Agility SM-kisat 2015

Viime viikonloppuna pääsin elämäni ensimmäistä kertaa seuraamaan agilityn arvokisoja kun Oulussa järjestettiin SM-kisat. Länsirajan Kennelkerhosta oli myös joukkue kasassa ennätyksellisesti ensimmäistä kertaa! Erityisen hienoa asiasta teki se, että kaikki kolme koiraa olivat valkoisiapaimenkoiria, omistajinaan mitä ihanin Ahti Juuso. Kahta vanhinta koiraa Amoria ja Hukkaa ohjasi ohjaajamme Ari Korteniemi ja nuorimmaista huliviä Faroa Anne Haapalahti, Itse lähdin paikan päälle nauttimaan kilpailujen tunnelmasta, myyntikojujen ihanuudesta (ja rahojen menettämisestä!) sekä virallisen epäviralliseksi huoltohenkilöksi.

Lauantaiaamuna starttasin uskollisen passattini jo kuudelta aamulla ja ajelin lähes tyhjällä maantiellä Ouluun. Perillä olin kahdeksan jälkeen ja ensimmäiseksi etsin käsiini Ahdin ja Arin. Lauantaina kisattiin joukkueiden väliset skabat ja leiriydyimme hyville paikoille nauttimaan mielettömän hienoista suorituksista. Naureskelin vieressä istuville että minusta ei olisi ikuna selostamaan mitään kisoja, hihkuin ja elin mukana vähän liikaakin, mutta minkäs teet kun kisavietti tarttuu ja elää joka solullaan suoritettavaa rataa. Pahaksi onneksi alkoi sataa ja hetken oli niin kylmä että sai todella kiittää itseään suhteellisen lämpimistä vaatteista. Onneksi sade loppui melko pian, mutta kentän tekonurmi muuttui liukkaaksi joka teki kisaamisesta haastavaa.

Kisapaikan tunnelmaa

Viimein radalle tulivat Ari ja Hukka. Koira ei ollut ennen tätä kisannut kahteen ja puoleen vuoteen joten jännitykselle odotimme kuinka käy. Alku lähti hienosti kunnes Hukalla menivät pasmat sekaisin. Se oli selkeästi hieman hämmentyneen näköinen ja kävi jopa kurkkaamassa toimihenkilöä! Loppun radan se meni aika hienosti, mutta ei ollenkaan omalla tasollaan, taisi olla isot kisat kylmiltään pojalle aikamoinen shokki :)

Ari ja Hukka

Seuraavaksi kiirastuleen joutui Anne joka aiheutti meille melkoisia sydämen tykytyksiä kun lähtönumero läheni eikä koiraa saati ohjaajaa näkynyt missään. Ahti passitti minut jo etsintäreissulle kunnes luojan kiitos Anne oli ilmestynyt oikealle paikalleen, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Rata lähti oikein mukavasti, mutta jostain syystä Faro ei ottanut kakkosestettä jonne Anne sen työnsi ja siinä tuli virhe. Jossain vaiheessa tuli hylkäävä virhe, nyt en kuollaksenikaan muista missä kohtaa mutta joka tapauksessa Anne ja Faro tekivät kyllä elämänsä rataa. Ikinä ennen en ole nähnyt tämän parin pelaavan noin hienosti ja rauhallisesti yhteen: nyt ei näyttänyt siltä että juostaan toisia vastaan, vaan ikään kuin tanssittiin yhdessä. Sulavasti ja hallitusti tultiin maaliin ja Anne oli iloinen ja tyytyväinen, niin kuin me katsojatkin!

Faro lentää, kuvaaja Mirva Laine

Ennen viimeistä Arin ja Amorin ankkurisuoritusta oli runsaasti aikaa, joten ehdimme hyvin hieman shoppailla ja hakea sapuskaa. Kojuja oli mukavasti ja haksahdinkin heti teknistä materiaalia olevaan t-paitaan. Väriltään se on herkullisen pinkki ja takana lukee AGILITY. One Mind Dogsien vaatteita myyvä koju koitui myös kohtaloksi, sieltä mukaan tarttui 3/4-pituiset treenihousut joissa oli tietysti OMD-logo. Köyhtyneenä, mutta materialismionnentunteessani palasimme takaisin kisapaikalle katsomaan loppukilpailua. Ankkureiden ratoja oli katsomassa älytön määrä porukkaa ja saimme Annen kanssa hakea ihan tosissaan paikkaa josta jotain näkikin. Onneksi maksien suoritukset olivat vasta toisena, joten hieman ennen medien kisan loppumista pistimme vipinää kinttuihin ja ehdimme kuin ehdimmekin saada paikat isosta katsomosta josta oli hyvä näkymä radalle. Istuimme kuin sillit suolassa, niin ahdasta oli, mutta onneksi porukka oli mainiota ja huumorintajuista. Jännitimme Annen kanssa niin kovasti Arin suoritusta ja kovaan ääneen (meidät tuntien tietysti!) jolloin saimme muutaman muunkin lietsottua samaan mielentilaan vaikka he eivät koko koirakkoa edes tienneet :)

Kuvaaja Mirva Laine

Viimein Tupla-A tuli radalle ja siitä lähti. Puoleen väliin rata eteni tuttuun tapaan hienosti, mutta jotain tapahtui A:n jälkeisellä hypyllä ja Amor loikkasi sen väärältä puolen. Ari painoi kuitenkin täysillä loppuun asti ja sai varsin ansaitut aplodit ja kannustukset, on ne kuiten taitavia! Ei paljon valkkareita aksaradoilla nähdä ja meillä oli koossa kolmen joukkue, aika hienoa! Eniten minua ilahdutti kisojen rento ja välitön tunnelma, olin joten odottanut sellaista jäykkää pönötystä kun arvokisoista oli kuitenkin kyse. Ihana kun kaikki kannustivat ihan kaikkia, en kuullut yhtään roturasistista huomautusta, päinvastoin. Eräskin nainen tuumasi että tulisipa taas joku hauska rotu ettei käy tylsäksi kun on vain bortsuja, malikoita ja kelpieitä :)

Katsoimme vielä minien finaalin joka oli äärimmäisen jännittävä ja tiukka. Jestas että noin pienet koirat pääsevätkin niin lujaa, aivan uskomatonta. Koko päivän kohokohta oli kuitenkin se kun näin Tuulia Liuhdon ja muiden One Mind Dogs-kouluttajien suoritukset ihan livenä, on sitä aika hieno katsoa, saumatonta yhteistyötä! Päivä oli jo pitkällä kun viimein pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme käymään kaupungilla syömässä. Viimein illalla haimme Annen kanssa pikkuveljeni siskoni luota kyläilemästä ja kisojen läheisellä parkkipaikalla vaihdoin Anttonin kanssa omaan autooni ja matka kotiin saattoi alkaa.

Ihan mahtava päivä kaikkinensa, mitä nyt Annelta katosi parkkipaikka ja auto (pitkä tarina, kerrottakoon joskus toiste ;) ) Lauran farkut kastuivat niin että kävelin kuin pissat housussa pitkin kisa-aluetta ja kaikkea muuta hauskaa ja ei niin kivaa. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois, meillä oli hyvä porukka ja vaikka kisamenestystä ei juuri tullut, ei sillä ollut niin väliä. Onhan se jo valtaisa saavutus päästä mukaan tuollaisiin karkeloihin, onnea kaikille menestyneille ja ehkäpä meikäläinenkin nähdään vielä joku vuosi mukana ihan koiran kanssa, ken tietää?