Agiliitoa: Puomeja ja uusia tuttavuuksia

Hitsit, olen ihan unohtanut kertoa minun ja Pablon puomitunnista, koutsina kukas muukaan kuin Oona. Ajelin joulun pyhien aikaan tallille, sillä Oona oli luvannut opastaa minua taas puomihommiin. Tallissa jotaki rupateltiin ja kysyin että saanko mennä omalla satulalla? Äkäinen vastaus kuului karsinasta: et varmasti saa, nyt hypätään! Saakeli mikä kauhun ja paniikin väristys iski, en varmana hyppää!! Siinä aikamme tingattiin ja Oona tuumasi että kato nyt ensin miltä tuntuu ja kauhistele sitten :)

Aloimma ihan perusverkalla, ravia ja sitten säädeltiin laukkaa eri mittaiseksi. Jossain vaiheessa oli pakko huikata opelle että vaikka hällä onkin kunto superluokkaa niin tämän tädin fysiikka ei ole yhtä rautainen, pieni breikki pliis. Silti se orjapiiskuri laittoi minut menemään vielä pari kierrosta ennen kuin saimme hengähtää hetken.

Aloitimme tehtävän niin että menimme pääty-ympyrällä kahta puomia jotka olivat ympyrän vastakkaisilla puolilla. Idea oli se, että oli tultava molempien puomien välit ytä monella laukka-askeleella. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta ei se vain sitä ollut! Milloin kurvasin liian aikasin seuraavalle puomille ja milloin taas tein liian laajan kaaren ja askelia tuli liikaa. Unohdin myös aina välistä ratsastaa ja jätin Pablon kokonaan yksin puomeille jolloin se monesti sekaantui askelissaan, ihmekös tuo. Kun päätin vain ruveta ratsastamaan ja autoin sitä koko tehtävän läpi niin homma sujui kuin rasvattu.

Seuraaksi muutimme kuviota niin että teimme isoa ympyräkahdeksikkoa jossa keskellä oli puomi. Tässä oli tarkoitus vaihtaa laukka joka kerta. Se meni ihan ok, ja silmäkulmasta näin kun Oona nosti puomia toisesta päästä kavaletille. Hävettää myöntää, mutta tässä kohtaa huusin ihan kauhuissaan että et varmana nosta sitä, näin tuon!! Oonan päätä ei niin vain käännetykään ja jouduimem ylittämään tämän jättisuuren puolikavaletin. Hienosti meni ja Oona nosti sen taas toiselta puolelta. Pelko väheni joka kierroksella ja loppujen lopuksi menimme ihan oikeaa kavalettia ja vaihdoimme laukan siinä päällä. Vitsit, ette voi kuvitella kuinka mahtava fiilis oli voittaa omat pelkonsa ja tuntea kuinka hevonen vastasi ohjauksiin aivan mahtavasti. On se rehellinen ja hieno hevonen, ei voi muuta sanoa! Ja kiitos opelle että pakotit näin vauvan askelin kohtaamaan haasteen ja voittamaan sen, ihana <3

Tänään pääsin hieman erilaisen kaverin kyytiin. Eräs tuttavani kysyi haluaisinko tulla ratsastamaan hänen andalusialaista oriaan sillä hän oli itse loukannut selkänsä eikä pystynyt sitä juurikaan ratsastamaan, Totta kai päätin mennä ja vatsassa lepatti useampi perhonen kun pääsin teiskaavan herran selkään. Menimme pellolla jossa oli yöllisten lumisateiden jälkeen reilummin lunta ja hienosti se kulki. Hieman se tuli etenkin oikeita apuja päin ja veti hyvin äkkiä herneen nokkaan jos sen suusta otti kiinni. Pohkeenväistöä tehdessä kun jouduin korjaamaan hieman ohjalla se oli ihan sitä mieltä että mitä, nousenko pystyyn? Kun rauhallisesti näytti että ei, menehän pari askelta eteenpäin ja sitten uusi väistö se meni hienosti. Herkkä ja mukava herra jota todellakin menen uudelleen ratsastamaan!

Kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta tuossa nyt muutama.