Lämminverinen ravihevonen ratsukäytössä

Ikuisuuskysymys jota on jauhettu jo siitä lähtien kun itse pikkutyttönä luin Villivarsan mielipidepalstaa. Nyt ne kirjoitukset ovat vaihtaneet vain areenaa ja tänä päivänä lähes joka viikko meidän kaikkien tuntemalla hevospalstalla ruoditaan lämminverisen ravihevosen käyttöä ratsastuksessa. Päätinpä minäkin lusikkani tähän soppaan laittaa sillä aihe on askarruttanut mieltä jo pidemmän aikaa ja mikäpä sen parempi ajatusten tuuletuspaikka olisikaan kuin oma blogi?

Lämminverisellä hevosella tarkoitetaan hevosta , joka kuuluu kevytrakenteiseen hevostyyppiin. Suomessa termillä viitataan usein nimenomaan lämminveriravureihin. (lähde wikipedia)

Jotta termit eivät turhaan sekoittuisi, käytän itse tässä yhteydessä pelkästään sanaa lämminverinen jolla tarkoitan entisen lämminveriravurin ratsastuskäyttöä. Lainaukset ja kuvat julkaistu kommentoineiden luvalla.

Ravihevosen kilpailu-ura päättyy viimeistään kolmentoista vuoden iässä (korjatkaa jos olen väärässä) ja sen jälkeen ne usein päätyvät joko siitokseen, ratsuiksi tai teuraaksi. Kaikki näistä vaihtoehdoista ovat hyviä, olettaen että ne tehdään oikein ja vastuuntuntoisesti. Kaikkia hevosia ei kelpuuteta jalostukseen mikä on ymmärrettävää, sillä vain lahjakkaimmista halutaan saada jälkeläisiä. Työkseen ravihevosia kasvattavan ja valmentavan ei ole taloudellisesti järkevää pitää laumaa uransa lopettaneita hevosia pihan koristeena ja tokkopa työhön tottunut hevonen siitä osaisi nauttiakaan. Mitä siis tehdä hevoselle? Moni myy itselle tarpeettoman hevosen yleensä edullisesti, ajatuksena antaa sille uusi elämä erilaisessa käytössä. Tässä tullaan kohtaan missä tulisi harkita huolellisesti ja pitkään minne hevosen myy.

"Monesti on tullut mietittyä miten juuri tämä hakattu ravurinraato päätyi meille ja miten siitä tuli elämäni hevonen."

Valitettavan usein kauan omaa hevosta kinunnut lapsi saa ensihevosekseen lämminverisen ja yleensä tähän on syynä halpa hinta. Tällöin kynnys hevosen ostamiseen madaltuu ja harvemmin olen kuullut vanhempien ahkerasti panostavan kunnolliseen ratsuttajaan tai valmentajaan joka vie hevosta eteenpäin ja opettaa omistajaa toimimaan oikein. Tämä kuuluisi jokaiselle hevosen omistajalle, etenkin jos hevonen on kokematon ratsun uralla. Monet kerrat kuulen selityksen "mulle riittää että se kantaa ratsastajan selässään ja vain maastoilen sen kanssa" tai "kyllä minä sen itse osaan opettaa". Siihen että hevonen toimii sinnepäin ei suurta taitoa vaadita. Yleensä myös samat tyypit mielellään hyppäävät, mihin ei todellakaan kannattaisi ryhtyä ilman että hevonen on ensin perusratsastettu oikein.

"Kymmenen vuotta sitten kukaan ei uskonut meihin. Silloinen ratsastuksenopettajani haukkui äitiäni kauhuissaan kun hankki nuorelle tytölle ensimmäiseksi hevoseksi ravurin. Ensimmäisellä tallipaikallamme eräs ratsuttaja totesi kylmän viileästi " tuo hevonen vielä tappaa ton tytön ennemmin tai myöhemmin." Kukaan ei tukenut, selän takana puhuttiin pahaa, mutta voi kuinka onnellinen olinkaan. Jälkikäteen ajateltuna äitini oli todella vastuuton, mutta onneksi joidenkin tarinoiden kuuluu päättyä onnellisesti."

 
Varusteiden sopivuuden tarkistus ja muu jää täysin kokemattoman omistajan harteille ja pahimmassa tapauksessa hevonen voi kipeytyä pahasti esimerkiksi epäsopivasta satulasta. Tämäkään ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittu yhdistelmä jos omistajalla on halua kehittyä, nöyrä asenne ja kyky ottaa vastaan apua ja mahdollisuus saada sitä. Se että hevonen on vain lämpöinen ei tarkoita sitä etteikö se olisi ansainnut täysin samanlaista kohtelua ja mahdollisuuksia kuin mikä tahansa muukin ratsuhevonen. Tähän kuuluu oikeanlainen ratsutus, asioiden opettaminen ja hyvä ratsastaminen myös jatkossa niin että hevonen käyttää itseään oikein. Mikäs sen mukavampaa kuin ratsastaa terveellä, iloisella hevosella joka liikkuu ilman kipeytyneitä lihaksia?

 

"Näin pitkä aika hevosen omistajana on antanut enemmän kuin ottanut. Vastuunottaminen, nöyryys ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on kehittynyt huimasti. Ilman Kallea näin ei olisi tapahtunut" 

Tästä tullaankin seuraavaan asiaan, eli myyjän tulee huolehtia että paikka jonne hevonen myydään täyttää kaikki hyvän kodin kriteerit. Hevoselle sopiva talli tai pihatto, hevosen tarpeita vastaava ruokinta ja oikeanlainen liikunta. Hyvä tarha ja mielellään hevoskaveri. Uuden omistajan tulisi olla vastuuntuntoinen aikuinen tai ainakin ostajan vanhempien tulisi tietää mitä kaikkea kunnollinen hevosenpito todella tarkoittaa. Jos tällaiseen ei ole resursseja, silloin on hevoselle ystävällisempää päättää sen elämä kuin myydä vääriin käsiin, sen on jokainen hevosenomistaja nelijalkaiselleen velkaa.

Jos ja kun hevonen päätyy hyvään kotiin jossa kaikki edellä mainitut kriteerit täyttyvät, on sillä kaikki edellytykset toimia mainiona ratsuna. Pikkuhiljaa hevosen lihakset tottuvat toimimaan eri tavalla kuin kärryjen edessä juostessa. Kun se alkujaan on ratsastettu oikein päin ja hyvin se kasvattaa lihaksia myös uusiin paikkoihin. Selkä nousee, vatsalihakset kehittyvät ja takaosa saa yleensä lisää muhkeutta. Jokaisella hevosella on erilainen kapasiteetti ja rakenne liikkua, joillakin se on luontaisesti parempi ratsun uraa ajatellen. Tästä hyvänä esimerkkinä voisin käyttää Kristan Giant Condista "Anttia" ja Who`s A Brat "Taakea". Vaikka molemmat on ratsastettu hyvin, ei Antin liike tule olemaan koskaan samalla tasolla kuin Taaken. Taakella on luontainen rytmi ja tahdikkuus, Antista saman tyylistä liikettä saa ehkä pienen hetken kovalla työllä, mutta yhtä kaikki, molemmilla on mukava harrastaa.

"Luonne on täyttä kultaa, yritys aina 10 vaikkei mitään osannut meille tullessaan. Laitumen jälkeen aloitettiin treenaaminen ja lisättiin sitä aina kun kunto kasvoi. Käytiin tunneilla ja valmennuksissa, sekä ratsuttaja kävi. Ruuna oppi uusia asioita ihan silmissä, ja vaikka päästeltiin maastossa niin jarrut eivät koskaan olleet hukassa. Moni tallilaisista tykkäsi kattoa ruunan liikkumista, vaikkei erityisemmin pitäneet lämpöisistä."

Lähes poikkeuksetta kaikilla tuntemillani lämpöisillä on luonne mitä parhain! Kaikki ovat olleet todella ihmisystävällisiä ja rautaisilla hermoilla varustettuja. Tämäkin lähtee tietysti käsittelystä, sillä raviuransa aikana ne ehtivät tottua monenlaiseen vilinään ja vilskeeseen. Tästä johtuen ne ovat yleensä varmoja maastokavereita, niitä ei paljon autot tai traktorit pelota! Kristan Antti on opettanut minut taas pikkuhiljaa nauttimaan maastoilusta, se ei ole kertaakaan säikkynyt tai possuillut vaan aina varmasti kuljettanut jännittyneen täti-ihmisen turvallisesti kotiin saakka. Meidän ensimmäisissä yhteisissä kouluratsastuskisoissakaan minun ei tarvinnut jännittää miten se käyttäytyy kisapaikalla tai verkassa, se oli innostunut mutta ei tehnyt tyhmyyksiä.

Yritteliäisyys ja nöyryys ovat myös piirteet jotka olen huomannut olevan useimmissä yksilöissä. Vaikka Antti ei aina ymmärrä mitä siltä pyydän, se yrittää ja yrittää, tarjoaa jos jonkinmoista mutta  se ei luovuta tai suutu koskaan. Onhan se mahtava tunne kun viimein hevonen huomaa että ai näin, avotaivutustako sinä halusit, olisit heti sanonut tai nostaa laukan puhtaasti ja hyvin. Äärimmäisen oppivaisia ne ovat myöskin ja haluavat miellyttää ratsastajaa.

"Se nostatti aina hyvän mielen kun sai opetettua hevoselle uuden asian vaikkei rotu sellaiseen ole jalostettu."

Jos etsii kisahevosta esteille isoihin luokkiin tai kouluratsastuksessa vaativiin ei lämminverinen ole siihen paras vaihtoehto. Poikkeustapauksiakin todistetusti on, mutta hevosmäärään nähden onnistumisprosentti on häviävän pieni. Mukavaan harrastamiseen ja aluekisaamiseen näistä saa oikealla koulutuksella ja käytöllä varmasti mukavan pelin johon uskaltaa luottaa tiukemmissakin tilanteissa.

"Vaikka niitä pidetään usein osaamattomina kaahottajina, niin aina ne onnistuu nostamaan hymyn korville. Jotenkin ne vaan vie aina mennessään. Osaamattomissa käsissä ne voivat kyllä olla vaarallisia, kuten jokainen hevonen rotuun katsomatta. Ratsastus ei ehkä ole hienointa menoa, mutta ite tulin aina pienestäkin onnistumisesta hyvälle tuulelle."

Tärkein anti mitä nämä kaverit tarjoavat omistajilleen tuntuu olevan hyvä mieli, harrastamisen ilo ja varmuus että omaan hevoseen voi luottaa.

"Niille Kalle on vaan se rasittava ravuri joka menee nelitahtista laukkaa kisoissa vieden ruusukkeet muilta. Mulle se on ystävä ja tukipilari. Sille mä kuiskin kaikki murheeni ja se kiltisti kuuntelee ja painaa päätä syliin"

Niin, ystävyys, molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, siitä on hyvä lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Jaksan aina vain ilostua kuullessani juttuja hyvin pidetyistä ja oikein käsitellyistä lämpöisistä jotka ovat saaneen uuden, ennen kaikkea hyvän elämän osaavissa käsissä, sen on jokainen hevonen ansainnut.