Meille ei arkeen kuulu sen ihmeellisempää, mutta koska ihan tällaisia kuulumispostauksiakin on toivottu niin kirjoitellaan ihan arkihöpinääkin taas vaihteeksi. Päivät kuluvat tietysti töiden merkissä ja heti illalla kotiin tullessa lähden ensimmäisenä koirien kanssa liikenteeseen. Rymy on ihana, se tietää heti kun auto tulee pihaan että jes, kohta me lähdetään jonnekin ja häntä heiluu niin maan vimmatusti ja pari haukkuakin pitää päästää. Reino kurkkii ikkunasta ja häntä heiluu, ja sisälle päästyäni se tulee korvat luimussa peppu keikkuen luokse, joskus hieman matalaa urinaa pitäen kaivaten rutistuksia, pusuja ja rapsutuksia. Tämän operaation jälkeen yritän päästä vaihtamaan vaatteet mikä ei ole niin helppo tehtävä kuin luulisi, sillä eräs nimeltämainitsematon karhukoira kävelee jatkuvasti edellä, perässä, sivulla ja tekee kaikin tavoin selväksi että häntä ei missään nimessä saa unohtaa!
Viimein kun ulkoiluvarusteet on saatu vaihdettua lähdemme hakemaan herra jämtlanninpystykorvaa häkistä. Toivoa sopii ettei ole rapakeli, sillä tämä metrisiä loikkia paikallaan hyppivä mörssäri saa aikaan melkoisen kurasateen! Molemmat pojat menevät kiltisti (lue: kauhealla tohinalla ja sähläyksellä) autoon ja ajelemme kohti aidattua kenttää. Siellä pojat pääsevät revittelemään ja leikkimään kymmenisen minuuttia. Mikäs sen hauskempaa kuin jahdata lumipalloja, taistella ja piehtaroida puhtaassa lumessa? Kun molemmat näyttävät kaikkensa antaneilta, lähdetään käymään vielä hihnalenkillä. Rymyllä on kauhea kiire, täytyy ehtiä merkkaamaan kaikki paikat ennen Reinoa ja voi hyvänen aika jos Reiska erehtyy kävelemään sen ohi! Silloin pitää laittaa turbovaihde silmään ja kiihdyttää ohi. Välistä pitää muistuttaa hihnakävelyn säännöistä, mutta kaiken kaikkiaan lenkki sujuu hyvin kun pahimmat rallitteluvimmat on jo saatu purettua kentälle.
Autolle palattuamme käyn vielä anoppilassa johon Reino pääsee sisälle mukaan, herra sotanorsu jää autoon sillä talossa on jo ennestään iso saksalaisneitokainen Kira ja kolme isoa leikkisää koiraa voi olla anoppi-paralle liikaa! Reino saa hetken leikkiä Kiran kanssa ja lähdemme sitten kotia kohti. Rymy menee omaan häkkiinsä ja Reino tulee sisälle. Koko loppuillan Reino pitää minua hyvin tarkasti silmällä, jos vaikka lasagnevuoasta tipahtaisi herkkullinen välipala mutta paremman puutteessa käsistä lipsahtanut tuorekurkku kelpaa vallan mainiosti. Viimein on poikien iltaruuan aika, Reinon mielestä on ollut täysin turhaa käpsytellä perässä pesemässä pyykkiä, siivoamassa keittiötä, miksi sitä ruokaa ei heti voinut tarjota? Yhtäkaikki, kieltään lipoen se menee kupille ja ruoka menee parempiin suihin. Rymy tietää jo oven avattuani mikä on homman nimi ja aloittaa villin intiaanitanssin omassa tähystystornissaan, ruokaa JIPPII!
Illalla käydään Reinon kanssa vielä iltapissat ja samalla käyn kurkkaamassa että Rymyllä on kaikki kunnossa. Hetken huhuiltuani se kurkistaa unisena kopistaan, ihanan lämmin ja hyvältä tuoksuva pieni poika, rakastan <3 Hetken sitä helliteltyäni kutsun Reinon takaisin ja Rymyn mennessä koppiin unille lähden Reppanan kanssa sisälle. Jälleen kerran päivä pulkassa ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Pitkästä aikaa päätin kirjoittaa ihan vain kuulumispostauksen, viimeiset tekstit ovat painottuneet niin vahvasti pelkkiin kisoihin. Koirien kanssa ei olla tehty mitään ihmeempiä, lähinnä nautittu elämästä, lenkkeilty, treenailtu ja leikitty toisten kanssa, lähinnä Kiran-neitonen on toiminut poikien riehumiskaverina. Se on tarpeeksi iso, vahva, raisu ja nopea näille sotanorsuille (etenkin Rymylle!) niin vahingon riski on minimoitu. Ainahan niitä haavereita voi sattua, mutta jos kaikkea rupeaa varomaan on sama laittaa koko koira pumpuliin ja se jos mikä olisi nelijalkaisesta kaveristamme tylsää vai kuinka?
Treenit on mennyt oikein mukavasti niin Kätkän kuin Reinonkin kanssa. Meidän valmentajamme Ari pääsi Top-team-joukkoon ja on nyt ainakin ensimmäisen leirinsä jälkeen saanut vieläkin lisää uutta puhtia myös meidän treenaamiseemme. Syksyllä meille tehtiin hieman ryhmämuutoksia ja nyt meidän ryhmässämme ei ole muita kuin kisaavia koirakoita. Sinänsä ihan fiksua, sillä nyt kun jokainen on ainakin suurin piirtein samalla tasolla on treenarillakin helpompi suunnitella harjoitukset mahdollisimman tarkoituksen mukaisiksi.
Kätkä on päässyt nyt treeneihin joka viikko säännöllisesti mikä on selkeästi edistänyt meidän yhteistyötä. Pikkuhiljaa alan päästä kiinni sen sielunelämään, osaan rauhoittaa sen oikealla hetkellä kun tuntuu että kuppi menee nurin ja se lukee minua paljon paremmin kuin aikaisemmin. Koen että uskallan myös rohkeammin heittäytyä tehtäviin sen kanssa enkä arastele tai varmistele samalla lailla kuin aikasemmin. Eihän se aina hoksaa mitä siltä pyydän, mutta sitten hieman helpotetaan tehtävää ja kokeillaan uudelleen. Sellainen hyvä mieli ja flow-tunne on ollut jo parina viime viikkona vaikka toki mukaan on mahtunut niitä turhautumisen hetkiäkin. Minun täytyy vain luottaa että Ari tietää mitä tekee ja saa taottua tähänkin tyhjäpäähän vähän järkeä aina aika ajoin :)
Reinossa ei ole ollut moitteen sijaa. Oikeasti, en ihan totta keksi mitään negatiivista sen treenikäyttäytymisestä. Motivaatio on ollut valtava, tekemisen riemu näkyy koko koiran olemuksesta ja se välittyy myös minuun ja taas toisinpäin, positiivinen kehä siis, jes! Etenkin takaakierrot ollaan saatu hienosti kuntoon, samoin kepeille itsenäisesti haku. Viimeksi tänään kokeilin hypyn kautta kepeille lähettämistä niin että jäin itse taakse niin eikös se peijakas löytänyt oikean välin joka ikinen kerta ja teki myös tosi nopeat ja rytmikkäät kepit. Tykkään kyllä tuosta koirasta päivä päivältä enemmän <3 Ja niin kuin olen ennenkin sanonut, taidetaan molemmat olla sen verran häiriintyneitä sieluja että sovimme toisillemme täydellisesti!
Rymmeli on myös yllättänyt minut monesti ja nimenomaan positiivisesti. Eräänkin kerran kentällä otin sen viralliseksi radan rakennuksen valvojaksi ajatellen että siinä juoskoot minkä ehtii sillä välin kun laitan Mian kans radan kuntoon. No ei se mitään juossut, koko ajan vain yritti kysyä että mikä este mamma otetaan :) No pakkohan se oli pojan kanssa aksata kuin noin kovasti kerran vaati ja hienosti meni. Hyvän mielen hömpsäilykoira, se on Rymy. Suuri sydän yhdistettynä maailman ystävällisimpään luonteeseen, tyypillinen jämpti <3
Halloweenkin on takana ja sitä juhlittiin meillä ensimmäistä kertaa. Tilasin kunnon halloween-koristelutkin jotka eivät valitettavasti minun kännykän kuvissa näytä miltään, mutta hienot ne oli livenä! Hyvät sapuskat, booli ja mahtavat vieraat tekivät illasta kyllä ikimuistoisen. Paikallisessakin piipahdettiin illan päätteeksi ja viimein kolmen maissa väsyneet juhlijat painuivat pehkuihin.
Tällaista täällä näin pikapäivityksen merkeissä, mutta eiköhän huomenna ole taas asiaa kun treenit on takana, saa nähdä mitä valkku on meidän pään menoksi tällä kertaa keksinyt!
Täällä taas ja kisat takana. Tällä kertaa kisa-areenaksi valikoitu Tornion Kennelkerhon upouusi halli ja tuskaisen aamuherätyksen jälkeen lähdimme Reinon kanssa liikenteeseen. Perillä kävin ensimmäiseksi ilmoittautumassa ja lähdin käyttämään Reinon lenkillä. Hallissa oli todella tiukat ohjeet häkeille ja ilman pohjallista ei sinne ollut asiaa. Tunnollisesti noudatin sääntöjä ja Reino oli poikkeuksellisesti koko ajan minulla hihnassa. Se oli todella paineistuneen oloinen, stressasi, haukkui ja oli aivan sekaisin. Ei ollut kovinkaan suuret odotukset radalla menosta, ei todellakaan!
Tutkimme Sarin kanssa hyvissä ajoin miten rata tulisi menemään, onneksi Sari muistaa aina raahata minutkin sinne reunalle katsomaan ja sumplimaan ohjauskuvioita, tämä helpottaa älyttömän paljon itse radan kävelyä. Rata vaikutti olevan oikein mukava ja suoritettavissa oleva. Ainoa mikä pelotti jälleen kerran oli Reinon hermostunut olemus ja meidän vuoromme koittaessa ajattelin vain että nyt mentiin, meni syteen tai saveen. Nooh, alla olevasta linkistä pääsette kurkkaamaan kuinka siinä sitten kävi :)
Reino meni ensimmäiset esteet oikein kivasti, mutta pylly rupesi viistämään maata jo parilla esteellä ennen puomia jossa sillä lähti homma tassuista ihan tosissaan! Kun tunsin että ei juma, ei se odota eikä taatusti pysähdy, yritin vielä epätoivoisesti huutaa eteen-käskyä jotta se ottaisi seuraavan hypyn. Käsky toimi varsin loistavasti, paitsi ettei se ottanut sitä hyppyä vaan painui suoraan eteenpäin muovinauhojen alta kuin nuoli. Siellä se rallatteli lämmittelyalueella muutaman kierroksen kunnes sain sen taas takaisin. Tässä vaiheessa kun oli jo hylsy alla, päätin ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti ja rauhoitin Reinoa ja pidin sitä hetken paikalla jotta se hieman hengittäisi ja kokoaisi itseään. Tämän jälkeen mentiin pari estettä ja taas piti tehdä pari ylimääräistä mutkaa ennen kuin se malttoi keskittyä minun ohjaukseeni ja pääsimme loppuradan ilman kommelluksia.
Palkintopallille ei Reiska pääse jos ei pysy radalla :D
Tämän koettelemuksen jälkeen kävin hakemassa häkin, löysin sinne alle suojan ja vielä peiton ja Reino sai jäädä kunnon jäähdyttelylenkin jälkeen sinne keräämään itseään. Samalla yritin tsempata itsenikin, vaikka oli kamala pelko persuksissa että mitä jos tämä ongelma tuli taas kerran takaisin? Joten kuten sain itseäni niskasta kiinni ja päätin rauhoittua ennen seuraavaa agilityrataa ja siinä melko hyvin onnisuinkin. Otin Reinon mahdollisimman myöhään häkistä, pidin sen koko ajan niin rauhallisessa mielentilassa kuin mahdollista. Viimeinkin tuli meidän vuoromme ja huomasin heti alusta asti kuinka Reinon eteneminen oli paljon rauhallisempaa ja maltillisempaa. Rata eteni sujuvasti ja taisin tuudittautua turvallisuuden tunteeseen sillä unohdin ohjata koiran muurille josta tuli harmillinen kielto. Tämän jälkeen tuli vielä yksi rima alas, uskon että siinäkin oma ohjaus vaikutti, olin ehkä liian lähellä estettä ja Reino joutui ottamaan ylimääräisen laukkahypyn. Loppu meni kuitenkin hienosti ja saimme tuloksen kymmenellä virhepisteellä ja pari sekuntia alle ihanneajan.
Kolmannelle eli hyppyradalle lähdin jo huomattavasti rauhallisemmalla mielellä. Alku lähti oikein mukavasti, mutta jostain käsittämättömästä syystä muutin ohjauskuviota juuri ennen keppejä olevalle esteelle. Tarkoitus oli tehdä valssi jotta saan Reinon vähän himmaamaan mutta kappas, Laura tekikin persjätön jolloin Reiska veti kaarteen pitkäksi eikä ollut yhtään niin hyvin käsissä kuin olisi pitänyt olla. Tästä seurasi liian luja vauhti kepeille ja eihän se niitä hakenutkaan joten tästä otettiin viisi virhepistettä. Loppurata meni aika mallikkaasti ja sai siellä kyllä juosta! Ihan hivenen olin kyllä viimeisessä valssissa myöhässä mutta onneksi Reino pelasti tilanteen ja näin olimme maalissa ja ihanneaika alittui 6,25 sekuntia!
Toisella radalla sijoituimme viidenneksi ja hyppyradalla neljänneksi, ei huono, ei huono. Olisihan se ollut mukava lähteä kotiin pokaali kainalossa, mutta mukavia pätkiä saatiin sekä kaksi tulosta niin ei voi olla tyytymätön. Lisäksi opin taas rutkasti oman koirani käyttäytymisestä sekä paineensietokyvystä. Se tarvii todella selkeät rutiinit sekä sen oman häkkinsä jossa voi rauhoittua välillä. Edelleenkin se silti saattaa saadaa niin kovan stressin että se purkaa sitä radalla mutta Reino ei olisi Reino jos se ei välistä moisia peliliikkeitä tekisi, vai kuinka? :)
Kisojen jälkeen päätimme ottaa kunnon keppilähestymisharkat, alla pikkupätkä:
Nyt on takana niin mahtava viikonloppu että oksat pois! Kuten kilpailukalenteristamme ilmenee, meillä oli siis kotikisat lauantaina ja sunnuntaina, järjestäjinä siis Rovaniemen käyttökoirat mutta tapahtuma oli Länsirajan Kennelkerhon hallissa. Olin lupautunut talkoilemaan koko viikonlopuksi ja launtaiksi olin ilmoittanut Reinon kahteen agistarttiin ja sunnuntaina kisaisin sekä Kätkällä että Ärrällä hypärin. Hypärin lisäksi Reiska sai mennä vielä aksaradan, siinä olisi kyllä ihan tarpeeksi tekemistä koko viikonlopuksi.
Lauantaina olin Pellossa yhdeksän maissa ja ihan ensimmäiseksi Reiska sai jäädä autoon odottelemaan, tietystikin BOT-mantteli päällä ettei lihakset kohmetu ihan kokonaan. Hallilla laitoin tavarat odottelemaan, ilmoittauduin ratahenkilöksi ja eikun töihin. Teimme ensimmäiseksi kolmosten radan ja sitten vain jokaiselle oma este vahdittavaksi. Sain pahaksi onnekseni hypyn joka mentiin kahteen kertaan ja tässä vaiheessa olin vielä autuaan tietämätön siitä kuinka hemmetin kiire sillä esteellä tulisi olemaan. Minit ja medit menivät ensin ja kukaan ei ainakaan kyseistä estettä vetänyt mukaansa. Maksit on tunnetusti niitä jotka tuottavat ratahenkilöille eniten hommia, sen verran kovaa mennään ja painoakin on tietysti enemmän, silloin putket liikkuvat oikein olan takaa. Nooh, maksit starttasivat ja eiköhän siellä se rima lentänyt. Lähdin omasta mielestäni ihan ripeästi liikkeelle ja aloin laittaa rimaa paikalleen tajuamatta ollenkaan kuinka saakelin nopeaa koirakko tuli jo uudestaan samaiselle hypylle, Ei puhettakaan että olisin ehtinyt muuta kuin väistää ja viuh, he olivat jo jatkaneet matkaa. Jessus että hävetti! Onneksi tästä ei kuitenkaan sen kamalampaa seurannut mutta minun oli pakko vielä myöhemmin käydä pyytämässä kyseiseltä kisaajalta anteeksi törttöilyäni heidän radan aikanaan. Onneksi en ollut kovin paljon häirinnyt heidän suoritustaan ja kyseinen kisaaja vain naureskelikin että ei mitään hätää, kaikki ok.
Kolmosten ratojen jälkeen olikin aika lähteä hakemaan Reino ja sen häkki halliin joitta se saisi hetken purkaa stressiä ja tottua tunnelmaan. Käytin sen lämppälenkillä rauhassa, vähän pyöräytin lämmittelyalueella ja takaisin häkkiin. Reino oli todella paljon rauhallisempi kuin oikeastaan ikinä kisoissa, se ei piipannut ollenkaan ja oli tosi levollinen. Toki se häkissä haukkui, mutta siellä se räköttää aina. Rataan tutustuminen alkoi Arin ohjeiden mukaan jo siinä vaiheessa kun sitä rakennettiin. Kurkimme treenikavereiden kanssa mikä este tuli mihinkin ja mietimme miten rata tulisi menemään. Viimein pääsimme kävelemään sen ja alku tuntui varsin tutulta, sillä viimeksi treeneissä teimme täsmälleen samanlaisen alun. Hyppy, rengas ja puomi, suoraa linjaa, helppo nakki. Puomilta hypyn kautta putkelle josta vienti kepeille. Sieltä taas putkelle, hyppy, keinu ja putki. Tästä paineltiin hypyn kauttaa A-esteelle josta taas kerran hypyn kautta putkeen ja kaksi viimeistä hyppyä ja se olisi siinä.
Olimme makseista ensimmäiset lähtijät ja radan alku sujui varsin mallikkaasti. Kepeille tultaessa Reiska oli aivan out-of-control, vaikka kuinka koitin ottaa sen haltuun, niin pah, sitä ei siinä vaiheessa olisi voinut kepit vähempää kiinnostaa. Pienen hetken ajattelin että nyt lähti, mutta tiukalla käskyllä sain sen takaisin ja kepit suoritettiin ja siitä rata jatkui asiallisesti. Toiseksi viimeisellä hypyllä Reiska tiputti riman ja ihan minun oma häpeä, kuka käskee karjaista käskyn TÄÄLLÄ kun tyyppi on esteen päällä? Sehän kääntyi tiukasti ja veti riman mukanaan. Tulokseksi tuli siis kymmenen virhepistettä, mutta 6,91 sekuntia alle ihanneajan, eli vaikka se höpötti kepeillä, ei me silti hitaita oltu.
Toinen rata alkoi myös hyvin samanlaisella alulla mitä treenattiin myös viimeksi, eli kaksi hyppyä ja putkeen valssilla. Tässä oli tärkeää ettei valssi olisi myöhässä, mutten saattaisi käydä niin että koira livahtaa väärään päähän putkeen. Tästä rata jatkui taas seuraavaan putkeen ja siitä hypyn kautta pussiin ja putkeen. Hypyn kautta A-esteelle jonka jälkeen pari hyppyä, toinen takaakiertona ja siitä kepeille. Tästä taas putkeen, hyppy, puomi, rengas ja maalihyppy.
Meillä meni A-esteelle asti oikein hyvin, mutta siellä harjalla Reiska alkoi himmailemaan ja kuinka ollakkaan se pongasi ratahenkilönä työskennelleen Anniinan. Se possu oikein höristi korviaan että kappas, siellähän on minun kaveri ja A:n jälkeisen esteen se otti mutta paineli sitten katsomaan josko vaikka rapsutuksia saisi. Anniina hätisti sen tiehensä ja rata jatkui aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Reino ei ONNEKSI ehtinyt ottaa yhtään omaehtoista estettä siinä välissä! Meinasin itse kämmiä putken jälkeisen esteen, hetken näytti siltä että Reiska ottaa väärän hypyn mutta onneksi sain sen pelastettua täpärästi. Vitonen tuli yhdestä kiellosta ja 4,44 aikavirhettä mutta ihan jees fiilis jäi päivän radoista. Ei mellä edes huonosti mennyt, Reino oli kuitenkin molemmilla radoilla kolmas! Illalla yritin miettiä mitä tekisin toisin jos voisin ja mitä virheitä ei enää seuraavan päivän radoilla tehtäisi ja keräsin itseäni henkisesti. Molemmat radat lauantaina toivat meille siis kolmoissijat, ei huono, ei huono.
Lauantain palkintosaalis
Sunnuntaina olimme liikkellä taas samoihin aikoihin ja yhdeksältä aloimme taas kerran rakentaa kolmosille rataa. Vitsit miten hienoja suorituksia siellä olikaan! Meidän seurasta Anne teki parsoni Iineksellä hienon nollan eka radalla ja tuli toiseksi, Ari taas valkoisellapaimenkoiralla Amorilla päräytti kaksi nollaa tälle päivää, hienoa menoa! Kuvitelkaa, koiralta on kuitenkin suhteellisen vähän aikaa sitten leikattu kivessyöpä ja ennen kisoja tämä koirakko on päässyt treenaamaan vasta muutaman kerran ja näin hienoja tuloksia saatiin aikaiseksi, vitsit meillä on hyvä valkku!
Ennen kuin pääsin tutustumaan omiin ratoihimme, meidän piti täyttää Kätkälle kisakirja ja käyttää se mittauksessa ja tunnistuksessa. Juontaja toiminut Eija Berglund oli aivan äimänkäkenä kun kuuli että kyseessä on porokoira, ensin se kuulutettiin mustaksi karvapalloksi ja sitten sitä yritettiin laittaa lapinkoiran rotumääritelmään :D Kunhan tämä virallinen osuus oli valmis, pääsimme kävelemään ensimmäisenä olevan agiradan. Alku oli helppo, hyppy, hyppy ja putkeen josta mentiin taas seuraavaan putkeen. Siitä kepeille, pituus ja putkeen josta mentiin puomille. Tästä putkeen, hyppy, muuri ja putkeen, josta jatkettiin kahden hypyn kautta Aalle. Vielä hyppy, putkeen, tästä toiseen putkeen ja hyppy niin se olisi sillä selvä.
Tämä rata oli aivan mielettömän kiva! Reino toimi kuin unelma, ei mitään moittimista! Itse vedätin sitä vain liian lujaa puomille jolloin tuomari nosti kätensä ylösmenokontaktista mutta so what! Me oltiin myös suhteellisen nopeita ja meillä oli niin kivaa yhdessä. Tämä tulos veivät meidät ykkössijalle, aika hienoa! Hyppyrata oli myös tosi hauskan oloinen ja vaikka kepeillä Reino harhautuikin tuomarina toimineen Michael Flanaganin luokse kurkkimaan että mikäs mies se tämä on, meillä oli ihan sikahyvä flow koko radan! Aivan mahtavaa, harvemmin on nuin hauskaa ollut. Loppusuoralla juoksin kuin hullu, ja Reinohan vastasi yhtä hullulla vauhdilla ja vedettiin viitosvirheellä homma kotiin jälleen kerran ja se riitti kakkossijaan.
Ja edessähän oli enää pahin, eli Kätkä. Hitto että jännitin, sillä se ei todellakaan ollut vielä kisavalmis. Luulin että olisin ehtinyt sen saada valmiiksi, mutta ei, en todellakaan :D Nooh, onneksi oltiin Kristan kans molemmat sillä mielellä että lähdetään hauskuuttaan yleisöä jos ei muuta. Alku meni ihan ok, mutta kepithän meille on vielä vaikeat ja niissä tuli paljon virheitä. Siitä jatkettiin putkeen ja hypyille, joista se otti vain toisen ponkaisun, toinen mentiin ohi ja vähän hymyiltiin yleisölle siinä sivussa. Olin jo niin maitohapoilla että tuntui etten voi millään jaksaa loppuun saakka ja vieläkun herra K vaati valtavan tarkkaa vientiä niin en kerta kaikkiaan kyennyt niin hyvään suoritukseen kuin olisi pitänyt. Toisaalta meillä oli tosi hauskaa radalla ja yleisöäkin nauratti, mutta toisaalta harmitti ihan sikana etten saanut itsestäni irti enempää.
Nooh, tässä on talvi aikaa treenata ja viimeistään ensi syksynä äijä on niin tikissä kuin olla voi ja me korkataan kisakausi oikein tosissaan!
Mutta ihan mahtava viikonloppu, ihania ihmisiä ja koiria, hyviä sijoituksia ja iloisia ratoja, mitä muuta sitä voisikaan toivoa elämältä?
Viime sunnuntaina pääsimme viimeinkin Reinon kanssa tekemään vastavierailun ystäväni Maaritin luo Ilveskorvelle. Kesälomani aikana Maarit vietti meillä pari päivää ihanan jämptiuroksensa kanssa ja sovittiin että syksymmällä tulen sitten heille kylään. Matkaan lähdimme kymmenen korvilla, Reino etupenkillä turvavyövaljaissa tyytyväisenä köllötellen ja minä musiikkia kuunnellen ja rauhasta nauttien. Pysähdyimme matkalla Merihelmen kohdalla ostamassa vähän matkaevästä ja kävimme samalla isän luona mökillä kahvilla. Kun olimme tarpeeksi vahvistaneet itseämme, minä kofeiinilla ja Reino kekseillä lähdimme jatkamaan matkaa. Ilveskorvelle oli meiltä matkaa noin kolmesataa kilometriä joten pian olimmekin perille.
Reino papan luona
"Joko ollaan perillä?"
Vitsit miten hieno talo Maaritilla ja Matilla olikaan! Ihan uusi hirsitalo isolla tontilla ja Tenulle oli rakennettu valtavan iso koiratarha. Reino oli ihan tohkeissaan kun pääsimme perille, se haisteli heti kaikki puskat ja pissat ja merkkaili tietysti itse päälle minkä ehti. Oletin että se olisi ollut ihan pähkinöinä kun pääsi taas Tenua moikkaamaan mutta mitä vielä! Se oli kiinnostuneempi tutkimaan paikkoja kuin nuuskuttelemaan kaveria. Tenu-parka luuli kaiken lisäksi Reiskaa tytöksi ja yritti sille koko ajan selkään. Tästähän Reino ei ilahtunut vaan antoi kovasti hammasta mutta Tenu ei lannistunut, heittäytyi vaan maahan selälleen naamallaan sellainen ilme että oi mikä ihana nainen, anna mennä vaan :D Tähän kaikkeen kun lisättiin vielä Maaritin kissanpentu Pekko joka muina miehinä hipsi lattian poikki menemään, oli sekasotku valmis. Pekko-parka meinasi saada slaagin kun Reiska syöksyi sinne ihan riemuissaan, sehän tykkää kissoista aivan valtavasti. Se ei aina muista olla kovin hienovarainen ja vaikka kissa sille kynttä antaisikin, se puristaa vain silmät tiukasti kiinni ja menee sivuluisussa uudellen tutustumaan.
Meikäläinen pölli heti kaverin pedin ja kaikki lelut!
Kaikki tämä johti loppujen lopuksi siihen että Pekko majaili vierailun ajan kodinhoitohuoneessa, Reino suurimmaksi osaksi omassa kuljetushäkissään ja Tenu ulkona, hamsteria ei tohdittu Reinolle edes näyttää! Illaksi olimme sopineet menevämme auttamaan Maaritin kaveria Anniinaa hakumetsään, hänellä olisi kokeet seuraavalla viikolla. Pääsimme maalimiehiksi molemmat, tai noh, jos pääsemiseksi voi kutsua sitä että makaa märässä metsässä mahallaan koiraa piilossa niin sitten :D Ei vaan, oli tosi mielenkiintoinen kokemus sillä en ole ikinä moista päässyt kokeilemaan. Muutenkin oli tosi hienoa päästä tutustumaan Anniinan koiraan Kovuun, se on lyhytkarvainen hollaninpaimenkoira ja aivan upea! Menetin sydämeni sille välittömästi, aivan upean näköinen ja luontoinen koira. Ehkäpä minun koiranhankintasuunnitelmat menevät uusiksi, voi olla että ei se bortsu sittenkään ole minun rotu. Holsku vaikutti kaikin puolin lupaavalta, nopea, ketterä maksikoira jonka ulkonäkökin miellyttää. Nooh, aika näyttää minkälainen se kolmas koira tulee olemaan.
Illalla kävimme vielä saunomassa ja nukkumaan menimme suhteellisen ajoissa sillä tarkoitus oli herätä katsomaan superkuuta. Ihme kyllä pääsimme ylös puoli viiden aikoihin ja kyllä kannatti, oli se upean näköinen! Hieman jopa ehkä pelottavakin, pimeässä metsässä tuijotella punaista kuuta, hrr...
Seuraavan päivän ohjelmassa oli ensimmäisenä aamulenkki jonka jälkeen lähdimme käymään vähän maisema-ajelulla. Tenu jäi kotiin ja Reiska pääsi kyytiin, sillä tarkoitus oli kävästä katsastamassa myös paikallinen agilityn harjoittelupaikka ja Maarit halusi säästellä Tenua illan tottistreeneihin ja seuraavan päivän metsähommiin. Reino meni kentällä vähän laiskanpulskeasti, voi kyllä johtua siitäkin että itse olin hieman kipeä ja energiatasot olivat aika nollassa. Noh, jos ei muuta niin ainakin saimme kivoja kuvia.
Ruuan jälkeen lähdimme Reinon kanssa ajelemaan kotia kohti, sillä seuraavana päivänä oli taas palattava töihin. Reissu oli oikein mukava, mitä nyt harmitti tuo Reinon käytös. Se ei oikein millään osannut rauhoittua, kissa jäi vaivaamaan mieltä kovasti ja sitä piti käydä kurkkimassa oven alta ja varmuuden vuoksi vielä vähän piipattava. Itse asiassa se piippasi näiden kahden päivän aikana varmasti enemmän kuin ikinä ennen. Voitte varmaan kuvitella kuinka älyttömän väsynyt se oli kun päästiin kotiin, raukkaparka nukkui kellon ympäri, ei edes illalla käynyt pissalla.
Oli mukava, vähän erilainen viikonvaihde, kerrankin oltiin reissussa ilman että päämääränä oli kisat tai kokeet.
Huh, pitkästä aikaa ehdin kirjoittaa tänne blogin puolellekin. Nyt on ollut pirhanan kiire että päivittäminen on jäänyt. Pitemmittä puheitta, päätin Rovaniemen kisojen jälkeen ilmoittaa Reinon myös Ouluun molemmille päiville. Onneksi Minnakin lähti Ellan kanssa launtaina mukaan, ei tarvinnut yksin ajella ja meillä on kisareissuilla poikkeuksetta hervottoman hauskaa :) Yleensä joudumme lähtemään anivarhain liikenteeseen mutta tällä kertaa ykkösluokkalaiset oli jätetty viimeisiksi lähtijöiksi. Hyvissä ajoin kun lähdimme ajelemaan ehdimme käyttää koirat rauhassa lenkillä ja laittaa tavarat ja häkki paikoilleen. Jännitti tietysti, ainahan minua ja etenkin se miten Reino käyttäytyy. Joko se pysyy radalla tai sitten se sikailee, siinä on tasan kaksi vaihtoehtoa.
Tuomarina meillä oli Rauno Virta ja ensimmäinen agirata osoittautu sopivan haastavaksi! Radan kävelyn aikana suunnittelin huolellisesti miten ohjaan mutta lähdössä iski epävarmuus. Pysyyköhän Reino hyvin paikallaan, malttaako se odottaa ja muutin ohjauskuviota lennosta. Niinhän siinä sitten kävi että kun en ollut kävellyt rataa tältä kantilta, en saanutkaan ohjattua Reinoa oikeaan päähän putkea ja vips, sinne se meni ja hylky oli taulussa. Loppuun asti vedettiin joka tapauksessa ja loppurata oli lähes ehjä yhtä kieltoa lukuunottamatta. Ainakaan Reino ei karannut vaan teki ihan tosissaan töitä minun kans, ihana poika!
Ai jaa, eikös se mennykkään niinkö piti?
Njääh, ei se haittaa, anna sitä nakkia silti!
Seuraavaksi olikin aika kävellä seuraava agirata ja nyt olo oli jo hieman varmempi. Päätin että ohjaan just eikä melkein niin kuin suunnittelinkin ja näin tein. Virhepisteitä kertyi kymmenen, ensimmäinen vitonen kepeiltä, taas tapani mukaan vein sen niille liian lujaa. Tässä kyllä koitan selitellä että en uskaltanut jarruttaa tarpeeksi sillä en edelleenkään luottanut Reinoon tarpeeksi ja ajattelin että jos se turhautuu hidastamisesta ja lähteekin siitä rallailemaan. Toinen vitonen otettiin puomilta, en saanut sitä hypyn jälkeen tulemaan vasemmalle puolelle ja siitä tuli pieni koukkaus joka tulkittiin kielloksi. Minnalla meni kuitenkin valtavan hienosti, eka radalta vitonen ja kolmoissija ja toiselta viimeinkin se nolla, luva ja luokkavoitto! Maksikoirakoita taisi olla kuusitoista ja vain kuusi niistä sai jälkimmäiseltä radalta tuloksen eli ei me Reinonkaan kanssa huonosti vedetty! Reino oli tuloslistassa viides ja vielä alitettiin ihanneaika reilusti vaikka sössittiinkin.
Sunnuntaina ajelin Ouluun Reiskan kanssa kahdestaan ja koirasta huomasi heti että se oli rennomman oloinen kuin edellisenä päivänä. Ensin oli vuorossa agirata joka lähti oikein hyvin. Lopussa oli kohta johon fiksuna tyttönä päätin tehdä vastakäännöksen, ajattelin että saan koiran siitä hyvin mukaani puomille enkä puomin alla olevalle putkelle. Olisihan se ehkä muuten onnistunut, mutta tein sen myöhässä enkä ottanut koiraa katseella mukaan. Oikea käsi huitaisi kohti putkea ja eiiiiii... sinne meni Reino :) Hieno hylky taas vaihteeksi, sattuuhan sitä ja kun usein sattuu niin tottuuhan sitä.
Harmillisesti kisoista ei ole videoita, mutta tässä eilisen treeneistä pätkää:
Viimeisenä oli sitten hyppyrata. Oikein mukavan ja kiltin oloinen rata jossa tosin sai juosta ja lujaa! Reino meni niin hienosti ja kepitkin onnistuivat. Jäljellä oli enää loppusuora, kolme estettä. Juoksin ja käskytin eteen-eteen kunnes jotain tapahtui... en tiedä, ilmeisesti itse hidastin ja Reino kääntyi katsomaan, ajautui VIIMEISEN hypyn väärälle puolen ja hyppäsi sen sielä! EEEEEIII!!!!!! Kuinka katkera loppu, perhana! Ihan oma moka, mutta voi luoja kuinka harmittaa. Niin hienoa nollaa tehtiin ja se olisi ollut voittorata kevyesti, tuloksia ei loppujen lopuksi tullut kuin kolme ja ei yhtään nollaa. Noh, minkäs teet, tämä on tätä. Kuitenkin, Reino teki ihan mahtavasti hommia, on se niin ihana ja rakas. Mukava oli näyttää muillekin että osaa se muutakin tehdä kuin rallitella. Hauska oli kun eräskin nainen joka on meidän kanssa samoissa kisoissa kiertänyt totesi että Reiskastahan tuli viikonlopun aikana agilitykoira :) Niinpä, ehkä tämä tahkoaminen on kuitenkin ollut kaiken vaivan arvoista. Toivotavaan että sama vire jatkuu eikä lannistuta vaikka joskus pojalla menisikin kuppi nurin ja se vähän tekisi omia muuvejaan!
Launtaina starttasimme aamuvarhaisella auton kohti Rovaniemeä, jälleen kerran näyttelyiden merkeissä. Tällä kertaa seurueeseen kuului Karo ja saksalaisneitinsä Kira sekä pitkästä aikaa myös Rymy. Matka meni joutuisasti ja näimmepä hieman ennen Rovaniemä ison metsonkin, vahinko että olin niin hidas kameran kanssa, se ehti lehahtaa omille teilleen ennen kuin ehdin ikuistaa kohtaamisen.
Näyttelypaikalla Rymy käyttäytyi aluksi suorastaan sikamaisesti! En ehtinyt aamulla etsiä sille kiireessä ketjukaulainta ja sen kyllä sain tuntea kipeissä sormissa kun eräs riehui ja yritti päästä joka paikkaan yhtä aikaa. Onneksi rokotusten tarkastuksen jälkeen löysin nopeasti Kristan ja Mian ja sain vaihdettua Rymylle näyttelyhihnan. Johan elämä helpottui ja herrakin huomasi että nyt on leikit seis ja pitää käyttäytyä. Meillä oli Kristan poropojan Kätkän ja lapinherra Ukon kanssa viereiset kehät jotka alkoivatkin pyöriä lähes heti kun olimme saapuneet paikalle. Rymy esiintyi aivan ok, tänään ei vain jostain syystä malttanut seistä pitkiä aikoja putkeen. Onneksi se bongasi jonkun kivan lappalaisen toisen kehän laidalta ja tuijotti sitä hyvin intensiivisesti jolloin se näytti kyllä parhaat puolensa. Juoksuosuus meni jälleen kerran mainiosti, siinä se on hyvä. Liike on kevyttä ja matkaavoittavaa, eikä se sekoita tätä hommaa tokoseuraamiseen. Tuomarina oli Reino Korpela joka arvosteli Rymyn myös viime vuonna Pellossa junnuluokassa arvosanalla Erittäin Hyvä.
Tummanharmaa, keskikokoa pienempi, mittasuhteiltaan hieman lyhyt uros jolla voimakaspiirteinen hieman lyhyt pää. Tiivis runko jossa rintakehä saisi olla pidempi. Sopiva raajaluusto, hyvät kulmaukset. Löysäkaarinen häntä, hyvä karvanlaatu, korvat liputtaa hieman liikkeessä, liikkuu kevyesti.
Arvostelu: Hyvä.
Ai mullako muka lerppakorvat? Kuulkaas, itellänne on!
Eli tosiaan moitteita tuli ensimmäistä kertaa hännästä ja korvista. Nyt kun Rymy on jo avoimessa luokassa ja aikuinen koira, sen korvien tulisi olla jäntevämmät eikä sitä voi laittaa enää pentumaisuuden piikkiin. Tuota löysäkaarista häntää en kyllä itse allekirjoita, mutta tuomarin sana on kehässä laki, minkäs teet. Muuten Korpela arvosteli hyvin samaan tapaan, lähes sanasta sanaan samalla tavalla kuin vuosi sitten, selkeästi hänellä on tietty linja mitä noudattaa. Onpa nuita nähty että sama tuomari antaa toisessa näyttelyssä koiralle sertin ja seuraavassa arvosteluksi tulee Tyydyttävä.
Kira pärjäsi oikein mukavasti, vielä vähän pennunpyöreyttä pois niin Erittäin Hyvä nousee kyllä Erinomaiseksi. Kätkä sai Rymyn tavoin Hyvän mutta Ukko-herra yllätti meidät kaikki iloisesti: Erinomainen oli arvostelu, voi vitsit että oli hienoa! Ekat näyttelyt ikinä ja Mia ensimmäistä kertaa handlerinä virallisessa koitoksessa. Mutta onhan se hieno koira ja vielä kun se esitetään kauniisti niin ei mikään ihme että hyvä tulos saatiin. Kävimme vielä porukalla syömässä ja oli niin mukava kilistellä hienojen suoritusten kunniaksi.
Upea Ukko!
Illalla kävin vielä Reiskan kanssa lenkillä ja teimme kisoihin valmistelevan treenin. Harjoittelin etenkin kepeille vientiä joka on meillä ollut viime aikoina (no okei, aina!) tosi vaikea! Nyt jotenkin valaistuin asian suhteen ja sain sen ongittua joka kerta hienosti messiin. Suhteellisen varmalla olotilalla jäin odottamaan kisoja jonne olikin ihan hävyttömän aikainen nousu. Aamuvarhaisella eli vartin yli kuusi tuli Minna hakemaan ja suureksi ihmetyksekseni jopa nukahdin autoon, ei siis pahakaan jännitys päällänsä. Perille päästyämme kävimme ensin hyvän lämppälenkin ja Reinolla alkoi siellä jo kierrokset nousta. Pihlajan lehti oli sen mielestä tosi kiihdyttävä, sitä piti läppäistä tassulla ja sitten vetää minihepulikohtaus :) Ounou, ajattelin että hitsit, tästä ei hyvä heilu. Päätin kokeilla että juoksutan siltä ns. löysät pois ja riehutin sitä oikein olan takaa isolla hiekkapintaisella urheilukentällä. Se örisi ja mörisi hypätessään lämmittelyhyppyjä ja veti kunnon hepulilla ympyrää. Toivoin että se olisi saanut purettua pahimmat vimmansa ulos ja lähdimme tutustumaan rataan. Itse kilparata vaikutti oikein mukavalta, ei mitään ihmeellisyyksiä. Reino olikin jo neljäntenä lähtövuorossa ja eikun menoksi! Alussa oli suoraa linjaa, hyppyä ja puomia josta mentiin kepeille. Sinne Reino ei meinannut rauhoittua menemään millään, mutta kunhan sain sen viimein oikeaan väliin se suoritti ne hyvin. Siitä se sitten repesikin, putkeen menon sijasta se painoi kuin villieläin ulos radalta varmaan sata metriä ja hetken päästä kurvasi yhtä lujaa takaisin. Kuuluttajakin totesi että harmi ettei sadan metrin pikajuoksu kuulu agilityyn, niin lujaa Reino menee :)
Loppuradan herra päätti suorittaa kaikessa rauhassa ja varsin tyylikkäästi. Mitäpä siinä sitten, kehut koiralle maalissa ja takaisin häkkiin se. Katsoin vielä Minnan radan joka oli niiiiin lähellä nollaa, toiseksi viimeinen rima putosi, vähänkö harmitti! Jäi kyllä niin paska fiilis tuosta Reiskasta, just semmonen että ihan turhaa työtä olen tehnyt ja se ei tuosta koskaan muutu. Mutisinkin toistaa rataa odotellesani että onneksi tämä kurjuus on kohta ohi, suoraan sanottuna vitutti ja rankasti. Eihän siinä auttanut kuin tutustua seuraavaan rataan ja eikä aikaakaan kun oli jälleen kerran meidän vuoromme mennä esittäämään "osaamistamme". Edellisellä radalla varmistelin tosi paljon ja hieman jopa himmailin ja se ei auttanut niin tasan yhtään. Tällä kertaa päätin että vedetään sitten täysillä, all in-meiningillä.
Heti alusta otin sen tosi tiukkaan käskytykseen ja vein sitä sellaisella vimmalla ja varmuudella että se taisi huomata että o-ou, mamma on tosissaan. Se pysyi hienosti mukana ja kun paljon pelätyt kepit tulivat syöksyimme niille vaikeammalta puolen sutjakasti. Ja niin se Reino pujotteli kuin vanha tekijä! Vielä loppusuora jossa oli puomi, rengas ja hyppy. Hieman jännitti, sillä Reino ei meinannut ottaa ylösmenokontaktia mutta niin se tassu vain alueelle osui ja loppusuora täysillä! Nollarata, jukoliste! Kuusi sekuntia alle ihanneajan ja LUVA napsahti! Maalissa pääsi itku, oli kyllä niin suuri tunnekuohu päällänsä, aivan uskomatonta. Ihanat ihanat ystävät ja treenikaverit syöksyivät halaamaan ja onnittelemaan, vitsit mikä fiilis!
Viimeinkin, viimeinkin se nolla tuli sieltä ja komeasti tulikin. Tiedän,
todennäköisesti se tulee vielä rallittelemaan ulos moneltakin radalta, mutta kyllä tämä antaa uskoa siihen että kannattaa jatkaa kovaa työtä. Silloin kun se keskittyy se on parhaimmillaan aivan upea radalla. Täytyy vain muistaa sen rajoitteet, eli huonot hermot jotka purkautuvat uusissa ja jännittävissä tilanteissa. Se tarvii varmasti vielä paljon aikaa ja tottumusta jotta sen kisahermot rupeavat kestämään ja se sille suotakoot. On se vain niin ihana koira, kaikesta huolimatta ja aivan oikea just minulle! <3
Eilen meillä oli Kainuunkylässä ihka ensimmäiset epäviralliset agilitykisat, niin siistiä! Vaikka estekalusto ei vielä olekaan ihan täydellinen, on se kuitenkin sen verran hyvällä mallilla että kisat voitiin pää pystyssä ylpeänä pitää. Vanhat Pellosta saadut hyppyesteet oli korvattu treenikaverimme miehen tekemillä uusilla, todella tyylikkäillä esteillä eikä isän tekemiä kontaktiesteitä tarvinnut hävetä, päinvastoin. Harmillisesti meillä oli vain yksi putki, mutta Minnan suunnittelemat radat olivat sen verran järkevästi ajateltu että samalla radalla hyödynnettiin sama putki useampaan kertaan.
Keskittynyttä toimintaa
Kisoihin tuli ihan mukavasti porukkaa, ainakin enemmän kuin vain oma sakki. Ihan mahtava päästä treenaamaan kisatilannetta ennen ensi viikonlopun virallisia skaboja ja jännityksellä odotin että mitä se Reino tuumailee kun HÄNEN kentälleen on tullut noin paljon porukkaa, vieraita koiria ja emäntäkin on vielä vähän jännässä. Ensimmäinen rata sisälsi vain hyppyjä ja putken ja oli ohjauksiltaan melko simppeli. Jouduimme Reiskan kanssa ekana tulikokeeseen ja herrahan lähti niin hienosti mukaan!
Olin vähän hämmentynyt tästä ja kämmäsinkin takaakierron ihan kympillä ryysimällä vain suoraan kohti estettä. Tietäähän sen miten siinä käy, koirahan hyppäsi esteen edestä.
En antanut tämän häiritä sen pidempään ja vaan jatkettiin rataa hyvällä menestyksellä. Reino kyllä örisi (onpa yllätys...) mutta pysyi hyvin mukana. Selvittiin rata siis kymmenellä virheellä, ei huono.
Tässä näkee kuinka pusken koiran hypylle väärältä puolelta
Kätkän kanssa meni eka rata aivan asiallisesti, tosin senkin kanssa möhlin kolmannen hypyn takaakierron. Se kävi hieman kuumana ja haukkui, mutta meni esteet kuitenkin hyvin loppuun saakka.
Ilmeellä vedetään :)
Toisella radalla mukaan tulivat kepit ja olihan se sellaista pyöritystä että oksat pois :) Mokailin kepeille viennin ihan radikaalisti, mutta siitä eteenpäin rata suijui aivan asiallisesti. Kätkän kans homma hajosi käsiin kyllä niin totaalisesti, se ei millään lähtenyt mukaan, sinne se paineli vain katselemaan muita ihmisiä?! Eka kerta ikinä kun käy sen kanssa näin, meniköhän ne Reinon kans jotenkin keskenään sekaisin :) Kunhan se tuli mukaan, meni alkurata jees, mutta sitten alkoi ohjaaja mokailla (taas...). En ohjannut kunnolla ja jossakin välissä huomasin että olen jopa putken suulla edessä ettei koiraparka pääse etenemään, voi jessus. Noh, eipä siinä, vielä oli yksi rata tekemättä.
Viimeiselle radalle lisättiin kontaktit ja Reiskan kanssa aloitimme jälleen kerran urakan. Jätin sen tarkoitukselle kunnolla kauemmas, tähän asti olen kisoissa tukenut sitä valtavasti ja lähtenyt yhtä aikaa liikkeelle, mutta nytkin se tuli mukaan ihan hemmetin hyvin! Kätkä meni loppujen lopuksi aivan kiitettävästi viimeisen radan, alussa se vähän haahuili, mutta kun sen sai matkaan, se pysyi hyvin käsissä. Loppujen lopuksi Reiska voitti kakkosradan ja Kätkä tuli jollakin radalla toiseksi, en yhtään kyllä muista millä :)
Kristahan huristeli meille jo iltapäivällä ja käytimme suomenlapinkoira Ukkoa ja meidän Rymyä lenkillä ja uimassa. Hienosti pojat tulivat juttuun, kotitiellä Rymy meinasi vähän alkaa haastamaan mutta vanhempana ja viisaampana uroksena Ukko katsoi parhaimmaksi antaa nuorikon pöhistä kuumapäisyyttään eikä provosoitunut ollenkaan, hieno koira!
Uimamaisteri
Hylje!
Vai sittenkin noutaja?
Kerrassaan mukava päivä, on se niin kiva kun meillä on täällä niin aktiivista koiraporukkaa nykysten!
Eilen en poikkeuksellisesti päässyt Pellon treeneihin työvuoroni vuoksi, mutta ei hätiä mitiä, järjestimme tyttöjen kans omat treenit kentälle. Kotiin päästyäni vaihdoin pikapikaa vaatteet, pakkasin molemmat kevythäkit autoon ja molemmat pojat pääsivät mukaan. Herran jestas sitä kihinää ja kuhinaa takapenkillä kun oli niiiin kivaa päästä mukaan ja vielä kahdestaan!
Krista oli tullut kentälle jo aikaisemmin ja ystävällisesti käyttänyt Kätkän jo lämmittelylenkillä. Mari ja Karolina eivät olleet vielä ehtineet paikalle, joten Kätkä pääsi heti töihin. Aloitimme ensimmäisenä tehtävällä jossa harjoiteltiin välistä vetoja. Koira siis lähetetään hypylle, tässä tapauksessa vasemmalla kädellä, ja ikään kuin vedetään oikealla kädellä ohjaajaa kohti. Tässä nimenomaisessa harjoitteessa oli tarkoitus lähettää heti välistä vedon jälkeen Kätkä uudestaan seuraavalle hypylle samalla tavalla ja taas vetää se hyppyjen välistä takaisin. Alussa poika oli niin tohkeissaan ja kiihtynyt että se komensi minua haukkumalla ja hyppimällä vasten. Yhdessä vaiheessa nousi kierrokset jopa niin korkealle että se näppäsi minua hampailla käteen. Tästä se sai napakan palautteen, sillä vaikka se ei mitään pahaa tarkoitaan, ei tuollainen käytös ole missään nimessä suotavaa. Onneksi Kätkä on fiksu jätkä ja tästä asiasta ei tarvinnut toista kertaa keskustella :)
"No pikkusen nipsasin hihasta, mitä siitä tarvii niuhottaa?"
Seuraavaksi harjoittelimme takaaleikkauksia, eli lähetin koiran esteelle eteen samalla kun itse jatkoin esteen takana kulkuani sivulle. Ajatus oli siis saada koira kääntymään mahdollisimman tiukasti esteen jälkeen kohti minua. Tämä oli uutta Kätkälle ja alussa kävikin muutaman kerran niin että se hyppäsi laakeasti pois päin minusta ja pyörähti väärinpäin takaisin kohti oikeaa suunta. Kun itse ajoitin liikkeen ja ohjauksen oikeaan suuntaan, onnistui Kätkälläkin käännös hyvin. Tässä palkkasin sitä ensin muutaman kerran pelkästään oikeasta käännöksestä ja sitten vaikeutettiin jatkamalla toiselle esteelle samalla taktiikalla. Hienosti pieni poro tämän hoksasi, hyvä poika!
"Siis mikä tuota muijaa vaivaa? Nukahtiko se?! Eikö sen pitäs mennä minun kans?"
"Onkohan sillä kaikki muumit laaksossa?"
"Tohtiikohan tuon kans minnekään edes lähteä, sekoaa vielä lopullisesti?"
Otettiin muutaman kerran myös rengasta jossa itse möhlin ohjaukseni kanssa parikin kertaa. Koita siinä sitten hypätä kun toope ohjaaja seisoo itse renkaan edessä... Rutiinia tähänkin niin rupeaa löytymään se oikea hyppykohta. Kontaktit menivät erinomaisesti tänään, turha vauhti ja kiirehtiminen oli jäänyt pois. Seis-käsky tuntuu melko varmalta ja se malttaa odottaa minua ohjaamaan eikä räiski enää miten sattuu tyyliin pois alta, mä niin tiiän tän jutun.
Reinon kanssa harjoiteltiin myös takaaleikkausta, hitsit kun tuntuu että vieläkin juoksen sen päälle enkä uskalla luottaa että se irtoaa hypylle. Onneksi on videoita joista näkee ulkopuolisen silmin oman ohjaamisen, niin hyvässä kuin pahassakin. Ei sillä, kyllä Reiska tosi tiukasti kääntyy ja parhaansa yrittää. Alussa se meinasi lähteä hanskasta kun se otti Kätkästä kierroksia, mutta se muutti kuitenkin mieltään kesken kaiken ja tuli takaisin luokse. Tästä tietysti palkkasin ihan hulluna, mahtava juttu että se koki palkitsevammaksi tulla takaisin minun luo entä kuin lähteä rallittelemaan omiaan. Muutamat kontaktit ja kepit otettiin vielä ja se riitti pojalle siltä erää. Kepit tuntuivat tosi hyvältä, mutta videolta ne näytti vieläkin paremmalta, vau! Ajattelin vain että voiko tuo olla minun Reino, se sama tyyppi jonka keppejä on moitittu niin pitkään? Jotain on tehty oikein, aika kiva fiilis, loistava suorastaan.
Rymy kävi pienellä tokokierroksella, otettiin vain vähän seuruuta ja luoksetuloa ja se oli siinä. Äijän fokus oli tällä kertaa ihan jossain muualla kuin töissä. Aina ei voi onnistua, eikä siinä mitään, sen mitä sain Rymyä keskittymään se teki kaiken hyvin. Jeesailin myös Maria ja Karoa ja molemmilla meni oikein hyvin. Saimme taas Fannin keinukammoa selätettyä ja edistystä oli havaittavissa jo huomattavasti. Treenien lopuksi kävin vielä Rymyn ja Reinon kanssa lenkillä ja molemmat jopa käyttäytyivät eivätkä esittääneet sekopäisiä apinoita.
"Me mitään apinoita olla, koiria äiskä, KOIRIA!"
Ilta meni kevyesti koiraillen niin kuin aina ja Reinokin oli varsin väsytetty kotona, ei jaksanut edes keppostella (luojalle kiitos siitä!). Näistä harkoista jäi taas niin hyvä mieli että taisin nukahtaakin sellainen pieni virne naamalla :)
