Hyvästi

Kerrankin on sellainen postaus mitä en tee mielelläni, tämä on kuitenkin minulle tärkeää, sillä näin saan asian käsiteltyä lopullisesti. Blogin lukijat varmaan arvaavatkin ikävän aiheen edellisestä kuvasta, eli Lirika on nyt poissa.

Kaikki lähti torstaipäivästä kun puhelimeni soi. Jonin isä soitti ja kertoi että Lirika ei suostu nousemaan, se makaa maassa vaikka heinät jaettiin tarhaan. Tämän enempää ei tarvittu, vaan soitin pikaisesti pomolleni ja lähdin ajamaan kotiin. Matkalla soitin eläinlääkärille joka oli sillä hetkellä varattu joten jätin viestin vastaajaan jossa kerroin hevosellani olevan ähky ja tarvisin eläinlääkäriä mahdollisimman pikaisesti. Ajaessani tein päätöksen, nyt on Lirikan aika lähteä. Sen ei tarvitsisi kärsiä enään yhtään ähkyä eikä kipuja. Puolessa välissä matkaa eläinlääkäri soitti takaisin ja kerroin hänelle päätöksestäni jotta hän osaisi siihen paikalla varautua. Kotiin päästessäni Lirika oli noussut ylös ja söi heiniä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hetkeksi minulla meni pasmat sekaisin, mitä ihmettä nyt tehdään? Toisaalta olin huikaisevan helpottunut, mutta toisaalta mietin että entä jos se on kuitenkin kipeä?

Katselimme tammaa hetken ja eläinlääkäri kuunteli sen sykkeen. Sen perusteella Lirikalla ei juuri sillä hetkellä ollut kipuja, sillä silloin syke olisi ollut huomattavasti korkeampi. Puhuimme hetken siitä, että annamme tamman vielä olla ja katsomme tilannetta. Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen että se voisi saada seuraavan ähkyn parin päivän tai viikon kuluttua ja sitä en sille enää halua. Olin jo päätöksen tehnyt että parin kuukauden kuluttua se saa lähteä taivaslaitumille ja tämä olisi antanut aikaa vain hetken lisää ja millä hinnalla? Sillä että se joutuu mahdollisesti viettämään viimeiset kuukautensa kivuliaana. Talutin tamman talliin ponin seuratessa perässä, harjasin sen, puhdistin kaviot ja eläinlääkäri antoi meille hienotunteisesti hetken aikaa kaksin. Mitä siinä voi omalle rakkaalle hevoselleen sanoa? Pyytää anteeksi kaikkia virheitä mitä on tehnyt, kiittää yheisestä ajasta ja toivoa sille kaikkea hyvää sateenkaarisilloille ja pyytää pitämään huolta jo edeltä lähteneistä ystävistä. Toivoa että se tulee vastaan kun tulee oma aikani lähteä, hörähtää kuin ennenkin ja saamme jatkaa siellä matkaa joka alkoi täällä. Rapsuttelin sitä ja niistä harvoista kerroista nyt oli se, jolloin se hoiti minua takaisin. Tuntui että en osaa enkä halua päästää irti, vaikka tiesin että on mentävä. Hain ämpärillisen Lirikan herkkurehuja ja vein sen pihalle ja syötin sitä kädestä. Eläinlääkäri antoi Lirikalle rauhoittavaa jolloin herkut eivät enää maistuneet ja se laski päänsä syliini ja lepäsi siinä. Hetken kuluttua se sai nukutusaineen ja meni pieni hetki että se kaatui rauhallisesti maahan.

Tässä vaiheessa Lirikan lempi-ihminen Onni ehti vielä paikalle jättämään jäähyväiset tammalle, mikään ei ole ollut liikuttavampaa kuin se viimeinen silitys minkä hän hevoselle antoi. Tämän jälkeen Lirikalle annettiin viimeinen aine, joka pysäytti sen elintoiminnot kokonaan ja meni hetki, niin myös sydän oli pysähtynyt. Tämän jälkeen otin riimun varovaisesti pois päästä, peitin tamman loimella ja odotin kuljetusta. Lirikalle kaivettiin hauta sen rakastamalle kesälaitumelle, suoraan ruokintapaikalle missä se on viettänyt elämänsä onnellisimmat hetket. Katsoin loppuun saakka kun tamma laskettiin haudan lepoon ja sen jälkeen lähdin kotiin. Päivä oli äärettömän raskas, mutta toisaalta olin hurjan helpottunut. Nyt ei Lirikalla ollut enää kipuja, se pääsi katsomaan pilven reunalle Hansua, tytärtään Idaa ja muita pois menneitä hevosystäviään.

Tämä on se hetki mikä vaatii meiltä hevosenomistajilta kaikista eniten, muistakaa ettette anna rakkaidenne turhaan kärsiä vaikka se sattuisikin omaan sydämeenne.

Only know you love her when you let her go.

https://www.youtube.com/watch?v=ufEejvMEP64