Näytelmiä

Meikäläisen elämä on heittänyt hieman kuperkeikkaa viimeisten kuukausien aikana. Mitään mullistavaa ei sinänsä ole tapahtunut, mutta nyt on käynyt niin että koiraurheilu on ajanut hevostelun ohi ihan täysillä. Toki edelleen rakastan omia karvanasseja ja hoidan ne kunnolla, mutta sellaista paloa ei enää ole mitä vielä vuosi sitten oli. Liekö syynä jatkuvat vastoinkäymiset, ähkyt ja muut onnettomuudet, ehkä tuo hevosurheilu ei ole vain mulle tehty? Lirika on ainakin selkeästi nauttinut elämästään oloneuvoksena, se on ponin kanssa tarhassa yötä päivää ja saa liikkua siellä sen mitä haluaa. Silloin tällöin käydään ratsastelemassa ilman paineita, venytellään ja taivutellaan vanhaa rouvaa ja syödään aina välillä sokeria. Eiköhän muori ole ansainnut hieman kevyemmän elämän pikkuhiljaa, ei tarvi ottaa stressiä mistään ja liikkuminen tehdään täysin hevosen ehdoilla. Polleja on mukava käydä harjailemassa ja raaputtelemassa, halimassa ja pusimassa eikä ole enää minkäänlaista stressiä omistajalla saatikka hevosilla.

Eli jos joku haluaa lukea pelkästä hevostelusta voi vaihtaa blogia nyt samantien. Jatkossa tulen blogissa käsittelemään huomattavasti enemmän koirailua, näyttelyitä, tokoa ja kaikkea siltä väliltä. Toisaalta, blogin nimi onkin Kaikenkarvaiset kaverukset, siihen kuuluu toki kaikki muutkin ötökät!


Viime postaus jäi juhannukseen joka vietettin grillailun ja näyttelyiden merkeissä. Jos muistatte kadonneen lompakon arvoituksen, se on nyt selvinnyt! Minulle soitti viikko sitten poliisi joka kertoi että joku ihana ihminen oli palauttanut lompakkoni poliisilaitokselle. Harmi että oli ehtinyt tilata uuden ajokortin, mutta kaikki muut olivat lompakossa tallessa kun sen hain. Edes viiden euron seteliä ei oltu otettu vaikka sen kyllä olisi saanut ottaa löytöpalkkioksi :) Kyllä helpotti, kaikki mahdolliset bonuskortit, uimahallin vapaaliput yms. saatiin takaisin!

Kotona on ollut rauhallista, Joni on aloittanut yötyöt ja mulla oli aikamoinen totuttelu yksinoloon. Ensimmäisinä iltoina sitä vaelteli kuin orpo piruparka eikä osannut tehdä oikein mitään. Sittemmin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja illat olen käyttänyt melko tehokkaasti kotitöitä tehden, eläimiä hoitaen ja leffoja katsoen. En tiedä onko se merkki aikuisuudesta että ihan oikeasti nauttii pihatöiden tekemisestä, mutta varsin pelottavaa oli se, kuinka innoissani olin uudesta Kärcherin ikkunapesuristani tänään, apua!

Rymy on kasvanut aivan valtavasti ja oppinut käyttäytymään mahtavasti! Ollaan harjoiteltu muiden koirien ohittamista ja peruskäytöstapoja sekä hieman tokoliikkeitä. Viime maanantaina meillä oli Ylitornion Koiraporukan ensimmäiset näyttelyharkat, jossa poika meni niin hienosti että oksat pois. Odotan ihan täpinöissä sen ensimmäistä pentunäyttelyä Pellossa, tilasin jo itselleni uuden jakkupuvun, tällä kertaa valkoisen väriltään. Juu, tiedän, tosi epäkäytännöllinen väri ja kuten rakas siskoni huomautti, leventävä väri. Tärkeintä on kuitenkin että tummanharmaa koira erottuu hyvin esittäjän vaatteista ja se on kokonaisuutena siisti.

Reinokin on esittänyt hyvin positiivisia puolia itsestään, eilen meni kuusi askelta seuruuta täysin puhtaasti ilman herkkuimutusta, voi että olin niin ratketa ylpeydestä! Vaikka on päiviä ja viikkoja jolloin todellakin tuntuu että mikään ei edisty ja en vain osaa, niin sitten tulee pari ihan superhetkeä ja siitä saa niin paljon itseluottamusta ja hyvää fiilistä jota sitten välittää taas koirille eteenpäin.

Viime viikonloppuna olimme lainakoiriemme Humun ja Nemon kanssa Oulun KV-näyttelyissä. Päivä alkoi todella aikaisin, seitsemältä olimme jo autossa ja meillä oli eka kertaa mukana näyttelyhäkki joka vei suuren osan auton takatilasta. Laitoimme sen päälle kevyen viltin (häkkiä ei oltu siis vielä kasattu), mutta Humu oli niin hermostunut kun sen vakiopaikka olikin pilattu moisella kapineella. Viimein emme viitsineet enää katsoa sitä tuhinaa ja kääntyilyä, vaan otimme takana olleet kaksi satulahuopaa ja laitoimme häkin ja viltin väliin jotta pieni prinssimme saisi oikean pedin. Ei painanut enää herne peppua ja olisittepa nähneet sen koiran ilmeen: voiko onnellisempaa ilmettä edes olla?! Huuletkin oli ihan lörpällään peiton päällä ja silmät erittäin tiukasti kiinni, ihana poika <3

Perillä oli jo kauhea hulina, onneksi liikenteenohjaus oli huippuluokkaa ja parkkipaikka löytyi helposti. Ensimmäisenä oli Nemon kehä, laikoja ei taaskaan ollut kuin kolme. Nemo oli jotenkin normaalia leikkisämpi eikä tahtinut oikein keskittyä. Kehässä eka kierros ei mennyt kovinkaan hyvin, mutta tuomari tykästyi siihen jokatapauksessa ja se sai ERIN ja SA:n. Nemon jälkeen kehässä oli avoimen luokan uros joka oli mielestäni todella kaunis, mutta sai tällä kertaa vain T:n. Rotunsa paras kehä päättyi Nemon voittoon kaunista ja sirosta nartusta ja niinpä tiesimme että päivästä tulee pitkä, sillä ryhmäkehät ovat aina viimeisenä.

Kuva Erja Pekkala

Kuva Erja Pekkala

Raahauduimme Humun kehälle hikisinä, sana kevytmetallihäkki on aika harhaanjohtava, meinaan se EI ollut kevyttä nähnytkään! Hummerin kehä meni ok, juoksu osuus oli loistava, mutta kun tuomari otti sen arvosteluun, en saanut sitä seisomaan kauniisti. Humu sai tällä kertaa vain H:n, tuomari piti tiukkaa linjaa läpi kehän. Jäimme siis odottamaan Nemon koitoksia ja tällä välin näimme paljon tuttuja: naapurimme Mari oli koiriensa kanssa, samoin entinen tallikaverimme Minsku ja ystäväni Eeva käväisi myös pikavisiitin. Ryhmissä ei pärjätty mikä oli aivan odotettavaa, lähes koskaan viitosryhmäläisistä ei metsärotuinen pärjää, aina vain ne seurakoirapuuhkat... en ole yhtään katkera, kuulostaa vain siltä ;)

Kotona olimme vasta kahdeksan maissa illalla, päivä oli pitkä, mutta mahtava! Nyt ei hetkeen ole näyttelyitä, sillä Nemo sai toisen sertinsä alle kaksivuotiaana, eli sen kanssa lähdetään saalistamaan vielä CACIBEJA, eli kansainvälisiä sertejä, todennäköisesti meidät voi nähdä seuraavan kerran Helsingissä messarissa.

Tulipas kovin pitkä sepustus, toivottavasti jaksoitte lukea, palataan taas!