Päivitystä

Videoblogi

Olen selkeästi laiskistunut kirjoittamisen suhteen. Nyt olen kuitenkin innostunut vloggaamisesta, joten jaetaan sitä materiaalia myös tännekin. Kirjoittamista en aijo kuitenkaan lopettaa, mutta blogin aktiivisuuden kannalta ei vlogijutttujen jako haittaa ollenkaan.

Edistystä

Tovi onkin ehtinyt vierähtää viime kirjoituksesta ja paljon on sattunut ja tapahtunut. Lillanilla tuli pientä treenitaukoa epämääräisen takajalan pompauttelun vuoksi sillä tokihan homma piti selvittää rauhassa. Kävimme tietysti välittömästi hierojalla, mutta tarkkaa syytä tai selitystä emme vaivaan saaneet. Varasimme ajan luottomiehelle Mika Toivaiselle ja viime viikon tiistaina ajelimme heti aamusta Ouluun. Aikansa käsiteltyään Mika löysi lantion seudulta vasemmalta puolen jumin joka oli selkeästi myös kipeä. Takareisien sisäpinnoilla oli myös pientä vanhaa arpeumaa, mutta jo parantunutta. Voisin hyvinkin kuvitella että putkessa liukastuminen tai muu on voinut varmasti ne aiheuttaa, sen verran on lujaa menty. Onneksi jumi saatiin kuitenkin auki ja hyvillä mielin ajeltiin kotiin. Pomputtamista ilmeni kuitenkin vielä treenien jälkeisenä aamuna ja hysteerikko-omistaja soitti tietysti hätää kärsimässä Ouluun. Mika muistutti vielä venyttelyohjeista ja sanoi että jos vaiva jatkuu eikä pahene, voi eturistisiteen varoilta kuvata. Varasin heti ajan Keminmaan Valppaaseen, sillä itseni tuntien olisin stressanut muuten asiaa koko ajan. Venyttelyn myötä tosin pomputtelu jäi pois kokonaan ennen klinikka-aikaa mutta menimme kuitenkin varoilta käymään. Eläinlääkäri totesi koiran tutkittuaan että hän ei missään nimessä epäile että siellä mitään ristisidevaivaa on ja ei suositellut kuvaamista. Päätin että näillä mennään, niin hysteerinen ei kuitenkaan tarvi olla että kuvia olisi ehdottomasti vaatinut.

Nyt ollaan palattu normaalitreeniin, mutta selkeästi vieläkin paremmilla lämmittelyillä ja jäähyttelyillä. Olen lisännyt myös nopeat venytykset kylkiin ennen treeniä ja juoksuttanut kevyesti ympyrällä molempiin suuntiin jotta lihakset varmasti ovat elastiset ja lämmenneet. Ja ainiin, kävimmehän me Torkin epiksissäkin huhtikuun lopussa. Tällä kertaa ilmoitin meidät vain kisaavien radalle ja siihen otin myös tuplauskierroksen. Viime kisasta viisastuneena päätin että kontaktivirheitä ei sallita ja jos niin käy, lähdemme radalta pois saman tien. Kyse on tosiaan siitä että Lillan kyllä tietää miten pitää tehdä, mutta viretila aiheuttaa vielä mokia. Kuulostaa ehkä turhan ehdottomalta, mutta tällä tavoin se oppii säätelemään itseään parhaiten. Mitä järkeä on opettaa sille että okei, mokasit ja saat kuitenkin uuden mahiksen jatkaa rataa tekemällä kontakti uusiksi kun hylky tulee kuitenkin?  Eka rata lähti hienosti liikkeelle, puolivälissä tein vain itse ihan tyhmän kämmin kun ohjasin päin vastoin kuin suunnittelin. Sieltä otettiin kielto joka meni aivan minun kontolleni. Jatkettiin kuitenkin ja hups, A:lta Lilleri hyppäsikin kuin jänis alas! Ei muuta kuin käsky häkkiin ja koira juoksi sinne radalta suoraan. Ihmisten ilmeet olivat jokseenkin hauskaa katseltavaa, katsoivat varmaan että mitä ihmettä tuo eukko puuhaa :D

Ei siinä, uusintakierrokselle lähdettiin hyvillä mielin ja kappas vain kuinka meistä kumpikin korjasi mokansa: en sössinyt ohjausta ja Lillan otti hienosti kontaktin! Radalta tulikin voitto ja mentiin muuten lujaa :) Ihan satavarma en kyllä ole ottiko se viimeistä keppiväliä, mutta koska tuomari ei sitä huomannut niin nollana mentiin <3

Oma kenttä ollaan saatu myös käyttöön. Caritan kanssa ollaan käyty treenaamassa Eetua, Pimua ja Reinoa aina kerran viikossa ja Lillanin kanssa ollaan käyty pari kertaa viikossa aksailemassa. Tällä hetkellä Lillanin kanssa on kontaktien suhteen tilanne se, että se tekee puhtaat ja nopeat kontaktit noin yhdeksänkymmentä prosenttisesti, saa kuitenkin nähdä miten kisavireessä käy. Siinäkin pitää vain muistaa toimia kylmän viileästi ja poistua radalta väärän suorituksen jälkeen. Tämän koiran kanssa tarvitsen ennen kaikkea mielen hallintaa, ei saa olla kiire yrittää nollia vaan tähdätä rauhassa hienoihin ja puhtaisiin suorituksiin. Tulokset tulevat sitten kun koira on koulutettu siihen valmiiksi ja radat alkavat tuntua helpolta.

Reinon kanssa ollaan alettu Rally-tokohommiin ihan tosissaan. Käymme kotikentällä Minnan treeneissä kerran viikossa ja ostin sille myös paikan Tornioon Teresan kymmenen kerran kurssille. Poika on toiminut yllättävän hyvin jopa vieraissa paikoissa, olen hetkittäin suorastaan häkeltynyt. Voimme ihan hyvin tehdä jo palkattomia kisanomaisia ratasuorituksia ja vire on pääasiassa oikein hyvä. Kotona harjoittelemme sitten uusia asioita ja kertaamme vanhoja. Tällä hetkellä treenaamme jo muutamia avon juttujakin ja olen saanut Reiskalle koepaikan kesäkuussa kahteen kisaan. Jännän äärellä siis ollaan :D

Nyt mennäänkin sunnuntaina Kemin Koiraharrastajien agilitykisoihin oikein kunnon poppoolla: Eetu, Reino (?!) ja Lillan juoksevat yhden radan ja Minnan Sulolla menen yhden yksilöradan + piirinmestaruusjoukkueessa. Katsotaan kuinka meidän käy, tulen sitten raportoimaan kuinka Reino kävi kuuhailemassa metsikössä sun muuta sekopäistä :D

Treeni-iloa!

Voihan mahoton kuinka innoissani olen taas (vaihteeksi!) treenaamaan. Pitää aivan suitsia itseänsä että ei tee koiran kanssa liikaa ja enemmän analysoi ja suunnittelee itse harjoituksia. Maanantaina meillä oli Raunon treenit ja saimme tosi hyvin keskityttyä niihin asioihin mitä huomasin kisoissa meille olevan vaikeaa. Saimme muun muassa harjoitella mutkaa jossa oli hyppyjä ja tämän rytmittäminen on ollut meikäläiselle ihan sikavaikeaa. Milloin pusken koiran ohi hypystä tai liian syvälle ja milloin jään liian kauas. Tässäkin harjoituksessa meinasin ensin jäädä ihan liian kauas hypystä jotta en vahingossakaan ajaisi Lillania taas esteen ohi. Tämä ei toiminut, sillä en saanut sitä järkevästi hypyn jälkeiselle linjalle jatkamaan matkaa, joten jotain piti muuttaa. Rauno neuvoi menemään selvästi lähemmäs hyppyä, sitomaan koiran ja näin ollen kääntämään sen oikealle linjalle ja sitten antaa vain paukkua. Lyhyt tehtävä, mutta voi niin tärkeä!

Seuraavaksi teimme puomia. Tässä tuli samalla harjoiteltua putki/puomi-erottelua ja kontaktia. Kerran Lillan tuli läpi kontaktista, mutta muuten suoritukset olivat tasaisen hyviä. Olin noin 5-7 metrin päässä itse puomista ja nyt näki että se ei todellakaan tarvi minua sinne saattelemaan. Rauno taas muistutti kuinka minun pitää antaa se touch-käsky ajoissa, se ei hidasta koiraa vaan päinvastoin! Kun Lillis tietää mitä pitää tehdä, se on varmempi ja nopeampi. Lisäsimme myös hieman häiriötä mukaan, Rauno mm. juoksi vieressä, heitteli tavaroita puomin eteen jne. Yllättävän hyvin se silti keskittyi tehtävään vaikka sen oma lelu ei ollutkaan etupalkkana kertaakaan.

Viimeisenä tehtävänä oli sitten kepit. Olemme päässeet siihen pisteeseen että ohjureita ei enää yleisesti ottaen käytetä. Nyt on myös selkeästi yksi ja sama millä puolella olen, ei vaikuta koiran tekemiseen mitenkään. Vaikeutimme keppejä niin että siirsimme väliseinää melko lähelle loppupäätä ja tämä aiheutti varsin hämmentyneitä reaktioita Lillanissa :) Se oli hieman epävarma voiko pujottelua jatkaa loppuun, mutta kannustuksella saatiin sen verran puhtia että viimeisetkin välit otettiin. Lopuksi otettiin ihan iisi keppisuoritus että koiralle jää hyvä ja varma fiilis tehtävästä. Kaiken kaikkiaan hyvät harkat oli!

Tokon suhteen olemme päässeet myös hieman edistymään. Nyt kun olen päässyt useamman kerran viikossa hallille, olen käynyt tekemässä ihan vain jotain pientä kuten esimerkiksi ihan vain tokohypyn edessä istumista :) Meillehän on ollut suorastaan ylitsepääsemättömän vaikeaa istua hypyn edessä, tai oikeastaan istua yhtään missään kun maahanmeno on yleistetty niin vahvaksi. Pikkuhiljaa on neitille mennyt perille että välistä voi myös istua ja koko ajan tulee onnistumisia enemmän ja enemmän. Seuruu alkaa myös olla jo ihan kivalla mallilla, suoraan mentäessä kontakti pysyy tosi hyvin, käännöksiä pitää vielä treenata. En jotenkin osaa itse kääntyä järkeävästi (voi herranen aika!) ja Lillan ei tajua lähteä heti mukaan. Uskon että tämä kyllä korjaantuu kun päästään vain lisää harkkaamaan.

Ihanaa kun on kevät ja lumet sulaa, saadaan pian omakin kenttä käyttöön! Mukavaa kesän odotusta kaikille lukijoille ja treeni-intoa!

Ensimmäiset viralliset kisat

Ensimmäiset viralliset agilitykisat takana! Päätin ihan oman pääni vuoksi tehdä kisailmon jo nyt, sillä rupesi pikkuhiljaa tuntumaan siltä että eka startista alkoi muodostua melkoinen mörkö. Tiesin että koira ei ole likimainkaan kisavalmis, mutta kun sen hyväksyy eikä lähde edes odottamaan nollasuoritusta, voi käydä vähän kokeilemassa miltä se kisaaminen taas tuntuu. Onneksi Krista ja Aurora lähtivät kenneltypyiksi mukaan, oli huomattavasti rennompaa ajella hyvässä seurassa eikä jännitys päässyt nousemaan ihan tuhottoman korkealle. Paikan päälle saavuttuamme kävin ilmoittautumassa ja veimme tavarat paikoilleen ja ei muuta kuin lenkille. Lillan oli täysin oma itsensä, elämä oli ihanaa ja kaikki olisi pitänyt saada moikata. Ehdimme hyvän tovin katsella kolmosluokan viimeistä rataa ja otin myös Lillerin kanssa tuntumaa pohjaan. Lämmittelyssä koira toimi moitteettomasti joka osaltaan hälvensi jännittävää fiilistä.

Tuomarina toimiva Hilpi Yli-Jaskari oli suunnitellut todella mukavan agilityradan jossa oli juuri sopivasti vaikeusastetta ja se oli myös turvallinen nopeille maksikoirillekin. Rataan tutustumisessa minun piti muistuttaa itseäni moneen kertaan siitä, että hommat pitää tehdä juuri niinkuin tekisin treeneissäkin, ei mitään höpönlöpön-varmisteluja. Esimerkiksi kepit saivat minun ensin suorastaan kauhun valtaan sillä en mitenkään päässyt ohjaamaan niitä "helpommalta" puolen. Tässä oli taas heräämisen paikka: mikä ihmeen helpompi puoli? Tarkoitus on ollut koko ajan opettaa Lillan suoriutumaan kepeistä täysin itsenäisesti oli ohjaaja vaikka päällään kahviossa. Siispä rauhoituin ja päätin että näillä mennään ja sillä sipuli. Keppien jälkeen tuli toinen meille vielä hankala kohta, nimittäin takaaleikkaus jonka myöskin päätin urheasti suorittaa, syteen tai saveen.

Lentävä australiainen

Radalle lähtiessä minulla oli jo aika hyvä fiilis, Lillan jäi kuin tatti paikalleen ja eikun matkaan! Hyppy ja rengas menivät suorastaan lentäen, A-este oli aivan loistava! Tästä putkeen lähetys jota jäin hieman ihailemaan jolloin kävi niin hassusti että unohdin kertoa koiralle mihin seuraavaksi mennään :) Tästä seurasi hypyn ohitus joka tosin korjattiin kaikessa rauhassa ja matka jatkui hyppymutkan kautta taas putkeen ja hypyn kautta puomille. Ennen puomia olevan hypyn jälkeinen kaarre venyi turhan pitkäksi jolloin puomille nousu oli hieman hutera mutta onnistui. Radalla ollessani puomi tuntui hyvältä ja vapautin todella nopeasti edessä olevaan putkeen. Tästä tultiin kepeille jonne Lillan ei ehtinyt aivan koota itseään tarpeeksi jolloin se juuttui keppiväliin ja rytmi meni sekaisin. Korjasimme ja lähdimme tekemään uudestaan mutta lopussa pujottelu herpaantui ja jouduimme ottamaan vielä uudestaan. Tässä vaiheessa menin kuitenkin toiselle puolen jotta emme joutuisi tekemään kahta vaikeaa asiaa peräkkäin. Hienosti pikkuneiti pujotteli, mutta tässä huomasin että olemme tehneet tosi vähän kepeiltä radan jatkamista, sillä se lähti tyystin väärään suuntaan. Korjaus ja loppujen esteiden jälkeen maaliin.

Videolta kun katsoin tuota puomia, niin se ei ollutkaan ihan niin hyvä miltä se tuntui. Vähän oli roiskaisun makua ja ei tullut sille ominaista ja selkeää takajalkastoppia missä se selkeästi taittaa kintereitä alaspäin. Tämähän näkyi heti toisella radalla jossa kylläkin otettiin hylly ennen kohtalokasta puomia. Taas kerran Lillan löysi hienosti kepit ja pujottelikin puhtaasti, mutta keppien jälkeen se sinkosi vasemmalle minne viimeinen väli sitä luonnollisesti ohjaa. Tästä tuli seuraavan esteen takaakierto ja väärältä puolen ylitys josta HYL. Matka kuitenkin jatkui kahden putken kautta kohti puomia jolle noustiin hyvin mutta hui mikä loikka alastulossa! Otettiin uudestaan putken kautta ja sama homma. Tästä hyvästä käytin sen alastulolla ja lähdimme pois radalta. Jälkeenpäin asiaa puineena päätin että jatkossa jos kontakti ei ole kriteerien mukainen, en korjaa vaan samantien radalta pois ja häkkiin. Toivon että tämä auttaisi, sillä kysehän on vireenhallinnasta eikä osaamistasosta. Sama asia kuin paikallaolossa lähdössä, sehän osasi sen mutta vireen ollessa korkealla ja hinku radalle kova, se ei vain malttanut. Kun kävikin niin hassusti että joutui radalta pois välittömästi jos ei kuunnellut alkoi kummasti malttamaan. Kokeillaan samaa nyt puomin kanssa, eli kerta se osaa esteen, sen pitää se tehdä kerrasta oikein tai agilityn hauskuus loppuu siihen ja mennään pois. Katsotaan miten tämä etenee.

Viimeisenä meillä oli hyppyrata. Se lähti oikein mallikkaasti liikkeelle kunnes tuli jo etukäteen jännäämäni paikka, takaaleikkaus muurille. Lilleri juoksi iloisesti muurin ohi, mutta kiellolla selvittiin ja matka jatkui. Hyppymutkassa se kuitenkin harhaantui ja kun aloin tätä korjaamaan se lipsahtikin putkeen joka ei ollut suoritusvuorossa. Loppuun kuitenkin jatkettiin kera "hieman" liian tehokkaan putkijarrun sekä muutaman lisäputken kautta :) Mutta! Kepit, ne se meni kuulkaa hienosti!

Summa summarum. Koira oli loistava, teki kaiken sen minkä tähän osaamistasoon nähden voi vaatia. Vire kävi hieman korkealla josta kontaktin loikkaus, mutta yllä olikin jo suunnitelma tähän jota tulen toteuttamaan aina ja joka paikassa. Mieluummin nyt maksan näistä harjoitteluista ja hylyistä starttimaksujen verran entä kuin sitten kiroan vielä vuoden päästä kuinka se ei ota kontaktin alastuloja. Vaikka koira onkin pääosin takaaohjattava, en saa myöskään unohtua seisoskelemaan vaan ylläpitää liikettä koko ajan. Kepit tulevat nyt luonnollisesti osaksi rataharjoittelua jolloin opimme että matka voi jatkua niiden jälkeen ihan mihin vain ja Lillerin pitää olla tiukasti kuulolla. Nythän sitä on pääasiassa palkattu keppien jälkeen lelulla, niin eipä voi oikein vaatia että se tuosta vain osaisi. Paljon pitää tehdä myös takaaleikkaustreeniä, se on myös meidän kompastuskivemme.

Ja ainiin, eka radalla sijoituimme toiseksi! Eli typykkä sai myös eka ruusukkeen virallisista kisoista <3 

Taitava kelpi!

Miten meni omasta mielestä?

Tässä on jalka pikkuhiljaa taas kunnossa ja on päästy jo treenailemaan. Nyt kun olen taas kriittisellä silmällä katsellut meidän tekemistä, niin päätin kirjoittaa onnistumiset sekä kehitettävät asiat-listan jotta muistan treenata oikeita juttuja.

Kehitettävää:

1. Älä huiski sitä koiraa kymmenen metrin päähän hypyillä. Luota että se ottaa esteen ja lähetä jo kaukaa, näin ollen kaaret ja kurvit lyhenevät noin sata metriä. Treenilistalle siis lähetykset hypyille ja pienet kaarteet.

2. Älä jää sipsuttamaan ja maleksimaan kepeillä koiran vierelle. Jos jännittää pysyykö se vielä kepeillä loppuun saakka vaikka vedätät, käytä loppuohjureita. Juokse, liiku, tee vaikka kuperkeikkoja vierellä!

3. Harjoittele kontakteja myös niin että jäät koiran taakse, sen pitää silti osata edetä täysillä riippumatta ohjaajan sijainnista. Tähän avuksi apupalkkaaja joka tarvittaessa hetsaa.

4. Takaaleikkaukset kepeille. Näissä Lillan vielä pyörähtää, mutta kun tässäkin käyttää apupalkkaajaa niin alkaa varmasti toimimaan.

6. Keppien päässä erilaisia esteitä joita ei ole tarkoitus suorittaa, esim. putki. Moni koira ottaa tästä häiriötä joten tämä ehdottomasti treenilistalle.

7. Erottelua. Kontakti-putki yms. erottelua niin paljon että koira oppii kuuntelemaan mihin ollaan menossa.

Onnistumiset:

1. Keinu ja A, molemmat tällä hetkellä osaamistasoon nähden riittävän nopeita ja varmoja.

2. Keppien haku, Lillan osaa melko hienosti ja itsenäisesti hakea keppejä jo hieman vaikeammastakin kulmasta. Suoritusnopeus saisi vielä hieman kasvaa ja maltti tehdä loppuun saakka.

3. Lähtö, tämä on tuntunut menneen tajuntaan oikein hyvin! Tärkeistä tärkein juttu!

4. Herkkyys kuunnella ja seurata ohjeita. Lillan ei päättömästi vain kaahota vaikka lujaa meneekin ja minulla on tunne että se on ns. näpeissä koko ajan.

5. Takaakierrot jotka ovat varmistuneet koko ajan. Ollaan tehty tosi paljon harjoituksia joissa sen on löydettävä itse se mitä haetaan pelkällä sanallisella käskyllä, jolloin radalla ohjattavuus on parantunut. Eihän tämä vielä pomminvarma ole, mutta näin nuorelle koiralle mielestäni jo hyvä.

6. Lillan osaa olla rauhallinen ja rento joka paikassa. Se ei huuda häkissä, osaa olla hihnassa jo asiallisesti vaikka kentällä tapahtuisikin mielenkiintoisia juttuja ilman häntä.

Tässäpä itselle muistinvirkistykseksi lista ja miksei muillekin vinkkejä harjoitteluun :)

Oulun reissu

Muistatteko kun valitin kiirettä ja väsymystä? Ei ole kiire enää ei! Aloitetaan kuitenkin alusta, eli palataan lauantaihin kun töiden jälkeen pakkasin Lillanin autoon ja suunnistin kohti Oulua. Tarkoitus oli tosiaan mennä isän luo yöksi ja aamupäivästä sitten Maikkulaan Avarian Sportdogsin hallin avajaisepiksiin. Matka meni hyvin, keli oli hyvä ja perillä olin jo viiden aikana. Kävimme Lillerin kanssa pissalenkin ja majoituimme kohteeseen. Ilta sujui rattoisasti siskon perheen käydessä kyläilemässä ja iltalenkin muodossa. Yön pieni kelpie nukkui kerällä jaloissa ja aamulla olimme jo kahdeksan jälkeen pirteänä lenkillä. Lillan oli tapansa mukaan kuin siipiä vailla ja etenkin kaupungin rohkeat linnut saivat sen aivan höperöksi :)

Kahdentoista korvilla lähdin ajelemaan kohti Maikkulaa ja nappasin mukaan myös Karon koirineen. Halli löytyi helposti ja paikkana se on aivan loistava! Hyvä pohja, lämmin sisäilma sekä sisävessat! Ihanat ihmiset kruunasivat koko paikan ja jäimme hyvillä mielin odottelemaan omien luokkiemme alkua. Tarkoitus oli startata Lillanilla supermöllit ja möllit tuplauksella ja Kiralla pelkät möllit. Ei aikaakaan kun pääsimme tutustumaan rataan ja mietin kuumeisesti uskallanko luottaa Lillerin irtoamiseen jotta saisin järkevän ohjauksen radan loppuvaiheille. Päätin sitten tehdä sinne persjätön ja lähdin valmistautumaan koiran kanssa. Lillan jäi tosi hyvin lähtöön, vähän se hätkähti kun aita laitettiinkin takana kiinni mutta ei alkanut possuilemaan kuitenkaan. Pikku-kelpi lähti kuin ohjus matkaan ja se tuntui tosi hyvältä. Turhaan juoksin niin pitkälle sitä viemään ja kun tuli aika tehdä persjättö, olin liian syvällä ja en ehtinyt onkia koiraa ohjaukseen. Nuori, kokematon tykkinopea kelpieni valui pahasti taakse ja tuli suoraan törpön ohjaajan jaloille. Niinhän siinä kävi että lensin nurinmullikkaa suoraan nilkan päälle. Siinä typertyneenä könysin takaisin ylös ja kokeilin kantaako jalka. Huonosti kantoi, mutta hypin yhtäkaikki loppuun saakka ja koira teki hienoa työtä.

Maalissa iski ihan älytön kipu ja onneksi Karolina tuli ottamaan koiran vastaan. Jäin itse makaamaan selälleen ja nilkkaan kävi ihan tosissaan. Onneksi hallin henkilökunta toi heti kylmäkääreen ja pääsin sivuun ottamaan särkylääkettä. Karo hoiti koirat autoon ja oli aikeissa lähteä viemään minua ensiapuun mutta siinä vaiheessa meinasi taju lähteä ja oksennus tulla. Onneksi porukka soitti ambulanssin jonka kyydissä minut kärrättiin Oysiin. Siellä lääkäri väänteli ja käänteli, lähetti röntgeniin ja tukilastan kanssa sitten kotiin. Onneksi murtumaa ei ollut vaan ilmeisesti selvittiin pehmytkudosvauriolla. Isä kävi minut noukkimassa sairaalan pihalta ja vei Karon luo joka oli ystävällisesti lenkittänyt Lillanin omiensa ohella ja pitänyt huolta siitä. Sain teetä ja sympatiaa ja sen jälkeen pääsin ajamaan takaisin kotiin. Kipeä jalka oli onneksi vasen ja kytkimen käyttö onnistui yllättävän vaivattomasti.

Nyt on sitten koirilla ja minulla pakkoloma edessä. Lillanin olen tutkinut tarkkaan sillä sekin otti melkoisen tällin päähänsä ja niskoihinsa, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole reagoinut paineluun tai kääntelyyn. Muutenkin se liikkuu vaivattomasti ja yleisvointi on hyvä. Toivotaan että sen osalta selvittiin säikähdyksellä. No, oppia ikä kaikki ja vahinkoja sattuu vaikka kovasti harmittaakin oma töppäily. Nyt vain hetki lepoa ja treenit jatkuu taas entistä ehompana!

Kiirusta ja väsymystä

Viime viikot on olleet melkoista haipakkaa, töitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja siihen päälle vielä kaikki muut. Onneksi agility ja koirat antavat paljon mutta toki ne myös väsyttävät. Illat ovat kuluneet hyvinkin pitkälti koulutuksissa, epiksissä, talkoissa tai sitten vain koiria lenkkeilyttäen. Aamulla olen parhaimmillaan lenkittänyt ensimmäisen koiran jo seitsemän jälkeen, ruokkinut ja pissattanut kaikki sekä hypännyt autoon ennen yhdeksää. Luojan kiitos saan ottaa koiran töihin mukaan, joten Lillanin olen käyttänyt päivällä parilla lyhyellä kävelyllä taukojen salliessa. Maanantai oli hyvä esimerkki tällaisesta päivästä. Kuudelta kun myymälä suljettiin, lähdimme Lillanin kanssa ensin käymään kaupassa josta ajelimme Tornion kennelkerhon hallille. Siellä kävimme tietenkin lämmittelylenkin, raahasimme tavarat sisään ja rakensimme treeniporukalla radan.

Lillan ja pieni ystävänsä Jelkku <3

Väsymyksestä huolimatta jaksoin hyvin keskittyä koulutukseen joka oli taas kerran taattua Rauno-laatua. Radan alku oli todella kinkkinen ja me emme ihan vielä olleet sillä tasolla mitä se vaati. Tämähän ei kuitenkaan estänyt harjoittelemasta ja loppujen lopuksi saimme pätkän toimimaan aivan riittävän hyvin. Lillanilla oli taas kerran aivan superhauskaa ja se toimi hienosti. Jäähylenkki vielä yhdessä koirakavereiden kanssa kruunasi päivän ja yhdeksän maissa lähdimme ajelemaan kotiin.

Tiistai-aamuna olin sen verran laiska etten jaksanut herätä niin aikaisin että olisin ehtinyt käyttää ketään koirista lenkillä. Lillan lähti jälleen kerran mukaan ja illalla meillä olikin Hanna-Lenan treenit Arcticin hallilla. Teemana oli mutkaputkiin lähetys pimeistä kulmista ja tämä tuli kyllä todella tarpeeseen! Ei ollut aivan läpihuutojuttu ja kerran pienen kelpiparan pääkin ehti mennä aivan jumiin kun se ei tajunnut mitä siltä haluttiin :) Tykkään kyllä niin kovasti myös Hanskun tavasta opettaa, ihana kun on kaksi niin hyvää valmentajaa <3

Kuvassa voitokas Milo, ystäväni Riikan koira. Tämän kaverin kanssa juoksin Torkin kisoissa viime sunnuntaina kaksi nollarataa ja yhden vitosen saaden kolme luokkavoittoa <3 Ihana tyyppi!

Nyt onkin koirilla vapaat eli vain lenkkeillään ja perjantaina Lillan pääsee taas hierojalle. Viikonloppuna olisi tarkoitus ajella Ouluun ja käydä kurkkaamassa Avarian Sportdogsin uusi halli episten merkeissä. Katsotaan josko tuo pikkutypyn ujous vieraissa paikoissa lähtisi karisemaan ajan ja kokemuksen myötä, joten tavoite on saada se kulkemaan vapautuneesti ja niin että sillä on koko ajan kivaa! Saa nähdä kuinka meidän käy, pitäkäähän peukkuja!

Epiksissä jälleen

Tällä kertaa käytiin skabailemassa Tornion Kennelkerhon järjestämissä epiksissä. Olin ilmoittanut Lillanin mölliluokkaan, sen tuplaukseen sekä kisaaviin. Mölleissä oli aika mukava rata jossa oli kuitenkin pientä tvistiä ja pitkät estevälit. Jos ei ollut tarkkana, saattoi koiran hyvinkin hukata väärälle esteelle. Lillan vaikutti oikein pirteältä ja aivan omalta itseltään. Lähtöön se jäi tosi hienosti ja ratakin lähti etenemään asianmukaisesti. Yhdellä esteellä kuitenkin kuski mokasi, sillä en pitänyt lukitusta tarpeeksi pitkään jolloin Lillan lähtikin minun liikkeen mukana pois ja otettiin kielto. Tästä kuitenkin reippaasti loppuun, eikä hävitty voittajalle kuin pari sekuntia kiellosta huolimatta. Tämä rata uusittiin vielä ja tuo mokailukohta hoidettiin kunnialla. Harmillisesti Lilleri nappasi yhden ylimääräisen hypyn matkalla joten otettiin tältä radalta hylkäys.

Kisaavien rata oli melkoisen kinkkinen ja arvelinkin että tämä ei tule sujumaan kovinkaan vahvasti. Heti alkuun oli kaksi takaakiertoa joista mentiin keinulle. Keinultakin tuli vaikea kulma vielä kepeille, puhumattakaan oikeasta killerisuorasta, joka ei ollut suoraa nähnytkään. Linja oli tosi hankala monelle koiralle, mutta ainakin ne jotka hakivat nimenomaan hankalista radoista kokemusta varmasti tästä hyötyivät. Me palasteltiin ja yritettiin harjoitella muita juttuja ja eihän se nyt kaunista ollut nähnytkään :D Mutta treeniä saatiin ainakin!

Nyt Lillan viettää ansaittua höntsäilyviikkoa, eli seuraavat treenit ovat vasta ensi viikolla.

Treenilistan päivitystä

Eilen oli Raunon treenit pitkästä aikaa. Teimme rataa jossa oli periaatteessa kaikki esteet. Päätimme laittaa keppien alkuun ja loppuun ohjurit jotta saimme harjoitella ne myös radalla. Lähdössä jouduin kerran käskemään Lillanin häkkiin, sillä se ei olisi malttanut kuunnella käskyä tulla oikealle paikalle. Äkkiä se taas huomasi että kannattaa pitää ne korvat auki ja kuunnella mitä sanotaan eikä itse "tietää" mitä halutaan.

Aluksi hypättiin A:n alastulo ja oltiin ehkä vähän hitaita, mutta sekin nopeutui. Rauno muistutti että antaa käsky touch ajoissa, silloin se tietää mikä on tehtävä ja voi keskittyä täysillä etenemiseen. Puomia se ei millään meinannut ensin löytää kun tyrkyllä oli vaikka ja mitä muita esteitä, mutta viimein se malttoi kuunnella ja tajusi mihin pitää mennä. Keinu otettiin ensin lentona, mutta sen jälkeen se meni hienosti. Kepeille takaaleikkaus oli vielä vaikea, mutta eiköhän se siitä lähde.

Eilisestä tuli treenilista-asioita  mieleen heti muutama joihin tulee kiinnittää jatkossa huomiota:

Takaaleikkaukset

Näissä Lillan ei vielä lue ollenkaan ohjauksia ja tulee herkästi pyörähdyksiä ja jopa takaisin hyppyjä. Myös kepeille takaaleikkukset tulee olla hanskassa.

Rohkeampi irtaantuminen kepeillä

Koska Lillan tekee jo nyt tosi vahvat kepit, pitää minun uskaltaa jättää se tekemään niitä itse. En saa jäädä varmistelemaan ja änkeä lähelle vaan antaa toisen tehdä rauhassa!


Liikkuminen joka suuntaan kontakteilla

Nyt pitää lähteä viemään kontaktisuorituksen uudelle asteelle, eli Lillanin pitää oppia kestämään että ohjaaja liikkuu siellä sun täällä ja sen on vain tehtävä tehtävä loppuun. Näin pystyn pitämään huolen että voin sijoittua radalla edullisesti seuraavia esteitä nähden ja koira osaa pysyä kontaktilla niin pitkään kunnes se sanallisesti siitä vapautetaan.

Takaakierrot saksalaisella

Tähänhän tarvitaan itsenäinen takaakierto ja minun on opittava luottamaan ja liikkumaan. Tuo koira on niin saakelin nopea että siinä ei auta jäädä himmailemaan, muuten on auttamattomasti myöhässä.


Siinäpä sitä olisi taas itsenäistä treenattavaa, mutta nyt Lillanilla on ollut niin rankka kolme päivää (tänään on vielä epikset) että nämä jäävät sitten tuleviin viikkoihin. On kuitenkin hyvä aika ajoin käydä ajatuksella läpi sitä missä mennään ja mitkä asiat erityisesti kaipaavat hiomista.

Onnistuneita lähtöjä!

Anivarhain sunnuntaina lähdimme Lillerin kera ajelemaan kohti Oulua tarkoituksena osallistua Oulun Koirakerhon järjestämiin epiksiin. Olin tehnyt tarkan toimintasuunnitelman lähtöä starttia varten, miten toimin jos koira ei meinaa pysyä lähdössä. Päätin että roudaan häkin siihen lähtöalueen viereen ja jos se porsastelee, joutuu se mökkiin. Perillä kisapaikalla jännitys kipristeli masussa ja lenkitettyäni koiran veimme tavarat sisälle ja kävimme ilmoittautumassa.

Lillan ilmoitettiin mölleihin, möllien tuplaukseen sekä kilpurien radalle. Tuomarina oli suunnitellut vallan nerokkaasti mölliradan, sillä siellä oli esteillä kahdet numerot. Toisien mukaan radan pystyi suorittamaan ilman kontakteja ja toisilla sai mennä myös puomin ja A:n. Päätin että menen ensin ainakin ilman kontakteja ja katson miten koira toimii. Lähtöön Lillan jäi todella hienosti ja mukaan se lähti pirteästi. Toki tein itse varmasti virheitä radalla, mutta selkeästi koira oli jännittynyt ja ujompi kuin yleensä. Se vähän kyseenalaisti ja kääntyi minua päin mitä se ei todellakaan tee normaalisti. Ensimmäinen rata meni siis tutustuessa uuteen paikkaan. Tuplauksen menin myös ilman kontakteja, tavoitteena oli saada vain reipas ja iloinen suoritus. Lillan oli jo huomattavasti rennompi, mutta edelleen siellä tuli pari pyörähdystä ennen putkea ja yhtä hyppyä. Yksi rima tuli alas, muuten mentiin puhtaasti.

Kilpureiden radalle lähdin vielä hakemaan sitä rentoutta ja päätin tehdä yhden kontaktin. Selkeästi neiti oli alkanut kotiutua radalle sillä se alkoi tuntua jo omalta itseltään. A oli hieman hidas, mutta päätin että en tee sitä uudelleen vaan mennään helppojen esteiden kautta maaliin. Yksi kielto tuli pyörähdyksestä ennen toiseksi viimeistä estettä, mutta muuten se oli jo hyvän tuntoinen. Mölleistä pokattiin kolmas sija joten saatiin jotain myös kotiinviemisiksi.

Meillä oli mukana myös kisakaverini jo kohta kahden vuoden takaa, saksanseisoja Kira. Kun kerran melkein Karon naapuriin tultiin kisailemaan, päätettiin että kokeillaan muistaako neiti enää agilityn saloja. No muistihan se ja veti niin hienon mölliradan että oksat pois! Mentiin myös kilpurien rata joka sujui kaikkineen hienosti, mutta pari vaikeaa paikkaa siellä saivat meidän pasmat totaalisen sekaisin. Olen kuitenkin tosi ylpeä Kiran itsenäisestä keppihausta sekä hyvistä kontakteista. Ennen kaikkea sillä oli aivan superhauskaa! Hieno päivä, ei voi muuta sanoa!

Terve harrastuskoira

Koska agility on kuluttava ja äärimmäisen raskas laji koiralle, on pidettävä hyvää huolta omasta kisakaveristaan jos mielii saada monta yhteistä harrastusvuotta. Toki onnettomuuksia voi sattua ja niille ei mitään voi, mutta oman rakkaan karvanassun eteen voi kuitenkin itse tehdä paljon. Tässä postauksessa pohdin mitä itse pidän tärkeimpinä asioina kisa- ja treenikoirani kunnossa pitoa ajatellen.

Hyvä peruskunto

Jotta koira voi ylipäänsä suorittaa fyysisesti vaativia tehtäviä, tulee sen perusfysiikan olla kunnossa. Rakenteellisesti koiran on tietysti oltava terve ja itse soisin jokaisen harrastekoiran käyvän myös luustokuvissa. Normaalit hihnalenkit yhdistettynä vaihtelevassa maastossa tehtyyn vapaaseen liikuntaan on mielestäni jokaisen koiran perusliikuntaa jolla pääsee pitkälle. Liikuntaan tulee tietysti yhdistää lepopäivät jolloin riittää ihan vain pihalla pissailut ja kotona lepo.

Tekniikka ja turvallisuus

Jokainen agilitykoira ansaitsee esteiden huolellisen opettelun ennen täyteen vauhtiin päästämistä. Kun pohjat on tehty kunnolla ja koira tietää mitä se tekee, on sen helpompi selvitä vaikeista tilanteista nopealla vauhdilla. Meidän ohjaajien vastuulla on myös se että rata- ja estesuunnitelmat ovat koiraa ajatellen turvallisia toteuttaa ja vaikeustaso tulee aina suhteuttaa myös koiran osaamiseen. Kuvittele jos vasta ajokortin saaneelle innokkaalle nuorelle lyödään alle ferrari? Eli ensin taito, kokemus ja varmuus ja vaikeusastetta lisätään asteittain.

Treenimäärät

Kuinka paljon koiralla voi treenata itse lajia? Tämä on moniselitteinen juttu, sillä siihen vaikuttaa hyvin paljon se mitä treenataan, miten ja kuinka kauan kerralla. Itse pidän nyrkkisääntönä että kolme kertaa viikossa on ehdottomasti maksimimäärä. Näistäkään ei mielellään kuin yksi kerta varsinaista rataharjoitusta ja sitäkin koko ajan koiraa kuunnellen. Tekniikkaa ja muuta pientä voi tehdä sitten kaksi muuta kertaa. Agilityssä voi tehdä niin paljon ilman varsinaista esteharjoittelua jolloin treenimäärät voivat olla hyvinkin vaihtelevia. Pelkästään koiran kroppaa ajatellen tulee pitää palautumispäiviä ja jaksoja mutta myös pään on hyvä antaa tuulettua. Etenkin nuoren koiran kanssa olen huomannut että tauon aikana on monet vaikeat asiat loksahtaneet paikoilleen kuin itsestään. Annetaan siis harjoitusten muhia alitajunnassa eikä hinkata harjoitusta hampaat irvessä väkisin läpi. Tiedän, joskus tulee sellainen olo että pakko saada tämä nyt purkkiin, muuten ottaa päähän mutta aina se ei kannata.

Kehon huolto

Olen ajatellut että jos haluan harrastaa lajia, pitää minun myös tuntea vastuuni koiran hoitamista ajatellen. Näin ollen Lillan käy hieronnassa kerran kuukaudessa ja pyrin myös puolivuosittain varaamaan sille ajan fysioterapeutille. Käyn yleensä päivittäin itsekin koirieni kropat läpi jolloin näppituntumalla osaa hyvin pian sanoa jos jotain poikkeavaa ilmestyy. Kynsien leikkuu tehdään meillä viikottain, sillä liian pitkät kynnet voivat olla myös turvallisuusriski, puhumattakaan siitä kuinka epämiellyttävät ne ovat koiralle.

Ruokinta

Meillä syö kaikki koirat Jahti&Vahti kanariisi-kuivanappulaa ja lisäksi Lillan tällä hetkellä ainoana harrastukoirana saa myös lisäravinteita. Se saa Jakken agilityjauhetta jossa olevat vitamiinit sun muut hivenaineet auttavat ylläpitämään luuston, rustojen ja nivelten kuntoa. Lisäksi se saa iltaruokaansa Hyalorini-happoa joka hoitaa samoja paikkoja kuin myös lihasten fascioita. Silloin tällöin koirat saavata ruokaansa lisäksi lihaa ihan herkuttelumielessä ja tietysti myös säännöllisesti puruluita.



Kaiken kaikkiaan yritän miettiä niin että koirallani on koko ajan hyvä olo niin fyysisesti kuin henkisestikin. Agilityn tulee olla aina hauskaa ja koiralle pitää jäädä palo päästä vielä radalle. 

Kehonhuoltoa ja kisailua

Pikku-pirpana piti loppuviikon lomaa ja kävi perjantaina Teresan taitavien sormien käsittelyssä (TaigaTassu koulutuspalvelut ja koirahieronta). Se on kyllä oppinut nauttimaan hieronnasta ihan täysin rinnoin, sillä pääsi aivan ulina pihalla kun se tajusi minne se oikein pääsi. Hieman oli jumia lapojen alueella, mutta ei mitään hälyttävää. Lauantaina käytiin Reinon ja Lillerin kanssa pitkä ja rento lenkki jossa ne saivat aukoa paikkoja rauhallisella ravilla ja irti juoksemalla. Sunnuntaina kaikki koirat viettivät vapaata ja hengailivat vain kotona kun emäntä paineli aamusta Pelloon kisailemaan.

Rentoutunut ja tyytyväinen asiakas <3 Kuva: Teresa Tuomela

Eetu oli edellisenä päivänä juossut Caritan kanssa kaksi rataa joista toisella se oli tehnyt voittoradan viidellä virhepisteellä. Poika kävi aivan kuumana ennen radalle menoa ja hyppi ja loikki ennen kuin sain sen jätettyä lähtöön mikä ei ole yhtään normaalia käytöstä tälle herralle! Rata lähti oikein mukavasti liikkeelle kunnes tuli etukäteen pelkäämäni paikka: putkelle lähetys avonaisen toimiston oven kohdalta. Näin heti että Eetun nenä oli kohti toimistoa mutta onneksi tiukalla käskytyksellä sain sen aikeet estettyä ja matka jatkui. Kepeille meno jännitti, mutta sinnekin sujahdettiin hyvin vaikka se oli kuulemma kaukaa näyttänyt siltä että potkaisin koiran sinne :D No en potkaissut, voin luvata ja vannoa! Keppien jälkeen vielä loppusuora jossa oli rengas ja hyppy. Kun rengas oli saatu puhtaasti, huokaisin helpotuksesta mutta Eetuhan päätti vähän näpäyttää ohjaajaa ja veti täydestä laukasta liinat kiinni ennen viimeistä estettä ja pysähtyi nuuskimaan. Onneksi sain sen heti uudestaan liikkeelle ja viimeinen estekin meni puhtaasti. Kaikeksi onneksi aika riitti ja näin ollen viimeinen LUVA tärähti tauluun ja herra siirtyi kakkosluokkaan!

Päivän toinen rata startattiin siis kakkosissa ja tällä kertaa vuorossa oli agirata. Homma lähti ihan hienosti käyntiin, mutta kepeillä kämmäilin ja otettiin vitonen. Yllättäen myös puomilta tuli alasmenolta virhe mutta keinu meni puhtaasti ehkä hieman liioitellulla varmistelulla. Pahaksi onneksi Eetu jekutti minua taas ennen yhtä hyppyä ja kääntyi nuuskuttelemaan ja otettiin kielto. Tästä matka jatkui aika sekavana loppuradalle jossa käytiin vielä tekemässä putkessa käännös takaisin ja tulos oli jotain miljoona :D Älkää silti huoliko, me pääsimme palkinnoille joka tapauksessa ;)

Hienot tyypit! Kuvassa vasemmalla Eetun omistajan toinen koira joka starttasi hienosti kisauransa päästen myös palkinnoille! Kuva: Carita Kalla-Bimberg

Eilen meillä oli sitten totuttuun tapaan maanantain treenit. Rauno jatkoi vielä toipilaana joten meillä oli jälleen kerran omatoimiharkat. Teimme radan pätkää jossa koiralta vaadittiin itsenäistä putkenhakua. Siinä oli myös melko vaikea keppikulma jota päätin harjoitella myös Lillerin kanssa erikseen ja tietysti alussa ja lopussa oli ohjurit. Rata sujui tosi hienosti, neiti pysyi kauniisti lähdössä ja haki hyvin putket. Kerran mokattiin kakkoshyppy kun olin itse totaalisen myöhässä ja kerran putkella en muistanut pitää ohjauksen lukitusta tarpeeksi pitkään jolloin se tulikin putken ohi. Otettiin ensin keskivaiheilla oleva hyppy edestä (koska en muistanut että se mentiin takaa) ja seuraavalla kiekalla takaakiertona joka onnistui oikein kivasti. Tein kepit ensin ilman putkea ja sitten suoran putken kautta. Tein ohjauksen molemmilta puolilta eli sylkkärinä ja perusohjauksena. Sylkkäri ei onnistunut vielä aivan täydellisesti mikä ei toki ole ihme, mutta tähän oppimistasoon nähden suoritus oli oikein hyvä. Lopuksi otettiin vielä pari keinusuoritusta joihin en ollut aivan tyytyväinen, se saisi olla nopeampi. Ei jääty kuitenkaan jankkaamaan, katsotaan tätä sitten seuraavalla kerralla uudestaan.

Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi aivan mieletön fiilis! Ollaan pikkuhiljaa päästy yhdessä omaan kuplaan jossa meidän yhteistyö pääsee koko ajan kehittymään. Kun lähtö on kunnossa, on molemmilla varma olo ja se heijastuu kaikkeen tekemiseen radalla.

Kuten kasvattajelle sanoinkin, on tuon neitokaisen kanssa puhdasta iloa juosta! Ihana koira <3 

Kaikista paras kelpie!

Eilen käytiin taas Torkin hallilla treenailemassa, tällä kertaa ostin paikan Annin treeneihin. Kävimme hyvissä ajoin kävelemässä ja lämmittelimme myös hihnassa hallin puolella, ulkona oli niin älyttömän kova pakkanen että ei siellä meinannut tarjeta ollenkaan. Samalla kun käveltiin, harjoiteltiin hieman Niinan kurssilla opittuja vippauksia molempiin suuntiin. Meitä ei ollut tunnilla kuin kolme, joten treeniaikaa oli oikein hyvin jokaiselle.

Äiti, vaikka onkin kylmä, niin tämä on noloa. 

Harjoittelimme pientä radan pätkää jossa oli samanlainen alku kuin maanantain harkoissa, eli rengas, putki, hyppy ja siitä sitten takaakierto. Tästä jatkettiin hyppy edestä ja välistävetona olisi vielä seuraava este. Meille oli Lilliksen kanssa ihan riittävästi haastetta päästä seuraava hyppy takaakierron jälkeen ja muutaman hutilyönnin jälkeen onnistuimmekin. Pitää ottaa asiaksi opettaa sille selkeä äänikäsky in-inniin, eli niin että se tietää milloin haluan sen hyppäävän esteen ohjaajan puolelta, helpottaa huomattavasti elämää.

Toisessa pätkässä tehtiin suora putki, pari hyppyä kaarron kautta ja siitä A-este. Lisäksi otin vielä hypyn kautta puomia ja siellä saatiin tosi kivoja onnistumisia. Kepit tehtiin lopuksi ja päätin olla rohkea ja laittaa vain neljä ohjuria, alkuun ja loppuun kaksi kappaletta. Lillanhan on niin innoissaan kepeistä nykyään että se lähti itse tarjoamaan pujottelua ennen kuin olin itse edes ajatellut! Siitä sitten vain kehumaan ja kannustamaan ja voi kuinka hienosti se meni <3 Yhtään virhettä se ei tehnyt! Tehtiin lopuksi myös erilaisia lähetyksiä joissa minun piti vain muistaa malttaa odottaa että se pääse rytmiin ja vasta sitten lähteä liikkumaan.

Kaikein kaikkiaan olin todella tyytyväinen treeneihin ja koiraan. Lähdössä oltiin kauniisti, ainoastaan yhden kerran se hipparoi perään josta seurasi hetki häkkiä ja sitten taas muistui säännöt mieleen. Lillerillä on taas perjantaina hieronta ja loppuviikko otetaankin rennosti ja annetaan opittujen asioiden hautua kaikessa rauhassa. Kyllä se on vain kiva koira <3

Hei me leijutaan!

Oi että mie tykkään tuosta pikku-kelputtimesta <3 Ja oi että mie tykkään minun ihanasta ystävästä joka vinkkasi miten voimme ratkaista tuon paikallaolo-ongelman <3 Nyt ollaan käyty kolmet treenit tällä uudella metodilla ja fiksuna likkana Lillan hiffasi heti homman. Jos ei kuuntele heti, ei pääse tekemään hauskaa. Pieni jäähy, noin 10 sekuntia omassa mökissä ja uusi yritys niin eipä ole tarvinnut jankata ja hokea. Katsotaan tuleeko se vielä testaamaan minua tämän asian kanssa, voipi olla, mutta tämä on ainakin hyvin mustavalkoinen keino tähän ongelmaan. Nyt sitten sama taktiikka epiksiin ja tulevaisuudessa kisoihin, lähtöalueen lähistölle häkki ja ei kun sinne vain jos ei kuuntele.

Älä äiti nipota, ota löysin rantein.

Lauantaina kävimme Riikan kanssa Torkin hallilla harjoittelemassa, on se kätevä kun sitä voi vuokrata tunniksi kerrallaan eikä ole edes pahan hintainen kahteen pekkaan. Teimme Lillerin kanssa keppejä ohjureilla ja niistä oli muistaakseni kaksi jo otettu pois. Niinan vinkin mukaan pidinkin lelun kädessä ja vedätin sillä ja lopuksi heitin sen jotta Lillan saisi jahdata liikkuvaa palkkaa. Ainakin omaan silmääni se oli huomattavasti nopeampi näin. Teimme myös puomia ja nyt pelkästään yksittäisenä esteenä otettuna alkaa ylösmenot olla aika jees-mallilla. Putken ja hypyn kautta tuli melkoisia loikkia kun vauhti kiihtyi joten tätä pitää harjoitella vielä apurimalla. Muutaman kerran se kokeili karata kontaktin alastulolta ilman lupaa kun olen tehnyt niin paljon nopeita vapautuksia, eli tätäkin alettiin työstämään. Lillan ei saa ennakoida ja vapauttaa itse itseään vaan sen on oikeasti kuunneltava. A-esteen edessä valssaamista harjoittelimme niin että Riikka oli alastulolla palkkaamassa ja saatiin pari ihan ok suoritusta aikaiseksi. Koko treenin aikana laitoin Lillanin häkkiin vain kaksi kertaa ja se otti niistä kyllä nopeasti opiksi, ei possuillut enää lähdössä. Keinua harjoittelimme myös, sekin alkaa olla mukavalla tolalla.

Sunnuntaina meillä oli taas Teresan tokoa jossa harjoittelimme muun muassa perusasentoa häiriössä, kaukoja sekä liikkeestä maahanmenoa. Olin niin euforisessa tilassa edellisen päivän onnistuneista paikalla oloista että jotenkin kaikki vain sujui. Ehkä en stressannut mistään ja se välittyi myös koiraan ja saimme kehuja <3

Maanantaina meillä piti olla Raunon treenit mutta koutsin sairastuessa menimme sitten omatoimisesti harjoittelemaan. Ja edelleen hehkutan, koira pysyä nakotti lähdöissä niiiiin upeasti ja meni sen sileän tien maahan kun käskin! Ensimmäisenä esteenä oli rengas ja huomasin että siinä meillä on työstettävää. Lillan hajotti sen pariin kertaan palasiksi ja mitä videolta olen katsonut voi syy hyvinkin olla minun ohjaavassa kädessäni. Aina kun käsi laskeutuu ja Lillan on vielä estettä suorittamassa, se tiputtaa takajalat alas ja hajottaa esteen. Pitänee perehtyä tähän seuraavalla kerralla. Kokeilin myös ottaa kunnolla sivuttaisetäisyyttä eikä se vaikuttanut mitenkään, hyvin eteni silti. Puomi tehtiin kerran ja se oli hyvä, enempää ei jankattu. A:lla teimme taas kaikenmaailman sirkustemppuja ja Lillanin pitää vain oppia kestämään, tätäkin vain treeneihin mukaan niin kyllä se siitä. Keinuun olin tosi tyytyväinen, sen Lillan suorittaa oikein reippaasti ja rohkeasti. Kepeistä jätettiin nyt taas ohjureita pois ja otettiin niitä pari kertaa esteenkin kautta ja oikein kauniisti pujoteltiin. Pari kertaa se tuli viimeisen ohjurin ali ja yli kun hetsasin ja vedätin oikein tosissani, mutta loppujen lopuksi sujui kyllä.

Saahan nyt hetken olla ihan onnellinen ja tyytyväinen? Pitkään on ollut kaikenmaailman ongelmia joten nyt aijon kyllä hetken vain nauttia yhteisestä tekemisestä, meillä on ihan sikakivaa yhdessä!

Pikku-akka mitan alla

Viikonloppuna koitti kauan odotettu päivä, nimittäin neiti kelpien virallinen mittaustilaisuus. Lähdimme lauantaina hyvissä ajoin ajelemaan Tornioon jotta ehtisimme katsomaan kakkosluokkien kisat. Tosi hienosti Lillan on oppinut olemaan stressaamatta kisapaikoilla, nytkin se pääasiassa vain nukkui omassa kopassaan. Viimein koitti meidän vuoromme mittauksessa ja niinhän siinä kävi että neiti kisaa sitten pikkumakseissa. Pieni toivonkipinä minulla vielä oli että sen medeihin saisi, mutta tällä mennään. Nyt ehkä ehdin ohjaamaankin :D

Minä olen pikkumaksi <3

Sunnuntaina Tornioon pääsi vuorostaan Eetu, sillä olimme ilmoittaneet sen kirmailemaan ykkösluokkiin. En ollutkaan herraa nähnyt sitten joulukuun jolloin viimeksi treenasimme, mutta se ei tahtia haitannut. Eetu ei itsekään ollut käynyt edes treenailemassa tuossa välissä mutta tämän kaverin ollessa kyseessä se on kohta parempi niin, pysyy into yllä. Tuomarina viikonlopun radoilla oli Jessi Landen ja yllätyin todella positiivisesti ykkösten radoista! Ihan älyttömän kivoja, juurikin sopivaa menoa jossa olisi toiveita päästä aikoihin vähän hitaampien koirienkin kanssa. Eetun kanssa kirmattiin ensimmäinen rata oikein kivasti, mitä nyt vähän lennettiin keinulla :D Vitosella maaliin ja sillä luokkavoitto!

Herra Rusettihai

Toisella radalla herra malttoi hieman paremmin keinulla ja tehtiin kuulkaas meidän toinen nollarata ja sillä sijalle kolme. Viimeisellä radalla eli hypärillä huomasin että Eetu oli selkeästi vähän väsyneempi, mutta toimi kuitenkin hyvin eikä yrittänyt lähteä harhailemaan minnekään. Kepeillä tuli vitonen, se jostain syystä harhautui yhdestä välistä ja otettiin ne kokonaan alusta. Loppusuoralla oleva rengas hypättiin sujuvasti sivusta enkä lähtenyt sitä enää korjaamaan koska meillä oli jo vitonen ja yliaikaa. Kotona vasta tajusin että tuomari ei ollut nähnyt rengasvirhettä ja olimme tulleet neljänneksi :)

Lillanin kanssa meillä on nyt tiukka linja sen lähtösirkustemppujen kanssa. Jos se ei kuuntele ja tottele ensimmäistä käskyä mennä maahan tai pysy paikalla, saa se mennä hetkeksi häkkiin. Sillä välin olen oikein kiusallakin leikittänyt vieraita koiria, juossut yksin radalla ynnä muuta mikä ottaa pientä kelpua päähän ja rankasti! Ainakin parilla kokeilukerralla vaikuttaisi toimivan. Jotenkin on itselläni ollut jo sellainen fiilis että homma on mennyt ihan höpöksi joten nyt laitetaan peli poikki. Jos ei homma maistu, niin sitten ei pääse tekemään, so simple. Se on kuitenkin täysin satavarma että se tietää mitä siltä halutaan joten koiraa ei laiteta kuitenkaan liian vaikeaan tilanteeseen. Raportoin sitten miten tämä metodi vaikuttaa pitemmässä juoksussa, muutakaan en enää keksi.

Lumisen päivän leikkejä

Pitkästä aikaa Kätkä-papan kanssa riehumassa

Gladiaattorit

Kätkä <3

Raunon treeneissä se teki todella hienosti rataa, irtosi loistavasti ja muutenkin toimi hyvin. Eilen kävimme ennen oman ryhmämme harjoituksia vähän treenailemassa ja saimme jo melko vaativaakin radan pätkää tehtyä. Yllättäen suurin vaikeus seurasi A:n edessä tehdystä valssista, se ei jostain syystä kestänyt sitä yhtään! Se hyppäsi ihan sikakorkealta alas ja pahimmillaan haukkui kun ei voinut käsittää miten äiskä voi liikkua esteen edessä sivuttain :D Olenhan toki harjoitellut sitä että voin juosta sen ohi tai jäädä taakse, mutta näköjään sivuttaisliikkuminen on unohtanut esittää neiti närkästyjälle, se siis harkkalistalle.

Niinan jatkoryhmässä olemme harjoitelleet meikäläiselle ihan tuskaisen vaativia ohjauksia kuten sylikäännöstä ja vippausta. Voi gaad dääm kun olen hidas oppimaan, mutta ei se vain auta muu kuin treenata. Niina nauroikin että tekee ihan hyvää meillekin tehdä tällaista täsmäharkkaa mikä on aivan tosi.

Ei solekko jatkaa reeniä, eiköhän se tästä taas iloksi muutu!

Agilitykoira, miten miksi ja milloin?

Olen miettinyt nyt Lilliksen aikana kuinka älyttömän paljon agilitykoiran koulutus vaatii. Tai koiran koulutus yleensäkin. Kun aloin Reinon kanssa harrastaa lajia, mentiin vähän soitellen sotaan ja sinne päin. En sano ettenkö olisi tehnyt töitä sillä tein ja paljon! Reino on toki tyystin erilainen koira kuin Lillan joten koulutusmetodeissakin oli tietysti eroa. Se mikä on tässä reilussa viidessä vuodessa kehittynyt on oma ajattelutapa. Tässä siis syväanalyyttinen pohdinta mikä minun mielestäni on tärkeää nimenomaan agilitykoiran koulutuksessa kohti kisakenttiä.

Leikki

Se ihana pieni karvapallo saapuu ja mitään muuta ei malttaisi tehdä kuin halailla ja pussailla sitä. Se on aivan oikein mutta pitää muistaa että heti aletaan töihin, tosin tietysti leikin varjolla. Yksi tärkeimmistä asioista on opettaa koira heti leikkimään. Taistellaan, annetaan pennun voittaa ja vahvistetaan sen itsetuntoa. Leikissä on myös tärkeää opettaa irrotuskäsky sillä mikään ei ole tympeämpää kuin koira joka katoaa lelun kanssa horisonttiin eikä luovuta sitä millään. Itse opettelin Lillanin kanssa irrotuskäskyn vaihdon kautta, eli se sai lelusta päästäessään joko toisen lelun tai namin. Aluksi sen mielestä oli maailman hauskinta vain juosta karkuun lelu suussa, mutta kahden lelun leikillä päästiin tästäkin eroon. Kun se lähti painelemaan toiseen suuntaan, kutsuinkin sitä toisen lelun kanssa uuteen, vielä hauskempaan leikkiin. Nyt kun Lillan hengailee lähellä lelu suussa, käytämme käskyä irti ja kun se on kaukana, niin kutsun sen käskyllä vaihto, jolloin se tulee luo ja pudottaa lelun saaden palkan.

Meillä opeteltiin lelulle myös oma käsky/lupa, eli jes. Silloin se saa ottaa lelun, muutoin ei. Sen täytyy osata myös tehdä asioita vaikka lelu makaisikin maassa odottamassa, sinne saa mennä kun saa luvan sanalla jes. Tämä helpottaa ihan älyttömästi sitten agilityharjoituksia, sillä lelun voi jättää mihin vain ja koira antaa sen olla kunnes tulee lupa palkata. Meillä voi olla nykyään radalla vaikka keskellä reittiä lelu, eikä Lillan noteeraa sitä ennen kuin on lupa.

Kontakti

Ilman ohjaajan ja koiran kontaktia ei ole mitään mille rakentaa. Jos koiraa ei kiinnosta ohjaaja, on sille melkoisen vaikeaa opettaakaan mitään. On siis syytä kertoa sille heti, että ohjaaja on maailman paras asia ja sieltä voi ihan koska vain tipahtaa nami, lelu, leikki tai silitys. Me aloimme heti palkkailla katsekontaktista ja luokse hakeutumisesta. Aina piti muistaa täyttää taskut nameilla, etenkin lenkkeillessä. Menimme turvallisille reiteille jossa ei ollut autoja ja annoin Lillanin juosta siellä vapaana. Välistä kutsuin sen luokse, annoin palkkaa ja vapautin taas juoksuun. Pikkuhiljaa se hoksasi jutun juonen ja rupesi itse tarjoamaan luoksetuloa ja kontaktia ja tästä se luonnollisesti aina palkattiin. Jossain vaiheessa jokainen pentu varmasti testaa rajojaan tullessaan itsevarmemmaksi. Tässä tilanteessa meillä toimi ohjaajan piiloutuminen. Kun neidillä rupesi välimatka kasvamaan vähän turhan pitkäksi eikä se pitänyt minua enää silmällä, hipsin puskaan piiloon ja odotin mitä tapahtuu. Se sai hepulin ja löydettyään minut se piti tasan tarkkaan minua hyvin tiiviisti silmällä!

Vapautus

Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä käskyistä mitä voi harjoitella. Meillä opeteltiin että mistään liikkeestä ei lähdetä eikä nousta ennen kuin tulee käsky jes tai vapaa. Tämä harjoiteltiin yksinkertaisesti niin että kun Lillan esimerkiksi istui, kehuin sitä sanoin ja annoin palkkaa ja lopuksi hihkaisin oikein iloisesti että vapaa ja heitin namin tai lelun kauemmas jotta se nostaa pyllynsä ja lähtee liikkeelle. Tämä on tärkeää siitä syystä, että jos koira on esimerkiksi paikalla olossa tai lähdössä, sitä voi kehua ilman että se kuvittelee saavansa siitä lähteä.

Rauhoittuminen

Asia, johon valitettavan moni ei muista tai jaksa panostaa riittävästi. Kun Lillan tuli taloon, päätin että tämä koira on ainakin hiljaa häkissä, sillä en jaksaisi enää kolmatta mölyapinaa treenipaikalla. Otin sen heti kättelyssä mukaan töihin jossa se joutuisi hengailemaan muutamana päivänä viikossa ja siellä opeteltiin häkkiin. Kahdeksanviikkoinen pirpana kiljui kuin sikaa olisi tapettu, mutta silloin sitä ei huomioitu mitenkään. Kun se oli rauhassa, mentiin vasta silloin samaan tilaan sen kanssa. Pikkuhiljaa se huomasi että höpötyksellä ei saavuta yhtään mitään ja rauhoittui. Kotona sillä oli häkki aina avoinna ja se ottikin sen nopeasti omaksi paikakseen. Kentälle vein sen heti ja se oli aivan raivoissaan kun hän joutui olemaan häkissä kun äiti opetti muita koirakoita. Tässäkin auttoi mustavalkoisuus, koskaan en mennyt häkille kun se huusi, ainoastaan kun se oli hiljaa. Se on ihan pienestä asti kulkenut autossa, ollut kisapaikoilla ja oppinut että siellä ei muiden kanssa riehuta, vaan ollaan häkissä. Välillä käydään kävelyllä, treenaatan helppoja asioita ja kontaktia ja opitaan siihen meteliin ja hälyyn. Kävimme paljon myös kaupungilla ja kaupoissa joihin koiran sai viedä sisälle. Paljon erilaisia ympäristöjä jossa koira ei saanut koskaan riehua.

Kentälle mars

Kuten voi huomata, on aivan hurjan paljon tekemistä ennen kuin koira on edes nähnyt agilitykenttää! Kun on aika mennä esteille, ei vielä siltikään aloiteta itse hyppäämisellä vaan ihan muilla jutuilla. Kuten moni varmasti on nähnyt, saattaa koirat olla kovasti kiinni ohjaajan kädessä, pyöriä ja haukkua eivätkää irtoa. Itse halusin että Lillanilla olisi heti ajatus eteenpäin ja sitä lähdettiin fokusoimaan saman tien. Tätäkin voi siis tehdä jo etukäteen lelulla, eli vie lelun vaikka kymmenen metrin päähän, vähän hetsaa koiraa että mikä siellä, ja sitten vapautuskäsky. Tähän voi esimerkiksi liittää vielä käskysanan eteen. Kun päästään kentälle, voidaan lisätä kuvioon estekannattimet ilman rimaa ja sama homma. Tähän kun lisää esteitä saadaan pidempi kuja ja taas tehdään samalla tavalla. Jos pohjat on tehty huolella ja koira osaa jättää lelun rauhaan, voidaan tehdä jo kääntyvää linjaakin niin että lelu odottaa aina esteiden jälkeen.

Tarjoamisen kautta

Kuten moni tietääkin, koira oppii parhaiten silloin kun se saa itse selvittää ja kokeilla mitä siltä halutaan. Puhutaan siitä että koira tarjoaa jotain. Tätä voidaan hyödyntää lähes kaikkeen tekemiseen ja itse käytin sitä mm. renkaan opetteluun, kontakteihin sekä hyppyihin. Rengasta harjoittelimme ihan vain polkupyörän sisäkumilla jota pitelin kädessä. Pidin sen alareunan maassa ja odotin mitä Lillan keksii. Fiksuna likkana se hoksasi jutun juonen aika pian ja meni renkaasta läpi. Tästä heti palkka ja hommaa jatkettiin muutamia toistoja. Seuraavalla kerralla nostettiin jo rengasta vähän ja harjoiteltiin tällä tavalla. Kun se tarjosi hyppyä automaattisesti, liitin siihen käskysanan. Pikkuhiljaa siirryttiin kehikkorenkaaseen jota tehtiin myös ensin tarjoamisen kautta. Jos suinkin mahdollista, kannattaa harjoitella monenlaisilla renkailla jotta koira oppii sen voivan näyttää hieman erilaiselta mutta tehtävä säilyy silti samana. Kun tarjoamisen kautta tuli hyviä toistoja, lisättiin tehtävään vähän vauhtia, eli mennään juosten. Kun tämä sujui, tehtiin muiden esteiden kautta.

Kontaktit

Kontaktit harjoiteltiin myös tarjoamisen kautta. Ensin kotona treenattiin pienen jakkaran avulla takajalkojen asettelua siihen ja pysymistä kakskakkosessa. Kun se hoksasi sen, lisättiin käskysana ja koko ajan vaikeutettiin. Kärjistetysti voisi sanoa että ensin istuin lattialla ja odottelin että se ymmärtää tarjota takajalkojaan jakkaralle ja lopuksi juoksin siitä ohi ja vapautin käskysanalla. Vasta kun tämä sujui, vietiin sama tehtävä A-esteelle ja puomille. Siinäkin hinkattiin tätä loppuasentoa vaikka ja kuinka pitkään, sillä sen piti osata mennä siihen huolimatta ohjaajan paikasta ja liikkeestä. Lisäksi sen tuli myös pysyä paikallaan vaikka juoksin kuinka lujaa ohi, lupa lähteä kontaktilta tuli aina sanallisesti.

Kun se osasi hyvin edellisen tehtävän, lähdettiin koiraa nostamaan hieman ylemmäs kontaktille ja tästä sen piti juosta täysillä alas ja pysähtyä odottaen vapautuskäsky. Ei saanut hiipiä, ei saanut juosta läpi, vaan suorituksen tuli olla just eikä melkein. Ei ollut kuulkaa helppoa! Lillan on todella vahva silmänkäyttäjä ja jäi edessä olevaan leluun ikään kuin kiinni ja sen vuoksi se hiippaili loppumatkan. Tämä ratkaistiin niin että laitettiinkin kontaktin eteen lyhyt suora putki ja lelu vietiin yhdessä sinne putken taakse. Sitten nostettiin kontaktille, hetsattiin ja löysättiin. Näitä harkkoja tehtiin pitkään ja hartaasti ennen kuin onnistumisia rupesi tulemaan. Tästä siirryttiin vähitellen tekemään kokonaista kontaktia ja kriteeri ei saanut muuttua mitenkään. Myös ylösmenoa piti harjoitella, sillä esimerkiksi Lillanin laukka on yllättävän pitkä joten siinä tulee hyvin helposti kontaktivirhe. Tätä harjoittelimme kosketusalustalla sekä maassa olevalla rimalla joka auttaa sitä hahmottamaan omaa askellustaan. Kaiken tämän jälkeen meillä oli siis lähes valmiit A ja puomi jotka piti harjoitella myös muiden esteiden kautta sekä radalla ja siinä vaiheessa ollaan tällä hetkellä.

Keinu aloitettiin niin että laitoin tuolin toisen pään alle jotta itse keinun alastulo oli vain noin kymmenen senttiä maasta irti. Tähän lähdettiin tekemään kontaktin alastuloa samalla tavalla kuin muillakin. Koira oppi että keinu liikkuu ja paukkuu ja silti sen tulee laittaa takajalat tähän täsmälleen samalla tavalla kuin muillekin kontakteille. Kun tämä sujui, tehtiin keinua puolesta välistä. Käsky keinu ja touch ja alas piti tulla myös lujaa. Kannattaa myös muistaa tehdä näitäkin harjoituksia muutellen omaa paikkaansa ettei koira opi ohjaajan olevan aina samassa kohtaa. Lopuksi tehtiin kokonaista keinua, taas kerran lelu edessä ja täysillä. Nyt ollaan siinä pisteessä että se osaa keinun ihan ok, mutta sitä ei ole tehty kuin yksittäisenä esteenä, ei vielä toisten esteiden kautta.

Kepit

Näihin kepukoihin on vallan monta tietä ja käsittelenkin nyt sitä tapaa miten me olemme ne harjoitelleet. Monesti kepit ovat se vaikein ja hitain asia opettaa. Yksi syy hitauteen on niiden fyysinen vaativuus, eli koira ei kovin nuorena näitä saa aloittaa. Myöskään liian monta pujottelusettiä yhdelle treenikerralle ei saa ottaa. Itse aloitimme harkat vinokepeillä. Pitkään teimme niin että kepit olivat todella vinossa ja mukana oli vielä ohjurit auttamassa. Eteen taas kerran se palkka jotta vauhti on hyvä ja eteenpäinpyrkimys ei kärsi. Pikkuhiljaa nostetaan keppejä ylemmäs ja ylemmäs. Tein myös heti erilaisia lähetyksiä kepeille ja liikuin itse lujaa ja sivuttaisunnassa kaukana koirasta. Välistä jäin myös jälkeen ja silti koiran vauhti ei saanut hidastua. Itse hieman hätiköin seuraavassa vaiheessa, eli nostin kepit liian nopeasti ja otin ohjurit pois ja tästä seurasi koiran vauhdin hidastuminen. Lillan oli selkeästi epävarma tehtävästä, mutta kun palasimme takaisin, sai se taas supervaihteen päälle. Nyt olemme siinä tilanteessa että teemme suorilla kepeillä, mutta vielä ohjureilla.

                                                     Ensimmäisiä kertoja kepeillä

Lähtö

Valitettavasti meillä monella on tämän kanssa suuria ongelmia enkä minäkään ole poikkeus. Olin vakaasti sitä mieltä että jos olen alusta asti vain tarkka ja mustavalkoinen, on homma hyvin helppo. Vaan ei ollutkaan. Lillan keksi yhtäkkiä että hän ei suostu edes menemään maahan, saatikka pysyä yhtään askeltakaan paikallaan. Tätä siis työstämään ja sitä tehdään edelleen. Lillan on hyvin itsepäinen pieni otus ja kun se vielä rakastaa agilityä, on meillä vielä kova painiminen paikalla pysymisen kanssa. Se ei ryöstä esteelle, mutta nousee seisomaan ja saattaa hiippailla estettä kohti. En kuitenkaan halua että se tekee edes tätä sillä yleensä ongelmilla on tapana paheta. Palkkaamme siis aika ajoin taakse emmekä lähde radalle jos se possuilee. Kisaradoille meillä ei siis ole asiaa ennen kuin tämä ongelma on saatu selätettyä. Sellaisia vinkkejä tässä matkan varrella olen kuitenkin kerännyt, että kannattaa opettaa koiralle joku selkeä lähtörutiini, esim aina viereen istumaan tai maahan. Koskaan ikinä ei pääse radalle jos ei ohjaajan asettama kriteeri täyty.

Lopputulema

Lillan on nyt noin 19 kk, eli virallisesti kisaikäinen. Oikeassa elämässä emme ole vielä lähelläkään kilpailemista, kuten tekstistä varmasti voi päätellä. Meillä on erittäin hyvällä mallilla jo moni osa-alue, mutta koska siellä on vielä puutteita, ei kokonainen suoritus voi olla vielä hyvä. Tärkeintä on itselläni nyt vain malttaa. Koira on nuori, en halua hätäilyllä pilata kovaa työtä mitä tähän mennessä on tehty. Näinhän se menee että hataralle pohjalle ei voi rakentaa mitään kestävää, joten maltti on valttia. Suurin ero entiseen harrastamiseen on siis siinä, että nyt vasta oikeasti ymmärrän kuinka paljon yksikin kisavalmis suoritus oikeasti tarvitsee. Koirallekin on paljon reilumpaa lähteä tekemään rataa kun se tietää mitä se tekee eikä sen tarvi arpoa miten mikäkin kontakti tai este suoritetaan.

Ja mikä kaikista tärkeintä, homman pitää olla hauskaa!

Paljon jäi varmaan sanomatta sillä aihe on hurjan laaja, mutta tässä napattuna jotain minun tajunnanvirrastani tälle päivää :) Kommentoikaa rohkeasti jos teille tulee mieleen jotain!