Keppitreeniä ja trailereita

Täällä taas! Työmoodiin on palauduttu yllättävän hyvin, on ollut tosi kivaa ja aika on mennyt tosi nopsaan. Suosittelen kaikille etsimään sellaisen työn mistä oikeasti tykkää, itsekin muutamassa ei niin-mieleisessä olleena voin sanoa että kun on hyvä työpaikka se auttaa jaksamaan paljon. Tässä on ehtinyt töiden jälkeen kaikkea muutakin, nimittäin viimeinkin löysin Reiskalle ja mulle hyvät ensi kisat ja startataan Oulussa epiksissä ensi viikon tiistaina. Hitto, kyllä vain jännittää! Ei tarvi kuin ajatella kisoja niin on jo vatta ihan sekasin ja perhoset riehuu kuin hullut siellä. Itse esteitä en pelkää, ollaan harjoteltu kolmostenkin ratoja, mutta se miten herra radalla pysyy onkin kysymysmerkki.

Kyllähän tää näin menee kun saa lelun sumppiin!

Eilen ja tänään käytiin kentällä vähän treenamassa ja varustauduin kunnon possufileillä ja hyvällä asenteella. Ensimmäisen kerran kun Reiska päätti lähteä puuhailemaan omiaan eikä tullut luokse eka kutsusta hain sen mitään sanomatta autoon jäähylle ja itse lällättelin kentällä "katsos kun mulla on näin hurjan hauskaa, voi sinäpäs joudutkin olemaan autossa voi harmi!" Reino ulvoi ja haukkui kuin vimmattu että "heiii, minähän vain vähän pelleilin, oikeasti haluan mukaan!". Muutaman minuutin kuluttua hain sen takaisin ja se jaksoi keskittyä jo pidempään. Toisen kerran sen karatessa toistin saman ja kolmatta kertaa ei sitten tarvittukaan. Huippu koira joka meni esteet todella hienosti. Kaikista hauskinta Reinon mielestä oli hieman modattu paikalla olo: jätin sen kentän viimeiseen päätyyn paikalle maahan ja kävelin noin kahdenkymmenen metrin päähän putken viereen ja kun viimein kutsuinkin sitä sanalla "putki" sen korvat meni luimuun ja vauhti kiihtyi varmaan miljoonaan! Hetken pelkäsin että törmääkö se vauhdin hurmassa putken suuhun mutta mitä vielä, sinne sujahti ja elämä oli taas yhtä juhlaa. Rymy kävi samalle illalle vielä noin neljän kilometrin hölkkä/kävelylenkin ja oli oikein tyytyväinen.

Tänään töiden jälkeen pakkasin molemmat koirat autoon ja ajoimme mummolaan. Ensin Reino sai jäädä autoon odottamaan ja kävimme Rymyn kanssa pienen kävelylenkin. Taas rupeaa muutamat herneet kolisemaan yhteen koiran pääkopassa ja se muistaa että ainiin, me ollaan joskus opeteltu kävelemään ihan nätisti hihnassa. Hyvä siitä vielä tulee, sanokaa minun sanoneen. Paljon kärsivällisyyttä ja hemmetin pitkät hermot! Reino sai taas käydä ensin lämmittelylenkin pyörän vierellä ja sitten kävästiin kentällä katsomassa miten se pysyy hanskassa. Tänään ei tarvinnut häkittää kuin kerran ja sen jälkeen jos se yritti livistää paikalta, sen sai takaisin tiukkaäänisellä käskyllä (lue: perkele, TÄNNE JA HETI!) ja tietysti palkkaamalla kun se toimi oikein. Se vastasi ohjauksiin ihan älyttömän hyvin, meni keinunkin monta kertaa, odotti kontaktialueella ja kepit, huh, ne vasta olivatkin jotain! Kumpikaan meistä ei tykkää kepeistä, mutta olen päättänyt hampaat irvessä oppia tykkämään ja saada Reinokin nauttimaan niiden suorittamisesta. Viiimein, viimein se meni niin hyvällä rytmillä ja vauhdilla että meinasin pyörtyä. Superpalkat, lelu, herkkuja ja kehut, oli poika ne ansainnut. Tästä on hyvä jatkaa!

Maanantaina kävin myös ratsastamassa (härtsigyydeli, mulla on tahti ollu taas ihan mahoton!) Pablolla ja hain Oonan mukaan seuraksi. Alku ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, pihalla eräs tallikaveri lastasi hevostaan ja kun näytti että se ei oikein onnistu, kysyin tarvitseeko hän apua. Kuulemma kyllä ja ja vein ensin Pablon sisälle ja menin ottamaan riimunnarun. Hevonen tuli kyllä koppiin, mutta takajalat jäivät sen verran lastaussillalle että takapuomia ei saatu kiinni. Annoin hevoselle porkkanan kun se oli sisällä ja sitten pyysin sitä hieman vielä eteenpäin. Siitäkös herra suivaantui ja paineli alas. Tämä toistui pari kertaa jolloin päätin että porkkanat saavat luvan riittää, kerran ei hyvällä niin sitten vaikka pahalla. Puolisen tuntia siinä taisteltiin, hevonen hyppi puolittain pystyyn, yritti riistäytyä irti ja oli oikea kunnon sika. Itse henkilökohtaisesti en voi sietää tuollaista käytöstä ja päätinkin että perkele, vaikka tässä menisi koko yö niin tuo elukka olisi kopissa vaikka vasta aamulla jos minusta riippuisi. Oona tuli kaveriksi ja kysyi tarvinko ketjua jonka pyysin erittäin mielelläni. Lopuksi kietaisin sen kielen päältä jolloin älytön tempoilu ja sekoilu talttui, hevonen rauhoittui sen verran että se jäi seisomaan lastaussillan eteen. Tässä vaiheessa olin itse traikussa sisällä ja odotin että se hetken miettii mitä tehdään. Tilanne oli jotenkin niin huvittava: hetken se nyökytteli päätään sen näköisenä että nyt ottaa aivoon ja rankasti, mutta viimein se huokaisi pitkään ja alistuneesti, sen silmät muuttuivat rauhallisemmiksi ja se käveli autoon kuin ei mitään. Taputin sitä kaulalle ja kiitin, laitoimme puomin kiinni ja hevonen pääsi matkustamaan. Kaikista kamalinta oli tässä se, että samaista kaakkia oli lastattu edellisestä päivästä asti ja annettu lopuksi periksi. Eipä ihme että se oli niin röyhkeä. Ja tämä hevonen ei todellakaan pelännyt traileria, se oli puhdasta kiusantekoa koko höpötys, voin kertoa!

Tämän "pienen" alkulämmittelyn jälkeen ratsastin vielä Paapuskan, joka oli aika kiva. Itsestäni tuntui taas vaihteeksi että vatsalihakset ja selkä ei riitä ravissa istumiseen, selkeästi kunnon kohotuksen paikka. Onneksi Oona oli taas mulle huutamassa ohjeita, kiitos vielä tätäkin kautta! On se Pablo hieno hevonen, kertakaikkiaan. Välistä se vain yritti tulla todella törkeästi pohjetta päin ja kun muistutin sitä kannuksella oli hyvä ettei koko hevonen mennyt katosta läpi :) Ei tarvinnut tämän jälkeen enää yhtään kovemmin kertoa mitä toivoin.

Hulmuharja!

Siinäpä nämä muutamat päivät ovat kuluneet, valitettavasti uusia kuvia ei ole, julkaisen Antti-videon kun Krista ehtii sen käsitellä! Öitä ystävät ja kuulemiin!

Nyt se on loman loppu

Juhannus takana ja huomenna alkaakin sitten työt. Toisaalta oikein mukavaa, saa taas rytmin elämään, toisaalta taas olisin voinut lomailla vielä pari viikkoa. Viimeinen lomaviikko meni hurjan nopeasti, sillä tekemistä oli vaikka muille jakaa. Keskiviikkona kävin aamupäivästä äidin kanssa Kemissä ja siitä suoraan lähdin tallille pitämään tuntia Oonalle ja Hannalle. Torstaina kävimme Kristan, Oonan ja Auroran kanssa käyttämässä ponia klinikalla, se oli satuttanut silmänsä heilastelemassa ja se piti käydä Oulussa asti tarkastamassa. Onneksi siellä ei ollut mitää vakavampaa (olimme jo Kristan kanssa maalailleet kauhukuvia silmän poistamisesta lähtien!) ja se oli lähtenyt hyvin paranemaan paikalliseläinlääkärin määräämillä lääkkeillä. Olipas vain huvittavaa nähdä poni tämän tauon jälkeen, olin itse hieman tunteellisissa fiiliksissä ja iloisin mielin tulin autosta ulos ja huutelin ponille. Pannahinen, se ei edes korvaansa kääntänyt ja vaikka loppujen lopuksi olin jo sen turvan edessä se oli kuin minua ei huomaisikaan. Pelkäsi raukka varmaan että joutuu takaisin meille kun viimeinkin on taas kavereita! Eipä siinä, kauheaa olisi ollut jos se olisi jäänyt perään hirnumaan, onpahan toisella uudessa kodissa ainakin hauskaa.

Rennosti hengaillen

Klinikalla käynnin yhteydessä kävimme myös ihastelemassa hevoskamoja siinä Äimänraution hevostarvikeliikkeessä ja sorruin tuhlaamaan Kingslandin ratsastuspaitaan. Se oli vain niin vastustamattoman ihana ja kaiken lisäksi mahtui mulle päälle niin pakkohan se oli ottaa. Oona oli ihan katkera kun sitä ei ollut pienemmässä koossa, heh, kerrankin isommasta koosta on hyötyä!

Kotiin päästyäni vaihdoin pikaisesti vaatteet ja pakkasin treenikamppeet valmiiksi ja lähdin Reinon kanssa hakemaan Annea ja Friidaa agilityharkkoihin. Tällä kertaa meillä oli rata poikkeuksellisen "helppo" eli ei sisältänyt mitään teknisiä jippoja, enemmänkin harjoiteltiin irrottautumista. Ensin oli kolme estettä suoralla linjalla josta piti lähettää koira mahdollisimman kaukaa putkeen. Putkesta ulos tullessa kolme estettä suorassa linjassa josta taas putkeen. Piti muistaa odottaa tarpeeksi kauan että koira tulee putkesta ulos jotta sen saa ohjaajan oikealle puolelle, muuten sitä ei saanut ohjattua seuraaville esteille. Viimeisellä näistä kolmesta esteestä putkesta poispäin vastakäännösja kaksi keskilinjalla olevaa estettä. Alla taas minun mahtava ratapiirros joka ei ole oikeita mittasuhteita nähnytkään:

Ensimmäinen ongelma meillä oli Reinon kanssa se, että kaikki muu tahtoi herraa taas kerran kiinnostaa kauhean paljon enemmän kuin se mihin minä sitä ohjasin. Eka kolme estettä meni hyvin, mutta putkesta viis veisaten se karkasi sivummalla olleen A-esteen päälle. Toisella kertaa se meni katselemaan Aria ja mitä milloinkin. Jouduimme laittamaan sen jäähylle häkkiin ja uusi yritys. Se ei jostain syystä millään halunnut mennä putkeen joten Ari meni putken suulle odottamaan lelun kanssa ja palkkasi sen siinä pari kertaa. Sitten siirryttiin lelun kans putken toiselle suulle ja palkattiin siellä. Sitten rupesi lyyti kirjoittamaan! Paitsi että seuraavalla putkella se veti täyden stopin vauhdista ja osittain törmäsi putken suuhun.. huoh! Selkeällä ohjauksella se viimein meni sinne, onneksi. Vastakäännöksissä meillä ei ole enää ongelmia, niissä Reino vastaa minun ohjaukseen oikein hyvin. Loppujen lopuksi rata meni tosi kivasti ja saatiin kehujakin. Saimme tehdä vielä yhden erilaisen radan, mutta säästän teidät toiselta ratapiirrokselta tällä kertaa. Siinä Reino malttoi keskittyä ihan eri lailla. Pitänee taas vain jäähdyttää sitä häkillä kun se päättää rälläillä eikä keskity, näkyy toimivan.

Minneen ollenkaan tykkää kun en saa juosta mihin haluan, niin kerta!!

Mitä, ai mää vai?

Rymykin pääsi estradeille lauantaina Rovaniemen juhannusnäyttelyssä. Suuri ja harras toiveeni oli saada sille arvosteluksi erittäin hyvä ja senhän me nappasimmekin. Menimme paikalle hyvissä ajoin ja juoksutin sitä kunnolla kehässä etukäteen, oli hyvä tilaisuus kun mikään kehä ei ollut vielä alkanut. Karo vinkkaili kehän laidalta jos se seisoi huonosti ja sain korjattua sen aika mukavasti. Itse oikeassa kehässä se käyttäyi tosi hyvin, aivan eri malliin kuin Oulussa. Vaikka junnu-uroksia oli useampia yhtäaikaa, se keskittyi juoksuun ja meni keveästi ja letkeästi. Se ei väistänyt tuomaria ollenkaan samalla lailla kuin edelliskerralla vaan antoi tutkia hyvin. Moitteita tuli tällä(kin) kertaa liian leveästä ja jykevästä päästä ja lyhyestä kuonosta, mutta koska muu rakenne ja liike kompensoivat niin paljon, sai poika EH:n ja voitti junnu-urokset! Erikoismaininta vielä mahtavista takaosan lihaksista, jes! Tästä on hyvä jatkaa, seuraavan kerran vaatimattomasti Maailman Voittajaan Helsinkiin :)

 Tänään kävimme taas ratsastamassa Kristan heposilla. Antti oli jälleen kerran ihana oma itsensä, harjoittelimme jopa hieman avotaivutusta mikä ei kuulosta kovinkaan vaativalta suoritukselta, mutta yrittäkääs itse kokeilla sitä hevosella joka vetää palkokasvin syvälle nenuunsa jos se ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan. Nytkin oli nippa nappa ettei se pyrkinyt pystyyn, mutta rennolla ja rauhallisella ratsastamisella siitäkin selvittiin. Laukkakin oli kivaa ja letkeää, saas nähdä miltä se näyttää videolta, mulla tuppaa aina käymään niin että jos ratsastus tuntuu oikein kivalta, se yleensä näyttää kauhealta. Pitemmittä puheitta, nyt värjäämään hiukset ja laittamaan pyykit kuivumaan, pitää jaksaa vielä aamulla käyttää koirat lenkillä ennen töihin menoa.

Heposia heposia

Loma jatkuu ja tekemistä riittää. Kävimme Oonan kanssa hömpsöttelemässä Kristan ihanilla ruunilla sunnuntaina ja hauskaa oli kuten arvata saattaa. Päätimme laittaa ne oikein hienoksi ja letitimme molemmat, laitoimme pintelit ja ihan vahingossa meillä oli myös väreiltään mätsäävät vaatteet. Taake oli vain tosi väsynyt, sillä edellisenä yönä iskivät sääsket oikein urakalla ja poika oli taatusti juossut niitä karkuun koko yön. Oonan letittäessä se ihan yhtäkkiä putosi polvilleen ja nousi hyvin hämmentyneen näköisenä takaisin ylös. Raukka-parka nukahti kesken kaiken! Ratsastimme pyörätietä pitkin noin 3,5 kilometrin matkan ratsastuspaikalle ja aloimme lämmitellä hevosia. No okei, minä lämmittelin ja Oona koitti saada hevosen edes kävelemään ja olemaan kaatumatta ja luovuttikin melko pikaisesti, ei ruunaa viitsinyt enempää kiusata kun toinen ei vain jaksanut.

"No niin muija, lakkaa juoruamasta ja päästä minut laukkamaan!!"

Toista piti välistä vähän helliä



"Mitä, minuako helliä, pois se minusta, oon kova jätkä!!"

"No okei, ehkä ihan vähän saat rapsuttaa...."

Antti oli alussa normaali oma häslä itsensä, mutta olen pikkuhiljaa oppinut kikat miten sen saa rauhoittumaan ja keskittymään. Itse pitää pysyä hyvin rauhallisena, tehdä paljon pyöreitä uria ja kun se rauhoittuu päänsä kanssa pitää antaa sille hyvä ulko-ohjan tuki ja pitää käsi rauhassa ja paikallaan. Raviin siirtyessä se yleensä alkaa höpöttämään mahdottomasti, mutta nyt se oli oikein rento ja hyvä, ajoittain jopa tahdikas! Ravailin molempiin suuntiin, tein ympyröitä. Ajattelin että en laukkaa ollenkaan, sillä nurmipohja on aina liukkaampi kuin hiekka ja hevosilla ei ollut hokkeja ja Antti voi nimittäin vetää sellaista vauhtia kulmiin että sitä ollaan hyvin äkkiä kyljellään. Kuitenkin hetken ravailtuamme Antti päätti oma-aloitteisesti tarjota rauhallista laukkaa mikä on tämän hevosen ollessa kyseessä suoranainen ihme. Olin niin hämmentynyt että kun Oona karjaisi että muista kädet ja jalat oikeille paikoille, meni koko pakka sekaisin ja Antti alkoi hössöttämään. Jäin siis itse ihan totaalisesti matkustamaan enkä ratsastanut enää. On se pirskatin hyvä että joku muistaa mullekin huutaa, tuli jopa ihan asiallisia kuvia, nyt ei niin paljon harmittanut katsoa omaa istuntaa kuin viimeksi.

Aime on harmillisesti lähtenyt kesälaitumille muualle, mutta Oona tuumasi että nyt on sitten mullakin enempi aikaa ratsastaa Pablolla, ihana juttu! Ja tietty on Taake ja Antti, ne on kyllä niin huikeita tyyppejä ettei mitään rajaa! Eli toivottavasti jatkossakin hevosaiheista postausta :)

Kesälomaaaa!

Jestas, minun täytyy selvästi ruveta kirjoittamaan useammin, on meinaan taas ehtinyt tapahtua niin paljon että tästä voipi tulla taas vaihteeksi kilometripostaus, pahoitteluni!

Kauan kaivattu ja odotettu loma alkoi sunnuntaina ja siitä lähtien päivät on olleet yhtä lentoa. Maanantaina kävin ratsastamassa Oonan Pablolla, menin itse sillä ekaa kertaa kangilla. Olihan se aivan kuin eri hevonen, se on nyt raspattu ja muutenkin se tuntui toimivan paaaljon paremmin. Mitään ihmeempiä en ruvennut kikkailemaan sillä minulla oli täysi työ istua sen valtavassa liikkeessä, kunto loppui totaalisesti kesken. Hevonen tuntui aivan superhyvältä, mutta jälkikäteen kuvia katsoessani harmitti pirusti kun huomasin oman istuntani puutteet. Ohjat olivat ehkä viisi metriä liian pitkät, jalat ihan liian edessä ja kädet sylissä.

 

Onneksi Oona lupasi tulla huutamaan heti seuraavana päivänä kentän laidalle ja vatsalihaksieni vastalauseista huolimatta kiipesin sinnikkäästi selkään. Sain kyllä sellaista äkseeraamista että oksat pois, mutta istunta tuntui paljon paremmalta. Harmi että siitä ei kauheasti materiaalia saatu, ehkä jossain vaiheessa julkaisen loppuravipätkän minkä Oona sai kuvattua.

Keskiviikkona kävin ratsastamassa myös Aime-ponilla, oli vain niin mahdottoman kuuma ja meistä kumpikaan ei ollut kovin hyvässä vedossa niin kovin ihmeellistä ei meidän meno sillä kertaa ollut. Ponikin keksi säikkyä kaikkea olematonta ja huomasin kesken kaiken tuijottelevani Tumsinia joka riehui tarhassaan ihan sekopäisenä, keskittyminen kunnossa vai kuinka?
Päätin lopettaa melko pikaisesti, sillä koin hyödyttömäksi sekopäisen kentällä pyörimisen ja Aime vaikutti olevan päätökseen enemmän kuin tyytyväinen.

 

Video Pablosta ja Laurasta

Alkuviikosta kävimme Marin kanssa kokeilemassa mitä tuumaa Kerttu, Marin kasvatti, agilityhommista. Se oli ihan mahdottoman rohkean oloinen, meni kaikki esteet tosi hyvällä asenteella ja innolla. Se uskalsi mennä jopa keinun ja putkeen se suorastaan sukelsi. Oli ihana huomata että se nautti hommasta aivan kympillä, mikään ei ole agilityssä mukavampaa kuin katsoa koiran nauravaa ilmettä kun se tekee mielellään.

Kävimme vielä toisen kerran kentällä niin että Reino ja Rymykin olivat mukana ja vuorotellen treenasimme kuka mitäkin. Reinon kanssa harkkasin keinua Geertin ohjeiden mukaan ja leikitin sitä sen suosikkilelulla ja se meni ihan pörröksi koko koira! Kerran se humpsahti alaskin mutta se ei menoa haitannut, uudella draivilla takaisin ja lelun kimppuun. Tämän jälkeen se meni keinun enemmän kuin mielellään, ennenhän se on ollut hieman epämiellyttävää sille ja se on mennyt sinne silkkaa tottelevaisuuttaan. Nyt se meni sinne koska se oli sen mielestä HAUSKAA! Jes, tähän pyrittiinkin. Otimme myös este"neliössä" kiertoharkkoja ja välistävetoja. Näissä ei ollut ongelmaa, joten siirryimme kepeille. Tämä on Reinolle selkeästi haasteellisempaa, eli niitä pitänee treenata oikein tosissaan. Vielä muutamia lähestymisiä putkelle, harjoittelimme eri kulmia ja aika kivasti se sinne jo sujahtaa.

Räyh, syön sen!

Apua!!!

Nyt on piru irti!

Rymyn kanssa otettiin myös keinulla leikkimistä ja sen mielestä se oli selvästi ihan yhtä hauskaa kuin Reiskastakin. Muutama hyppy ja pari putkea ja Rymylle riitti, se on niin vähän harjoitellut ja keskittymiskyky ei riitä vielä kovin pitkälle.

Eilen meillä oli taas Pellon harkat, tällä kertaa ohjaajana oli Ahti. Kunnianhimoinen treenarimme rakennutti meille kolmosluokan radan josta en uskonut ikipäivänä selviäväni. Reino sai aloittaa ja menimme rataa ensin pätkissä. Hyvällä ohjeistuksella ja kovalla yrittämisellä pääsimme radan loppujen lopuksi kunnialla läpi. Kaikista hauskinta oli huomata että Kerttu, joka meni siis vasta kolmatta kertaa yhtään estettä, pääsi radan läpi myös. Se oli niin hauskan näköinen kun se hetken tehtyään selvästi hoksasi mistä on kyse ja spurttaili ihan uudella innolla kun ymmärsi mitä pitää tehdä. Lopuksi sain kokeilla rataa Ahdin valkoisella paimenkoiralla Amorilla, vitsit että oli siistiä! Oli aika huikeaa mennä koiralla jonka tiesi varmasti osaavan niin sai keskittyä täysin omaan ohjaamiseen. Upea koira jonka kanssa sai mennä lujaa!

Tässä Ahtin trio: Hukka, Faro ja Amor, järjestyksestä ei mitään tietoa kun eihän nuita erota!

Tänään on harmillisesti sadekeli, mutta pyhitetään päivä sisähommille ja saan varmaan esteetkin maalattua loppuun niin päästään harkkaamaan puomia ja A-estettäkin kotona. Yritän muistaa päivittää hieman useammin niin ei tulisi niin sekavaa tekstiä, nyt kuitenkin ylös ulos ja lenkille!

Ralli-Reino

Eilen meillä oli taas vaihteeksi Pellon agilityreenit jonne suuntasimme Annen ja Friidan kanssa työpäiväni jälkeen. Reino oli ihan vauhdissa kun huomasi että pakkaan treenikassin, tuntui että se ei nahoissaan pysy. Ilma oli todella lämmin ja hieman huoletti miten koirat jaksavat autossa matkan ajan, minulla kun ei ole ilmastointia autossa. Onneksi hetken ikkunoita auki pidettyämme auto viileni huomattavasti ja pääsimme perille ilman että kukaan sai lämpöhalvausta. Hallille tultaessa päätin heti tehdä oikein hyvän lämmittelyn ja kävimme Reinon kanssa hölkkäämässä ja sen jälkeen vielä venyttelin. Ari oli tehnyt meille tosi hauskan radan, joka menin seuraavasti: suoralla linjalla hyppy, rengas, puomi, este josta takaaleikkauksella jatkettiin putkeen. Putken jälkeen hyppy jossa vastakäännös ja siitä kaarrettiin koko ajan vasemmalle hypäten samalla kolme hyppyä. Viimeisen hypyn jälkeen valssilla A-esteelle, takaaleikkauksella hyppy ja kepit. Vielä yksi hyppy, putkeen, okseri ja hyppy.

Tosi hyvä ratapiirros, heheh. Linjat ei nyt ole kohillaan, mutta että vähän olisitta kärryillä miten se meni.

Alussa kävelin radan huolellisesti ja omasta mielestäni tosi pätevästi suunnittelin miten sen suoritan. Ei se kyllä ihan putkeen mennyt, mutta kyllä siellä alkaa olla jo paljon järkevämpiä linjoja ja ratkaisuja kuin vaikka pari kuukautta sitten. Lisäksi yritin panostaa omaan kehonkäyttööni enemmän, Helenan videoita seuranneena olen huomannut kuinka suuri merkitys sillä ihan oikeasti onkaan. Eli selkeästi paino ja kehon liike sinne suuntaan minne koira on menossa. Kontakteille laitettiin taas makkarat molempiin päihin ja Reino malttoi hienosti odottaa eikä kaahottaa hyppäämällä kontaktialueet yli. Harmillisesti heti ensimmäisellä radalla reväytin vasemman jalan reisilihaksen ja oikean jalan pohkeen, perhana että sattui! Pienen jäähdyttelyn jälkeen sinnikkäästi menin kuitenkin radat, mutta lujaa en voinut mennä.

Rallikohtaus vol. 1500

Reinokaan ei saanut kuin yhden hepulikohtauksen jossa se rälläsi hallia ympäri ja hyppi esteitä ihan omaan tahtiinsa, ei siinä voinut kuin nauraa, niin pöhköltä se näytti! Pääasia että sillä on hauskaa ja että agility on sen mielestä maailman hauskinta hommaa. Kaiken kukkuraksi se tulee nyt tosi mielellään minun luokse takaisin, eli myös mamma taitaa olla myös aika hubaa seuraa ;) Toivottavasti nämä minun kintut nyt paranisivat nopeasti niin pääsisi keskittymään harjoitteluun kunnolla. Jos jollakin on jotain hyviä vinkkejä revähtymien hoitoon niin otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan.

Hieno mies!

Keskiviikkona oli taas Aime-päivä. Menin sen vaihteeksi hackamoreilla sillä edellisenä päivänä raspattiin hampaat. Olipas mielenkiintoinen kokemus, en ole ennen moisia kapineita kokeillutkaan. Aime meni niillä oikein mukavasti, se vain tahtoi olla kovin pitkänä ja matalana edestä koko ajan. En ratsastanut kauaa, sillä oli vielä niin älyttömän kuuma, poniparkakin oli aivan hiessä. Kaiken kaikkiaan mukava ratsastus, ei jäänyt taaskaan huonoa fiilistä.

Vielä olisi yksi päivä töitä jäljellä, sitten alkaisi kauan kaivattu loma! Silloin on aikaa tehdä kotihommia, käydä ratsastamassa ja treenata koiria ja toivottavasti ehdin päivittämään blogiakin, pysykää siis kuulolla!

Agilityleiri

Viikonloppu takana ja voi pojat että olen väsynyt, kipeä ja ennen kaikkea innostunut! Jotta pääsette kärryille niin aloitetaanpas ihan alusta...

Muutama viikko sitten agilityohjaajamme Ari kysyi olisiko minulla kiinnostusta lähteä mukaan Pellossa järjestettävälle agilityleirille. Ilmeisesti kennelkerholle oli lahjoitettu kaksi paikkaa ja koskapa kaksi seuramme kisaavaa tyttöä jätti tilaisuuden väliin, pääsin minä ja Anne heidän sijastaan mukaan. Vastasin tietysti myöntävästi ja niinpä lauantai-aamun koittaessa pakkasin koiran ja tavarat kyytiin ja ajelin Lempeän Suvannon koulutuskeskukselle pienen jännityksen vallassa. Paikalle saavuttuani käytin ensitöiksi Reinon pienellä kävelyllä ja sen jälkeen liityin muuhun porukkaan jotka odottivat aamun luentoa. Ensimmäiseksi toinen leirin ohjaajista  Geert van Stayen aloitti päivän "luennolla", eli menimme kentälle ilman koiria ja odotimme mitä tuleman pitäisi. Ensimmäiseksi Geert selitti kuinka tärkeää meidän ohjaajina on pitää omasta kunnostamme huolta ja miten se olisi lajin kannalta järkevää tehdä. Käytännössä agilityhandlerit ovat kuin pikajuoksijoita, sillä radalla tulee liikkua räjähtävällä voimalla lyhyitä pätkiä. Toinen huomion arvoinen seikka on hyvä kehon hallittavuus, tasapaino sekä notkeus.

Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri

Aloitimme harjoittelun (lämmittelyä unohtamatta!) niin että jokainen meni pienen puutukin eteen seisomaan ja kun Geert sanoi start, jokainen hyppi nostamalla jalkaa vuoron perään tukkia vasten niin nopeasti kuin kykeni ja hänen sanoessa stop pysähdyttiin taas hetkeksi ja taas uudelleen. Tämän jälkeen treenasimme nopeaa juoksulähtöä jossa käytiin läpi oikeaa juoksutekniikkaa. Enemmän päkiöitä käyttöön, vähemmän kantapäitä. Kädet mukaan antamaan vauhtia ja helpottamaan kuormaa jaloilta. Tässä vaiheessa olin jo ihan naatti, kuntoa ei selvästikään ole :) Harjoittelu ei suinkaan tähän loppunut vaan seuraavaksi oli vuorossa takaperin juoksu josta Geertin käskystä käännyttiin salamannopeasti eteenpäin ja lähdettiin niin lujaa kuin mahdollista.

Geert oli tehnyt esteistä pienen ympyrän muotoisen radan jossa piti ensin kiertää este, hypätä seuraava, kolmannella mennä muutama askel takaperin ja siitä hypätä jne. Jokainen meni tehtävän jonka jälkeen Geert korjasi painopisteitä, eli kaarteessa paino sisään jotta tasapaino säilyy. Hidastukset tulisi tapahtua lyhentämällä askelia hieman, ei jarruttamalla sillä näin vauhdin saa pysymään koko ajan hyvänä sillä se ei pysähdy missään vaiheessa. Tämän jälkeen siirryimme kepeille, jossa meidän piti mennä aina joka toisesta välistä niin nopeasti kuin mahdollista koskettamatta keppeihin. Ei muuten ollutkaan helppoa, kannattaa kokeilla! Seuraava este oli pituus johon tehtiin ison askeleen mittaiset välit. Tarkoitus oli astua aina palikan yli mahdollisimman korkealla askeleella niin että yhtä aikaa nousee vastakkaisen puolen käsi ja jalka. Askeleiden piti olla myös todella hitaita ja jalan piti tulla maahan päkiä edellä.



Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri

Viimeiset tehtävät joita Geert kutsui nimellä "killer" olivat todellakin nimensä veroisia! Kolme ohjaajaa meni samaan linjaan jossa oli tarkoitus juosta ensimmäiselle pisteelle niin lujaa kuin pääsi, koskea maata, juosta taas takaisin lähtöön, koskea siellä taas maata ja taas seuraavalle hieman kauemmalle pisteelle sama juttu. Tämä tehtävä otti reisi- ja vatsalihaksiin tosissaan! Rääkki ei vielä tähän loppunut vaan tehtävä vaikeutettiin niin että lähtöpisteessä pitikin käydä istualleen maahan koskemisen sijasta ja nousta salaman nopeasti ylös. Tätä harjoitusta Geert perusteli sillä, että jokainen tulee joskus radalla kaatumaan ja se miten siitä selviää voi ratkaista paljon. Eli kaatumisharjoituksia paljon niin siihenkin tulee oikea tekniikka, eipäs vain ole käynyt pienessä mielessäkään moinen.

Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri

Tämän kaiken jälkeen vielä venyttely ja seuraavaksi jakauduimme kahteen ryhmään. Kun toinen ryhmä jäi kentälle leirin toisen ohjaajan ja Geertin puolison  Helena Potfajovan ohjattavaksi menimme me pihalle katsomaan millä tekniikalla he opettavat koirilleen keinun suorittamisen. Tämä oli ehkä se paras juttu mitä opin, kukaan ei ole koskaan lähestynyt aihetta vastaavalla tavalla. Geert kertoi että he haluavat että koira rakastuu keinuun niin paljon että se suorastaan hullaantuu kun se näkee esteen. He tekevät esteestä niin positiivisen kuin mahdollista ja demokoirien avulla näytettiin miten se oikein tapahtuu. Koiralle otettiin mieluinen lelu ja sen kanssa yksinkertaisesti vain leikittiin esteen läheisyydessä ja sen päällä. Koiraa ei missään vaiheessa käskytetty vaan kaikki tapahtui leikin varjolla. Koira sai kiivetä tai hypätä esteelle mistä tahansa eikä ollut vaarallista vaikka se hyppäsi kesken kaiken pois tai lipsahti sieltä vahingossa alas. Tässä tapauksessa asiasta ei saa tehdä minkäänlaista numeroa niin koirakaan ei sitä tee. Geert näytti kuinka voi kannatella keinun pamahtavaa päätä omalla polvellaan jolloin vältytään kumartumasta koiran ylle ja aiheuttamasta painetta. Jalalla voi säädellä paljonko keinun haluaa liikkuvan. Oli aika mieletöntä huomata kuinka koirat eivät välittäneet pamauksesta mitään, oli aivan kuin ne eivät olisi sitä edes kuulleet, niin hauskaa niillä oli saalistaa omaa leluaan ja kiipeillä keinulla.

Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri

Seuraavaksi me siirryimme koirinemme Helenan oppiin ja se alkoi lämmittelyllä, eli kontakti koiriin ja muutamia tokoliikkeitä. Reinolla meni paljon aikaa vain siihen että se ei olisi niin kiihtynyt, raukka ei tiennyt miten päin olisi ollut :) Ensimmäinen tehtävä oli suorittaa kepit häiriön alla. Ohjaaja lähetti koiran kepeille ja Helena nakkasi lelun keskelle keppejä suorituksen aikana. Tätä treenattiin niin kauan että koira meni suorituksen oikein häiriöstä huolimatta. Omalla vuorollani kerroin että olemme aivan aloittelijoita ja että meille taitaa riittää ihan normaali keppien harjoittelu. Kysyin myös valmiiksi miten toimin jos ja kun Reino karkaa paikalta, sillä se oli erittäin todennäköistä. Helena ohjeisti vain juoksemaan toiseen suuntaan ja kutsumaan koiraa iloisesti. Siinä vaiheessa kuin löysäsin hihnan Reino katosi odotetusti paikalta ja voi pojat että sainkin juosta ja hihkua mutta pirhana, takaisinhan se tuli! Saimme kepit suoritettua varsin mallikkaasti ja jäimme odottamaan taas omaa vuoroamme. Tämän jälkeen oli pieni rata jossa ei ollut muuta kuin pari putkea ja esteitä. Tässäkin herra R päätti poistua kerran paikalta ja pari kertaa se sai mielettömän hepulikohtauksen ja juoksi ihan hullun näköisenä ympäri rataa takapuoli maata viistäen. Tämän jälkeen se malttoi taas hieman keskittyä ja saimme radan kunnialla suoritettua.

Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri

Viimein olikin lounas jonka jälkeen ryhmät treenasivat vuorotellen niin että kentän toisessa päässä oli Geertin rata ja toisessa Helenan. Onneksi oma vuoroni oli vasta iltapäivästä, tarvitsin pienen hengähdystauon. Oli jokseenkin harmillista huomata että kaikki muut leiriläiset olivat todella osaavia ja kisasivat maajoukkuetasolla kun taas me Reinon kanssa ei olla edes mölleissä käyty. Kaikki olivat kuitenkin tosi kannustavia ja niinhän se on että kukaan ei ole seppä syntyessään. Viimein tuli meidän vuoromme ja ensin oli Geertin rata. Se näytti kauhealta ja kysyinkin että pitääkö minun mennä sama kuin muiden. Piti piti ja varoitin myös Geertiä Reinon taipumuksesta painella matkoihinsa. Pari kertaa se lähti mutta tuli jo aika mukavasti takaisin. Menin radan etanavauhtia sillä palkkasin lähes joka esteen jälkeen mutta eipäs herra enää karkaillutkaan samalla tavalla. Vielä Helenan rata ja siinä oli päivä minun osaltani pulkassa ja jäähdyttelyn jälkeen lähdin ajelemaan kotiin.

Kuva: Sami Puska/Lempeän agilityleiri

Aamu koitti ja kävi aivan niin kuin arvasinkin, en meinannut päästä sängystä ylös sillä lihakset olivat sitä mieltä että nyt riittää :) Ei auttanut, ylös vain, tavarat mukaan ja koira autoon. Menin paikalle jo paria tuntia omaa vuoroani aikaisemmin, sillä nyt olisi oiva tilaisuus saada Reinolle häiriötreeniä katsomalla muiden suorituksia. Koirassa oli tapahtunut huomattavaa edistystä, se tarjosi paljon kontaktia josta palkkasin runsaasti kehuin ja nakein. Omaa vuoroani en jännittänyt enää niin paljon kuin eilen vaikkakin Geetin rata oli paljon kamalampi kuin edellisenä päivänä. Viimein pääsimme aloittamaan ja Geert huuteli toiseen päähän että "big puppy is coming" jotta muut osaisivat hieman varoa. "Let baby go" kuului käsky ja niinhän minä tein. Nyt meni koiran ohjattavuuden kannalta paaljon paremmin, mutta rataa muistin tasan kymmenen estettä ja se oli siinä. Geert sanoi että ei haittaa, jatka omassa järjestyksessä, tärkeintä on että teet yhdessä koiran kanssa ja se kuuntelee. Jossain vaiheessa huomasin että nyt Reino alkaa herpaantumaan ja sanoinkin tämän johon Geert totesi että tämäkin on kehitystä että itse opin huomaamaan meidän rajat.

Lounaan jälkeen oli vielä Helenan rata johon lähdin toiveikkain mielin, siellä oli nimittäin taas paljon putkia ja niistä Reino pitää. Pirskatti, nyt meni niin nappiin kuin tällaisessa häiriössä ja tässä koulutusvaiheessa on suinkin mahdollista ja olin niiiin tyytyväinen! Saimme jopa aplodit, porukka oli varmaan katsonut että tuo raasu yrittää tahkota koko viikonlopun ja saa kaksi onnistunutta rataa, pitää vähän kannustaa :) Reinosta Helena tuumasi että se ei ole helpoin rotu lajiin, mutta toisaalta se selvästikin rakastaa agilityä ja antaa paljon minun virheitäni anteeksi. Tästä on hyvä jatkaa ja onnen huumassa raahasin esteitä traktorin peräkärryyn, sillä leiri loppuisi tänään. Meillä oli vielä Helenan koirahierontanäytös joka oli todella hyödyllinen, lihashuolto on kaiken a ja o. Muutama suoritus myös videoitiin ja sitten analysoitiin, kyllä huomaa että näillä ihmisillä on todella silmää lajiin.

Vaikka en itse päässyt varsinaisesti tekniikkaa hiomaan, opin todella paljon seuraamalla muita ja kuuntelemalla heidän ohjeistustaan. Reino sai uskomattoman hyvää oppia, ulkokenttä jossa oli todella paljon häiriötä. Mahtava leiri, hyviä tyyppejä ja uskomattoman lahjakkaat valmentajat!