisälle. Paljon erilaisia ympäristöjä jossa koira ei saanut koskaan riehua.

Kentälle mars

Kuten voi huomata, on aivan hurjan paljon tekemistä ennen kuin koira on edes nähnyt agilitykenttää! Kun on aika mennä esteille, ei vielä siltikään aloiteta itse hyppäämisellä vaan ihan muilla jutuilla. Kuten moni varmasti on nähnyt, saattaa koirat olla kovasti kiinni ohjaajan kädessä, pyöriä ja haukkua eivätkää irtoa. Itse halusin että Lillanilla olisi heti ajatus eteenpäin ja sitä lähdettiin fokusoimaan saman tien. Tätäkin voi siis tehdä jo etukäteen lelulla, eli vie lelun vaikka kymmenen metrin päähän, vähän hetsaa koiraa että mikä siellä, ja sitten vapautuskäsky. Tähän voi esimerkiksi liittää vielä käskysanan eteen. Kun päästään kentälle, voidaan lisätä kuvioon estekannattimet ilman rimaa ja sama homma. Tähän kun lisää esteitä saadaan pidempi kuja ja taas tehdään samalla tavalla. Jos pohjat on tehty huolella ja koira osaa jättää lelun rauhaan, voidaan tehdä jo kääntyvää linjaakin niin että lelu odottaa aina esteiden jälkeen.

Tarjoamisen kautta

Kuten moni tietääkin, koira oppii parhaiten silloin kun se saa itse selvittää ja kokeilla mitä siltä halutaan. Puhutaan siitä että koira tarjoaa jotain. Tätä voidaan hyödyntää lähes kaikkeen tekemiseen ja itse käytin sitä mm. renkaan opetteluun, kontakteihin sekä hyppyihin. Rengasta harjoittelimme ihan vain polkupyörän sisäkumilla jota pitelin kädessä. Pidin sen alareunan maassa ja odotin mitä Lillan keksii. Fiksuna likkana se hoksasi jutun juonen aika pian ja meni renkaasta läpi. Tästä heti palkka ja hommaa jatkettiin muutamia toistoja. Seuraavalla kerralla nostettiin jo rengasta vähän ja harjoiteltiin tällä tavalla. Kun se tarjosi hyppyä automaattisesti, liitin siihen käskysanan. Pikkuhiljaa siirryttiin kehikkorenkaaseen jota tehtiin myös ensin tarjoamisen kautta. Jos suinkin mahdollista, kannattaa harjoitella monenlaisilla renkailla jotta koira oppii sen voivan näyttää hieman erilaiselta mutta tehtävä säilyy silti samana. Kun tarjoamisen kautta tuli hyviä toistoja, lisättiin tehtävään vähän vauhtia, eli mennään juosten. Kun tämä sujui, tehtiin muiden esteiden kautta.

Kontaktit

Kontaktit harjoiteltiin myös tarjoamisen kautta. Ensin kotona treenattiin pienen jakkaran avulla takajalkojen asettelua siihen ja pysymistä kakskakkosessa. Kun se hoksasi sen, lisättiin käskysana ja koko ajan vaikeutettiin. Kärjistetysti voisi sanoa että ensin istuin lattialla ja odottelin että se ymmärtää tarjota takajalkojaan jakkaralle ja lopuksi juoksin siitä ohi ja vapautin käskysanalla. Vasta kun tämä sujui, vietiin sama tehtävä A-esteelle ja puomille. Siinäkin hinkattiin tätä loppuasentoa vaikka ja kuinka pitkään, sillä sen piti osata mennä siihen huolimatta ohjaajan paikasta ja liikkeestä. Lisäksi sen tuli myös pysyä paikallaan vaikka juoksin kuinka lujaa ohi, lupa lähteä kontaktilta tuli aina sanallisesti.

Kun se osasi hyvin edellisen tehtävän, lähdettiin koiraa nostamaan hieman ylemmäs kontaktille ja tästä sen piti juosta täysillä alas ja pysähtyä odottaen vapautuskäsky. Ei saanut hiipiä, ei saanut juosta läpi, vaan suorituksen tuli olla just eikä melkein. Ei ollut kuulkaa helppoa! Lillan on todella vahva silmänkäyttäjä ja jäi edessä olevaan leluun ikään kuin kiinni ja sen vuoksi se hiippaili loppumatkan. Tämä ratkaistiin niin että laitettiinkin kontaktin eteen lyhyt suora putki ja lelu vietiin yhdessä sinne putken taakse. Sitten nostettiin kontaktille, hetsattiin ja löysättiin. Näitä harkkoja tehtiin pitkään ja hartaasti ennen kuin onnistumisia rupesi tulemaan. Tästä siirryttiin vähitellen tekemään kokonaista kontaktia ja kriteeri ei saanut muuttua mitenkään. Myös ylösmenoa piti harjoitella, sillä esimerkiksi Lillanin laukka on yllättävän pitkä joten siinä tulee hyvin helposti kontaktivirhe. Tätä harjoittelimme kosketusalustalla sekä maassa olevalla rimalla joka auttaa sitä hahmottamaan omaa askellustaan. Kaiken tämän jälkeen meillä oli siis lähes valmiit A ja puomi jotka piti harjoitella myös muiden esteiden kautta sekä radalla ja siinä vaiheessa ollaan tällä hetkellä.

Keinu aloitettiin niin että laitoin tuolin toisen pään alle jotta itse keinun alastulo oli vain noin kymmenen senttiä maasta irti. Tähän lähdettiin tekemään kontaktin alastuloa samalla tavalla kuin muillakin. Koira oppi että keinu liikkuu ja paukkuu ja silti sen tulee laittaa takajalat tähän täsmälleen samalla tavalla kuin muillekin kontakteille. Kun tämä sujui, tehtiin keinua puolesta välistä. Käsky keinu ja touch ja alas piti tulla myös lujaa. Kannattaa myös muistaa tehdä näitäkin harjoituksia muutellen omaa paikkaansa ettei koira opi ohjaajan olevan aina samassa kohtaa. Lopuksi tehtiin kokonaista keinua, taas kerran lelu edessä ja täysillä. Nyt ollaan siinä pisteessä että se osaa keinun ihan ok, mutta sitä ei ole tehty kuin yksittäisenä esteenä, ei vielä toisten esteiden kautta.

Kepit

Näihin kepukoihin on vallan monta tietä ja käsittelenkin nyt sitä tapaa miten me olemme ne harjoitelleet. Monesti kepit ovat se vaikein ja hitain asia opettaa. Yksi syy hitauteen on niiden fyysinen vaativuus, eli koira ei kovin nuorena näitä saa aloittaa. Myöskään liian monta pujottelusettiä yhdelle treenikerralle ei saa ottaa. Itse aloitimme harkat vinokepeillä. Pitkään teimme niin että kepit olivat todella vinossa ja mukana oli vielä ohjurit auttamassa. Eteen taas kerran se palkka jotta vauhti on hyvä ja eteenpäinpyrkimys ei kärsi. Pikkuhiljaa nostetaan keppejä ylemmäs ja ylemmäs. Tein myös heti erilaisia lähetyksiä kepeille ja liikuin itse lujaa ja sivuttaisunnassa kaukana koirasta. Välistä jäin myös jälkeen ja silti koiran vauhti ei saanut hidastua. Itse hieman hätiköin seuraavassa vaiheessa, eli nostin kepit liian nopeasti ja otin ohjurit pois ja tästä seurasi koiran vauhdin hidastuminen. Lillan oli selkeästi epävarma tehtävästä, mutta kun palasimme takaisin, sai se taas supervaihteen päälle. Nyt olemme siinä tilanteessa että teemme suorilla kepeillä, mutta vielä ohjureilla.

                                                     Ensimmäisiä kertoja kepeillä

Lähtö

Valitettavasti meillä monella on tämän kanssa suuria ongelmia enkä minäkään ole poikkeus. Olin vakaasti sitä mieltä että jos olen alusta asti vain tarkka ja mustavalkoinen, on homma hyvin helppo. Vaan ei ollutkaan. Lillan keksi yhtäkkiä että hän ei suostu edes menemään maahan, saatikka pysyä yhtään askeltakaan paikallaan. Tätä siis työstämään ja sitä tehdään edelleen. Lillan on hyvin itsepäinen pieni otus ja kun se vielä rakastaa agilityä, on meillä vielä kova painiminen paikalla pysymisen kanssa. Se ei ryöstä esteelle, mutta nousee seisomaan ja saattaa hiippailla estettä kohti. En kuitenkaan halua että se tekee edes tätä sillä yleensä ongelmilla on tapana paheta. Palkkaamme siis aika ajoin taakse emmekä lähde radalle jos se possuilee. Kisaradoille meillä ei siis ole asiaa ennen kuin tämä ongelma on saatu selätettyä. Sellaisia vinkkejä tässä matkan varrella olen kuitenkin kerännyt, että kannattaa opettaa koiralle joku selkeä lähtörutiini, esim aina viereen istumaan tai maahan. Koskaan ikinä ei pääse radalle jos ei ohjaajan asettama kriteeri täyty.

Lopputulema

Lillan on nyt noin 19 kk, eli virallisesti kisaikäinen. Oikeassa elämässä emme ole vielä lähelläkään kilpailemista, kuten tekstistä varmasti voi päätellä. Meillä on erittäin hyvällä mallilla jo moni osa-alue, mutta koska siellä on vielä puutteita, ei kokonainen suoritus voi olla vielä hyvä. Tärkeintä on itselläni nyt vain malttaa. Koira on nuori, en halua hätäilyllä pilata kovaa työtä mitä tähän mennessä on tehty. Näinhän se menee että hataralle pohjalle ei voi rakentaa mitään kestävää, joten maltti on valttia. Suurin ero entiseen harrastamiseen on siis siinä, että nyt vasta oikeasti ymmärrän kuinka paljon yksikin kisavalmis suoritus oikeasti tarvitsee. Koirallekin on paljon reilumpaa lähteä tekemään rataa kun se tietää mitä se tekee eikä sen tarvi arpoa miten mikäkin kontakti tai este suoritetaan.

Ja mikä kaikista tärkeintä, homman pitää olla hauskaa!

Paljon jäi varmaan sanomatta sillä aihe on hurjan laaja, mutta tässä napattuna jotain minun tajunnanvirrastani tälle päivää :) Kommentoikaa rohkeasti jos teille tulee mieleen jotain!

Ensimmäiset epikset

Huh, nyt ne on takana, ensimmäiset epäviralliset kisat! Valmentajamme Raunon kanssa sovimme että koko ryhmä ilmoittautuu epiksiin ja hän tulee meitä sinne koutsaamaan. Ilmoitin Lillanin mölliradalle ja sen tuplaukseen ja ennen rataan tutustumista otin muutaman lähtöharjoituksen esteen edessä. Tosi hyvin kuunteli ja en sen enempää alkanut asiaa jankkaamaan. Rauno oli meillä radan kävelyssä mukana ja sain tosi hyviä vinkkejä miten kannattaa missäkin kohdassa ohjata. Rata oli mukavan oloinen, ei liian vaikea mutta ei pelkkä läpijuoksukaan.

Lähtöön mennessä jännitti aika lailla mutta Lillan totteli kuitenkin hienosti. Se kävi maahan, mutta lähdössä oli joku supermielenkiintoinen tuoksu jota kaikki koirat haistelivat ihan intona, samoin Lillan. Se jäi kyllä paikalleen, mutta ihan vähän valui sivulle nenä maassa. Mietin että alanko niuhottaa asiasta, mutta päätin että en sillä se ei pyrkinyt kuitenkaan minun perääni eikä tehnyt tuhmuuksia. Annoin lähtökäskyn ja sitten mentiin! Hienosti pikkutypy kuunteli ja meni, ainoastaan yhden putken kohdalla tuli pieni epäröinti kun itse kiirehdin liikaa ja otettiin siitä kielto. Muuten ensimmäinen rata meni tosi hyvin.

Tuplaukselle lähdin aivan hyvillä mielin ja jännityskin oli jo laantunut. Lillan oli selkeästi kuumunut edellisestä radasta ja oli nyt totaalisesti sitä mieltä että paikalla ei voinut pysyä. Se kyllä meni ihan hyvin maahan, mutta itse tajusin jälkikäteen että minulla oli nami kädessä jota se lähti seuraamaan kun koitin jättää sen paikalleen. Tästä kun se sai palautteen, otti hän nokkiinsa ja ei suostunut enää millään menemään maahan. Luojalle kiitos Raunosta joka tuli auttamaan, heilutti lelua takana ja sanoi että vapauttaa heti kun se menee maahan. Tästä lähdettiin vauhdilla matkaan ja tehtiin nopea nollarata jolla tuli luokkavoitto!

Toisaalta olin tosi iloinen ja toisaalta harmitti ihan sikana kun lähtö ei onnistunut niin kuin suunnittelin. Pitää kuitenkin muistaa että kyseessä on vielä nuori ja kokematon koira, kyllä me vielä selätetään tämä probleemo vaikka mikä olisi! Radalla Lillan oli kuitenkin hyvin kuuliainen ja kunnolla messissä, se oli hieno huomata. Tästä vain treenaamaan ja epistelemään lisää ja virallisiin mennään vasta kun ollaan oikeasti siihen valmiita.

Nenäeläin tokoilee

Paluu perusharkkoihin alkoi eilen. Kävimme Lillanin kanssa pikaisesti hallilla ajatuksena tehdä vain muutamia lähtöharjoituksia. Keli oli melko kylmä, joten jätin neitille takinkin päälle ja teimme lähtöjä nopealla palkkauksella taakse maahanmenoista ja hienoista paikalla oloista. Kerran se nousi paikaltaan ja käveli pari askelta, mutta palauttamisen jälkeen se odotti hienosti. Tällä siis mennään jatkossakin. Toissapäivänä Lillan kävi hieronnassa ja aivan kuten arvelinkin, oli sen takajaloissa ja lonkan koukistajissa hieman jumeja. Pikku-typy reagoi selkeästi kun kävi kipeää, mutta hyvin Teresa sai ne auki sillä koira rentoutui silminnähden käsittelyn aikana. Kolmen viikon päästä sitten uudestaan ja toivotaan että lihakset ei olisi niin napassa kunnossa kuin nyt.

Olemme tässä parin viikon aikana työstäneet meidän perusasento- ja seuruuongelmaa kosketuskepin avulla. Aloitin harkat ihan vain niin että sen piti koskea keppiin ja se sai siitä palkan. Muutaman illan tehtiin tätä ja pikkuhiljaa aloin vaatia pidempää kosketusta ja vapautus tuli jes-sanalla. Kun se tajusi että siinä ollaan kunnes lupa tulee heltiää, aloin pikkuhiljaa liikutella keppiä ja sen piti seurata sitä nenä kiinni siinä. Nyt ollaan kahtena iltana tehty sitä että kosketuskeppi on kiinni housujen vyötäröllä ja sen teleskooppivarren avulla säädän pallukan sopivalle korkeudelle. Korkeus on sellainen että Lillan joutuu olemaan terhakkana ja ja pystyssä perusasennossa. Ensin riitti taas se että se koskee siihen ja pikkuhiljaa vaaditaan taas pitoa ja kestoa. Tästä olisi ajatus lähteä sitten työstämään seuruuta. Kun se on reipas ja liikkuu hyvin kosketuskepin avulla, aletaan sitä pikkuhiljaa häivyttää. Katsotaan meneekö syteen vai saveen, mutta eiköhän tämä ihan kokeilun arvoinen juttu ole.

Kapulan kanssa ollaan edetty jo siihen että kun heitän sen, tuo Lillan sen minulle sivulle. Se osaa jo hyvin myös odottaa luvan ennen kuin lähtee sitä hakemaan. Paikalla istumista työstetään koko ajan, toivon että nyt kun olen eriyttänyt lähtökäskyn aksassa, selkiyttäisi se myös tätä asiaa. Hyppyestettä ei olla edes kokeiltu aikoihin, jätän sen vielä taka-alalle kunnes se ensin pysyy satavarmasti istuen ilman estettä. Tiistaina Teresan tokossa kokeiltiin ensimmäistä kertaa ruutua, jota teimmekin kosketusalustan kanssa ja tätä lähden treenailemaan myös kotona. Teimme myös isossa porukassa paikalla olon ja nyt Lillan oli tosi hienosti keskittynyt minuun koko ajan. Vielä jätin hihnan paikalleen, mutta uskalsin mennä jo muutaman metrin päähän ja en palkannut niin kovin tiheään kuin aikaisemmin. Hitaasti, hitaasti nämä asiat kehittyvät. Olen monesti ajatellut että olenko vain oikeasti ihan superhidas kouluttaja? Tuntuu että muut paahtavat kokeissa niin hurjan nopeasti ja me vain jankataan näitä samoja juttuja edelleen. Toki tiedän että jokainen koirakko on erilainen ja tämä on minun ensimmäinen oikea tokokoirani, joten monia asioita on pitänyt hieman hakea ennen kuin ollaan päästy maaliin. Toisaalta, perusta on hyvä luoda kunnolla ja eihän Lillan ole edes kahta vuotta että tuskin meillä on oikeasti hoppu. Hiljaa hyvä tulee vai miten se oli?

Paikalla olemisen sietämätön vaikeus!

Voi että voi olla turhautunut olo! Olen iloinnut kuinka hienosti meillä on lähtö aksatreeneissä onnistunut niin kyllähän sitä rymähdettiin maan pinnalle saman tien. Eilen oli siis Raunon treenit ja ihan eka kiekoilla neiti pysyi hyvin paikalla, mutta seuraavilla ei sitten millään. Olin niin harmissani ja pahalla tuulella kunnes aikani mietittyä jäljet johtivat taas kerran sylttytehtaalle, eli meikäläiseen. Kuka EI palkannut kertaakaan taakse? Kuka EI palkannut nopeasta maahanmenosta? Kuka olikaan idiootti? Kuka luulikaan että homma on nyt ok, ei tarvi enää tehdä töitä? Ei muuta kuin peiliin katsomisen paikka ja back to basics.

Niin äiti, älä oleta!

No se siitä ja sen asian vatvomisesta ja itse treeniin. Teimme radan pätkää jossa oli ensin hyppy, takaakierto, hyppy, putkeen lähetys ja sitten pitkä suora jossa pituus, hyppy ja taas takaakierto. Tämä olikin vallan hyvää harjoitusta ja meni melko kauan ennen kuin sain Lillanin hienosti takaakierrolle ilman että itse sitten seisoin koiran laskeutumispaikalla. Ohjeeksi tuli lähettää koiraa kohti tyhjää, ei esteelle, sillä sen linja tuli siitä kyllä hyvin esteelle. Tässä minun piti olla rauhallinen, hoitaa tilanne tarkasti ja sitten vain lähettää hypyn kautta putkelle kun koira kerran irtoaa. Sitten vain hanat auki ja paineltiin suoraa pitkin koira perässä! Toinenkin takaakierto sujui hyvin niin kauan kunnes unohdin taas lähettää kohti tyhjää ja rupesin ajattelemaan liikaa itse estettä. Tästäpä tuli loistava kotiläksyharjoitus!

Nyt on kuitenkin päästy jo ihan kivasti tekemään radan pätkää ja Lillan ottaa esteet ilman että jouduin "vahtimaan" ja viemään sitä jokaiselle. Tämän kanssa pitää vain olla rohkeutta liikkua ja antaa sen hoitaa tilanteet, toki se pitää ensin kouluttaa asioihin, mutta opetuksessakin pitää paneutua itsenäiseen suorittamiseen. Samalla ihan mahtavat treenit ja samalla ihan sika turhauttavaa! Onneksi Rauno on ihan huikean hyvä valmentaja, nytkin kun meinasi vähän puhalluttaa niin ohjeeksi tuli mennä koiran mukaan ja tehdä mitä se sillä kertaa vaatii. Eli älä hermostu vaan palaa taaksepäin ja hoida sen hetkinen tilanne kunnolla. Radalle ehtii kyllä kun homma on hanskassa.

Sunnuntaina käytiin Riikan kanssa taas itsenäisesti harjoittelemassa. Meillä oli teemana "kisaharkat", eli soitimme kajareista kisojen livestreamia, puhalleltiin tuomarin pilliin ja välistä soi myös musiikki. Tottuvat koirat heti kaikenlaiseen möykkään mitä kisapaikalla voi olla. Lillanin kanssa harjoittelimme takaakiertoa saksalaisella, muutamaa puomia sekä keppejä. Puomi oli jo tosi kivalla mallilla mutta keppitreeniä pitää alkaa tehdä nyt paljon erilaisilla kepeillä. Neiti oli sitä mieltä että seuran kepit oli jotain ihan outoa eikä niitä voi muka suorittaa. Selkeästi se on nyt tottunut vain omiin joten se ongelma pitää fiksata heti pois.

Huomenna Lillerillä onkin sitten hieronta ja toivotaan että mitään suurempia jumeja ei ole ilmennyt tässä parin kuukauden aikana. Palataan asiaan taas ja meikäläinen yrittää muistaa että sitä saat mitä vahvistat!

Jatkokurssille mars!

Ilmoittauduimme Lillanin kanssa seuramme aksan jatkokurssille, lähinnä siksi että vetäjänä toimii Niina Veijola joka on ehdottomasti ohjaajana aivan huippuluokkaa ja vieläpä erittäin mukava tyyppi siihen päälle. Ajattelin että saan Niinalta varmasti hyviä vinkkejä ja näkemystä, onhan hänelläkin kelpie ja useampi bordercollie sekä vuosien kokemus kouluttamisesta.

Niinpä torstaina oman mölliryhmän koulutustuokion jälkeen jäimme odottelemaan ryhmän kokoontumista. Meillä olikin ihanan kirjava ryhmä, sillä mukana oli sheltti, unkarinvinttikoira, flätti, lapinkoira, pointteri ja tietysti meidän pikkukelpi. Tehtävä oli helppo, pilkottiin yksinkertainen radanpätkä osiin ja tehtiin se ketjutettuna takaperin. Niinalla oli heti ajatus Lillanin lähtöön jossa se edelleen kuumuessaan ja esteitä tuijottaessaan on liian hidas. Ohjeeksi saimme käyttää jätä-käskyä (joka onneksi on meillä opeteltu) heti kun se jää silmästä kiinni esteisiin eikä kuuntele. Tämä toimi hyvin, sillä heti kun sen sanoin, katsoi Lillan minua ja palkan siitä muutaman kerran saatuaan oli aivan kuulolla ja läsähti maahan nopeasti. Eipä olisi käynyt itsellä mielen vieressäkään! Näin sitä oppii uutta kun viitsii kuunnella ja hakea apua. Kertaakaan se ei kuitenkaan yrittänyt varastaa lähdöstä ja se oli jotain se :)

Kotiläksyksi saimme sylikäännöksen opettelua, mikä ei todellakaan ole meille pahaksi, se on nimittäin sellainen ohjaus jota en osaa! Ei ole tarvinut Reinolla paljon käyttää joten nyt tulee sitten sekin tutuksi. Lisäksi meidän tulee Lillanin kanssa harjoitella lisää tuota luopumista ja kuuntelua aina vain vaikeammissa tilanteissa, eli esimerkiksi lenkillä pyydän molemmat koirat paikalle ja sanallisesti vapautan vuorotellen molemmat. Voipi olla vaikeaa, luulen ma!

Maanantaina olimme taas Raunon treeneissä ja harjoittelimme pitkällä suoralla sivuttaisirtoamista sekä pituus-estettä. Lillan toimi oikein hyvin, pysyi lähdössä eikä ollu minussa kiinni niin että ei osaisi suorittaa itsenäisesti esteitä. Toinen tehtävä oli hyppy-rengas-putki ja tosi hienosti neiti osasi myös vaikeamman renkaan :) Puomia tehtiin myös ja haimme maahan laitetun riman avulla sille sopivaa ponnistuspaikkaa ylösmenolle. Hyviä osumia sieltä alkoi löytyä, mutta työtä tämä vielä vaatii.

Kaiken kaikkiaan mukava treeniviikko, niin koiralla kuin emännälläkin on ollut hauskaa!

Emmi Lavikan koulutus

Tässä on ollut taas vaihteeksi niin kova tohina päällä että ei ole ehtinyt istahtaa edes kirjoittamaan! Olemme treenanneet kolmesti viikossa aksaa ja aamu- sekä iltaruualla ollaan tehty vähän tokojuttuja. Viime sunnuntaina kävimme myös Emmi Lavikan tokosemmassa jonka oli järjestänyt Koirakoulu Kisma Kempeleessä. Lähdimme Minnan kanssa hyvissä ajoin liikenteeseen ja perille löysimme ihmeen helposti, yleensä eksymme paljon pahemmin :) Kismalla oli hieno halli jossa oli loistavat tilat koirien häkeille, kahvihuone sekä kivan kokoinen treenialue. Ehdimme näkemään pari koirakkoa ennen meitä ja Emmi ehti vaakuttaa jo siinä vaiheessa taidoillaan.

"Aina tuota äitiä saa hävetä..."

Meidän ollessa vuorossa kerroin meidän suurimman pulmamme, eli seuruun. Emmi pyysi näyttämään mikä mättää ja suorastaan salamana sanoi että hän ei tykkää koiran pään asennosta. Sehän on vähän sellainen kyyläävä korppikotka ja se on ollut matalana ja hiippailevana seuruussa. Emmin ohje oli lähteä korjaamaan asia jo perusasennossa, eli en saa jatkossa hyväksyä ollenkaan sitä olkien alta kurkkimista :) Katsoimme myös meidän luoksetulon, eli sitä että se yleensä läsähtää kenttään kun jätän sen istumaan. Kappas, eipäs mennytkään maahan vai istui kuin tatti! Jennin koulutuksen jälkeinen treeni on siis tuottanut tulosta, jes! Toisella kierroksella katsoimme kapulan pitoa ja noutoa. Emmi kehui että Lillanilla on todella hyvä kapulan pito ja siinä ei ole mitään korjattavaa. Lähdimme harjoittelemaan noutoa tarjoamisen kautta, eli ensin tiputettiin kapula maahan ja annettiin koiran tarjota nostoa itse. Tämä oli Lillanille helppoa, sillä me olemme harjoitelleet kapulan pidon juuri näin. Tästä vaikeutettiin tehtävää niin että heitin vähän matkan päähän kapulan ja lähdin liikkumaan itse hieman taaksepäin. En sanonut ensin mitään vaan odotimme hoksaako Lillan lähteä kapulan kanssa minua kohti. Raukkaparka katsoi ihan hämillään että mitä ihmettä tässä haetaan ja kävi maahan kapula suussa :D

Tätä te varmaan tarkotitte?? Kuva: Kaisa Heikkinen

Tästä sitten hieman autettiin kutsumalla koiraa nimeltä ja kun se lähti kohti, piti heti kehua ja vapauttaa tehtävästä. Kyllä se pikku-tirriäinen on hauska tyyppi! Näytimme myös meidän kaukot ja Emmi muistutti että pitää olla myös aina sama kriteeri etujalkojen tekemisessä. Tähän mennessä en ole kyllä suonut niille ajatustakaan vaan tuijottanut maanisesti takasia etteivät ne liiku mihinkään :D Myöskin istuma-asentoa moitittiin hieman liian matalaksi, eli tässäkin pitää vain itse muistaa vaatia oikea suoritus aina ja joka kerta.

No oisit nyt heti sanonut! Kuva: Kaisa Heikkinen

Emmi kehui kuitenkin Lillania hyvin ajattelevaiseksi ja symppikseksi tyypiksi ja niinhän se kyllä on <3 Olin erittäin tyytyväinen koulutuksen antiin ja menen kyllä ehdottomasti toistekin jos vain sellainen mahdollisuus tulee!

Paluu arkeen

Hei pitkästä aikaa! Me ollaan viimeinkin selätetty sairauskierre ja päästy pikkuhiljaa treenien makuun. Lillanista todellakin huomasi että mitään ei olla juuri tehty kun ohjattuihin mentiin sillä se ei millään olisi malttanut pysyä lähdössä. Selkeästi näki että heti tuli takapakkia kun ei harjoiteltu. Saimme kuitenkin muuten hyvää pätkää aikaiseksi ja ainakin omaan silmääni on sen hyppytekniikkakin parantunut. Itsenäisesti olemme käyneet ahkerast harjoittelemassa ja etenkin lähtöä ollaan harjoiteltu ihan joka tilanteessa. En ollenkaan välttele enää tilanteita joissa se on kuumentunut ihan mahdottomaksi, vaan enemmänkin oikein hakemalla haen niitä. Nykyään se kyllä nakottaa pysyä paikalla erinomaisesti, mutta sivulta maahanmeno saattaa kestää kauemmin, etenkin jos se käy kierroksilla. Tässä ei auta muuta kuin odottaa vaikka se kuinka välillä turhauttaakin. Olen tehnyt nopeita vapautuksia taakse lelulle kun se on mennyt maahan ja välistä palkannut ruualla etutassujen väliin. Kyllä se siitä kun vain ahkerasti harjoitellaan!

Puomin ylösmeno on ollut nyt tosissaan työn alla. Olemme kosketusalustan avulla lähteneet hakemaan oikeaa rytmiä ja laukkaa millä tullaan puomille ja aika hyviä onnistumisia tässä ollaan saatu. Nyt ollaan siinä tilanteessa että voin olla itse vierellä ja takana kun se menee puomille, mutta en juuri sitä edellä. Pikkuhiljaa vaikeutetaan, mutta nyt olisi ensin tärkeintä saada toistoja jotta rytmi jää lihasmuistiin. Alastulossa ollaan vahvistettu touchia tekemällä sitä peruuttaen ja palkaten puomin juurelle ja välistä ollaan menty puolesta puomin alastulolle ja tehty nopeita vapautuksia. Pienistä palasista se oikea estesuoritus sitten rakentuu.

A-este on hyvällä mallilla, pari kertaa rataharjoituksessa meinasi neiti unohtaa että sinne piti pysähtyä, mutta äkkiä se muistui mieleen. Rengas on ainakin meidän seuran renkaalla onnistunut sataprosenttisesti, mutta saas nähdä kuinka käy sillä vaikeammalla versiolla! Keinua paukutellaan edelleen välistä takajaloilla, välistä tehdään se puolesta välistä ja lopuksi muutama kerta kokonaan. Selkeästi tämäkin kaipaa vain toistoja runsaasti.

Kepit on siinä vaiheessa että ne ovat lähes pystysuorassa. Ollaan tehty tosi pitkään vinokepeillä että ei vahingossakaan tapeta sen suurta intoa edetä suorastaan rämäpäisesti. Samalla olen yrittänyt muistaa harjoitella erilaisia lähetyksiä ja kulmia ja mukavasti pikkuneiti onkin hommat hoksannut :) Pussia ollaan treenattu muutamia kertoja, siinä ei ole ollut vaikeuksia. Muuri on ollut myös parissa treenissä mukana, uskaltaa hyvin hypätä senkin. Yritän muistaa ottaa jokaiseen treeniin aina vähintään yhden erikoisesteen jotta ei kisatilanteessa käy niin että hupsis, se ei menekään sitä.

Serpentiiniharjoitusta ollaan tehty myös ja viimeksi Lillan suoritti sen mallikelpoisesti. Tehtiin niin että mutkaputkesta ulos tultaessa koiran piti hypätä eka este edestä, seuraava takaa ja kolmas taas edestä. Laitoin ensin lelun lähelle toisen esteen ponnistupaikkaa ja hienosti Lillan löysi sen. Tämän jälkeen siirsin sen hieman kauemmas toisen esteen laskeutumispaikasta. Neitokaisella oli niin kovin hoppu että ohi mentiin ja eikun uusi yritys. Nyt se yritti jarruttaa, mutta vauhtia oli vieläkin liikaa joten pieni raukka suistui nenilleen. Nyt tuli vauhdin lisäksi myös ajatusta mukaan ja kappas vain kun onnistuikin! Näin jatkoin askel askeleelta ja loppujen lopuksi se suoritti koko tehtävän molemmilta puolilta loistavasti. Kelpeillä tahtoo nuo kaarrokset olla melkoisia, joten tällainen harjoitus on hyväksi jotta ne oikeasti joutuvat kääntymään tiukasti ja kuuntelemaan ohjaajaa.

Tokoa ollaan tehty pienimuotoisesti ja seuruu alkaa olla ihan ok jo ilman apukättä. Se selkeästi tietää mitä pitää tehdä, mutta mielentilan ollessa väärä, ei tehtävä heti onnistukaan. Sen ei kestä olla lainkaan paineistunut eikä jännittynyt, muuten katsekontakti tipahtaa ja se jää jälkeen. Tähän pitää siis kiinnittää huomiota jatkossa! Kävimme joulupäivänä Pellossa Jenni Ripatin tokokoulutuksessa ja sain tosi paljon uusia oivalluksia. Etenkin luoksetuloon saatiin erinomaisia neuvoja. Lillanilla on tosiaan tapana tipahtaa makuulle kun sen pitäisi istua joten tähän pureuduttiin. Tehtiin ensin niin että peruutin pois sen luota ja kehuin rauhallisesti sitä "hyvä istu, hieno istu". Käänsin sille selän ja taas kehuin ja Jenni kertoi aina miten se koira siellä on. Tätä kautta lähdetään etenemään, eiköhän se pysy istuen kun johdonmukaisesti treenaa.

Helsingissä Koiramessuillakin käytiin, mutta siitä ei tule nyt erikseen postausta. Matka meni hyvin ja Lillan sai lauantaina arvosteluksi Erittäin hyvän ja sunnuntaina Hyvän. Molemmat tuomarit sanoivat että kaunis koira, mutta tarvii lisää aikaa mikä on tietysti aivan totta. Olihan se melkoinen rimpula siellä muiden joukossa, mutta minun silmissä se on tietysti aina kaikista kaunein <3

Ihanaa uutta vuotta teille ja onnea ja menestystä kisakentille!