Koirakoulu Koijarin klinikka

Okei, meikä palaa taas maan pinnalle ja aika ryminällä. Eilen oli siis Pellossa Keinäsen Jarin koulutus, johon osallistujia saatiin jopa viisi kappaletta vaikka hintaa sille lystille tuli viisikymppiä per nokka. Pitkistä välimatkoista saa maksaa, normaalisti Jari ottaa koulutuksesta vain kaksikymppiä koirakko, mutta tällä kertaa hän joutui ajamaan Rovaniemeltä Pelloon niin kyllähän siinä kilometrejä kertyy.

Jännitin tilannetta aivan älyttömästi, olo oli ihan fyysisesti pahoinvoiva mikä varmasti välittyi myös koiraan. Niinhan se oli että meikäläinen joutui ensimmäisenä kiirastuleen ja päätin ottaa Rymyn eka koiraksi. Ensimmäinen tehtävä oli lapsellisen helppo, tai niinhän sitä olisi voinut luulla... Piti simppelisti kävellä ensin harjoitusalue ympäri pari kertaa jotta koira saa tutustua uuteen paikkaan ja sitten pysähty, sanoa koiran nimi ja antaa käsky joka sai olla mikä hyvänsä. Meillähän lähti homma niin loistavasti että Rymyä ei paskaakaan kiinnostanut meikäläinen. Mikä Rymy, en ole koskaan kuullutkaan. PAITSI silloin kuin Jari sanoi että RYMY sen katse kiinnittyi ja kun se vielä kuuli käskyn ISTU se löi perseen kenttään ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa. Olisin voinut vajota häpeästä maan alle! Noh, syy tähän tottelemattomuuten löytyi tietysti hihnan päästä, eli minä itse pyydän koiralta liikaa kontaktia, oikein haen sitä kaikkien lisä-äänieni kanssa. Tällöin käy niin että koira ei viis veisaa minusta, sillä kaikki se hölinä puuroutuu sen korvissa yhdeksi mössöksi ja se näyttää suurin piirtein keskaria.

Siis kyl mä tiedän että mun nimi on Rymy, mutta kun tuo eukko höpöttää niin mahdottomasti että en mä sitä aina viitti kuunnella.

 Tilannetta lähdettiin korjaamaan niin, että kävelin ensin yhteen suuntaan ja vaihdoin suuntaa yhtäkkiä aivan toiseen todella nopeaan, vaihdoin välistä juoksuksi kunnes koira alkoi hiffamaan että mammaahan pitää vähän pitää silmällä ettei se kisko ja nyi miten sattuu. "Mikähän juttu sillä nyt oikein on, parempi olla kuulolla kun tämä on jokseenkin outoa". Näin sain sen ihan kivaan moodiin ja sain sen kontaktiin selkeillä käskysanoilla RYMY ja sitten ISTU. Tämä riitti meille ja seuraava pääsi areenalle. Onneksi kaikilla muillakaan ei mennyt niin putkeen, se lievitti nolostumistani hieman mutta olipas vain makea katsoa Jarin oppilasta Rovaniemeltä joka meni niin hienosti että oksat pois! Koira oli ollut ensimmäisen kerran koulutukseen tullessa sellainen, että se vain nuuski maaata eikä alkanut millekään. Nyt se seurasi pitkää pätkää ja teki niin hienoja liikkeitä että aloin vähitellen toipua oman suorituksen aiheuttamasta häpeästä, ehkä meilläkin on toivoa.

Seuraavaksi kysyin että otanko nyt Reinon ? Jari kysyi että onko se aktiivisempi tekemään, mutta tähän en uskaltanut sanoa mitään sillä jos olisin nyt mennyt kehumaan että juu, kyllä se osaa niin metsään olisi mennyt. Sanoin vain että katsohan itse, en tohdi sanoa mitään. Reino vinkui aluksi ja käytin sen tutkimassa hallin reunoja myöten ja sitten alettiin hommiin. Reinollahan on tapana tarjota sijaistoimintoja jos sitä ahdistaa tai se on hämmentynyt. Nytkin se istu-käskyn kuultuaan alkoi raapia niskaansa ja siihen Jari sanoi heti että kiellä. Kun muutaman kerran kielsin, se lopetti sijaistoiminnat kokonaan ja keskittyi minuun todella hyvin. Se seurasi pitempiä pätkiä kuin ikinä, itsekin rentouduin ja uskalsin pitää koiran kanssa hauskaa! Kehuin ja meillä oli oikeasti tosi hauskaa tehdä YHDESSÄ töitä. Reino oli kontaktissa todella hienosti. Pääsimme harjoittelemaan jopa seuruusta maahan menoa ja Jari opetti siihen oikean taktiikan: kun koira on seuruussa, hidasta ja kun vasen jalka on maassa pyydä käsky maahan ja kun se menee maahan, kehu ja jatka matkaa. Kävelin hallin toiseen päähän, käännyin ja kehuin. Odotin Jarin käskyä lähteä kävelemään ja kun lupa tuli, kävelin suoraan koiran viereen ja vahvistin käskyn maahan-uudestaan ja kun lupa tuli, pyysin Reinon sivulle ja siitä palkka. Muutaman kerran Reino ennakoi ja nousi istumaan ennen kuin lupa heltisi mutta treenattiin niin kauan että homma meni putkeen. Tässäkin nousi suureen rooliin jaksotus, eli selkeä käsky maahan, kehu, matka jatkuu ja koira odottaa. Kävele niin pitkälle kuin oli tarkoitus ja käänny, kehu rauhallisella äänellä ja ja kävele koiran luo rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Mene koiran viereen, vahvista käskyä maahan etenkin alussa, pyydä sivulle ja kehu sekä vapauta.

Meillä on kivaa aina joskus!

Otin vielä toisen kierroksen Rymyn kanssa, sillä olin itse niin paljon rennompi ja tiesin mitä odottaa. Uskoin ja tiesin että se menisi paremmin ja niinhän siinä kävi. Samat harjoitukset kuin viimeksi, mutta Rymy toimi noin 150 prosenttia paremmin kuin viimeksi. Huippu juttu! Saimme myös ohjeeksi että koiraa on laihdutettava noin kolmisen kiloa niin sitä rupeaa namipalkka kiinnostamaan huomattavasti enemmän. Jep, nöyränä eteenpäin ja viisaampia kuunnellen. Aivan supermahtava koulutus, tekisi mieli niin vain hehkuttaa kaikille, mutta kukaan ei enää minua jaksa kuunnella :) Tämä juttu tehdään kyllä uusiksi, se on jokaisen euron arvoista! Tätä olen kaivannut että joku ihan rehellisesti kertoo mitä teen väärin ja mitä voin tehdä paremmin. Jari jo alkuun kertoi olevansa suorasanainen mikä ei minulle ole mitään uutta, olenhan ollut Tuula Buckmanin ratsastusvalmennuksessa useammin kuin kerran, joskus jopa pieni kyynel silmässä, mutta siinäpä olen oppinut. Vau, nyt on nöyrä fiilis, mutta samalla into oppia lisää ja enemmän kasvoi hurjasti!

Mamma on vähän hassu joskus, mutta se antaa meille nakkeja jos me ollaan hienosti!
 

Voin lämpimästi suositella kaikille kyseisen opinahjon valmennuksia, kaikki tarvitsevat joskus herättelyä ja opastusta, jopa ne "parhaimmatkin". Ihan olo, nyt nukkumaan pää täynnä suunnitelmia!

Rymy-Elmerin pulkkaseikkailut

Täällä taas! Viime treeneistä en millään ehtinyt kirjoittaa vaikka asiaa olisi ollut paljonkin. Tärkein niistä on se, että Reino meni elämänsä ensimmäistä kertaa A-esteen ja vieläpä kerralla! Se oli itsekin hieman hämmästyneen näköinen suorituksestaan, mutta kun se sai kovasti kehuja ja herkkuja se päätti että on vaivan arvoista kokeilla toisenkin kerran. Se meni sen kolme kertaa täysin puhtaasti ja päätimme harjoituksen onnistumiseen. Muuten treenasimme rataa johon kuului minun ja Reinon osalta paljon vastakäännöksiä jotka onnistuivat ihmeen hyvin. Lisäksi menimme puomin useampaan kertaan ja oli hauska huomata että Reino hämmästyi kovasti kun puomin alla olikin putki. Sen ilme oli hyvä kun se kurkkasi alas että "täh, mikäs juttu tämä nyt sitten on?". Hienosti se kuitenkin meni ja radalta se ei muistaakseni karannut yhden yhtä kertaa mikä taitaa olla ennätys.

Viikonloppuna siskoni perhe tuli kylästelemään äidin luo ja päätimme kokeilla mitä Rymy sanoo jos sen valjastaa pulkan eteen. Poika osasi olla kyllä niin kiltisti, ei säikyttänyt pikku-Aavaakaan vaan odotti rauhassa että tyttö pääsi pulkan kyytiin ja sitten lähdettiin tasaiseen vetoon. Menimme pari kertaa pienen mäen alas ja ylös ja Rymy meni koko ajan paremmin. Näkee että se pitää rekihommista, kunhan se kasvaa ja vahvistuu vielä niin voimme mennä pidempiä lenkkejä. Reinokin sai käydä tervehtimissä Aavaa ja Paulaa ja se käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Minun pikkupojat ovat selvästi kasvamassa aikuisiksi, hienoa!

Hitto mitkä ilmeet!

Hehhheeeeh

Sunnuntaina meillä oli Karon kanssa taas Pellon tapakasvatuskurssi jossa harjoittelimme tällä kertaa kurssilaisten kanssa miten koiran tulee käyttäytyä kun vieras lähestyy sitä. Uutena asiana oli myös seisominen ja tietysti kertasimme kaikki jo opetellut asiat. Rymy sai toimia demokoirana ja se oikein puhkui intoa kun pääsi esittelemään "taitojansa". Eihän se vielä paljon osaa, mutta kontakti sillä on kunnossa ja kova into tehdä töitä, nämä minulle tässä vaiheessa riittävät paremmin kuin hyvin. Varmaksi liikkeeksi uskallan sanoa istumisen ja ehkä noin viikon kuluttua voin sanoa saman maahanmenosta. Tämä tarkoittaa sitä, että se tekee liikkeen ilman käsimerkkiä tilanteessa kuin tilanteessa. No okei, ehkä se ei vielä riistan perästä istuisi jos huutaisin, mutta ehkä vielä joku päivä sekin on mahdollista.

Maanantaina oli viimeinen kerta Torkin tapakasvatuskurssia ja pidimme oppilaille loppukokeen. Omat ryhmäläiseni suoriutuivat kiitettävästi, oli ilo nähdä kuinka paljon osa oli harjoitellut kotona. Jaoimme kaikille diplomit ja palautelomakkeen ja lähdimme vielä toimistoon pitämään palaveria kurssista. Jotakin ihmeellistä oli kyllä päässyt tapahtumaan, sillä kaikki olivat siinä uskossa että olen tulossa pitämään vielä toisenkin kurssin, mutta mitään tällaista en itse kyllä tiennyt?! Onneksi saimme asian selvitettyä ja lupasin että voin kyllä käydä tuurailemassa tarpeen vaatiessa, mutta nyt en voi mitenkään lupautua seuraavaksi kymmeneksi viikoksi vetäjäksi. Maanantait ovat olleet tosi huonoja päiviä omille koirille, sillä aamulle kun lähden yhdeksän maissa töihin, ovat ne jääneet yksin kotiin ja vasta seuraavan kerran iltayhdeksältä ovat saaneet taas huomiota. Tämä on johtanut siihen, että tiistaiaamut ovat olleet suorastaan helvetillisiä molempien haukkuessa ja riehuessa jo kuudesta lähtien turhautuneena. Pakko ajatella nyt ensisijaisesti omia eläimiä vaikka kurssin pito onkin ollut todella hauskaa. Nythän meillä pyörii Pellon kurssi ja ensi kuun alussa alkaa taas Ylitorniolla oma tapakasvatus, joten siellä riittää tekemistä.

Lakki on aika makee :) Minun pikkupojasta on kasvanut jo iso miäs!

Eilen kävimme jälleen kerran Pellon aksatreeneissä. Anttu lähti kuvaajaksi mukaan ja Marikin pääsi treenailemaan joten hain myös Fannin kyytiin. Nyt harjoittelimme muutaman kerran pussia ja keinua, Reino meni jälleen kerran pussin ilman "kurkistusaukkoa" ja keinukin meni aika mukavasti. Lisää vielä treeniä niin kyllä nekin alkaa nekin mennä rutiinilla. Radat menivät hieman vaihtelevasti, viimeisissä takaa leikkauksissa kämmäilin juoksemalla esteelle ennen Reinoa ja milloin itse olisin osannut säädellä oman vauhtini oikeaksi, päätti Reino lähteä muille maille. Pääasiassa jäi positiivinen fiilis, virheistä oppii ja ne saavat ainakin minut janoamaan harjoituksia vielä lisää. Pidemmittä puheitta, alla videopostaus eilisen harkoista.

https://www.youtube.com/watch?v=hRr2uLQSyCQ



Huh, jopas tuli kilometripostaus! Tämän siitä saa kun ei jaksa kirjoittaa muutaman päivän välein, asiaa on niin mahdottomasti. Noh, toivottavasti joku jaksoi tämän lukea, palataanpas loppuviikolla asiaan.

Blogit joita luen

Ajattelin tehdä vaihteeksi hieman erilaisemman postauksen, ja nyt saatte lukea mitä blogeja minä itse seuraan säännöllisesti!

Tanssiva Lordi

http://tanssivalordi.blogspot.fi/

Kyseiseen blogiin tutustuin puolivahingossa kun ystäväni linkkasi osoitteen jotta näkisin videon hänen hevosestaan. Kerran sitä alettuani lukemaan olin totaalisesti koukussa. Liityin lukijaksi niihin aikoihin kun kirjoittajan hevonen jouduttiin lopettamaan todella harmillisen onnettomuuden seurauksena. Teksti oli niin sydäntä riipaisevan liikuttavaa että itsellekin nousi kyyneleet silmiin. Blogi käsittelee pääasiassa Sannan (kirjoittajan) hevoselämää ja hän kertoo todella monipuolisesti ja kiinnostavasti ratsastuksesta. Suuri plussa on videot joita on paljon, samoin kuvat. Ratsastaja vaikuttaa tosi taitavalta ja hevonen on laadukkaan oloinen nuori ruuna. Postaustahti on noin 1-3 kirjoitusta viikossa mikä on tällaiselle blogiaddiktille oiken hyvä määrä!

Arjen ninjailua

http://laepinelamaa.blogspot.fi/

Todella suosittu blogi jota olen lukenut jo pari vuotta. Laura kirjoittaa nasevasti eikä säästele itseään teksteissään mikä tuo blogiin aidon tunnelman. Kirjoittaja on ollut pitkään kiistanalainen persoona julkisilla foorumeilla ja varmaan sen vuoksi minäkin hänen blogiinsa alun perin eksyin. Itse kuitenkin tykkään aidon ja mukavan oloisesta tyypistä ainakin näin tietokoneen ruudun toiselta puolen ja onkin ihan mahtavaa kuinka aktiivisesti hän jaksaa kirjoittaa laadukkaiden kuvien kera. Mukava lukea nuoren hevosen kehityksestä ja nähdä ne huonotkin päivät, blogista ei tule sellaista kuvaa että elämä on pelkkää juhlaa.

Puoliverinen prinssi

http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/

Tästä tulee joka kerta niin hyvälle mielelle ettei tosikaan! Susanna kirjoittaa ihan omalla tyylillään, huumoria on mukana aimo pläjäys ja aina niin ilmeikäs Nuutti-hevonen tuo sitä jo olemalla oma itsensä. Tämä blogi ei sovi tosikoille ja tylsimyksille, harvoin olen lukenut näin mukavalla otteella kirjoitettua hevosblogia.

Sophia Backlund

http://sophiabacklund.blogspot.fi/

Tässä blogissa kiehtoo kirjoittajan hienot hevoset, ihanat ja kalliit varusteet ja lähinnä se, kuinka erilaista harrastaminen voikaan olla kun siihen on paremmat resurssit kuin normaalisti. Kirjoituskieli ei ole välttämättä kovin virheetöntä, mutta videoita ja kuvia on paljon. Lisäksi postaustahti on huima, viikossa saattaa tulla jopa 4-5 uutta kirjoitusta. Minusta on ihana seurata kuinka joku jaksaa noin tavoitteellisesti viedä itseään eteenpäin.

Siiri Kaskinen

http://skaskinen.blogspot.fi/

Hyvin asiapainotteinen blogi jossa haihatteluille ei ole sijaa. Siiri kertoo kattavasti yhteiselämästään hevosensa Beedan kanssa, analysoi ratsastustaan tarkasti ja kriittisesti. Yksityiselämäänsä hän ei juurikaan avaa, mikä on ehkä järkevä ratkaisu netin syövereissä, mutta valitettavasti se syö osan blogin kiinnostavuudesta. Ihminen on utelias eläin, minkäs sille mahtaa.

Lisäksi luen paljon, paljon muitakin blogeja, mutta tässä tuli ne ensimmäiset mitkä käyn kurkkaamassa ihan joka päivä.

Hiiriä, koiria ja hevosia

Voihan video mitkä treenit torstaina oli! Olin lähtökohtaisesti aika pahalla päällä, auto oli päivällä sanonut sopimuksen irti ja Reino oli hallille tultaessa tosi ärsyttävä, haukkui kuin vimmattu. Rymykin esitteli taas vaihteeksi parhaita puolia itsestään kiskomalla ja repimällä samalla kun yritin raahata häkkiä paikalleen. Pienen hengähdyksen jälkeen yritin kasata itseni ennen ensimmäistä rataa joka kulki seuraavasti: lähetys putkeen josta persjätöllä puomi (tämän Reino meni niiiiin hienosti joka kerta!). Puomin jälkeen takaa kierrolla hyppy josta jatkui suora linja renkaalle ja seuraavalle hypylle. Tämä mentiin pari kertaa ja ensin menin puomin jälkeisen hypyn valssilla, mutta Reinon kaarre meni tosi pitkäksi ja loivaksi joka kilpailutilanteessa olisi syönyt sekunteja. Ari ehdotti vastakäännöstä ja se säästi meiltä monta askelta.

Toinen rata alkoi samalla tavalla, puomilta takaakierto hypylle, mutta siitä jatkettiin vasemmalle hyppyyn jota seurasi kepit. Nekin menivät ihan mallikkaasti, mutta keppien jälkeen oleva pussi sai Reinon pysähtymään kesken etenemisen. Otimme muutaman tehoharjoituksen Arin ja lihapullien avulla ja viimein se meni pussin ihan itse ensimmäistä kertaa ilman "kurkistusaukkoa", jippii!

Kokeilimme myös muurin joka sekin sujui ongelmitta. Lähestyimme sitä eri kulmista jotta varmistuisimme meneekö se sen satavarmasti. Ei probleemaa, joten tästäkin jäi oikein hyvä mieli. Kaikista mukavinta oli nähdä miten innokkaasti Reino tekee, ei puhettakaan että se olisi lähtenyt karkailemaan omiaan, se oli sataprosenttisen keskittynyt minuun ja rataan. Noudatin Arin viime kertaista neuvoa ja heti radan päätyttyä kehuin sitä hurjasti ja vein sen häkkiin jotta sille jäisi mahdoton palo vielä jatkaa eikä se oppisi että kunhan suoritus on valmis saa touhuta omiaan. Oli TOSI rankat mutta vieläkin ihanammat harjoitukset! Rymyn kanssa harjoittelimme perustoko-juttuja ja sen keskittyminen on myös huippuluokkaa: hallilla rakennettiin konserttilavaa ja ihmisiä kulki edestakaisin mutta sen huomio ei herpaantunut, hieno poika.

Siis meikähän kyllä osaa, mutta kuka opettais tuolle mammalle?

Keskiviikkona meillä kävi eläinlääkäri raspaamassa tammukoiden hampaat ja rokottamassa ponin. Homma ei alkanut ihan niin kuin piti, sillä kyydistä oli jäänyt suun avaajan toinen osa joten meidän oli hieman patentoitava: ei muuta kuin vasikan suun avaaja joka näyttää seuraavalta:

Käytännössä siis minä pidin kapulaa niin että hevonen avasi suunsa ja eläinlääkäri raspasi. Luojan kiitos Lirika oli rauhoitettu, muuten hommasta ei kyllä olisi tullut yhtään mitään. Poni oli jälleen kerran helppo, ainoa vaan kun toinen on niin mahdottoman pieni niin on tosi raskasta olla kyykyssä koko ajan. Lopuksi me molemmat eläinlääkärin kanssa pyllähdimme heinäkasaan istumaan ja siinä jatkoimme työn loppuun.

Lirika on humalassa...

... ja poni kännissä :)

Kun tämä operaatio oli saatu alta pois, lähdin käymään vielä kylällä ja poikkesin Hallin Herkkupuodissa josta ostin pitkän harkinnan jälkeen nk. haukkumökin, alla kuvassa.

Idea on siinä, että kun koira haukku, aktivoituu mökistä hyvin korkea ja epämiellyttävä ääni jonka vain koira kuulee. Volyymiä voi säätää tarvittaessa. Ensimmäisen illan möksä toimi loistavasti, Reinon ilme olisi pitänyt saada kuvattua, se oli kerta kaikkiaan niin nyrpeän ja loukkaantuneen näköinen :)  Aamulla kuulostelin toiveikkaasti josko olisi hiljaista häkissä, mutta pyh ja pah! Reino antoi piut paut mökille ja haukkui samalla lailla kuin sitä ennen. Rymy vain oli erittäin kärsivän näköinen ja jos se olisi osannut puhua voin kuvitella että dialogi olisi mennyt jokseenkin näin: "HAUHAUHAUHAU!!" "Turpa kiinni kaveri, mulla soi jo korvat!!". Se siitä sitten, palataan alkuperäiseen suunnitelmaan eli aktivoidaan enemmän.

Sunnuntaina aloitimme Jonin kanssa aamun ihanasti saunomalla ja sen jälkeen ajoimme molemmat kelkat anoppilaan. Sieltä lähdin Karon ja vanhuskoirien kanssa lenkille. Ilma oli loistava, aurinko paistoi ja pakkasta oli ehkä aste tai pari. Koirat olivat aivan innoissaan, mukava nähdä että Viljokin on piristynyt kovasti painon pudotuksen myötä. Itse asiassa punnitsimme sen lenkin jälkeen ja enää ei ole kuin kaksi kiloa tavoitteeseen, mahtavaa! Vanhan koiran laihdutus ei ole maailman helpointa puuhaa, uskokaa tai älkää! Loppupäivä meni herkutellessa ja Ally McBealia katsoessa, välistä päikkäreitä torkkuessa ja kirjaa lukiessa, ihana sunnuntai.

Ilmeet.com

Viljo chillailee ennen lenkkiä

 

 

Vauhti on mahdoton!

Tänään menin reippaana tyttönä taas töihin ja hui kauhea mikä järkytys minua aamulla kohtasikaan: meidän kahvihuoneen hiiri joka on rauhaisasti elellyt hiljaista rinnakkaiseloa kanssamme oli heittänyt henkensä. Luojan kiitos se en ollut minä joka joutui sen pienen ruumiin roskiin viemään, sitä en olisi halunnut missään nimessä tehdä. Muut kauhistuvat nähdessään elävän hiiren (miksi, kysynpäs vaan?) mutta voi pientä riepua joka koki karmean kohtalon hiirenloukussa. Toivottavasti se oli ehtinyt syödä vatsansa täyteen pullaa joka oli minulta pudonnut lauantaina lattialle ja kuoli onnellisena, nyyh.

Ei tainnut käydä yhtä hyvin kuin videossa...

Illalla oli Torkin tapakasvatuskurssi jossa tänään harjoittelimme erilaisten alustojen päältä kävelyä, epäilyttävien esineiden luona treenaamista jne. Aika hienosti kaikki suoriutuivat ja saatoin hyvillä mielin mennä kotiin, taas oli uutta opittu. Nyt istun koneella puhki poikki väsyneenä, ei vain millään malttaisi vielä mennä nukkumaan. Noh, ehkä Ally M. nukuttaa minut taas niin kuin joka ilta, toivotaan...

Ahne hevonen ja haukkuva koira

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoille! Meillä oli viikonloppu koirien kanssa aktiivinen, lauantaina hyppäsin taas potkukelkan ohjaksiin ja koirat mennä viipottivat tuhatta ja sataa aivan onnessaan. Matkaa kertyi noin kolme kilometriä mikä sinänsä ei ole pitkä lenkki, mutta vauhtia oli koko lenkin ajan aivan valtavasti. Seuraavana päivänä päätin että palauttava kävely voisi olla hyväksi ja ensin aamulla Reino pääsi kiertämään Maijasentien reitin. Onneksi olin ostanut kenkien pohjaan jääpiikit, sillä tie oli aivan peilijäässä, koirakin kulki paljon varovaisemmin kuin yleensä. Lenkin jälkeen koirat hengailivat sisällä ja söivät, Joni keitti kananmunia joista pojat saivat myös omansa. Enpäs ole hetkeen nähnyt koiralla yhtä onnellista ilmettä kuin Reinolla: se nappasi munan kuorineen päivineen ja meni omalle paikalleen mutustelemaan sitä silmät kiinni, kananmuna tiukasti tassujen välissä, ihana tyyppi!

Minun rakkain ja suloisin ystäväni <3

Ruokailun jälkeen pojat menivät takaisin häkkiin ja siivosin tarhasta kakkakikkareet ja tein heinistä mukavan pedin kopin edustalle. Molemmat menivät siihen köllöttelemään ja itse lähdin käymään mummolassa. Tunnin päästä käytin vielä Rymyn lenkillä ja siitä lähdimme poikien ja Karon kanssa vetämään tapakasvatuskurssia Pelloon. Tunti sujui taas todella hyvin, edellisellä kerralla mukana olleet olivat treenanneet kotona ja sen kyllä huomasi. Mahtava nähdä kuinka näinkin "pieni" panostus vaikuttaa koiran (ja omistajan!) käytökseen. Uudetkin pääsivät mukaan varsin vaivattomasti, toivottavasti hekin tykkäsivät. Aika meni kuin siivillä ja kotimatka meni mukavasti tuntia analysoidessa.

Kamera sai Rymyn kuonon näyttämään jotenkin hassulta :)

Hevosten kanssa kävi torstaina hieman hassusti: Lirika oli keksinyt että aidassa ei kierräkään sähkö ja hän kykenee ruokailemaan itse omat päiväheinänsä aidan yli kurottamalla. Mitäs siitä jos muutama porttilanka sinkuu ja kiertyy korvien ympäri kunhan vain saa mahan täytettä. Onneksi Onni sai sen kiinni itse teossa, Onni onnettomuudessa, muhahhaah!!. Pyysin viemään hevoset talliin, mutta Lirika olikin päättänyt että häntä ei niin vain talutetakaan, saati oteta kiinni. Loppujen lopuksi minun oli pakko lähteä Torniosta asti kesken työpäivän saalistamaan kuriton tammani talliin. Sitä ei missään nimessä uskaltanut jättää enää ulos, sillä jos se olisi päässyt tarhasta pihalle, olisi se todennäköisesti saattanut köpötellä maantielle. Kun kauhealla kiireellä ajoin kotiin ja ryntäsin tarhalle, mokomakin ötökkä seistä möllötti täysin tyytyväisenä itseensä ja aivan rauhallisesti antoi pyydystää itsensä kiinni ja laahusti kuin lauhkea lammas perässäni talliin. Ei muuta kuin autoon ja takaisin töihin. Voin kertoa että hieman otti päähän ajaa turhaan ylimääräiset sata kilometriä mutta mitäpä sitä ei lemmikkiensä eteen tekisi.


Kaunis mutta ahne vanha tamma!


 

Tein tässä viime viikolla kamalan havainnon.. olen oikeasti hieman laiminlyönyt koirieni aktivointia josta on seurannut turhautunut koira ja helvetinmoista haukkumista. Nyt viikonlopun jäljiltä koirat ovat olleet todella tyytyväisen ja rauhallisen oloisia ja ensimmäistä kertaa aikoihin en herännyt haukkumiseen puoli seitsemältä aamulla. Itse asiassa olin taas niin reipas että lähdin Reinon kanssa aamulenkille jotta se ei turhaan stressaantuisi ja haukkuisi päivälläkään huvikseen. Rymy on paljon lunkimpi kaveri, se osaa ottaa rennosti ja rauhoittua. Toki sekin illalla pääsee taas käppäilemään, mutta ylimääräiselle aamulenkille on Reinolla enemmän tarvetta.

Pidetään peukkuja että tämä tosiaan tepsii ihan pidemmänkin aikaa, itselläkin kunto nousee taas kohisten kun tulee useampi kävely/juoksulenkki päivässä!

Loppuun vielä pieni kevennys: sain viimeinkin uuden puhelimen joten sillä on tullut kuvailtua aika lailla. Tässä video muutamasta pienen pienestä treenistä jotka ovat tarpeen arjen haasteissa!

Harkkoja ja humputtelua

Torstaina oli aivan ihanat treenit taas vaihteeksi! Pääsin töistä tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja olipas ihana ajella kotiin valoisan aikana. Ehdin hyvin viedä hevoset sisälle ja siivota karsinat ennen Pelloon lähtöä, tämä helpottaa huomattavasti iltahommia kun ei enää kymmenen jälkeen illalla tarvi lapata paskaa karsinoista. Matti toi Fannin kyydille ja nappasimme vielä Annen ja Friidan mukaan kyliltä ja ajoimme Rohki-Hallille.

Harjoittelimme tällä kertaa tosi hauskaa rataa joka muistutti meitä viime kesän Ylitornion treeneistä kovasti: oli putkea, pituutta, rengasta ja melko suoria linjoja. Reino oli aluksi tosi ärsyttävällä tuulella ja ajattelin että se varmasti karkaa radalta omille teilleen. Onneksi olin tällä kertaa väärässä ja Reino keskittyi täysillä tehtävään. Ari antoi hyvän ohjeen että suorituksen lopettamiseen, sillä Reino tahtoo hieman lähteä siinä vaiheessa haahuilemaan omiaan. Kun päästään maaliin, kehutaan ihan hurjasti ja saman tien viedään häkkiin jotta sille jäisi mahdoton hinku jatkaa tekemistä. Tämä pitää muistaa joka kerta niin eiköhän sillä saada nostettua lisää kierroksia.

Huomasimme myös että alussa Reino saattaa lähteä jopa hieman laiskasti liikkeelle, joten nyt kokeilimme sitä että Ari piti Reinosta kiinni ja minä houkuttelin ja innostin sitä ja kun se oli aivan kierroksilla se päästettiin irti. Oli muuten super hyvä rata! Kepitkin menivät huomattavasti paremmin kuin aikasemmin, menoon alkoi tulla hieman rytmiä ja vauhtia, jes.

Eilen kävin pitkästä aikaa yhtään missään tuulettumassa, Tornion Umpparissa oli nimittäin Cheekin keikka. Väsytti niin maan mahdottomasti mutta ei se auttanut, olin luvannut kavereille lähteä. Lauloimme ensin kaupunginhotellissa karaokea ja kymmenen jälkeen suunnistimme Umpitunneliin jossa oli paljon tuttuja ja aika kului nopeasti. Itse artisti saapui paikalle vasta kahdentoista jälkeen mutta olihan se odotuksen arvoinen, ihan huippu livenä. Pienen pieni vatutus kyllä iski kun ihanat teinit tukka silmillä kaatoivat juomat päälle, tönivät ja kaatuilivat mutta sain temperamenttini hillittyä ja keskityin keikkaan. Kotiin lähdin yhden maissa ja olipas ihana käpertyä oman rakkaan viereen lämpimän peiton alle.

Todistetusti olen laittautumassa ja lähdössä juhlimaan, harvinaista

Tänään olisikin Pellossa ensimmäinen kerta tapakasvatuskurssin ohjausta, saas nähdä miten siellä sujuu, siitäpä sitten seuraavassa postauksessa.