Mitä ikinä sun unelmat onkaan...

Nyt olen kyllä niin äimän käkenä ko ihminen voi vain olla! Meillä oli nyt sunnuntaina siis kisat Torniossa ja nämä olivat vasta meidän toiset kakkosluokan radat. En päässyt torstaina edes treeneihin, sillä pakkanen oli ihan liian kova meikäläisen vanhalle autoparalle joten hieman ahdisti että miten ihmeessä selvitään kisoista. Arilta viime hetken vinkkejä kysellessä meinasi jo paniikki hetkeksi iskeä, sillä tämän tuomarin radat ovat kuulemma tunnetusti vaikeita: paljon ansapaikkoja ja vaikeita keppikulmia olisi luvassa. Kaivoin ihan hullulla draivilla kepit lumesta ja päätin pyhästi treenata niitä, mutta sitten tuli illalla semmonen olo että plääh, ei tämä enää yhden illan treenillä parane. Mennään sillä mitä meillä jo on ja sillä selvä. Kaiken lisäksi olin päättänyt että meillä on Reinon kans koko vuosi aikaa olla kakkosluokassa, joten paineet katosivat lähes kokonaan..

Sunnuntaiaamuna Minna tuli meitä hakemaan ja Reino on ilmeisesti yhdistänyt tämän auton kisamatkoihin, sillä se päästi oikein kimeän haukun kun auto ajoi pihaan. Ihana että se tykkää lähteä ja nauttii kisoista, se on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Kisapaikalla purettiin tavarat ja ilmottauduttiin ja sitten lämppälenkille. Radan kävely alkoi melko pian ja meidän tiimi lähti porukalla sitä kiertämään. Vaikka siellä oli muutama ansapaikka, se tuntui silti suoritettavissa olevalta. Alussa oli hyppy, rengas ja siitä kepit joka hieman minua huoletti, mutta siinä päätin jarruttaa reilusti ennen keppejä sillä renkaalla koiran vauhti tahtoo vähän kasvaa.

Ei muuta kuin menoksi vaan ja nyt huolehdin tosi tarkkaan missä vaiheessa Reino tulee häkistä, kuinka se pysyy rentona mutta ei nuupahda. Lähdössä odotin ja katsoin että se alkaa haukkua, se on takuuvarma merkki että sitä kiinnostaa meneillään oleva tehtävä eikä se haahuile omiaan ja katsele yleisöä. Sitten vain rataa tahkoamaan! Alku sujui ok, sain Reinon kepeille hyvin mutta itse pujottelu ei ollut kyllä kovin tyylipuhdasta. Reino on vieläkin liian pystyasennossa ja ikään kuin hypähtelee välit ylöspäin. Keppien päähän tuli tosi kökkö valssi ja Reino otti minuun aivan liikaa taas kosketuskontaktia, se tekee sen AINA keppien päässä tehtävässä valssissa. Seuraavaksi piti hieman pyöristää linjaa seuraavalle hypylle jotta en painaisi sitä esteen väärälle puolen. Tästä sujahdettiin pussiin jonka jälkeen piti käyttää hyvin vahvasti vastakkaista kättä jottei koira lukitsisi edessä näkyvää pituutta. A-esteellä Reino meinasi vähän harhautua kun se näki mielenkiintoisen kaverin lämppäalueella, mutta onneksi se tuli tiukalla käskytyksellä takaisin. Loppurata meni jo aika mukavasti ja maaliin päästiin nollatuloksella ja ihanneajan puitteissa! Seurakaveri Aava ja Sari tekivät myös hienon nollan ja vähän alle puoli sekuntia meitä nopeammin, vitsit että oli tiukka skaba! Meidän lisäksemme muita nollia ei tältä radalta tullut, eikä itseasiassa tuloksiakaan kuin yksi, aika hurjaa.

Seuraava rata oli mukavan kinkkinen ja Reino suoritti sen taas hienosti nollaratana. Aikakin oli kohtalainen. Sarille ja Aavalla tuli tässä valitettavasti yksi kieltovirhe joka pudotti heidät kuudenneksi. Tällä radalla voiton vei ihan sikanopea Kelpie, aika oli ihan huima ja vaikka ohjaaja meinasi liukastua he taistelivat loppuun hienosti. Reino oli tällä radalla kolmas, eikä me kyllä huonoille hävitty.

A-rata

Kolmannelle radalle lähdin ihan hälläväliä meiningillä, ajattelin testata kaikkia riskiohjauksia ja tehdä kovan ajan. En pöljänä nimittäin tiennyt, että kakkosluokassa voi nousta yhden tuomarin radoilta kolmella nollalla, ykkösluokassahan näin ei voi käydä. Lähdimme vauhdilla matkaan ja vedätin Reinoa aivan hulluna ja mentiin niin lujaa kun minun jalat vain antoivat myöten. Lopussa päätin ohjata putken ulkokautta, kun tuntui etten millään ehdi toiseen päähän. Huusin kuin leijona että REINOOOO ja jätkä katteli ihan ihmeissään että mihin se emäntä katosi mutta tuli tosi hienosti kuitenkin minun ohjaukseeni mukaan. Monilla kävi tässä niin että koira kääntyi takaisin putkeen. Loppuun juostiin täysiä ja taas nollarata!

Olin ihan fiiliksissä enkä yhtään käsittänyt että olimme juuri nousseet kolmosluokkaan. Siinä vaiheessa kun hain kisakirjan, mietin että mikä täällä välissä oikein on? Sieltä löytyi agilitysertifikaatti ja meinasin pyörtyä! Palkintojen jaossa tuomaria nauratti minun hölmistystynyt ilme ja hän totesikin vain että kyllä, kakkosissa voi nousta :) Siis ihan outoa, me ehdittiin olla kakkosissa tasan neljä rataa ja nyt meidän pitäisi lähteä kamppailemaan kokeneita konkareita vastaan. Siellä me tullaan varmasti olemaan ihan lirissä, mutta sinne mennäänkin oppimaan ja harjoittelemaan. Nyt kepit nopeammaksi, harjoitellaan vaikeampia kulmia ja kontakteilla minun pitää uskaltaa irtaantua enemmän. Koiraan luottoa ja omaa kuntoa paremmaksi!

Kaiken kaikkiaan ihan mahtava päivä, hienosti meni ja koiralla oli hauskaa!