Valoa tunnelin päässä

Nyt on pieni ihminen väsynyt mutta onnellinen! Olen viimeisen viikon rämpinyt epätoivon suossa Reinon suhteen, sillä viimeisimmät agitreenit eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan. Menimme tavanomaisen innoissamme kentälle ja heti kättelyssä huomasin että Reino ottaa kierroksia ryhmässä olevasta bokseriuroksesta. Tehtävänä oli tällä kertaa neljästä esteestä muodostettu neliö, jossa harjoittelimme erilaisia ohjausliikkeitä. Pyysin etukäteen että boksun omistaja menisi koiransa kanssa kentän ulkopuolelle, sillä Reino saattaa hyvinkin vielä karata käskyn alta ja silloin se painaa tasan varmasti haastamaan toista urosta. Kaikki muutkin menivät suorituksen ajaksi toiselle puolen, mutta pahaksi onneksi Reiska lähti kuin rasvattu salama reunalle hyppimään ja toisella puolen oleva bokseri hyppäsi myös verkkoa vasten ja siitähän se riemu vasta syntyikin! Rähinä päälle, ja sen jälkeen Reinoa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään muu kuin toinen uros. Minua pyydettiin huutamaan koiraa ja samalla juoksemaan siitä poispäin, mutta eihän se nyt siinä mielentilassa ole minusta ollenkaan kiinnostunut joten turha yritys, kyllä se oli pakko hakea sieltä pois. Onneksi ohjaajamme äiti oli treenejä katsomassa ja hän on erittäin ansioitunut pk-puolen ihminen ja hän sai tilanteen rauhoitettua. Toinen uros vietiin pois näköpiiristä ja sain kädestä pitäen neuvoja miten saan Reinon takaisin tehtävän pariin. Onnistuihan se viimein, mutta kaiken tämän säätämisen lisäksi olin itse niin sekaisin kuvioissa että en millään meinannut niitä osata.

Kun viimein pääsin suoritusvuorosta, olin hikinen, pettynyt, vihainen itselleni ja tuntui että itkukin tulee. Sain kuitenkin kannustavaa palautetta minua auttaneelta ihmiseltä, hän oli sitä mieltä että alussa kun hän oli meidät nähnyt, oli hän ajatellut että tuosta ei voi tulla kyllä mitään. Kun Reino oli sitten viimein alkanut keskittyä, oli meno näyttänyt jo siltä että kyllä siitä voi vielä agilitykoira tulla. Sain myös palautetta siitä, että olen tehnyt sen kanssa paljon töitä ja että se ei ole mikään helppo koira rotujen ollessa nuinkin haastavat kyseiseen lajiin.

Vaikka viimeiset treenit päättyivätkin loppujen lopuksi ihan hyvin, jäi mieli silti aika matalalle, niin itseni kuin koirankin suhteen. Kävimme Marin ja koirien kanssa seuraavan päivänä kertaamassa edellisiä harjoitteita ja kyllä ne pikkuhiljaa minunkin päähän upposivat edes jotenkuten. Reinon suoritusta ei voinut nyt kyllä moittia, ohjaaja vain tahtoo vielä mokailla ja aika rankasti. Päätimme Marin kanssa että ilmoittaudumme 4.9. Pellon Rohkihallilla järjestettävään koetilaisuuteen jossa valitaan agilityn alkeiskurssille koirakot. Kyllä, tälläkin hetkellä treenamme alkeisryhmässä, mutta olemme kohta puolivälissä menossa ja talvi alkaa painaa päälle jolloin tarvimme halliolosuhteet harjoitteluun. Jatkokurssille emme missään nimessä ole vielä valmiita, joten alkeiskurssi hallilla olisi mahtava homma. Tulevaa testiä silmällä pitäen menimme tänään hallilla järjestettäviin näyttelytreeneihin jotta koirat saisivat vähän tuntumaa halliin ja häiriötreeniä vieraassa koiraporukassa. Treenien vetäjä oli aivan huikea tyyppi, hän neuvoi minua alusta asti miten toimin Reinon kanssa kun se piippaa, haukkuu ja stressaa uutta paikkaa. Hihna jalan alle ja koiraa ei huomioida mitenkään. Reino rauhoittui ihan hyvin, mutta kun lähdettin juoksemaan porukassa, se veti kuin hinaaja ja meinasin kompastua sen jalkoihin vähän väliä. Seuraavaksi otettiin kaikki yksitellen, katsottiin hampaat ja juoksutettiin. Ohjaajan neuvojen mukaan sain Reinon kulkemaan kauniisti, joka kerta kun se yritti kiihdyttää vetoon, käännyin neliölle, jossa sen oli väistettävä minun jalkojani ja seurattava minne mennään jolloin se kulki hihna löysällä ja rennosti. Ohjaaja kehui Reinoa kivaksi koiraksi joka tarvii kuitenkin napakkaa otetta. Piippausta ei välttämättä koskaan saada loppumaan, mutta kunhan koiran saa rentoutumaan ja rauhoittumaan uusiin tilanteisiin nopeasti, se alkaa keskittymään myös minuun ja voimme sen kanssa harrastaa. En aijo stressata huomista valintatilaisuutta ollenkaan, menee miten menee, olen vain erittäin tyytyväinen saamiini neuvoihin ja siihen miten hyvin vieras ihminen luki Reinoa ja sai minunkin päähän iskostettua uutta tietoa.

Koirista sitten hevosiin. Lirikalla kävin ratsastamassa kentällä viime perjantaina ja se ei tuumannut agilityesteistä mitään, ihmetteli varmaan että onpas hälle kummallinen rata väsätty. Menin parikymmentä minuuttia, ja Lirika oli alkuverkan jälkeen oikein kiva. Se sai pari sokeria kiitokseksi ja lähdettiin sitten köpötteleen kotia kohti. Sunnuntaina Minna tuli kokeilemaan Lirppaa ja he tulivatkin oikein hyvin toimeen. Minna sai jopa ihan lyhyen ratsastuksen aikana sen liikkumaan oikein, mikä Lirikan ollessa kyseessä ei ole mikään itsestäänselvyys. Toivottavasti Minna ehtisi käymään viikottain, se olisi Lirpalle (ja minulle!) hyväksi!

Kotimatkalla

Nyt on kuitenkin jo niin väsy, että on pakko painua peittojen alle että jaksaa huomenna taas pyörittää tätä eläinrallia, kerron sitten miten valintatilaisuudessa kävi, pitäkää peukkua!