Nenäeläin tokoilee

Paluu perusharkkoihin alkoi eilen. Kävimme Lillanin kanssa pikaisesti hallilla ajatuksena tehdä vain muutamia lähtöharjoituksia. Keli oli melko kylmä, joten jätin neitille takinkin päälle ja teimme lähtöjä nopealla palkkauksella taakse maahanmenoista ja hienoista paikalla oloista. Kerran se nousi paikaltaan ja käveli pari askelta, mutta palauttamisen jälkeen se odotti hienosti. Tällä siis mennään jatkossakin. Toissapäivänä Lillan kävi hieronnassa ja aivan kuten arvelinkin, oli sen takajaloissa ja lonkan koukistajissa hieman jumeja. Pikku-typy reagoi selkeästi kun kävi kipeää, mutta hyvin Teresa sai ne auki sillä koira rentoutui silminnähden käsittelyn aikana. Kolmen viikon päästä sitten uudestaan ja toivotaan että lihakset ei olisi niin napassa kunnossa kuin nyt.

Olemme tässä parin viikon aikana työstäneet meidän perusasento- ja seuruuongelmaa kosketuskepin avulla. Aloitin harkat ihan vain niin että sen piti koskea keppiin ja se sai siitä palkan. Muutaman illan tehtiin tätä ja pikkuhiljaa aloin vaatia pidempää kosketusta ja vapautus tuli jes-sanalla. Kun se tajusi että siinä ollaan kunnes lupa tulee heltiää, aloin pikkuhiljaa liikutella keppiä ja sen piti seurata sitä nenä kiinni siinä. Nyt ollaan kahtena iltana tehty sitä että kosketuskeppi on kiinni housujen vyötäröllä ja sen teleskooppivarren avulla säädän pallukan sopivalle korkeudelle. Korkeus on sellainen että Lillan joutuu olemaan terhakkana ja ja pystyssä perusasennossa. Ensin riitti taas se että se koskee siihen ja pikkuhiljaa vaaditaan taas pitoa ja kestoa. Tästä olisi ajatus lähteä sitten työstämään seuruuta. Kun se on reipas ja liikkuu hyvin kosketuskepin avulla, aletaan sitä pikkuhiljaa häivyttää. Katsotaan meneekö syteen vai saveen, mutta eiköhän tämä ihan kokeilun arvoinen juttu ole.

Kapulan kanssa ollaan edetty jo siihen että kun heitän sen, tuo Lillan sen minulle sivulle. Se osaa jo hyvin myös odottaa luvan ennen kuin lähtee sitä hakemaan. Paikalla istumista työstetään koko ajan, toivon että nyt kun olen eriyttänyt lähtökäskyn aksassa, selkiyttäisi se myös tätä asiaa. Hyppyestettä ei olla edes kokeiltu aikoihin, jätän sen vielä taka-alalle kunnes se ensin pysyy satavarmasti istuen ilman estettä. Tiistaina Teresan tokossa kokeiltiin ensimmäistä kertaa ruutua, jota teimmekin kosketusalustan kanssa ja tätä lähden treenailemaan myös kotona. Teimme myös isossa porukassa paikalla olon ja nyt Lillan oli tosi hienosti keskittynyt minuun koko ajan. Vielä jätin hihnan paikalleen, mutta uskalsin mennä jo muutaman metrin päähän ja en palkannut niin kovin tiheään kuin aikaisemmin. Hitaasti, hitaasti nämä asiat kehittyvät. Olen monesti ajatellut että olenko vain oikeasti ihan superhidas kouluttaja? Tuntuu että muut paahtavat kokeissa niin hurjan nopeasti ja me vain jankataan näitä samoja juttuja edelleen. Toki tiedän että jokainen koirakko on erilainen ja tämä on minun ensimmäinen oikea tokokoirani, joten monia asioita on pitänyt hieman hakea ennen kuin ollaan päästy maaliin. Toisaalta, perusta on hyvä luoda kunnolla ja eihän Lillan ole edes kahta vuotta että tuskin meillä on oikeasti hoppu. Hiljaa hyvä tulee vai miten se oli?