Miksi, mitä ja miten?

Voitto kotiin-blogin Tiia on perustanut ihkauuden blogiportaalin jossa saa osallistua tällaiseen kivaan haasteeseen jossa pohditaan omaa harrastusta eri näkökulmista. Tästä linkistä pääset tekemään omasi!

 

 Miksi minä teen?

On vuosi 1993 ja kahdeksanvuotias minä kiipeää jännittyneenä ensimmäistä kertaa ihan oikean hevosen selkään. Jännittää, tärisyttää, pelottaa mutta ennen kaikkea tunnen huikaisevaa riemua siitä että unelmastani tuli viimeinkin totta. Rauhallinen suomenhevostamma kuljettaa minua vakain askelin ympäri kenttää. Tästä jäi mieletön palo jatkaa harrastusta, päästä kokemaan uudelleen ja uudelleen se sama tunne, yhtäaikaa pelottava ja kunnioitusta herättävä mutta niin hauska! Tuosta päivästä on reilu kaksikymmentä vuotta aikaa ja mihinkään ei se perimmäinen tunne ole kadonnut. Mukaan on tullut roppakaupalla kokemusta, tietoa ja taitoa mutta halu olla hevosta lähellä on edelleen se tärkein tekijä miksi jatkan tätä harrastusta.

Giant Condis ja allekirjoittanut eivät ole sokerista!

Hevonen on iso ja vahva eläin joka halutessaan voi kieltäytyä tekemästä ihmisen kanssa yhteistyötä koska vain. Kun kiipeän selkään tavoitteenani on saada aikaan harmoninen yhteistyö hevosen ja minun välillä ja se onnistuu vain jos osaan pyytää siltä asiat oikein. Minun on opittava kertomaan jaloillani, käsilläni ja koko fysiikallani mitä siltä kullakin hetkellä toivon. Tämä jos mikä on jatkuva oppimisprosessi ja se kestää koko eliniän. Se tuo tekemiseen lisäkipinää, koskaan ei ole täysin valmis. Kun ratsu suorittaa mielellään asiat jota siltä pyydän vaikka se voisi tehdä myös oman mielensä mukaan, on se tunne mieletön!

Lv-Antti kesällä 2014

Mitä minä teen?

Tällä hetkellä kuvailisin omaa hevoselämääni mukavaksi harrastamiseksi ilman kisatavoitteita. Oman hevoseni menettämisen jälkeen tarvitsin aikaa miettiä mitä hevostelulta jatkossa haluan, mutta jo muutamassa viikossa olin varma että hevoset ovat tulleet jäädäkseen vaikka omaa en ihan heti, jos koskaan, enää haluan. Kaikista mukavinta ja jopa yllättävää on se että olen löytänyt itsestäni uudestaan sen pienen hevostytön joka kaikista eniten haluaa vain hoitaa ja olla lähellä hevosta. Tämä ominaisuus oli kateissa viimeisen vuoden aikana omien hevosesteni kanssa, harrastamisesta tuli jopa pakkopullaa.

Kiitos hevoselle!

Tällä hetkellä minulla on monta hevosystävää joita saan ratsastaa ja hoitaa niin paljon kuin vain ehdin. Oonan Pablo on osoittautunut hurmaavaksi herrasmieheksi jota käyn ilolla hoitamassa, siivoamassa sen karsinan ja tietysti pyydettäessä myös ratsastan. Siinä on hevonen joka on äärimmäisen opettavainen, jos ei tee täsmälleen niin kuin pitää, se ei anna yhtään askelta ilmaiseksi. Maailman paras opettaja etenkin minun kädellä ratsastamiseen, käsi rauhassa Laura ja ratsasta jalalla tuumaa Pablo!

Pablon varustamista

Tietysti on olemassa maailman komeimmat ja parhaimmat lämminveriset Taake ja Antti. Etenkin jälkimmäinen kaveri on tuonut täysin uutta näkemystä näihin niin paljon parjattuihin lämpöisiin. Harvemmin olen yhtä yritteliästä kaveria nähnyt, nöyrästi se tekee joka kerta parhaansa ja millä draivilla! Tämän turbo-vanhuksen vauhdissa ei moni nuorempi pysykään, se on kuuma kaveri joka vaatii minua harjoittamaan mielenmalttia ja rauhallista ratsastusta. Taake on näistä kahdesta nuorempi jolla on potentiaalia ihan kouluradoille asti, enpäs ole moista liikettä lämpöiseltä ennen nähnytkään.

Tällaista ratsastamisen kuuluisi aina olla: kesä, hymy ja hevonen!

Who`s a Brat "Taake" aloittelee ratsun uraansa

Kummallista kyllä, olen viimeisen vuoden myös opettanut säännöllisesti, mitä en olisi ikimaailmassa uskonut. Autan tarvittaessa sen minkä osaan ja tästä on saanut ihan uusia näkökulmia myös omaan ratsastamiseen. 

Opettajan hommissa

Tiivistettynä tämän hetkinen harrastamiseni on tasapuolisesti opettamista, ratsastamista, hoitamista, siivousta ja ihanien karvaturpien halailua ja suukottelua!

Kuinka minä teen?

Lapsuus- ja teinivuodet sain parhaimmillaan keskinkertaista opetusta, mutta ostaessani oman hevoseni Lirikan pääsin viimeinkin kunnolliseen valmennukseen. Istuntani laitettiin parissa vuodessa uuteen uskoon ja minut laitetttiin oikeasti RATSASTAMAAN. Pääsin opettelemaan avo- ja sulkutaivutukset, takaosankäännökset, pohkeenväistöt ja muut hienoudet viimeinkin kunnolla. Sain oikeaa hevosmiestaitoa ja tietynlaisen asenteen hevosen käsittelyyn.

Tarkkaa hommaa kisoissa

Nykyään olen voinut saada pahoja katseita siitä, että en salli minkään hevosen possuilevan jonka kanssa teen töitä. En siedä tyhjänpäiväistä kuopimista käytävällä tai karsinan seinien kolistelua ennen ruokintaa. Hevosen tulee osata odottaa rauhassa käytävällä varustamisessa, kaikenlainen hyöriminen, kuopiminen ja tyhjänpäiväinen sättäys saa jäädä pois. Tietenkään sen ei tarvitse patsaana seistä, mutta huono käytös tulee kitkeä heti kättelyssä jolloin sekä hoitajan että hevosen on hyvä ja turvallinen olla. Ihan mahdollista on myös kahdenkymmenen hevosen odottaa iltaruuat hiljaa ja kolistelematta, on meinaan melkoinen konsertti jos kaikki saisivat pitää meteliä.

Ratsastaessa vaadin hevoselta sen että se yrittää ja tekee töitä, mutta vaadin itseltäni yhtä paljon. Yritän aina muistaa että syy on satulan päällä lähes poikkeuksetta ja ensin pitää tutkiskella omaa toimintaa ja miettiä mikä meni vikaan ja sen jälkeen tehdä uudelleen paremmin. Rakastan kouluratsastusta yli kaiken ja jaksankin hinkata samoja asioita kerrasta toiseen, tietysti varoen että hevonen ei kyllästy.

En ole turhan kranttu ratsastettavien suhteen, minulle käy niin paksu tuntiponi, entinen ravuri tai puoliverinen. Jokaiselta hevoselta olen oppinut jotain ja kaikissa niissä on se oma piirre joka tekee niistä persoonallisia ja kiinnostavia. En pidä siitä että ihmiset lokeroivat hevosia rodun, ulkonäön tai saavutusten perusteella, ne ovat kuitenki jokainen yksilöitä joilla on jotakin annettavaa.

Islanninhevonen Forkur näyttää mitä sillä on juuri tuolla hetkellä annettavanaan!

Olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman avarakatseinen, on paljon eri tyylejä ja välttämättä toisen tapa ei ole toistaan huonompi tai parempi, vain erilainen. Minä teen näin, mutta naapurikarsinan tyyppi voi tehdä ihan toisella tavalla ja se on minulle ok.

Tärkeintä mielestäni on kuitenkin se että kun tehdään hevosten kanssa töitä, tulee ensisijaisesti huolehtia eläimen hyvinvoinnista, kohdella sitä kunnioittavasti ja reilusti, siinä on meidän jokaisen tekemiselle hyvä lähtökohta!