Kisamuistot

 Blogitallin haasteena on tällä kertaa kertoa omista kisamuistoista ja taas allekirjoittanut tarttuu virtuaaliseen kynään ja jakaa omia muisteloitaan kanssanne. Osallistu täällä!

Ensimmäiset kouluratsastuskisat:

Ostettuani Lirikan vuonna 2009 syttyi kipinä myös päästä kilpakentille kokeilemaan mihin rahkeet riittävät. Kesällä -10 Lirika tuli silloiselta täysihoitotallilta kotiin kesälaitumelle ja samalla treenasimme säännöllisesti. Innoissani olin maksanut alueluvat ja seuramaksut ja ystäväni Janica auttoi minua valmentautumaan. Sattuipa kuitenkin niin että Lirika viikkoa ennen kisoja nykäisi itsenä selän kautta nurin minun jäädessä alle. Oma selkäni ja niska tärähtivät melko lujaa ja jouduin käymään lääkärin puheilla. Mistään hurjan vakavasta ei ollut kyse, yksi lantionikama oli hieman vahingoittunut ja lekuri oli sitä mieltä että kisoihin ei ole mitään asiaa. Pyh, jos ollaan treenattu hiki päässä monta viikkoa ja ilmoittauduttu niin sinnehän mennään!

Lirika ja Laura, helppo B

Pieni pelko kuitenkin kaatumisesta jäi ja siihen lisättynä hemmetinmoinen kisajännitys ja selkäkipu eivät olleet mikään hyvä yhdistelmä. Olin jo valmiiksi pessimistisellä asenteella ja kielsin kameran mukaan ottamisenkin mikä näin jälkikäteen harmittaa vietävästi. Kuskiksi lähti meidän luottotukihenkilö isä ja Janica lähti mukaan verkkavalmentajaksi ja henkiseksi tueksi. Paikalle saavuttuamme keli oli kamala ja piha täynnä kuralammikoita. Hienot vastapuunatut vaatteet päälläni minut nakattiin kyytiin (en todellakaan päässyt Lirikalle ilman penkkiä selkään!) ja sitten mentiin! Lirika lähti hyppimään ja pukittelemaan pitkin pihaa ja itse roikuin henkeni hädässä kyydissä! Muistan kuulleeni Janican huudon "jalat kiinni, jalat kiinni"! ja luojan kiitos sain tamman rauhoittumaan. Olisin kuollut häpeästä jos olisin humpsahtanut kuralammikkoon ennen rataa.

Verkassa hymyilin ja tervehdin kaikkia, mutta minua tuijotettiin kuin vähä-älyistä joka oli juuri rikkonut jotain kirjoittamatonta sääntöä. ""Sanotaan että urheilu luo toverihenkeä. Sitä minä kyllä epäilin siinä ratsastaessani. Ei kukaan näyttänyt haluavan olla toverini." (Tyttö ja tytöllä poni)

Itse kisasuoritus meni hienosti ja saimme muistaakseni 64% ja olin hurjan tyytyväinen. Saatoin jopa antaa anteeksi tamman riekkumiset ja vaikka sijoituksia ei tullut, lähdin hyvillä mielin ja uusia kisoja suunnitellen kotiin. Edelleen kyllä ihmettelin muiden kisaajien nuivaa suhtautumista toisiinsa, eikös kisaamisen kuuluisi olla hauskaa?

Viimeisimmät:

Lirikalla kisasin muutamat kisat vielä lisää, vaihtelevalla menestyksellä kunnes se jäi mahavaivojen vuoksi eläkkeelle ja viime keväänä siirtyi vihreämmille laitumille. Älkääpäs kuitenkaan huoliko, kisaura lähti uudelleen käyntiin hulluimmalla mahdollisella tavalla: extempore-koulukisat Kristan entisellä ravurilla Antilla :) En ollut treenannut sillä moneen viikkoon ja laukkaa ei oltu huonojen pohjien vuoksi voitu ottaa ollenkaan aikoihin. Ei muuta kuin hevonen traileriin, huoltojoukot mukaan ja menoksi.

Huoltojoukot ja Antti

Antti on onneksi varmahermoinen kaveri, se ei paljon turhasta hötkyile joten saatoin nauttia kisapaikalla tunnelmasta kaikessa rauhassa. Raviohjelma vedettiin kunnialla läpi ja taidettiin aiheuttaa pientä hilpeyttä siellä isojen puoliveristen seassa tsembaillessa. Jossain mielenhäiriössä olin keksinyt ilmoittautua myös Helppoon C-luokkaan ja voi luoja mikä katastrofi se olikaan! Antti jännittyi kuin vieteri ja kun tuli laukan aika niin pakka hajosi kokonaan. Se meni jotain täysin käsittämätöntä askellajia, heitteli päätään ja yleisöstä kuului spontaani naurunremakka. Jossain vaiheessa ehdin nähdä myös Kristan joka hihitti niin että hyvä jos pystyssä pysyi :) Oli siinä mulla tukijoukot sitten ;) Tällä kertaa taisimme toimittaa enemmän klovnin ja sirkushevosen virkaa kuin kunniallisen kisaajan, mutta voin todeta että ainakin meillä kaikilla oli  hauskaa.

Kaksikymppinen ex-ravuri

Lopputulema:

Näihin vuosiin mahtuu muutamia kisamuistoja lisää, pääosin mukavia. Jatkoin ja jatkan edelleenkin sinnikkäästi toisten tervehtimistä ja voin vilpittömästi kehua toisen onnistunutta rataa tai erityisen sievää hevosta. Mukava on ollut huomata että kaikki kanssakilpailijat eivät ole olleet ihan yhtä jäyhää sakkia kuin ensimmäisissä kisoissani ja olen saanut muutamia kavereitakin nimenomaan kisapaikoilta. Anonyymi koulutuomari kirjoittaa blogitallin kirjoituksessaan kisapaikalla käyttäytymisestä erinomaista tekstiä ja näinhän se on! Me kisaajat, toimihenkilöt ja tukijoukot luomme ilmapiirin mikä kisoissa vallitsee. Haluammeko iloisen ja mukavan tapahtuman jossa kannustetaan toisia vai kuljemmeko mieluummin nokka nyrpällään ja supisemme toisista pahaa selän takana? Purammeko huonosti menneen kisasuorituksen jälkeen pettymystämme muihin tai pahimmassa tapauksessa hevoseen? Vai toteammeko että tällä kertaa meni näin ja ensi kerralla sitten paremmin? Vaikka Antin ja minun viimeinen rata oli ihan kamala, ei siitä jäänyt huonoa muistoa vaan lähinnä se jaksaa naurattaa edelleen sillä itseään ja harrastamistaan ei saa ottaa liian vakavasti. 

Se joka itselle osaa nauraa se parhaiten nauraa!