Jännitystä kerrakseen

Olipas vaihteeksi oikein kivat aksatreenit Pellossa, Reinokin oli kuumasta ilmasta huolimatta oikein innokas tekemään. Hallilla oli samaan aikaan kokous ja ihmisiä juoksenteli edestakaisin ja Reino pysyi silti hanskassa yllättävän hyvin. Ehkä tämän viikon torstain kisoista ei tulekaan katastrofi (juu ja lehmät lentää...). Radat olivat oikein mukavia, nyt sain opeteltua jarrun joka hidastaa Reinoa hurjastakin vauhdista ja saa sen keskittymään mihin ohjaan sen seuraavaksi. Eli esimerkiksi suoralla linjalla Reiskan vauhti tahtoo kiihtyä vallan mahdottomaksi, ohjaan toisella kädellä sen seuraavalle esteelle ja samalla nostan toisen käden kämmen sitä kohti ylöspäin. Ihmeen hyvin tuo toimi, pitää vaan kunnella itseään viisaampia!

Viikonloppuna sain kunnian hoitaa Oonan Pablon joka harmillisesti oli joutunut saikkarille polvien tulehduksen vuoksi. Oli puhe että kävelytän sitä molempina päivinä puoli tuntia ja Oona ehdotti että menen maastoon kävelemään. Mulla oli sellainen pieni aavistus että tämä ei välttämättä ole niin kovin hyvä idea (taustalla karmeat Lirika-maastokokemukset) mutta ajattelin olla sen verran rohkea että lähden kokeilemaan. Lauantaina ajelin innoissani tallille ja siellä Pablo jo odottelikin aamuruokiaan. Sen mutustellessa siivosin karsinan, purkasin sen matkatavarat ja vein tarhaan vettä. Viimein pääsimme lähtemään kävelylle ja nousin selkään tallin sisäpihalla ja käänsin maastoreitille. Tai siis yritin kääntää. Pablo oli sitä mieltä että mene muija yksinäs ja kertoi hyvin selkeästi koko olemuksellaan mitä mieltä se oli minun suunnitelmista. Noh, ei muuta kuin napakka käsky eteenpäin ja pääsimme ehkä sata metriä kun se jo päätti "pelätä" tien laidassa käyskenteliä lehmiä ja rupesi tekemään täyskäännöksiä ja oli muutenkin oikea possu. Meikäläinenhän on tietysti varma että jokainen hevonen joka sikailee maastossa kiskaisee itsenäs nurin joten pelko persuksissa hyppäsin alas ja talutin hevosen ohi tästä kammottavasta paikasta ja kävin pienen lenkin maasta käsin. Pahalla tuulella soitin Oonalle että ei mennyt ihan putkeen maastoilut ja kuulemma sillä ei ole ollut mitään ongelmia lehmien suhteen. Ei muuta kuin uusi yritys ja nyt se meni oikein hienosti.

Seuraavana päivänä olin jo hieman paremmalla mielellä ratsastuksen suhteen ja päätin käydä hieman eri suunnassa. Nousin selkään ja lähdin alas tallitietä ja kaikki meni hyvin kunnes piti ylittää maantie. Siinähän se alkoi saman pelleilyn, mutta tällä kertaa päätin että en varmasti tule alas selästä ja siinä me tappelimme hyvän tovin ennen kuin sain sen tien yli. Käpsyttelimme nätisti hiekkatietä pitkin ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta liian aikasin. Kun kerhon hevosten aitaus jäi taakse ja yksi niistä päätti hirnua että älä vain polle lähde kauemmas niin siitäkös riemu repesi! Vielä kun kaksi ponia tulla jytisti aidalle kiitolaukkaa niin Pablo oli kuin lentoon lähdössä ja muutampi reippaan puoleinen laukka-askel tuli mentyä. Jestas, kun olin saanut sen viisi askelta sinne suuntaan mihin halusin, päätin että nyt riittää ja käännyin takaisin tallille. Ei riitä mulla hermot tällaiseen, etenkin kun kyseessä ei ole oma hevonen niin vastuukysymyksetkin on otettava huomioon. Siinä takajaloilla taiteillessa se saattaa kaatua, katkaista jalkansa tai mitä hyvänsä enkä minäkään sen paremmin halua itseäni loukata. Kyllä oli tosi paska fiilis, ensinnäkin koska hetkittäin pelotti niin perkeleesti ja se etten kerta kaikkiaan saanut sitä hevosta liikkumaan.

Turhapa tuota on sen kummemmin surkutella, traumat ovat ja pysyvät ja tuollaise testaajan kanssa ne eivät ainakaan helpota. Antti on ehkä mulle kuitenkin paras maastokaveri tällä hetkellä, turvallinen ja luotettava joka luotsaa pelosta tärisevän täti-ratsastajan varmasti ja vakaasti maastoreissun läpi. Muuten on kyllä tosi ihana mennä Pablolla, mutta taidamme tästä eteenpäin jatkaa turvallisesti aitojen sisäpuolella!

Naksutinkoulutus

Edellisessä postauksessa kerroinkin että olen palannut takaisin käyttämään koulutuksessa naksutinta ja haluaisin nyt hieman kertoa, miksi tähän päädyin ja miten se edesauttaa koiran oppimista. Naksutin, sen yleistymisestä huolimatta, on kuitenkin vielä monelle tuntematon kapistus ja tahdon jakaa hyväksi havaitsemani vinkit.

Naksutin- tai toiselta nimeltään klikkerikoulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen. Ensimmäiseksi koira ehdollistetaan naksuttimen ääneen, eli naksautus ja palkka monta kertaa peräkkäin. Kannattaa muistaa että on olemassa arkoja koiria jotka saattavat pelästyä naksun ääntä, uskokaa tai älkää! Muistan kuin eilisen päivän kun innoissani aloin opettaa vanhaa koiraani Viljoa klikkeriin. Se istui kiinnostuneena lörppäkorvat äärimmäisen koholla ja kun se kuuli naksuttimen äänen, se säikähti pahanpäiväisesti ja juoksi makuuhuoneen sängyn alle piiloon! Arvatkaas vain oliko vaikeaa saada sitä enää ehdollistumaan siihen positiivisesti! Osassa klikkeireistä on onneksi äänensäätö, mutta kapistuksen voi myös laittaa esim. sukan sisään joka vaimentaa ääntä tehokkaasti. Jos koira ei ole äänestä moksiskaan, voi naksutinta käyttää ilman "lisävarusteita". Kun koira selkeästi yhdistää klikkerin äänen palkintoon, sitä voidaan ruveta käyttämään itse koulutuksessa.

Miksi sitten haluan käyttää naksutinta? Edut ovat suuret verrattuna perinteiseen palkitsemiseen, sillä ääni on lyhyt ja selkeästi erottuva sekä joka kerta samanlainen toisin kuin ihmisen ääni, jonka sävyt muuttuvat kulloisenkin tunnetilan mukaan. Palkkaaminen tapahtuu myös naksuttimen oikean käytön aikana huomattavasti nopeammin kuin perinteisesti, sillä positiivinen vahviste tulisi antaa 0,5-08 sekunnin aikana. Idea koulutuksessa on myös se, että koira itse tarjoaa ratkaisuja ja oikeasta se palkitaan naksautuksella. Tietysti liikkeet pilkotaan pienempiin osiin ja alussa palkitaan jo vähän sinnepäin menevästä suorituksesta jotta koira motivoituu yrittämään lisää. Enää ei ole myöskään niin tärkeää missä itse makupala on, se voi odottaa vaikka pöydällä, kun perinteisellä tavalla se on usein ohjaajan kädessä suoraan koiran edessä.

Jos opetan esimerkiksi maahan menoa, odotan että koira tarjoaa sitä itse ja naksautan palkinnoksi. Huomaa että minulla on paljon aikaa ottaa nakki pöydältä tai taskusta, sillä koira on saanut jo positiivisen vahvisteen suoritteesta. Liitän käskysanan maahan menoon vasta kun koira osaa tarjota toimintaa itsenäisesti. Tämän jälkeen palkkaan vain käskysanan jälkeen tapahtuneesta maahan menosta, jos se tämän jälkeen tarjoaa maahan menoa itsenäisesti, jätän sen huomiotta.

Alla oleva video on hyvä esimerkki erehdyksineen ja yrityksineen:

 Naksutintreeniä

Kuten kaikessa treenissä, pitää muistaa malttaa lopettaa ajoissa, eli treenataan vain pieniä aikoja kerralla eikä koskaan, koskaan kouluteta pahantuulisena! Jos sattuu että oma käsi toimiikin koiraa nopeammin ja naksahdus tulee liian aikaisin tai väärässä kohdassa, sanotaan vain ohops ja jätetään palkkaamatta. Omaa naksuttimen käyttöä on hyvä harjoitella esimerkiksi pallottelemalla tenniksellä ja joka kerta kun pallo osuu maahan, naksautetaan (tämä tietysti ilman koiraa!).


Aluksi naksutin voi tuntua kömpelöltä ja hieman hankalaltakin, mutta älä luovuta, siihen oppii nopeasti ja hyödyt ovat suuret. Naksutin on edullinen kapine ja niitä onkin hyvä olla muutama, ainakin tällaisella hömelöllä joka hukkaisi oman päänsäkin ellei se oli kiinni! Yksi treeniliivin taskuun, toinen koirantavarakoriin jne. Onpahan ainakin saatavilla tarpeen vaatiessa!

Siinä muutama perusperiaate naksutinkoulutuksesta, jakakaa ihmeessä omia kokemuksianne sekä mielipiteitä! Oletteko kokeilleet klikkeriä ja mitä piditte? Puolesta vai vastaan?

Näytelmiä

Jälleen kerran viikko on ollut hevos- ja koirapainotteinen kuten yleensäkin. Viikolla olen lenkkeillyt omien poikieni kanssa ja Rymy saanut oikein tehokoulutusta hihnakäyttäytymiseen. Se onkin mennyt jo tosi kivasti, pahin röyhääminen ja riehuminen on jäänyt vähemmälle. Osasyy tälle on tietysti myös ikä, ehkä tuokin kakara kasvaa joskus aikuiseksi. Reino menee hihnassa tosi mukavasti, on menny jo pidemmän aikaa. Torstaina meillä oli taas Pellon treenit samalla kokoonpanolla kuin viimeksi eli Anne ja minä koirinemme uhmasimme kuumaa ilmaa ja ajelimme Rohki-Hallille. Otin poikkeuksellisesti Rymynki mukaan ja pahaa aavistellen vein molemmat sisälle häkkiin. Kuten arvata saattaa, Rymyn pitämä meteli oli melkoinen mutta se hiljeni muutaman kovemman käskyn jälkeen. Reino ei ollut kyllä ollenkaan motivoitunut tekemään mitään, se haahuili omiaan ja hyppäsikin todella laiskasti. Koko treeni meni vain siihen kun suurin piirtein raahasin sitä perässä ja innostin ja leikitin. Kuuma ilma verotti selvästi ja minkäs sille mahtaa, aina ei voi olla hyvässä vedossa.

Otin Rymyn muutaman kerran häkistä "treenaamaan" ja voi luoja että häpesin! Se ryysäsi treenikaverin koiran häkille ja kun omistaja nätisti hääti sitä kauemmas se rähähti hampaat irvessä ilmeellä "älä sä äijä mulle ala". Voin sanoa että se sai kuulla moisesta käytöksestä kunniansa ja sen jälkeen herra olikin nöyrää poikaa. Ikinä ennen se ei ole käyttäytynyt noin, olisiko osasyynä hormonit jotka hyrräävät nyt oikein voimalla. Muutenkin sillä on ollut sellainen olenpas aika hemmetin kova jätkä-asenne päällä, pitää pysyä vain lujana ja säilyttää hermot niin eiköhän se siitä taas suttaannu.

Voi kun se oliski vielä noin pieni ja viaton, huoh..

Kotona ollaan Reiskan kans harjoiteltu kovasti sivulle tuloa ilman käsimerkkiä ja sehän alkaa jo sujua! Aluksi se tarjosi ihan kaikkea muuta, meni mahaan jne.Viimein se tajusi tarjota sivulle tuloa joka meni kyllä hiukan vinoon, mutta päätin palkata sen ensin siitä jotta se ei luovuttaisi yrittämistä. Viimein kun se hoksasi että sivulle voi tulla ilman käsimerkkiä, aloin vaatia tarkempaa suoritusta, eli palkkasin vain oikeaoppisesta liikkeestä. Otin pitkästä aikaa naksuttimen käyttöön ja voi pojat se on hyvä kapistus. En edes tiedä miksi olen sen aikoinani hylännyt, mutta se tuli kyllä takaisin koulutukseen pysyvästi. Palkkaus on paljon helpompaa ja oikea-aikasempaa. Harjoittelimme myös tuolille meno-temppua joka on opeteltu viime talvena. Kun sanon tuoli, Reino kiipeää keittiön tuolille ja kun sanon alas, se laskeutuu hallitusti alas. Tämä on sen lempitemppu tällä hetkellä ja se on niin pollean näköinen kun se saa kehuja, ihana poika! Maassa paikalla olo on tällä hetkellä hyvällä hollilla, nyt ollaan otettu pisimmillään puoli minuuttia ja niin että palaan takaisin koiran viereen ja pyydän sen sivulle. Tässä Reiska meinaa vain hieman ennakoida ja yrittää nousta sivulle etuajassa.

Lauantaina työpäivän jälkeen kävin pitämässä Auroralle tunnin. Ilma oli paahtavan kuuma ja paarmat sekä hyttyset kiusasivat jälleen kerran. Niistä piittaamatta hikoilimme tunnin ja täytyy vain sanoa että olen kyllä edelleenkin niin hämmästynyt pikkuratsastajan kehityksestä. Nyt harjoiteltiin laukkasiirtymisiä kuin vanha tekijä ja hallittiin kuumaakin kuumempi hevonen, vaude! Tunnin jälkeen kävimme kävelemässä Antin kanssa joen rannassa ja se sai pesun kiitokseksi urakastaan. Ruokimme vielä molemmat pollet, laitoimme sääskimyrkkyä ja sitten ajelin kotiin.

Papparainen piehtaroi...

... ja kakara ihmettelee vieressä

"Pääsenkö myös lenkille?"

Sunnuntaina oli aikaisin aamulla lähtö Kemin kansainväliseen koiranäyttelyyn ja Karolina tuli hakemaan minua yhdeksän jälkeen. Tällä kertaa kyydissä oli Humu joka oli ilmoitettu avoimeen luokkaan. Matka oli tuskaisen kuuma ja lämpötila ei armahtanut tapahtumapaikallakaan. Ensimmäistä kertaa olin harmissani että meillä ei ole omaa näyttelytelttaa, olisi ollut melko kätevä olla siellä varjossa. Humu ei todellakaan ollut parhaimmillaan, kuumuus ahdisti sitä kovasti. Ennen Humua minulla oli kuitenkin esitettävänä Kristan Kätkä ja otimmekin muutaman harjoituspätkän jotka menivät oikein kivasti. Koira oli kuulolla ja liikkui hyvin ja mielellään. Se seisoikin hyvin, oppinut ilmeisesti että tuon muorin kanssa ei muuta tehdä, enää ei peppu meinaa mennä kenttään. Kehään pääsimme melkein heti ja olin kyllä tosi tyytyväinen koiran esiintymiseen, siinä ei ollut moitteen sijaa. Tuomari Hannu Talvi rokotti kuitenkin hieman ei-niin-porokoiramaisesta olemuksesta ja aavistuksen ulospäinsuuntautuneista etutassuista. Arvosteluksi tuli HYVÄ joka oli melkein odotettavissa.

Seuraavaksi koetukselle joutui Humu jota en millään meinannut saada seisomaan niin hyvin että se olisi kantanut selkänsä joka oli valitettavasti hieman lihakseton, kaiken lisäksi kuuma ilma oli sille selvästi liikaa. Koira esiintyi muuten hyvin, seisoi kuin patsas kun tuomari lähestyi ja katsoi hampaat sekä mittasi sen. Selän pehmeys tiputti kuitenkin tuloksen avoimen urosten kakkoseksi, mutta arvostelu oli ERINOMAINEN mihin olimme todella tyytyväisiä. Päivä meni siis oikein hyvin ja lähdimme väsyneinä ajamaan takaisin kotiin. Humu jäi tyytyväisenä omaan kotiinsa ja Kätkä oli lähtenyt jo aikasemmin Kristan mukana kotiin. Illalla ei paljon mitään jaksanutkaan enää tehdä, omat koiratkin saivat lepopäivän mitä ne eivät arvostaneet kyllä yhtään!

"Ai näinkö laitetaan tassua toisen eteen?"

Tässä näkyy hyvin tuo selän pehmeys

Aina vain suukottelemassa nakkien toivossa :)

Onpas meillä kivaa!

"Aaaaanna se nakki!!"

Elämä on aika jees, tuumii Humu

Tänään päätin tehdä uhkayrityksen ja ottaa molemmat lenkille yhtäaikaa varmana siitä että hermot ovat riekaleina kotiin palatessa. Mitä vielä, tosi hienosti pojat käyttäytyivät, piti oikein hieraista silmiä että onko nuo minun koiria ollenkaan? Tottakai hihna kiristyi välillä, mutta määrätietoisella koulutuksella sekin jäi pois. Oli niin hyvä mieli kun tulimme kotiin, nyt molemmat jyrsivät rustoluita ja näyttävät enemmän kuin tyytyväisiltä. Ja ainiin, tänään kun Joni alkoi antamaan Reinolle herkkua, se omatoimisesti tarjosi Jonillekin sivua, ihana!

Nyt vielä suihkuun ja nukkumaan, nyt on kyllä hyvä mieli :) Hyvää yötä kaikille ja vielä parempaa huomista!

Uimaan!

Me ollaan nyt koirien kanssa innostuttu toden teolla uimisesta. Kelit ovat olleet ihan himskatin kuumia ja eilen viimeksi olin niin tollo, että vein Rymyn lyhyelle kävelylle ja poika-rukka meinasi saada lämpöhalvauksen. Ei muuta kuin koirat autoon ja rannalle. Jälleen kerran tutut muksut olivat uimassa ja sinnehän Rymy hyppäsi sekaan välittömästi. Se ui aivan älyttömästi ja tämä on mulle jotain ihan uutta, minulla ei ole vielä ikinä ennen ollut koiraa joka nauttii kyseisestä hommasta noin paljon! Viimein se oli pakko viedä takaisin autoon sillä itse se ei suostunut vesileikkejä lopettamaan ja pitihän Reinonkin päästä polskuttelemaan. Reino ui huomattavasti vähemmän ja maltillisemmin ja lapsiltakin se kävi vain hieman hakemassa rapsutuksia eikä innostunut melskaamaan vedessä.

Jokseenkin sekoa meininkiä, Vaaraniemet uimaan lähdössä

Koirat yhtä hulluja kuin omistajatkin

Ja siis selitys on tosi kova, mitä lie tuossa hölötän

Tosiaan eilisellä Rymy-lenkillä oli tarkoitus palautella muistiin miten siinä hihnassa käveltiinkään ja kuinka pieniä, sieviä tyttöpentuja kohdellaan. Kävelimme siis Karoa ja Kiraa hakemaan ja nyt kohtaaminen sujui jo selvästi paremmin, häntäkin jopa heilui. Kävimme ihan pienen mutkan ja hetkittäin Rymy kävi pentua nuuhkaisemassa eikä saanut enää hepulia jos Kira vähän haukahti tai nappasi Rymyä karvoista kiinni. Takaisin tullessa poika olikin niin kuumissaan että painuimme jo yllä kertomalleni uimareissulle.

Niin rakastan Kainuunkylää!!

Are we there yet?!

Tänään kun tulin töistä, hain pikkuveljeni Antun kylään ja päätimme lähteä saman tien (yllätys yllätys!) rannalle koirien kanssa. Rymy pääsi taas ensimmäisenä vesille ja riehui aikansa kunnes Reiskakin pääsi uimaan. Olimme reissun päällä lähes tunnin ja koirat vaikuttivatkin melko väsyneeltä. Kumpikin söi harvinaisen hyvällä ruokahalulla iltasapuskat, uinti tunnetusti kasvattaa aivan valtavan nälän, ainakin allekirjoittaneella.

On se komia mötkylä!

Luettuani ystäväni Aadan blogista tosi innostavasta koiraleiristä sain taas oikein superinspiksen kouluttamiseen. Tehdäänpäs taas tällainen viikon mittainen suunnitelma jota noudatan pilkuntarkasti ja kerron sitten ensi tiistaina minkälaisiin tuloksiin päästiin.

Reinon plääni:

- johan tuota sivulle menoa on jankattu jo vaikka ties kuinka kauan, luulisi nyt sen jo menevän kuin vettä vain ILMAN pienintäkään käsimerkkiä, eli tämän tulee onnistua ensi viikolla
- maassa paikalla oloon kestoa, tavoite ensi viikolle on yksi minuutti, luulis onnistuvan
- vauhtia luoksetuloon ja niin että se istuu suoraan eteen josta se menee sivulle

Eiköhän tässä ole herra R:lle tarpeeksi pähkinää purtavaksi!

Rymyn plääni:

- Rymylle sivulle meno myös, sallitaan vielä ihan minimaalinen käsimerkki tarvittaessa
- liikkeisiin kestoa, eli se ei saa karata käskyn alta ennen kuin saa vapaa-käskyn
- luoksetulo

Huh, nyt on kyllä suunnitelmaa kerrakseen. Tähän lisäksi kumpainenkin ystävämme pääsee joka ilta lenkille, joko pyöräillen tai kävellen, Rymy mielellään ihan normihihnalenkille jotta voimme harjoitella siinäkin käytttäytymistä.

Reiska reippailee

Ensimmäisenä on kyllä pakko todeta että muutaman päivän lomailu teki sekä mulle että Reinolle tosi hyvää! Torstaina lähdettiin Marin ja Fannin kans Pellon treeneihin ja ilma oli kyllä aivan tautisen kuuma. Hallissa ei ollut sen viileämpää, päinvastoin, ilma oikein seisoi. Sehän ei meitä hidastanut vaan aloimme yhdessä Arin kanssa laittaa rataa kuntoon. Nyt säästytte meikäläisen hienoilta ratapiirroksilta sillä kerrankin muistin ottaa kameran mukaan ja saimme kuvattua muutamia pätkiä. Reino oli aivan liekeissä ensimmäisellä radalla ja harmi että kielsin Maria kuvaamasta sitä, olisi ollut astetta enemmän nauramista kun herra juoksi ja örisi minkä ehti. Ihan ok osasin jo suunnitella etenemiseni radalla, alkuun tuli yksi iso moka ja muut kohdat olivat oikeastaan sellaista hienosäätöä. Eikhään neki ala tulemaan enempi selkärangasta kun tässä vielä harjoitellaan.

Reino oli tosi hyvä ohjata ja se tuli mielellään luokse kun sitä pyysi. Keinussa se hieman rupesi oikomaan eikä asettanut tassujaan tarpeeksi huolellisesti kontaktialueille, mutta muutama tehokeinu niin sekin meni paremmin. Fannilla ja Marillakin meni älyttömän hienosti ottaen huomioon että Fanni on tainnut olla viimeksi reeneissä joskus kuukausi, ehkä jopa puolitoista sitten. Minun silmääni Fannin hyppytekniikkakin on parantunut, se ei ole ollut kaikkein parasta mahdollista mutta näköjään sitä voi kehittää.

Lauantaina kävimme Rymyn kanssa katsomassa Karon pikkupentua ja voi hemmetti, herra meinasi haukata toiselta palan irti. En tiedä mikä uroskantti sille on iskenyt, mutta nyt on pakko alkaa tehdä sen kanssa töitä paaaaaljon enemmän kuin ennen. Huomaa että kun olen Reiskan kanssa työskennellyt tiiviisti koko ajan, on myös tuloksia tullut. Se on rauhallisempi (pallien poistolla on varmasti osansa) ja maltillisempi, ei piippaa läheskään enää niin paljon kuin ennen. Muistan meidän eka mätsärit kuin eilisen, se oli aivan kaamea kokemus. Reino itki ja vinkui ja kaikissa kuvissa mitä on kehästä otettu se näyttää siltä että "apua, tuo on väkisin raahannut minut tänne, tämä on kauheaa, haluan poiiiiiiis!!!". Nyt se osaa olla jo tosi kivasti koiraporukoissa ja keskittyy tekemiseen. Kaksi koiraa on tuplasti työtä, mutta ei auta, en halua että Rymy riehuu tai on aggressiivinen toisille koirille, nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja ruveta kouluttamaan sitä ihan tosissaan.

Tänään kävin ensimmäiseksi "aamulla" eli kahdeltatoista pitämässä Aukulle tunnin. Sääskiä ja paarmoja oli niin maan perhanasti että meinasi hermo mennä, niin ratsastajalla, hevosella kuin opettajallakin. Aukku ratsasti taas paremmin kuin ikinä, en vain voi käsittää tuota kehityksen vauhtia! Antti kulki taas kerran niin hienosti, voitteko kuvitella ex-ravurin ja kymmenvuotiaan yhteistyön? Luulisi että muutenkin vaativa ratsastettava Antti vetäisi herneet nokkaansa eikä alkaisi millekään mutta höpö höpö, se yrittää koko ajan parhaansa ja ei tee mitään mikä voisi Auroraa pelottaa. Tänään päätinkin että nyt otetaan "uhkayritys" ja kokeilemme laukkaa. Tietysi hain ensin liinan ja Aukku-parka oli ihan kauhuissaan! Ei millään olisi halunnut kokeilla kun jännitti ja pelotti, etenki se että Antti menee niin lujaa. Viimein kamala opettaja pakotti ottamaan satulasta kiinni ja pyysi hevosen laukkaan. Voi että, kun olisittekin nähneet sen! Antti nosti rauhallisen laukan ja Aurora istui tyyneen rauhallisena kyydissä, jalat täsmälleen miten pitää ja ryhti oli hyvä. Hetken kuluttua pikkuratsastaja uskalsi irrottaa myös kädet satulasta ja ei mennyt aikaakaan kuin liina oli irrotettu ja neiti päästeli laukkaa ihan itsekseen ympäri kenttää! Olin niin ylpeä molemmista, ihana pari kertakaikkiaan!

Kotiin päästyäni päätä särki niin perhanasti ja päätin että loppupäivä otetaan rennosti. Koirat eivät vain olleet laisinkaan samaa mieltä, kamala metakka ja riehuminen oli päällänsä. Ei auttanut kuin hilata takamus penkistä ylös ja ensimmäisenä lenkille pääsi Reino. Sen verran laiska olin että lähdin pyörällä liikenteeseen ja ajoimme rannalle jotta koira saisi vähän viilennystä. Reino uiskenteli aikansa ja kotiin poljettuamme vaihdoin koiran Rymyyn. Tämän hermannin kanssa en todellakaan uskaltanut ajaa hiekkaista pihatietämme alas, hyppäsin pyörän selkään vasta pyörätiellä. Rannalle päästyämme Rymy oli niin iloinen kun pääsi temmeltämään veteen lasten kanssa että oksat pois. Onneksi kaikki mukulat olivat tuttuja ja tykkäsivät koirista ja Rymy osallistui enenmmän kuin mielellään kaiken maailman vesileikkeihin. Tuntui että sitä ei saa pois ollenkaan vedestä, mutta viimein se suostui valjaisiin ja pyöräilimme kotiin. Nyt pitäisi olla tyytyväisiä koiria!

Reino on ystävystynyt Karon pennun kans oikein kiitettävästi, se antaa repiä korvista ja poskista ja leikkii Kiran kanssa hippaa ja on aika kivasti varonut telomasta pienempäänsä. Tietysti kun silläkin on ns. "hullukantti" päällä, on vaara että Kira ottaa vähän osumaa, mutta suuremmilta vahingoilta olemme välttyneet.

Tässäpä tämä meidän viikko on kulunut, eli ihmeempiä ei ole tapahtunut. Nyt voisin viimeinkin vain kömpiä peiton alle ja katsoa vaikka jonkun elokuvan, eli kuullaan taas tyypit!

Huh hellettä!

Viime viikko on ollut yhtä treenaamista ja oikeasti nyt on tauko mulla ja Reiskalla molemmilla paikallaan. Torstaina meillä oli taas Arin treenit Pellossa jonne lähti jälleen kerran Anne ja Friida mukaan. Hui kauhistus mikä rata, mutta selvittiin uutteralla yrittämisellä se lopulta kunnialla läpi muutamaankiin kertaan. Reino tykkää nyt vain niin kovasti kontakteista että sen kanssa saa olla todella tarkkana että se ei pinkaise kontaktialuetta kokonaan yli. Friidakin meni tosi mallikelpoisesti, kyllä huomaa että säännöllinen harjoittelu tuottaa tulosta.

Perjantaina lähdin töiden jälkeen kentälle, sillä yksi tapakasvatuskurssilaisistamme oli muistanut että meillä on vielä yksi harjoituskerta jäljellä ja päätimme sitten yhdessä harjoitella agilityä. Paljon emme Reinon kanssa tehneet, lähinnä testasimme vain että se pysyy hanskassa vaikka kentällä oli yhtä aikaa Karon pentu Kira ja Heidin Pirre. Aika jees, voin olla kohtalaisen tyytyväinen. Lauantaina olimme sopineet avoimen aksavuoron kentälle ja koska Aadalla ei ollut omaa koiraa mukana, annoin Reinon lainaan. Tätä ennen kokeilin itse ja herra R oli sitä mieltä että huutele siellä vain, mulla on ihan muuta tekemistä. Okei, myönnettäköön että itsellä oli ehkä hieman liian ankara ote siihen tällä kertaa, vissiin on pipo alkanut kiristymään liikojen reenikertojen seurauksena.

Tyylikkyyden multihuipentuma

Kun Aada otti poijan haltuunsa se oli niin innoissan ja iloinen kuin pieni koira vain olla voi. Jos se hetkeksi harhautui johonkin niin Aadan ei tarvinnut kuin hihkaista että Reino tänne niin koira juoksi paikalle ääntäkin nopeammin. Tytöt nauroivat kentän laidalla että harmittaako edes vähän? No, kuten arvata saattaa niin harmitti ja ihan sikana. Toisaalta ihan mahtavaa huomata kuinka hyvin Aadalla ja Reinolle pelasi yhteistyö, mutta mitä sitä kieltämään, kyllähän se korpeaa jos oma koira toimii muilla paremmin kuin itsellä. Toki eri ohjaajassa on eräänlaista uutuuden viehätystä, mutta peiliin piti meikäläisen vilkaista. Kun otin mallia Aadan superiloisesta asenteesta sain itsekin koiran toimimaan taas paljon paremmin. Olipas hyvä taas huomata että oma toiminta oli mennyt selvästi liian vakavaksi ja koiran mielestä tylsäksi, nyt osaa taas toimia toisella tavalla.

Kapikettu kiitää

Sunnuntaina päätin pitää omista koiristani vapaapäivän sillä ilma oli tukalan kuuma ja koirien oli mukavampi köllötellä omassa varjoisassa tornissaan. Olin ehtinyt kuitenkin sopia muutamat koiratreffit sille päivälle ja ensimmäisenä suuntasin kentälle harjoittelemaan näyttelyesiintymistä serkkuni poikaystävän koiralla. Kyseessä on hieno amstaffinarttu Sara jonka olisi tarkoitus debytoida elokuussa Limingan näyttelyissä. Koira oli mielettömän mukava ja sai nopeasti juonesta kiinni. Kokeilimme huvin ja urheilun vuoksi myös muutamaa agilityestettä ja niistäkin se selviytyi mallikkaasti.

Etualalla Sara, kuva napattu omistajan FB-sivuilta

Tästä suuntasin seuraavaksi Kristan hepojen luo ja pidimme Auroralle Antilla tunnin. Jännitti hieman, sillä Antti on astetta vauhdikkaampi polle mihin pikkuratsastaja on tottunut, mutta huoli oli turha. Antti meni niin hienosti että oksat pois! Se jopa pyöristi kaulaansa ja ravasi oikein rauhallisesti ja vakaasti, kyllä hevoset ovat viisaita eläimiä. Selkeästi se tunsi että nyt on kyydissä pikkuihminen ja osasi käyttäytyä sen mukaan. Toki Aurorakin on kehittynyt hurjasti lyhyen ajan sisällä ja ratsasti todella hyvin.

Tui tui ja seli seli

 

Kaukametsän Kätkäläinen

Treenasin vielä hieman Kätkän kanssa näyttelyesiintymistä (meillä on edessä Kemin KV 27.7. sunnuntaina) ja oikein mukavalta tuntui. Oona halusi myös tunnin joka oli kyllä melko lyhyt, koska ilma oli niin kuuma. Hevosparka oli ihan hiessä yltäpäältä jo lyhyen ajan sisällä joten päätimme lopettaa kun se meni rennosti ja tahdikkaasti. Loppuilta olikin lähes kokonaan kotona hengailua, Marille kävin kuvaamassa Kertun harkkoja videolle ja otin muutamia kuvia. Jestas että olin uupunut illalla, nukuinkin parin tunnin päikkärit ja vielä kunnon yöunet siihen päälle. Nyt onkin taas energiaa aloittaa uusi viikko johon kuuluu ihan vain lenkkeilyä Reinon kanssa, Rymy saa olla vielä tämän viikon toipilaana kaikelta varalta. Eiköhän siinä tullut tärkeimmät jutut, jatkama taas loppuviikosta!

Kisat ja käärmetaistelu

Voi että pieni ihminen voikaan olla onnellinen! Viikko sitten sain kutsun Ouluun epävirallisiin agilitykisoihin ja nyt päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja osallistua. Torstaina minulla oli poikkeuksellisesti privaattitreenit, sillä kukaan muu omasta ryhmästäni ei päässyt paikalle ja nyt harjoittelimme enemmänkin häiriötreeniä, sillä hieman jännitti miten se pysyy radalla, muistellaanpas vain kuukausi takaperin ollutta leiriä! Rata jota harjoiteltiin oli tosi kiva, lähtö ja ensimmäiset esteet olivat suoralla linjalla joka sai koiralle vauhtia tassuihin. Ensin oli muistaakseni kaksi hyppyä, muuri ja melko suora putki. Ari ohjeisti minut menemään jo putkelle vastaan ja toisen hypyn aikana minun piti lähteä juoksemaan ja luottaa siihen että Reino menee putkeen. Jos olisin jäänyt odottamaan putken suulle että Reino menee sinne, olisin ollut auttamattomasti myöhässä seuraavalla esteellä.

Tässä kohtaa alkoi radan vaikein osuus, eli putken jälkeen hyppy josta vastakäännöksellä seuraava este takaakiertona. Hyppy edestä, välistä veto, hyppy edestä ja sama homma. Tässä oli tosi tärkeää oma suunta ja ajoitus, jos kämmäsin vähänkään niin joko Reino jätti hyppäämättä tai hyppäsi ihan liian kauas taakse jolloin menetettiin monta sekuntia. Välistä vetojen jälkeen hyppy ja siitä kepeille ja kuinka ollakaan, nämä menivät vielä paremmin kuin edellisissä harkoissa, Reino on todella kokenut valaistuksen asian suhteen. Keppien jälkeen putkelle josta koira piti napata putken suulta hyvin mukaan ja hieman pyöristää linjaa jotta se hyppäisi seuraavan esteen ja siitä A-esteelle. Tässä sain Reiskan odottamaan jo aika mukavasti ja siitä viimeinen hyppy. Hankaluuksia tuotti oikeastaan vain tuo välistäveto-kohta, muuten meni aika jouhevasti koko rata. Seuraavaksi kokeiltiin niin että Ari otti Iineksen hihnaan radalle ja eipäs Reino mennyt lankaan vaan pysyi minun mukana koko ajan. Vaikeutettiin vielä niin että Ahti otti Hukan radalle, jolloin Reinolla vähän herpaantui homma, mutta nopeasti se tuli takaisin hommiin. Olin tosi tyytyväinen ja hieman luottavaisemmalla mielellä kisojen suhteen jotka olisivat seuraavana tiistaina.

Lauantaina lähdimme käymään Karon ja koirien kanssa lenkillä ja mukaan pääsivät Rymy, Viljo ja Roni. Lenkki oli oikein mukava, kiersimme pururadan ja pyörätiellä lähellä kotia Rymy päätti tehdä hurjan syöksyloikan pusikkoon ja tuli takaisin kyykäärme suussa! Kyy putosi lähes välittömästi maahan, ja katsoimme että kuollut se on. Se makasi aivan liikkumatta tiellä ja naapurin rouva tuli heti lapion kanssa katsomaan onko se todellakin hengetön. Ei kuulemma ollut, mutta sitä iloa ei kauaa jatkunut sillä rouva nappasi sen kahtia. Rymy oli aivan normaali oma itsensä ja ajattelimme että kävipäs hyvä tuuri kun se ei saanut puremaa. Noh, hetken kuluttua koira muuttui aivan vaisuksi ja silloin tiesimme että nyt on hätä. Karo juoksi hakemaan auton ja veimme Rymyn nopeasti kotiin samalla kun yritin saada päivystävää eläinlääkäriä kiinni. Pahaksi onneksi päivystys oli Kolarissa sadankahdenkymmenen kilometrin päässä ja sinne lähdettiin hurjalla kiireellä. Painajaismainen matka, koira turpoaa älytöntä vauhtia ja perille päästyämme sen kieli oli niin iso että oli lähellä että se ei tukehtunut. Se pääsi heti nesteytykseen, sai kipulääkettä ja kortisonia suoneen jotta hengitystiet saatiin auki. Suutaan se arkoi kauheasti, eli siellä pureman oletettiin olevan ja hetken kuluttua huomasimmekin kielessä kyyn hampaan jäljet. Ilta ja yö meni vastaanotolla nesteytyksessä ja kotona olimme vasta kahden jälkeen yöllä. Seuraavana aamuna kävimme vielä uuden reissun nesteytyksessä ja kipulääkettä hakemassa, onneksi koira oli jo paljon pirteämpi. Pää sillä oli kuin jalkapallo, mutta nyt se on onneksi viimeinkin laskenut ihan kohtalaisesti, sen jopa tunnistaa koiraksi norsun sijaan. Toivotaan että munuaisarvot olisivat hyvät ja että sisäelimet olisivat säästyneet pahemmilta vaurioilta.

Poika tipassa

Rymy maanantaina

Eilen meillä oli sitten ne kisat Oulussa. Lähdin liikenteeseen hyvissä ajoin jotta ehtisin käydä siskoni luona ensin. Harmillisesti oli todella kuuma ilma, Reino-parka oli ihan taju kankaalla autossa vaikka laitoin sille häkkiin aurinkosuojan ja vesikipon ja pidin ikkunaa auki. Perillä olimme noin puoli neljältä ja Paulan luona hengailimme noin tunnin verran ennen kuin lähdin vatsa jännityksestä solmulla ajamaan kohti kisapaikkaa. Perille päästyämme Reino oli rauhallinen, mutta tarkkaavainen ja ilmoittautumisen jälkeen lähdimme hieman kiertelemään aluetta. Porukkaa oli tosi paljon, mikä oli hyvä, sillä mitä enemmän häiriötreeniä sen parempi. Odottaessamme omaa vuoroamme Reino oli todellakin kummallisen rauhallinen, mutta samalla se vähän hytisi ja päättelin että minun jännitys oli tarttunut siihen. Rata vaikutti oikein mukavalta ja koska olimme maksimölleissä starttasimme vasta minien ja medien jälkeen. Se olikin hyvä, sillä ehdin rauhassa opetella radan ja katsoa mitkä olivat muilla hankalat kohdat ja suunnitella oma eteneminen sen mukaan. Meidän vuoromme koittaessa olin ehkä hieman liian jämäkkä Reinolle, sillä kun erittäin painokkaasti sanoin paikka, Reino meni ihan kummalliseksi, luimi ja oli todella pelokkaan näköinen. Radalla se ei suostunut menemään juuri mitään muuta kuin putket joista se tykkää ja ilme oli koko ajan sen näköinen että apua, täällä on ihmisiä ja kaikki katsoo, haluan poiiiiiis! Penkin allehan se meni mutta sitkeästi vedettiin loppuun saakka. Onneksi mölleissä saa radan uusia niin monta kertaa kuin haluaa, joten ilmoittauduin välittömästi uusijaksi.

Suhteellisen yksinkertainen rata

Toisella yrittämällä Reino ei ollut enää yhtään niin outo, mutta se vähän kävi haahuilemassa omiaan, nyt se kuitenkin suoritti jo melkein kaikki esteet. Kysyttäessä haluanko uusia vielä kerran päätin sisuuntuneena että hemmetti, mehän uusitaan ja näytetään että kyllä me oikeasti osataan! Ilmeisesti minun uusi asenne vaikutti myös Reinoon positiivisesti ja hirveällä kannustuksella ja juoksemisella sain sen mukaani ja meille tuli vain yksi virhe!! Ihan huikeaa, aika parani puolella ja etenkin loppupätkä missä testattiin koiran irtoavuutta meni loistavasti. Ratapiirroksessa (josta muuten taitaa puuttua yksi este...) iso nuoli on viimeinen suora putki. Mutkan jälkeen huusin vain putkeen ja sitten juoksin niin maan hemmetisti ja huusin vain eteen, eteen, eteen! Ja Reinohan meni, jos jotain se osaa niin irrota, välistä ihan horisonttiin asti. Saatin aplodit ja kannustusta, oli mielettömän mahtava fiilis! Kävin katsomassa omat tulokset ja olin pyörtyä kun tajusin että olimme viimeisellä radalla kirineet neljänsiksi. Päätin jäädä katsomaan palkintojen jaon ja kuinka ollakaan meidät palkittiin ylimääräisenä tsempparipalkinnolla, niin paljon me paransimme!

Meidän ihkaekat aksapalkinnot!

Huippu reissu ja oli mahtavaa että ylipäänsä uskaltauduin mukaan. Nyt ei ole niin suuri kynnys lähteä uusiin kisoihin, niissähän sitä saa harjoitella. Vielä tulee varmasti paljon samanlaisia tilanteita missä Reiska ja minä jäädytään, mutta se ei haittaa, kyllä harjoitus ja aika tekee tehtävänsä jossain vaiheessa. Nyt vain kohti uusia haasteita!

Vielä yksi ihana uutinen: viimein Karon kauan haaveilema ja suunnittelema koiranpentu saapui taloon eilen. Tällainen söpönassu se on:

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tarinointi, jatketaan jahka ehditään!