Elämä mullistui tammikuun lopulla kun Jonin isä soitti ja kertoi että häntä oli pyydetty lopettamaan koiranpentu ja Onnin luonteen tuntien tiesin että se oli viimeinen asia mitä hän ikinä haluaisi tehdä. Niinpä eräänä aamuna puhelimen soidessa kuuntelin hämmentyneenä puhelinkeskustelua jossa Joni sanoi ilman muuta meidän ottavan sen. Siis minkä? En siis itse tiennyt ollenkaan mikä meille olisi tulossa, mutta Joni tiesi taas kerran että en ikinä vastustaisi pienen palleron pelastamista, tietämättä minkälainen koira meille edes tulisi. Reino muutti meille seuraavana päivänä ja olin töissä kuin tulisilla hiilillä kun en päässyt heti katsomaan uutta tulokasta. Hämmästys oli suuri kun pentu olikin jo aika iso, varmaan ainakin nelikuukautinen. Kuulimme että edellinen omistaja ei ollut kohdellut sitä hyvin ja opimmekin vuoden aikana että Reino saattaa pelästyä mitä kummallisimpia asioita ja se täytyy tiedostaa koko ajan sen kanssa toimiessa. Koiraa en kuitenkaan vaihtaisi mihinkään muuhun, se on valloittanut sydämeni ihan kokonaan!
Seuraava iso mullistus tapahtui kun päätimme että Reinolla hankitaan kaveri ja ystävillemme syntyi sopivasti jämptipennut joista päätimme valita yhden uroksen. Rymyn kävimme hakemassa meille toukokuussa ja Reino rakastui siihen ihan päätä pahkaa. Alussa oli suorastaan rasittavaa vahtia kahta tuholaista, etenkin kun toinen oli niin paljon pienempi ettei sille satu mitään rajuissa leikessä. Hyvin ne kuitenkin sopeutuivat elämään keskenään ja nyt ne ovatkin kuin veljekset. Tai oikeastaan ne on nimetty DorkaDuoksi, se kuvastaa ehkä parhaiten niiden sekoilua.
Hevosten kanssa tulin siihen tulokseen että Lirika saa jäädä täysin pois ratsastuskäytöstä sillä sen käytös alkoi muuttua todella vaaralliseksi ja emme kummatkaan enää nauttineet ratsastuksesta. Itselläni alkoi inspiraatio loppua jo alkutalvesta, mutta koska hevonen oli liikutettava niin sitkeästi kiipesin selkään ja kävin ratsastamassa. Jossain vaiheessa käytös muuttui ja totesin pitkän stressaavan jakson jälkeen että en halua loukkaantua pahasti saati menettää henkeäni sen kanssa ja että on meille molemmille parempi lopettaa ratsastus tähän ja en aio tuntea huonoa omaatuntoa siitä. Hevonen tarhailee kuitenkin päivittäin kaverin kanssa ja nyt muutaman kuukauden tauon jälkeen olen huomannut sen olevan paljon paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Kesällä mullistui ja paljon: tutustuin naapurissani asuvaan Mariin ja huomasin meillä olevan paljon yhteistä. Yhdessä suunnittelimme erilaista koiratoimintaa Ylitorniolle ja pian vedimmekin näyttelytreenejä ja aloitimme agilitykurssin Kainuunkylän kentällä. Haimme Pellosta vanhat esteet jotka kunnostimme sopiviksi ja siitä lähti Ylitornion koiraporukan aktiivitoiminta joka jatkuu edelleen. Pääsimme myös Pellon agilityryhmiin mukaan ja jokav iikkoisiin rutiineihimme kuuluikin treenit Rohki-hallilla. Kävimme myös Karon kanssa useissa näyttelyissä Humun ja Nemon kanssa ja pärjäsimme todella hienosti! Tästä sainkin mahdottoman innostuksen näyttelyihin ja kävimme myös Rymyn kanssa ensimmäisissä pentunäyttelyissä.
Vaihdoin myös työpaikkaa ja viihdyn nykyisessä työssäni huonekalumyymälässä erinomaisesti. Elämä on nyt kohtalaisen mallillaan, ainahan sitä voi mennä paremminkin mutta olen oikeastaan aika tyytyväinen. Toivottavasti vuosi 2014 toisi mukanaan lisää uusia mahdollisuuksia ja hauskaa harrastamista!
Kaikenkarvaiset kaverukset toivottaa hyvää ja parempaa uutta vuotta kaikille lukijoille!
PS. Osallistukaa nyt ihmeessä edellisessä postauksessa olevaan arvontaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti