Koiramaiset vapaat

Täällä on vaihteeksi ollut varsin koiramaiset vapaapäivät. Lauantaina oli Pellossa kisapäivä Kiran ja Kätkän kanssa, tarkoituksena suorittaa yksi hyppyrata ja yksi agirata. Tuomarina oli Jari Suomalainen joten odotin mukavia ja järkeviä ykkösten ratoja. Ensimmäistä kävellessä ajattelin että jos tästä Kiran kans hengissä selvitään niin hyvä tulee. Olin varma että en ehtisi oikealla reunalla tehdä persjättönä puolen vaihtoa jolloin olisi suuri vaara että koira menee täysin väärään putkeen. Lähtöön jätettäessä se oli ihan älyttömän kiihtynyt, mutta viime kerrasta viisastuneena odotin rauhassa että se on varmasti kontaktissa. Pikkuisen piti piikan volista kun jäi istumaan mutta hienosti se malttoi. Vauhti pääsi kiihtymään kuitenkin todella kovaksi ja suunnittelemani sulava käännös seuraavalle hypylle oli kaikkea muuta! Koiraparka tuiskahti turvalleen ja hyvä ettei törmännyt rengasesteeseen. Rohki-hallin pohja on todella liukas, mutta henkilökohtaisesti se ei ole minua ennen vaivannut koska yhtään noin nopeaa ja isoa koiraa en ole aikasemmin ohjannut. Nyt Kira ei saa tarpeeksi tukea ja sen muutenkin vielä laajat kaaret oikein korostuvat. Tästä tuiskahduksesta huolimatta jatkettiin puhtaasti ja herranjestas, ehdin kuin ehdinkin vaihtamaan puolta ennen hyppyä ja muuria. Tuudittauduin tästä turvallisuuden tunteeseen ja unohdin kokonaan pelätä sitä väärää putkea. Arvatahan saattaa kuinka siinä sitten kävi :)

Kira luikahti täysin väärään putkeen ja peli oli siltä erää menetetty. Se ei meitä kuitenkaan masentanut vaan päätimme suorittaa radan rauhassa loppuun saakka. Mielestäni keppikulma oli hivenen kinkkinen mutta Kira haki sinne kyllä hyvin. Itse jäin vähän hölmistyneenä töllistelemään jolloin koira tulikin kepeiltä pois. Jouduin korjaamaan ne vielä uudelleen kun se ei suorittanut viimeistä väliä ja mieluummin hylyn ollessa alla aloitan koko pujottelun alusta. Vähän möhlin vielä lopussa ja tosi huolimattomasti ohjasin viimeiselle putkelle, mutta maaliin päästiin hengissä.

Kätkän kans samainen rata piti suorittaa täysin eri tavalla. Lähdin sen kanssa kakkosesteeltä, käännökseen tein valssin ja siitä jatkoin samalla tavoin kuin Kirankin kanssa. Putken jälkeen se ei ottanutkaan hyppyä vaan tuli yllättäen ohi. Olin ehkä tässä kohtaa liian huolimaton, mutta se on viime aikoina hakenut hypyt jo paljon itsenäisemmin joten luotin siihen vielä kisatilanteessa ehkä liikaa. Korjasin ja matka jatkui. Toinen virhe tuli kepeille viennissä, se ei hakenut väliä eka kerralla. En lähtenyt sitä sinne sörkkimään sillä haluan että se hakee ne itsenäisesti. Kunhan se ne löysi niin pujottelu meni jo aika jees kisatilanteeksi. Loppuun sitten virheittä, tulos 10 vp ja vähän yliaikaa, sijoitus 4.

Toiselle radalla oli aika metka aloitus. Siinä oli suuri vaara että koira hakee puomin tai menee väärään päähän putkea. Kiran kanssa päätin mennä vastaanottamaan selkä kohti puomia ja seisoin suorassa osoittamatta mihinkään suuntaan niin pitkään että se ei enää ehtinyt lukita väärää päätä putkesta. Tämä onnistui tosi hyvin, olen oikein tyytyväinen että osasin suunnitella tämän oikein, edistystä taas! Puomin kontaktit neiti otti superhyvin ja tästä matka jatkui helpolle osuudelle eli ihan suoraa vientiä putkelle. Eiköhän Laura kuitenkin hoppuillut ihan tyhjää ja käänsi rintamalinjan totaalisesti liian aikaisin seuraavalle esteelle jolloin Kira meni väärään päähän putkea, dääm! Siitä kuitenkin hyppy ja keinu mallikelpoisesti kunnes renkaalle tultiin ehkä hieman vinosti jolloin se hajosi. Hyvä A:n kontakti ja loppusuoralla neiti paineli kuin kengurugaselli, ei eteen käsky ainakaan tuota ongelmia.

Kätkän kanssa otin alun niin että lähdin sen kanssa yhtäaikaa ja vastakkaisella kädellä autoin että se ei lipsahtaisi väärään päähän putkea. Varmistelin ehkä liikaa, sillä sen putkeen meno oli hieman tahmea. Kontaktit se otti taas hyvin, keinulle vedätin ehkä turhan lujaa, tuli melkein lentokeinu. Lähinnä halusin siihen vähän vauhtia kun se oli edellisellä radalla niin kovin hidas. Renkaan jälkeiselle hypylle ohjauslinja meni liian pitkäksi ja koska en malttanut rytmittää ja odottaa, koira ei kääntynyt tarpeeksi ja hyppäsikin vain siivekkeen yli :) Ei muuta kuin uudestaan yli ja loppusuora vedettiin mallikkaasti. Vitonen saatiin ja juuri alle ihanneajan, tulos 2.

Kummankin koiran kanssa kehitystä havaittavissa, molemmat suorittivat omalla tasollaan toisella radalla hyvin kepit. Kätkä meinasi vähän kyseenalaistaa eka keppivälissä että ootko nyt aivan tosissasti että tästä pitäis lähteä pujottelemaan mutta jatkoi sitten kuitenkin :)

Koska Kätkä on treenannut nyt vuoden agilityä ja etenkin viimeiset kuukaudet tehnyt enemmän töitä, olin varannut sille ajan eläinfysioterapiaan Ouluun. Mika Toivainen otti meidät vastaan Oulun eläinklinkan tiloissa ja Kätkä sai täyden hoidon josta se ei ihan koko ajan nauttinut, kipeäähän se jumien käsittely välistä käy. Mika totesi että on varmaan ollut jäykähköä pujottelu ja tuskin on kovin tiukkoja kaarroksia tehnyt. Niinpä, ja kaiken tämän hän päätteli koiran lihaksistosta! Kätkällä oli etenkin kyljet kovin jumissa, niitä se arkoi ihan tosissaan. Niska oli myös vähän juntassa, mutta se ilmeisesti johtuu sen mielettömästä vimmasta repiä ja tappaa leluja. Kotiläksyksi saatiin venyttelyohjeita ja päätin pitää pojalla pienen tauon aksasta. Tekee kropalle ja päälle hyvää ihan vain lenkkeillä ja vaikka tokoilla.

Sunnuntaina käytiin myös pyörähtämässä Kristan kanssa Lappalaiskoirien erkkarissa Torniossa. Sain kunnian esittää nuoren poroneidin Korpikairan Kaamosvalo eli Kiran ja lapinkoiratyttösen Shiron. Molemmille tuli aivan asialliset arvostelut ja nuoresta iästään huolimatta ne käyttäytyivät tosi hienosti.

Kertakaikkiaan ihanat vapaat, tällaisia toivoisi lisää!

Blogiarvostelut

                                                          

                                                      Lapinporokoirat Halti ja Pyry

Ensimmäisenä kiinnitin tässä blogissa huomioni kivaan ulkoasuun sekä ihanaan tekstiin bannerikuvan alla: ~~~ porokoiran silmissä voi nähdä revontulien leiskun ja hönkäyksissä kuulla shamaanien noitarummut ~~~ 

Se kuvastaa täydellisesti porokoiraa! Heti tuli sellainen olo että kirjoittaja todellakin tietää rodusta ja osaa kertoa asioista aidon porokoiran omistajan näkökulmasta. Me kaikki jotka olemme päivittäin näiden fiksujen mielensäpahoittajien kanssa, tiedämme mitä metkuja nämä osaavat järjestää :)

Itse teksti on hyvin treenipainotteista ja analyyttistä ja vieläpä kertoo agilitystä, allekirjoittaneen lempilajista, me like! Videot ja kuvat tukevat tekstiä erinomaisesti. 

Aino miinus oli lukijapalkin puuttuminen, se helpottaisi blogin seuraamista huomattavasti. On mukava kun tekstit lävähtävät heti esiin kun bloggerin aukaisee. 




                                      

                                                            Red Mystery with paws

Ulkoasu tässä on todella siisti, mutta ehkä itse kaipasin jotain lisää siihen. Ehkä tausta eriväriseksi, mutta se ei ole missään nimessä mikään iso miinus. Tärkeintä minulle lukijana on tekstin selkeys ja helppolukuisuus ja tässä se toteutuu hyvin. 

Vaikka tässä blogissa ei agility olekaan päälajina, on mukavaa vaihtelua lukea monipuolisesta harrastamisesta ja etenkin tokosta. Se on myös laji joka on sydäntä lähellä ja toisten teksteistä saa monesti hyviä vinkkejä harjoituksiin. Oikein mukava blogi johon liityinkin lukijaksi.






                                                     

                                                                Tassujen taikaa

Aivan ihana banneri! Myös pieni esittelyteksti sivun reunassa toimii aina, siitä pääsee nopeasti kärryille blogin juonesta. Teksti käsittelee ehkä enemmän perusarkea ja elämää koirien kanssa missä ei siis tietenkään mitään vikaa ole, itse vain olen niin vannoutunut kisaaja/treenaaja että samanhenkiset blogit on ehkä hieman enemmän mieleeni. 

Mukava ja hyväntuulinen kirjoitus on kuitenkin aina mukava lukea ja pääosassa on ehkä ihan liian söpöt koirat <3








                                                      

                                                                      Pehkon elämää

Todella siisti ulkoasu, tuli oikein ammattimainen vaikutelma. Jotenkin blogista välittyy selkeästi kuinka kirjoittaja on aivan hullaantunut omaan koiraansa (ihana!) ja harrastaa monipuolisesti. Postaukset käsittelevät sopivassa suhteessa arkea, treenejä ja näytelmiä. Pidin tästä todella paljon ja jään mielenkiinnolla seuraamaan jatkossakin blogia.









                                                         

                                                                       Koiria maalta

Taas kerran hehkutan banneria, todella omalaatuinen ja erottuu muista. Teksti on sujuvaa ja ihana lukea pohdiskelevia treenipostauksia. Kuvat ovat hyvälaatuisia ja tukevat hyvin tekstiä. Mikäs vielä sen ihanampaa kuin penneli joka näyttää ihan "meidän" Kätkältä <3

Liityin lukijaksi!







                                                   

                                                              Mäntylahen paimenet

Okei, pahoittelen jo alkuun... olen varmasti puolueellinen tätä blogia arvioidessani koska se on erään parhaista ystävistäni :)

Siis tämän blogin parasta antia on ehdottomasti äärimmäisen laadukkaat kuvat! Ihania paimenia milloin töissä, metsälenkillä tai hevoshommissa mukana. Tyykkän kun Krista osaa kuvailla arjen touhuja hauskasti ja joka teksti tulee aina luettua. Koska koiria on vähän isompi porukka niin on mukava kun postauksissa keskitytään aina välistä kuhunkin lauman jäseneen kerrallaan.

Ensimmäiset kotikisat uudessa seurassa

Viime viikonloppuna oli taas kerran jännät paikat, nimittäin meidän ensimmäiset kotikisat uudessa seurassamme Arctic Agility Teamissa. Lauantaille olin ilmoittautunut Kätkällä kahdelle radalle ja loppupäiväksi talkoilemaan. Aamulla lähdin hyvissä ajoin liikenteeseen ja perille päästyämme Kätkä oli melko pörheänä. Kaikkea ja kaikkia piti murista ja pöhistä mutta aika pian se taas huomasi että sillä käytöksellä se ei saavuta mitään. Äkkiäkös se alkoi ottaa kontaktia nakin toivossa ja muutenkin vähän tasaantui.

Kävimme Minnan kanssa lämppälenkin ja kävimme ilmoittautumassa hyvissä ajoin. Tällä kertaa meillä oli tuomarina Timo Vertanen josta tykkään kyllä tosi paljon. Mukavan oloinen mies ja tekee kivoja ratoja. Ensimmäiseksi startattiin agilityradalla ja radankävelyssä minulla oli isona apuna valmentajani Heidi. Oli tosi kiva kun hän jo tietää miten Kätkä toimii ja osasi avustaa tiukoissa paikoissa. Kätkä lähti tosi hyvin mukaan ja vauhtikin alkaa sieltä pikkuhiljaa löytyä. Keinulle tultiin vähän liian lujaa ja oli hilkulla että olisi tullut lentokeinu. Kätkä-parka oli ihan hölmistynyt ja vähän säikähtäkin mikä näkyy puomilla epäröinnillä. Kepeille viennissä painoin sen omalla liikkeellä väärälle puolen josta otettiin vitonen. Muutoin rata oli puhdas ja olin tosi tyytyväinen. Sijoitus oli tällä radalla kolmas.

Seuraavaksi kävimme vielä hypärin ja siinä oli tosi mukava vauhti. Kepeille vienti onnistui, mutta tukin ihan liian lähelle ja härkin käsillä josta johtuen Kätkä hyppeli taas vähän ylöspäin. Yksi kielto tuli, tälle kaverille pitää näyttää niin pirun tarkkaan linjat ja kun oma liike vähän osoitti esteen taakse niin sinnehän se sujahti. Onneksi se ei kuitenkaan hypännyt väärältä puolen, joten tästäkin radasta selvisimme vitosella. Kummaltakaan radalta ei tullut yliaikaa, mahtavaa! Sijoitus oli jälleen kerran kolmas :)

Asiasta kukkaruukkuun.. kiitos kaikille jo bloginsa linkittäneille, lisää saa vielä tulla! Todennäköisesti viikon sisällä saan väsättyä niistä sitten oman postauksen joten pysykää kuulolla :)

Linkitä oma blogisi!

Tämä tyttö kaipaisi lukulistalleen uusia blogeja ja aihe on nyt varsin helppo arvata eli mitkäpä muutkaan kuin koirat. Jos kirjoitat laadukkaasti tuotettua koirablogia, agilitystä, tokosta, metsästyksestä tai muusta harrastuksesta niin linkkaile kommentteihin osoite ja pieni kuvaus mitä blogi pitää sisällään.

Eniten arvostan hyvää ja ajatuksella kirjoitettua tekstiä. Tekemisen ei tarvi olla mitään vakavaa kilpaurheilua, kunhan kirjoittaja osaa kuvata elämäänsä ja harrastuksiaan eloisasti ja hauskasti. Siisti ulkoasu toki on toivottavaa mutta kuten jo edellä totesin, sisältö on kuitenkin kaikista tärkein.

Teen erillisen postauksen listalta löytyneistä suosikeistani joten nyt blogeja linkkailemaan!

Kuka irtoaa, kuka ei...

Eilen kävimme Karolinan kanssa kentällä tekemässä hieman irtoavuustreeniä. Tehtäväksi laitoin esteet aika lailla ympyrän muotoon, muutamia hyppyjä, putken sekä puolikkaat kepit. Ajatus olisi että ohjaaja joutuisi itse liikkumaan mahdollisimman vähän.

Mukana oli tällä kertaa myös Reino joka oli aluksi suorastaan raivostuttava! Se ei millään malttanut keskittyä lun uusia koirakoita ilmaantui kentän reunalle ja se haahuili vain omia reittejään.Näki että se selvästi tajusi tehtävän idean, mutta ajatus oli aivan muualla. Viimein toisella kierroksella sain sen syttymään ja tämä onnistui oikeastaan vain omalla liikkeellä. Valitettavasti kun koira on pääkopaltaan mikä on niin on kertakaikkiaan pakko hyväksyä että tämä ei koskaan tule toimimaan samalla tavalla kuin vaikkapa bordercolliet. Oma liike kun oli tarpeeksi reipas niin herrasta sai irti jopa sitä örinämoodia :)

                            

Kätkä kyllä keskittyi, mutta se meinasi taas monta kertaa kääntyä minua kohti hyppyjen jälkeen. Tein saman kuin Reinonkin kanssa, eli liikettä kinttuihin, mutta huolehdin että rintamasuunta on osittain kohti hyppyjä jolloin se lukitsi hypyt vaikka vauhti olikin kovempi. Jälleen kerran käytin lähes poikkeuksetta etupalkkaa jotta päästäisiin tästä minuun päin kääntyilystä ja kädessä roikkumisesta. Kepit meni jo aika kivasti, aluksi se yritti kyllä kovasti viestittää että en voi mitenkään näitä suorittaa kun sinä olet "väärällä" puolella. Se jäi toisen keppivälin kohdalle, laittoi silmät kiinni siihen se jäi. Aina aikaisemmin olen palannut alkuun ja yrittänyt uudestaan, mutta nyt päätin että perhana, saat kyllä mennä yhdellä kertaa. Oikeasti, se hetken seisoi silmät ummessa, sitten se raotti hieman toista silmää että mikä tämä homma oikein on :) Lopuksi näytti siltä se että se olisi mielessään huokaissut että hohhoi mikä niuho eukko, mennään sitten :D Viimein pätkä oli niin sairaan hyvä että vaikka mieli teki mennä uusiksi, maltoin kerrankin ja lopetin hyvään suoritukseen.

Karo lainasi taas minulle Kiraa oman treeninsä jälkeen ja saimme tehtyä ihan tosi mainiota pätkää! Neiti oli jälleen kerran niin täpinöissä ja täynnä työmotivaatiota että oksat pois. Nyt tuntuu että se alkaa lähes joka kerta löytää kepit ilman mahotonta jarruttamista ja se menee ne sujuvasti. Tällä koiralla on vain niin ilo mennä, suu korvissa joka treenin jälkeen :)

Tällaista pientä väliaikapäivitystä taas, olen jälleen kerran lukenut omia vanhoja blogikirjoituksiani ja voi että on kyllä hyödyllistä pitää tällaista treenipäiväkirjaa. Näkee miten on kehittynyt, muistaa oivalluksia matkan varrelta ja ennen kaikkea on ihana palata muistoihin. Näihin tunnelmiin, jatketaan taas myöhemmin!

Putkeen!

Pitää tulla heti kirjoittamaan edellisistä treeneistä kun on vielä tuoreessa muistissa kaikki uudet oivallukset! Tähän väliin pieni informaatio, eli olen vasta-aikoihin vaihtanut seuraa Länsirajan Kennelkerhosta Arctic Agility Teamiin. Syy vaihtoon oli käytännön järjestelyt, eli turhien ajomatkojen karsiminen. Treenipäivänä voin ottaa koiran mukaan töihin ja tästä ajaa noin vartissa treenipaikalle. Pellon porukkaa on tietysti kova ikävä, mutta muutos kuuluu elämään ja se kasvattaa.

Eilen oli tosiaan toiset treenit uudessa porukassa. Valmentajana toimi kisa- ja valmennusryhmistä tuttu Heidi jolle kerroin heti alkuun kaikki meidän heikkoudet, vahvuudet sekä tavoitteet. Sattui hyvin että Heidi oli juuri tälle kertaa suunnittelut treeniä jossa sai harjoitella irtoavuutta mikä meillä on Kätkän kanssa suurimpia ongelmia. Myös kepit mentiin tällä radalla molemmilta puolilta. Ensiksi laitoimme koko matkalle ohjurit jotta koira saisi tekemiseensä varmuutta. Kepit menivät ohjureilla aivan hyvin mutta itse radalla Kätkä oli taas todella vahvasti kiinni kädessä. Alkuun sain taas muistutuksen siitä että että jättää koira huomattavasti kauemmas ensimmäisestä hypystä. Kätkäkään ei luontaisesti mikään supertykki ole, joten on ensiarvoisen tärkeää että se saa täyden vauhdin jo ennen ensimmäistä estettä, kaikki sekunnit on kotiin päin :)

Jouduin myös korjaamaan monta kertaa kohtaa jossa oma kroppa ja liike lähti liian pian kääntymään kohti seuraavaa estettä ja koira tuli silloin mukana ja jätti hypyn välistä. Malttia ja rytmitystä! Pikkuhiljaa alamme opettaa sille koko ajan kauempaa hyppäämistä ja tässäkin tosi tärkeää on pitää se kropan suunta lukittuna kohti estettä niin kauan että koira varmasti ottaa sen. Myös kaikki "turha" kehu piti jättää pois, sillä Kätkä kääntyi hyvin herkästi kohti minua ilmeisestikin palkan toivossa ja tästäkin syystä tuli kieltoja. Pelkät estekäskyt ja se on siinä. Kokeilimme myös äänetöntä ohjausta ja sehän meni ihan sikahyvin! Muistelen että Arikin on sanonut samaa, eli kaikki turha "pölinä" pois niin Kätkä ei hermostu.

Putkille irtoamiset ovat nyt jostain syystä tuottaneet meille päänvaivaa. Osittain se voi johtua kisatilanteessa siitä, että Kätkä ei keskity tarpeeksi mutta suurin syy on varmasti taas hihnan päässä. Olen ehkä rynnännyt liikaa kohti putkea yhtäaikaa koiran kanssa ikään kuin varmistelemaan että mene mene sinne putkeen. Nyt keskityimme siihen että että selkeästi lähetin sen sinne kauempaa, eli kunnolla vain keilasin sen sinne.

Kaikista iloisin olin kuitenkin meidän kepeistä! Lopuksi jätin vain alkuun ja loppuun ohjurit (saattoi keskellä olla ehkä yhdet, en muista) ja se meni ne hyvin! Ei puhettakaan että se olisi katsonut minua vaan fokus oli suoraan edessä. Näpsäkkää ja sujuvaa pujottelua eikä koira hermostunut ollenkaan.

Treeneistä jäi tosi positiiviset fiilikset ja sain taas paljon eväitä jatkoon.

Lainakoira

Viime aikoina olen pohdiskellut lainakoira-asiaa hieman tarkemmin, luonnollisestikin se on ollu enempi mielen päällä kun Kätkä on meillä asustellut. Moni agilitaaja harrastaa lainakoiralla ja usein järjestely on kaikille osapuolille antoisa. Tämä vaatii kuitenkin luottoa puolin ja toisin ja ajattelinkin nyt hieman valottaa meidän järjestelyämme Kätkän osalta.

Viime vuonna tuskastelin Reinon kisatauon kanssa, harmitti niin vietävästi kun en päässyt kisakentille. Pyytelin sitten lainakoiraa joka olisi ns. kisavalmis ja sainkin pari ehdokasta. Toinen oli bordercollie Bentley joka osasi käytännössä suurimman osan asioista ja toinen Kätkäläinen, joka oli ihan keltanokka lajin suhteen. Muuten en olisi varmaan Kätkää edes harkinnut ellei se olisi ollut hyvän ystäväni Kristan koira ja ajattelin että noh, kokeillaan mitä tästä tulee. Loppujen lopuksi kävikin niin, että tykästyin Kätkään kovasti ja koska kaikkiin koiriin ei millään riittänyt aika, luovuin haikein mielin Bentleyn kanssa treenaamisesta.

 

Koska Krista asuu melko kaukana, hän joutui uhraamaan paljon aikaa ja vaivaa kuskaamalla koiraa. Tottakai maksoin kulkurahoja, minun harrastushan tämä oli. Krista oli kuitenkin itsekin kiinnostunut näkemään treenejä joten kuljimme aika paljon yhdessä. Mikäs sen mukavampaa kun kaveri joka kuvaa, avustaa ja on vielä mainiota seuraa? Jossain vaiheessa meille oli helpompaa että Kätkä siirtyi hetkellisesti asustelemaan Kristan äidin luo Pelloon josta minulla oli helppo se napata mukaan kun menin hallille. Kristan ei tarvinnut ajella jatkuvasti edestakaisin ja näin säästettiin myös kustannuksissa. Kesällä tuli Pellon treeneihin tauko jolloin sovimme että Kätkä tulee meille asumaan. Tämäkään ei onnistuisi ellei Krista luottaisi sataprosenttisesti että huolehdin koiran kuin omani ja että se viihtyy meillä.

 

Olen päässyt kuukaudessa eteenpäin aivan jättisuurin harppauksin kun olen päässyt oikeasti tutustumaan Kätkään, saanu paijata sitä, leikkiä ja huolehtia päivittäiset hoitotoimenpiteet. Käymme porukalla koko lauman kanssa lenkillä ja pojat tulevat mainiosti keskenään toimeen. Periaattessa saan pitää sitä kuin omaa koiraani, mutta tottakai kaikissa isommissa asioissa kysyn aina Kristan mielipidettä ja lupaa.

Kisat maksan tietysti itse ja palkinnot jäävät sitten minulle muistoksi. Tällä hetkellä maksan myös koiran ylläpidon, ruuan ja herkut. Jos minun huostassani tapahtuu vahinko oman huolimattomuuteni vuoksi olen tietysti velvollinen ottamaan täyden vastuun eläinlääkärilaskuista. Rokotukset ja muut hoitaa sitten omistaja itse. Olen myös valmis kustantamaan koiran lihashuollon, sillä koen että fysioterapia ja hieronta tulevat erityiseen tarpeeseen lajin rasittavuuden vuoksi.

Moni on kysellyt että eikö Kristalla ole ikävä Kätkää ja miten kukaan raaskii jättää koiransa toiselle. On tietysti ikävä, sehän on päivänselvä asia, mutta koska Krista tietää että koira nauttii olostaan hän on päättänyt kestää oman ikävänsä kanssa. Tietysti Krista näkee Kätkää melkein viikottain ja jos ikävä kasvaa ylivoimaiseksi, voi koira mennä treenitauoilla kotilomalle.

Lainakoira-asioissa omistajan tulee olla ihminen, joka ei ole liian mustasukkainen omasta koirastaan ja tämä on asia mihin en itse pystyisi, tunnustan avoimesti :) Krista on kuitenkin uskomattoman ihana, avulias ja epäitsekäs ihminen jota arvostan suuresti. Molemminpuolinen luottamus pelaa ja kun ollaan avoimia puolin ja toisin, ei pääse syntymään asioita jotka jäävät kaihertamaan mieltä. Luotan siihen että Krista kyllä kertoo jos on asioita mistä hän ei pidä ja itse pidän omistajan ajan tasalla koiran voinnista. Joskus Krista varmaan jo hermostuu kun joutuu kuuntelemaan polveilevia ja pitkiä tarinoita kuinka Kätkä sitä ja Kätkä tätä :)

Hilppu ihmettelee :)

Kisoihin Krista lähtee usein mukaan ja on erinomainen apukäsi. Ihminen joka tuntee koiran parhaiten on täydellinen tyyppi kenneltytöksi, etenkin kun Kätkä osaa olla välistä vähän vaikea muiden koirien lähettyvillä. Eilen viimeksi kävimme porukalla kisailemassa Rovaniemellä ja se, että Kätkästä huolehdittiin sillä välin kun itse keskityin kisaan oli suuri etu. Toisella radalla pääsimme kolmanneksi ja näytti se omistajakin olevan varsin tyytyväinen ;)

Tällaista järjestelmää voin todellakin suositella, olen saanut mielettömästi uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia joista muuten olisin voinut vain unelmoida!

Kiran ja Kätkäläisen kisat

Heissan kaikille! Nyt on kuulkaas kisat taputeltu ja uutta intoa on kerätty roppakaupalla. Torstaina kävimme Tornion Kennelkerhon järjestämissä epiksissä kokeilemassa mitä Kira ja Kätkä tuumaavat kisatilanteesta. Jostain syystä minua jännitti aivan sairaan paljon! Karo tuli hakemaan minua ja Kätkää viiden korvilla ja Kristakin muisti nakata rokotustodistuksen messiin. Ei muuta kuin kohti kerhon kenttää vatsassa riehuvista perhosista huolimatta.

Olimme paikalla todella hyvissä ajoin ja lähdimme käymään pitkällä lämppälenkillä. Olin ilmoittanut molemmat koirat sekä mölliluokkaan että kisaavien rataan joka myös tuplattaisiin. Aloitin ensin Kätkän kanssa mölliradalla ja se meni aivan ok. Hieman kämmäilin putkelle viennillä mutta muuten se oli aivan mallikelpoinen suoritus.

Tällä radallahan ei ollut vielä kontakteja eikä keppejä joten sinänsä se oli tuttua kauraa. Kira olikin enempi sellainen villi kortti, Karoa meinasi vähän jänskättää miten pikku apina pysyy radalla mutta itsellä oli kova luotto neitokaiseen. Hyvinhän se pysyi mutta ohjaaja mokaili alussa tosi rankasti putkelle viennin, olin liian kiireessä. Olisi myös pitänyt muistaa olla tarkempi ja terävämpi käskyissä sillä se ei vielä kovin hyvin osaa lukea kaikkia ohjauksia jonka vuoksi mutkat menivät "hieman" pitkiksi.

Kisaavien radalla Kätkä meni tosi kivasti, kaksi nollaa huolimatta siitä että se vähän väsähti toisella kierroksella. Ehdimme onneksi ottaa keinua lämmittelyalueella joten se ei niin radalla jännittänyt. Torkin keinu oli huomattavasti parempi kuin meidän, joten se oli koiralle huomattavasti mukavampi. Kätkän ilme oli loistava kun se meni sen eka kerran, "ai näin helppoako tämä on?". Kira meni muuten ihan ok myös kisaavien radat mutta A:n kontakti katosi kyllä kokonaan :) Se oli vain silleen että tytöt tahtoo pitää hauskaa ja katosi paikalta :D Kisan jälkeen otettiin vähän kontaktisulkeisia ja rupesihan se pysäytyskontakti taas muistumaan mieleen.

Onneksi oli nämä epikset alla, se löysäsi minun jännitystä ihan huimasti. Kun sunnuntaina startattiin kohti Torniota olin oikeastaan vain tosi odottavalla mielellä. Pieni pirinä tuntui masussa, mutta se kuuluu asiaan. Kira sai oman kisakirjan ja pääsi tuomarin tsekkaukseen jossa siltä luettiin siru. Kätkä taas oli onnesta soikeana kun oma mammakin ilmaantui paikalle katsomaan. Lähtölistassa Kätkä oli ensimmäisenä, eli me avasimme koko kisan. Harmillisesti juuri ennen eka rataa Kätkä pääsi nokakkain toisen koiran kanssa ja sai aikaan rähinän. Tietenkin puutuin tuollaiseen törkeään käytökseen ja tästähän herra mielensä pahoitti. En ehtinyt hyvitellä sitä juurikaan ennen starttia ja radalla se selkeästi osoitti mieltään, kävi vähän kurkkaamassa toimihenkilöitä jne. Tulos tuli silti, todella huono mutta ei haittaa, Kätkä pokkasi kakkospalkinnon sillä tuloksia ei tullut kuin kaksi.
Kiran ensimmäinen startti oli hyvä hylky, kaikki mokat oli taas kerran minun omia. Ei puhettakaan että koira olisi katsellut omiaan vaan se keskittyi täysillä rataan.

Ennen toista rataa otin Kätkän oikein halipusunakkiherkku-käsittelyyn ja sehän piristyi siitä valtavasti. Radalla olin niin positiivinen kuin olla voi ja arvatkaa vain loppuiko happivarannot maalissa :D Nollahan sieltä tärähti kuulkaas! Ei tyylikäs, kepit olivat vieläkin vähän hyppien menty, mutta ihan sama!

Kiran toinen rata oli vähän niin ja näin, mokailin ylläripylläri jälleen ja hylsy tuli. Viimeiseen starttiin lähdin ihan hyvillä mielin, mutta väsymys kostautui. Renkaalle oli melko vaikea linja enkä auttanut Kätkää tarpeeksi joten se hyppäsi sen sivusta. Kepeillekin tuli pieni töksäys ja voi jestas miten tyhmän virheen menin tekemään lopussa... vedätin puomin alastulon jostain itellekin mystisestä syystä ja se hyppäsi kontaktin yli. Voi jessus, tyhmyydestä sakotetaan.

Kira lähti tosi kivasti viimeisen radan ja se veti vaikean rengaslinjan ihan superisti! Ainoa moka tuli kepeille viennistä (tai siis viemättömyydestä tässä tapauksessa) mutta muuten neiti pelasi kuin unelma! Tällä suoritukselle päästiin sijalle kolme! Kiran eka kisat ja eka sijoitus!

Päivän saldoksi saimme siis Kätkälle kaksi kakkostulosta sekä Kiralle yhden kolmosen, ei huono, ei huono. Näillä harjoitusmäärillä en olisi voinut parempaa toivoakaan ja myös omistajat vaikuttivat tyytyväisiltä äivän ratoihin ja tuloksiin.

Nyt jatkuu harjoitukset ja seuraavan kerran Kätkä pääsee kisailemaan tulevana lauantaina. Reino on nyt pienellä aksalomalla, se saa startata sitten varmaan hallikauden alussa. Tekee varmasti koirallekin hyvää keskittyä joskus ihan muuhunkin kuin agilityyn, ei pääse kyllästymään.

Kepkep-keppi kep

Täällä on kuulkaa treenattu hiki päässä, ihan kirjaimellisesti! Pohjoisessa on ollut poikkeuksellisen lämmintä mikä ei ole kyllä meikäläisen suunnitelmiin sopinut laisinkaan. Mikäs siinä jos köllöttelis vaikka biitsillä mutta kun noiden karvapalleroiden kanssa olisi äärimmäisen tärkeää päästä nyt harkkamaan, kisoihin on enää neljä päivää, iiks!! Ollaan kuitenkin tehty lyhyitä harkkoja, lähinnä niitä ongelmakohtia käyty läpi. Nyt täytyy antaa tunnustusta näin julkisestikin ystävälleni Minnalle joka auttoi minut ja Kätkän pahimman keppiongelman yli <3 Väitin kivenkovaan että ei se mene keppejä ohjureilla, se joko hyppää yli niistä tai sukeltaa alta. Pöljänä en ollut tajunnut että koiranhan voi laittaa hihnaan ja ohjata sitä ensin sillä. Minna meni palkkaamaan edestä ja äkkiäkös tuo älykäs musta karvapallo hoksas jutun juonen. Okei, eka kerran ko päästin sen hihnasta se porhalsi suoraa päätä palkkakipolle että anna nakkia :) Kun ei sillä tyylillä irronnut, se päätti että kannattaa ehkä kokeilla sitä oikeaa reittiä.

Moi! Oon Reino, mitäs teille?

Pian se oikein halusi sinne kepeille ja ei puhettakaan että se olisi tuijottanut minua ja ruvennut näpsimään käsistä. Tällä tyylillä harjoittelimme torstaista lauantaihin ja viimein sunnuntaina uskaltauduin kokeilemaan ilman ohjureita. Yllättävän hyvin se meni! Vauhti on vielä hyvin maltillinen, mutta parempi tehdä perusta kunnolla ja sitten nostaa nopeutta. Sunnuntaina treenikaverina oli Kati Oulusta koiransa Jerin kera. Olipa aivan ihanaa kun hän jaksoi varta vasten tänne meille tulla <3 Käytimme Jeriä vielä uimassa ja poikahan polski ko mahdoton :D Sain Katilta hyviä vinkkejä, on se kuulkaa kullan arvoinen asia kun on samaan asiaan vihkiytyneitä kavereita.

Alla videot pujottelusta, verratkaas mikä muutos parissa päivässä on tapahtunut! Alla on se "huonompi" suoritus.

Ja mä oon Kätkä!

Rymy on saanut lenkkeillä Kätkän kanssa, niillä menee nykyään yhdessä tosi mukavasti. Kätkä ei provosoi ja Rymy ei tyhjästä rähjää, mahtipojat! Reino ja Kätkähän taas ovat ihan parhaita kavereita, joka päivä pitää päästä painimaan, on ne pöhkön näkösiä ko yhessä kisuavat. Karon Kirakin on otettu laumaan mukaan ja neitokaisen kanssa olen päässyt myöskin harjoittelemaan ihan mukavasti. Tuntuu että koira alkaa tuntumaan jo vähän enemmän tutulta ja sen kanssa on kyllä niin hauskaa päästä kisaamaan.

Hitsit, nyt alko jännittään ihan mahottomasti ko mietin nuita kisoja, apuaaa!! Onko muita jotka jännittävät kisa- tai koetilanteita? Tiiättekö sen tunteen kun esim. lähtölistat tai aikataulut julkaistaan? Tuntuu että vatsa menee solmuun ja hui, vessassakin saa juosta vaikka ja kuinka :D

Lauantaina kävimme myös vähän tuulettumassa Marin ja Karon kans, mukava tehdä välistä jotain muutakin kun koirailla. Tanssittiin käytännössä koko yö ja hauskaa oli!

Meikä on hyvin vakavailmeinen Laura

Ryhmä Räyhä tässä päivää

Kätkä is back!

Nyt on Kaukametsän Kätkäläinen majaillut meillä perjantaista lähtien ja hyvin on sujunut. Lauantaiksi otin sen mukaan töihin jossa se hengaili lähinnä kahvihuoneessa luita jyrsien ja välistä meidän kanssa tiskillä hengaillen. Vähän se päästi pientä piippausta hetkittäin mutta yleisesti ottaen se jaksoi oikein hyvin.

Minä oon virallinen Stemma-koira!

Keinun testaaja

Lauantaina treenattiin Karolinan kanssa Reiskaa, Kätkää ja Kiraa kentällä. Olen saanut suuren kunnian ohjata Kiraa sen ensimmäisissä virallisissa kisoissa Torniossa ensi kuun alussa. Treenasimme tällä kertaa aika vauhdikasta pätkää ja siitäkös neitokainen tykkäsi! Tämä jos mikä menee lujaa, välistä vähän liiankin lujaa :) Keinu sillä on vasta vaiheessa, enää se ei sitä pelkää, mutta otamme sen vielä rauhallisesti ettei se keksi ruveta harrastamaan lentokeinuja. Suurin ongelmakohta on kuitenkin puomin ylösnousu, iso koira kun on, loikka on myös pitkä. Tästä seuraa vitosen virhe jos probleemaan ei heti puututa. Muuta en ole keksinyt kun jarruttaa reilusti ennen puomia. Nyt se on vielä tosi kökön näköistä, mutta kyllä se alkaa smuutimmaksi muuttua kun se hoksaa idean. Alasmenot on jo jees, samoin kepeille lähettäminen. Siinäkin pitää vain muistaa itse antaa jarru-käsky niin se keskittyy kunnolla eikä suikase toiseen tai kolmanteen keppiväliin. Muutenkin noin isolla ja pitkärunkoisella koiralla on ihan erivaikea sovittaa kroppansa vauhdissa väleihin mutta Kira vetää kyllä sairaan hienosti! Karo on tehnyt hyvää työtä koiran kanssa ja kröhömm.. eräs nimeltämainitsematon on tätä kaksikkoa valmentanut alusta lähtien ;)

Olenko vähän kaunotar?

Reino veti ihan överit taas kun en hoksannut päästää sitä ensin irrottelemaan. Mopo karkasi niin sanotusti tassuista mutta toinen kierros otettiinkin jo ihan eri malliin. Lähinnä ollaan tehty Häkkisen neuvoilla puomia ja A:ta ja muutamia keppejä. Turha hinkata rataa liikaa vaan ottaa täsmäharjoituksia ongelmakohtiin. Sitten joku kiva putkelle lähetys ja pois kentältä. Ainakin se vieä näyttää nauttivan tekemisestä aivan täysin rinnoin.

Kätkä oli lauantaina vähän väsähtäneen oloinen, oli se kuitenkin tehnyt kaksi pitkää lenkkiä ennen meille tuloa ja sitten vielä yö vieraassa paikassa niin onko ihme ettei oikein napannut. Tehtiin ihan vain jotain hömppää ja harjoiteltiin verkoilla keppejä niin että Karo oli etupalkkana. Se meni ihan ok, mutta ei jäänyt vielä sellainen jee-fiilis. Sunnuntaina treenailtiin porukassa ja Kätkä päätti vetasta kunnon lentokeinun :( Pöljä ohjaaja kun ei hoksannut ottaa sitä ensin hihnaan, meillähän on keinu tuottanut tosi paljon päänvaivaa. Tämän jälkeen se oli sitä mieltä että tuohon paskaesteeseen en mene! Meni se lopuksi, mutta ei kovinkaan mallikkaasti. Hermostuin itte koko verkkokeppeihin ja nappasin ne veke ja kokeilin keppejä ilman niitä. Eihän se tyylipuhdasta ollut mutta sain hyvän idean seuraavaan treenikertaan. Maanantaina otinkin pojat yksikseni kentälle ja ihan ekana vein Kätkän ruokakipon kanssa keinun luo. Siinä paukuttelin keinua ja annoin pojan syödä samalla. Ensin se hätkähteli koko ajan mutta viimein se alkoi rentoutua. Meni itse istumaan keinun päälle ja pyysin sen siihen eteen ja samalla rapsuttelin. Tehtiin keinua sitten ihan rauhassa monta kertaa ja välistä taas paukuteltiin. Loppujen lopuksi jäi sellainen olo että se ei ollut enää juurikaan ahdistunut.

Seuraavaksi kokeilin edellisenä päivänä hoksaamaani ideaa, eli kepeille lähetin sanalla kepit ja pidin kädet koko ajan sivuilla ja sanoin kepkep-hokeman tilalle hiljaa jes-jes! Kätkä rauhoittui, keskittyi jo hetkittäin eteenpäin eikä minuun. Haukkuminen ja komentaminenkin jäi lähes kokonaan pois. Otettiin monta kertaa ja vitsit se meni hyvin! Tätä pitää jatkaa, uskon että hyvä tästä vielä tulee.

Rymy ja Kätkäkin pääsivät vähän lähentymään kun otin molemmat yhtä aikaa lenkille. Olen vältellyt tätä viimeiseen asti, sillä Kätkä on ollut aikaisemmin melkoinen räyhäpetteri ja Rymyn nenillehän ei hypitä. Otin koirat ensin molemmille sivuille lyhyissä hihnoissa enkä päästänyt niitä nenäkkäin. Vähän matkaa kuljettuamme päästin Rymyn eteen ja pidin Kätkän edelleen vierellä. Rymy vilkaisi aina välistä taaksepäin ja kamala miten ilkeä ilme voi koiran naamalla olla. Se ei murissut tai näyttänyt hampaita mutta se oli just semmosen pirullisen ruttunaaman näkönen :D Loppulenkistä jätkät kuitenkin kävelivät jo ihan rinta rinnan joten jes, edistystä on tässäkin tapahtunut.

Treenit jatkuvat ja pitää ottaa nyt Kätkästäkin videota niin näkee sen muutoksen ja kehityksen paremmin, lupaan olla reipas ja tehdä sen tällä viikolla :)

Täällä taas

Viimeinki sain ittestäni revittyä sen verran että ehdin ja jaksan päivitellä tänne bloginki puolelle kuulumisia! Kesä meillä on mennyt mukavasti, ei käy valittaminen. Koko eläinkonkkaronkka parani tuosta mystisestä räkätaudista ja päästiin takasin harjotusten ja "normaali"elämän makuun. Mulla alkoi kesäloma parahiksi tuossa kesäkuun alussa ja sääthän olivat mitä makeimmat. Käytiin poikien kans uimassa niin ahkerasti että sillä seurauksella saatiin tällä kertaa Reinolle aikaseksi hotspot. Pieni vinkki tähän väliin niille jotka samasta vaivasta kärsivät: kannattaa kokeilla luontaistuotekaupassa myytävää Hepar Sulfuria, meillä se on toiminut molemmilla koirilla ja tulehtunut alue on alkanut "kuivua" tosi nopsaan. Reino-paralla kävi niin paska mäihä että hottis osui häntään ja koppa on oltava jättisuuri ettei se yllä sitä jyrsimään. Voitta varmaan kuvitella sen törmäilyn määrän kun se menee pitkin kämppää!

Koppakuoriainen

Kätkäkin tuli meille kyläilemään muutamaksi päiväksi jotta saimme vähän enemmän yhteistä reeniaikaa. Se mihin sen kanssa pitää kiinnittää aina ja iänkaikkisesti huomiota on se etupalkka. Se ei oikein vielä tajua sen päälle, mutta nyt on tarkoitus että joka ikisessä tehtävässä tätä käytettäisiin jotta se oppisi kohdistamaan mielenkiintoista eteen, ei minuun. Muut esteet menee jo aika makiasti, mutta ne kepit, ne meille tuottaa vieläkin päänvaivaa. Teimme päätöksen ilmoittaa se elokuun alkupuolella oleviin Tornion kisoihin niin tuli sellainen konkreettinen tavoite mitä kohti nyt mennään. Haenkin sen itseasiassa tänään meille taas ja katotaanpa josko se olis ihan tuonne kisoihin asti. Päästään kunnolla pureutumaan näihin ongelmakohtiin!
 

Ei riemulla rajaa kun on päästään vajaa XD

Reinon kanssa päästiin vähän kisailemaankin tuossa kesäkuun alussa, paikkana tällä kertaa Virpiniemi. Niin kuin tavallista, meikäläisen suurimmat huolenaiheet olivat se miten jätkä pysyy ulkokentällä. Alku ei kovin lupaavalta näyttänyt sillä jättisuurella urheilualueella pelattiin myös jalkapalloa ja Reino päätti käydä omat kurvaukset jo lämppäalueella. Kauheasti sitä yritin saada kontaktiin mutta eihän siitä meinannut mitään tulla. Siinäpä sitten muistin ohjeen mitä ite aina muille toitotan: yritä saada koira vaatimaan kontaktia sulta iteltäs! Eli liikkeelle, vaihtelin suuntaa, juoksin, kiihdytin, kävelin ja pyörähtelin ko paraskin balleriina. Niinhän siinä kävi että mamma alkoikin muuttua kaikista mielenkiintoisimmaksi ja lämmittelyesteetkin maistui.

Ensimmäinen rata meni jees! Koira pysyi hyvin messissä ja saatiin vain vitska ohjaajan keppitörttöilyn vuoksi. Toisella radalla repastiin ja tekastiin ihka oikea nolla, ei edes yliaikaa! Kolmannelle radalle lähdettäessä tunsin että nyt rupeaa olla Reiska jo vähän väsähtäneen oloinen ja oikeassa olin. Ennen eka estettä se päätti vetää ihan oman kierroksen valmistelualueella, mutta nou hätä, pieni leijonankarjaisu niin herra tuli oikein sopuisasti takaisin. Siltikin tuntui että sain tehdä kaikkeni että saan sen eka esteen yli, mutta sen jälkeen ei ollutkaan mitään ongelmia. Herra paineli kuin peto menemään ja teki ihan sikamakian radan! Nollarata ja lujaakin mentiin, kattos vaan :)

Ensimmäisellä radalla olimme kahdeksansia, toisella ja kolmannella sijoituttiin kolmosiksi. Olinko pikkusen ylpeä!

Treenattu ollaan vähin omalla kentällä, mutta Repe ei tykää kuumasta ollenkaan ja sitähän on riittänyt joten meijän reenit on ollu tosi lyhyitä ja vähäisiä. Saapi vähän lomaa tästäkin touhusta, uskon että tekee vain hyvää. Käytin Reiskan hieronnassa eläinfysioterapeutilla joka Pelloon asti tuli ja jumeja löyty taas jonku verran.

Herra R laseroinissa

 Ohjattuja treenejä meillä ei ole nyt kesällä ollut, mutta viime tiistaina kävästiin Repen kanssa Hanna Häkkisen harkoissa Pellossa. Huomasi että koira oli kaivannut hallissa harjoittelua ja menoa, se oli ihan liekeissä! Kiva ja erittäin positiivinen kouluttaja jolla oli konkreettisia neuvoja esim. siihen miten saan Reiskan pysäytyskontaktit nopeammaksi. Teimme vielä ohjaajien fysiikkatreenin ja oltiinhan me hiessä sen jälkeen.

Minäki oon olemassa vaikka tuo äiskä ei aina muista minusta kirjottakaan!!

Ja ainiin, unohtui melkein! Kätkä-pojalta on viety nyt sitten miehuus eli palluraiset on eläinlekurin roskiksessa. Toivotaan että tämä toimenpide auttaisi vähän hillitsemään sitä kuumumista radalla ja muille uroksille ärhentelyä, peukut pystyyn!

Sniisk!

Meillä on jyllännyt nenäpunkki/ylähengitystie-infektio jo monta viikkoa, ensin sairastui Reino jonka oireet tosin menivät ohi lääkityksellä. Vaikka tabletit annettiin myös Rymylle yhtäaikaa, alkoi se toisen pillerin jälkeen räkimään ja aivastelemaan. Tästä päättelin että kysessä tuskin on nenäpunkki ja asia varmistui viimeistään silloin kun kissatkin alkoivat pärskiä. Olemme siis olleet karanteenissa koko sakki. Sivu suun meni viime viikonlopun Tornion kisat ja ensi sunnuntain Oulun skabat, harmistuksen harmitus. Kaikista eniten korpeaa kuitenkin Ville Liukan koulutus jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Kätkäkin nimittäin sai saman räkätaudin kuin meidän koirat enkä päässyt silläkään treeneihin.

"Ai punkki? Vai flunssa?"

"Ei hidasta, katsos, olen ihan terveen näkönen!"

 Onneksi mistään vakavammasta ei kuitenkaan ole kyse, mutta epidemia on ollut paikkakunnalla kohtalaisen laaja ja toivonkin että kaikkien sairastuneiden lemmikkien omistajat malttaisivat mielensä ja odottaisivat kaksi viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin ennen kuin tuovat koiransa julkisille paikoille.

Onneksi on kuitenkin ihania ystäviä jotka hädässä auttavat ystävää ja sain lainata pari viikkoa sitten Ahtin ihanaa Hukkaa. Tämä valkoinen herrasmies on ennenkin ollut minulla treeneissä ja ollaanpas me yhdet kisatkin korkattu. Oli tosi kiva harjoitella koiralla joka jo osaa ja sain aivan uudenlaisia oivalluksia mm. kepeille viennistä. Hukka suoritti varmasti ja mukavasti, oli oikein hyvän mielen treenit. Teimme myös ketteryystreeniä "tikapuilla" ja lämmittelimme oikein extrahyvin.

Lämmittelylenkillä

Herra matkalla kotiin

Seuraavan viikon harkat jäivätkin väliin, sillä Kätkä ja Reino olivat vielä molemmat karanteenissa ja en huomannut kysyä lainakoiraa tarpeeksi ajoissa. Omalla kentällä olen uskaltanut käydä poikien kanssa jo kerran ja teimme Reinon kanssa irtoamisharjoituksia.


Kuvassa näkyy estejärjestys ja idea oli se, että Reino suorittaisi kyseisen kuvion lähes itsenäisesti. Aluksi vein sille palkan kipossa odottamaan ensimmäisen esteen taakse. Reino yritti välittömästi huijata ja karkasi esteen ohi purnukalle, harmi vain että siinä oli kansi päällä :) Sitten se huomasi että saakeli, tässähän pitää tehdä duunia ja hyppäsi esteen pari kertaa ihan kiltisti. Seuraavksi siirsin palkan kakkosesteelle jotta Reiska kiertäisi itsenäisesti. Kolmanneksi vaikeutin tehtävää niin, että palkka siirtyikin kakkosesteen laskeutumispaikkaan. Tässä poika epäröi parikin kertaa että pitikö kiertää vai ei, mutta hyvin se sitten hoksasi. Pyrin itse olemaan koko ajan lähtöalueella ja kauko-ohjaamaan. Viimeinen vaikeusaste oli se, että palkka siirrettiin viimeisen hypyn laskeutumispuolelle. Tässä meni hetki ennen kuin onnistuttiin, mutta vitsit se meni lopuksi hyvin! Oli tosi ihanaa päästä reenailemaan omaakin välistä!

Rymykin sai käydä tokoilemassa, hyppimässä ja sekoilemassa. Sillä oli niin kivaa! Molemmat pojat vaikuttivat varsin tyytyväisiltä kun pääsivät tekemäänkin jotain ja meillä kaikilla taisi olla leveä hymy naamalla kun tultiin kotiin.

Eilen pääsi Kätkä onneksi reenaamaan ja Krista lähti mukaan kuvailemaan. Harjoittelimme mm. putkelle kaukaa lähetystä, keinua, takaaleikkausta ja A-estettä. Keinuhan on meille ollut keppien ohella se vaikea juttu ja oli tosi kiva että päästiin paneutumaan siihen kunnolla. Pari kertaa Kätkä oli sitä mieltä että huii, en ehkä tuukaan mutta sitten se ajatteli että hui hai, sama kai tuo on ja meni hienosti. Muutaman kerran jouduin ottamaan keinun uudestaan koska pysäytys ei onnistunut. Tässä oli kuitenkin tapahtunut jo aivan huimaa edistystä.

"Haukkaan tuota muijaa persuksista heti ko kiinni saan!"

 A-esteellä se tuli monesti aika sivuun ja sillä lipsahti sen vuoksi tassut pois kontaktilta. Tästä saan syyttää vain itseäni, sillä minun liike veti liikaa sivuun ja se ei ole vielä valmis siihen. Kaukaisimmalle putkelle lähetykseen tarvittiin Arin apua ja kun koutsi oli putken suulla palkkaamassa hoksaksi koira mihin tässä oikein pitää mennä. Loppujen lopuksi rata onnistui oikein mallikelpoisesti. Ihana kun käytiin oikein kunnolla pätkittäin rata läpi ja jokainen ongelmakohta ratkottiin ennen kuin edettiin.

Ja hei! Kätkän ja minun treenien alkamisesta on tasan vuosi!! Sen kunniaksi kuva lähes samalta päivältä ja samasta paikasta. Mikä on muuttunut? ;)

 

Treenistä jäi todella hyvä mieli, tästä on tuon karvaisen poron kanssa hyvä jatkaa. Kesäksihän se muuttaa meille asumaan jotta päästään vähän enemmän tekemään ja harjoittelemaan. Ennen kaikkea on tärkeintä että opin tuntemaan koiran paremmin ja se uskaltaa alkaa luottaa minuun. Ajatuksena olisi nyt kesä harjoitella ja käydä epiksiä ja tähdätä syksyllä sitten ykkösten kisoihin.

Tällaista taas täällä, miten teillä on kevät mennyt koirien kanssa, onko tassuttelijat pysyneet terveenä?

Vastaukset kysymyksiin

Mikä on sinun ja koiriesi paras muisto?

Paljon on ihania ja onnellisia hetkiä, mutta parhaiten on mieleeni jäänyt ensimmäinen nollarata Reinon kanssa. Niin kauan olin hakannut päätäni seinään että onnistuminen tuntui aivan uskomattomalta! Maalissa tirahti itku, olin niin onnellinen. Toiseksi parhaiten on mieleeni jäänyt ihan hetki sitten tehty laavureissu jonne lähdin ihan vain koirieni kanssa keskenään. Oli ihanan rauhallista, syötiin makkaraa ja tulisteltiin, suorastaan täydellistä siis.

Onko sulla lajeja joita haluisit päästä kokeilemaan koiriesi kanssa (et ole vielä päässyt/voinut)
Tavoitteet koiriesi kanssa?

Pari vuotta sitten ostin ns. koirapotkukelkan, kicksparkin jarruineen ja varusteineen. Siitä syttyi pieni kipinä kokeilla joskus sprinttikisoja Rymyn kanssa, se kun rakastaa vetohommia. Koirajuoksukin kiinnostaa ja uskonkin että ensi vuonna voisin lähteä kokeilemaan molempia ihan kisamielessä.

Tavoitteeni koirien kanssa on tulla aina vain paremmaksi ohjaajaksi ja omistajaksi. Haluan oppia ymmärtämään niiden sielunelämää ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla edistäen niiden hyvinvointia. Kilpailullisia tavoitteita on tietysti aina, haluan nostaa Reinon parhaaseen maksikoirakastiin ja tämä jos mikä vaatii töitä!

Miten päädyit koiraharrastajaksi? Entä agilityn pariin?

Koiraharrastajaksi olen päätynyt äärimmäisen eläinrakkaan luonteeni ansiosta. Hoidin sukulaisten ja naapurien koiria niin pitkään kunnes sain viimein puhuttua vanhempani ympäri omaan koiraan. Sen jälkeen meillä onkin ollut koiria aina.

Agilityn keksin kolmisen vuotta sitten sillä ystäväni Minna harrasti lajia. Hankimme Pellosta seuran vanhat esteet meille käyttöön ja pyysimme Minnaa pitämään meille kurssin. Siitä se sitten lähti ja kun talvikausi lähestyi, hain Pelloon treeniryhmään jossa harrastan edelleenkin.


Mikä on parasta koirissasi? Entä agilityssa?

Tähän on pakko eritellä molemmat tassuttajat, sillä arvostan niissä eri piirteitä. Rymyssä parasta on ehdottomasti sen lempeä ja ihmisrakas luonne. Se on myös todellinen huumoriveikko joka osaa nauttia elämästään joka solulla. Ikinä sillä ei ole pahaa päivää ja sen pääkoppa on kunnossa, koira osaa tarvittaessa rauhoittua eikä jää mietiskelemään menneitä. Kunnon äijä!

Reinossa parasta on sen sosiaalisuus muita koiria kohtaan, se osaa lukea tilannetta kuin tilannetta eikä ajaudu kärhämiin kovinkaan helposti. Se on myös hyvin persoonallinen ja senkin huumorintaju on huippuluokkaa. Se rakastaa taisteluleikkejä, piilosta, jahtaamista, mitä ikinä vain keksitkään! Ja se sen örinä kun kone lähtee käyntiin, loistava tyyppi!

Agilityssa parasta on lajin hektisyys ja vauhti. Se tunne kun kaikki vain natsaa kohdalleen ja tunnet että olette koiran kanssa samalla aaltopituudella, sitä ei voita mikään! 

Mikä on tavoitteesi agilityssä? Mahtavin kokemus matkan varrelta? Kuinka paljon reenaat viikossa?

Henkilökohtaisesti tavoittelen vielä jonakin päivänä MM-kisapaikkaa ja haluaisin päästä myös Cruftsin International Invited-kisaan. Reinon kanssa nämä unelmat eivät valitettavasti toteudu jo senkään takia että se on sekarotuinen eikä näin ollen voi osallistua arvokisoihin.

Mahtavin kokemus aksaurallamme taitaa olla nousu kolmosiin joka tapahtui saman kisapäivän aikana. En olisi ikinä moista uskonut mutta niin vain kävin. Myös se, että olen saanut aivan mielettömän upeita ystäviä lajin parista on kullan arvoinen juttu.

Talvikaudella treenaan aksaa pari kertaa viikossa, tiistaisin harjoittelen samalla omieni kanssa kun pidän ryhmälleni harjoitukset. Torstaisin treenataan sitten tosissaan Korteniemen Arin johdolla. Kesäaikaan pystyn hyödyntämään oman kentän jossa käyn pari kertaa viikossa.

Arvonnassa onni suosi tällä kertaa Katia, laitan sinulle viestiä!