Eilen oli pakkasta -25 astetta. Lähdenkö ratsastamaan, ööh, en todellakaan! Lirika oli muutenkin hieman räkäinen tänä aamuna, joten parempi antaa sen tyytyä tänään vain tarhaukseen. Oli niin kylmä, että vein hevoset ulkoilemaan vasta kahden maissa ja sisälle ne pääsivät jo viideltä.
Onneksi oli vapaapäivä, joten saatoin keskittyä lepäämään ja hoitamaan pikkueläimiä. Meillä on jäljellä enää kolme gerbiilipoikaa, kaikki ovat jo selvästi vanhoja poikia viiksekkäitä, yksi niistä oli jo niin heikossa kunnossa että se piti juottaa pullosta ja antaa pesään sille ruokaa. Voiko olla mitään hellyttävämpää kuin oikein vanha gerbiiliherra joka hitaasti möyrii paikasta toiseen ja nukkuu pesän alimmaisena toisten hoitaessa kaveria? Päätin käydä myöhemmin illalla vielä vilkaisemassa miten pienet voivat.
Kuuden maissa lähdimme porukalla taas uimaan, mukaan tuli Anttu, Joni, Karo ja jälkimmäisten serkku Marjo. Oli ihana polskia taas tunti ja jopa minä, legendaarisen huono uimari olen viimeinkin oppinut jonkinlaista tekniikka joten uinti ei tunnu enää ollenkaan niin raskaalta. Vesijuoksuun olen myös hurahtanut, se on erinomaista liikuntaa ja siinä voi samalla jutella vierustoverin kanssa päivän asiat.
Uinnin jälkeen veimme Jonin kanssa Antun kotiin ja istuimme siellä syömässä ja kahvistelemassa pari tuntia. Siskoni perheineen oli myös paikalla ja pitihän siinä perheen pienintä jututtaa. Millään en olisi malttanut lähteä kotiin, niin suloinen pieni piika oli!
Kotiin päästyämme kävin lupaukseni mukaisesti katsomassa miten vanha gerbuherra voi ja siellähän se raukka makasi kyljellään. Se tuntui olevan hieman kylmissään, joten otin sen syliin ja tein paperista sille lämpimän pesän missä se sai nukkua. Selvästi huomasi että nyt viedään viimeisiä hetkiä, hengitys oli nopeaa ja katkonaista ja se ei liikkunut juuri lainkaan. En halunnut laittaa sitä enää takaisin, sillä sen veljet eivät osanneet laisinkaan varoa sitä, talloivat vain toisen päältä. Tein sille pesän pieneen kuljetuslaatikkoon ja otin sen mukaan olohuoneeseen jotta voin valvoa sitä. Niinhän siinä kävi että aamuyöstä pieni veti viimeisen henkäyksensä. Ikävä tulee noinkin pientä eläintä, ne ovat kaikista huolimatta ystäviä, pieniä tovereita.
Tänä aamuna oli aivan yhtä kylmä kuin eilenkin, kamalaa. Paulan ja minun suunnittelema kävelylenkki jää todennäköisesti seuraavaan kertaan, sitä paitsi olen eilen jotenkin kummallisesti loukannut kantapääni, se on niin kipeä että sille jalalle ei kestä laskea painoa ollenkaan. Harmittaa, sillä nyt olen taas innostunut liikkumaan oikein kuntoilumielessä. Täytyy toivoa että se paranee nopeasti.
Nyt lähden kuitenkin aamupalalle ja kahvinkeittoon, edessä on vielä pienen ystävän polttohautaus ja jotenkin tuntuu että tarvitsen hieman vahvistusta ennen sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti