Tänään heräsin epämääräiseen tunteeseen: olenko myöhässä töistä vai miten ihmeessä olen nukkunut näin rauhaisasti. Syy selvisi hetken mietinnän jälkeen, mulla on ruhtinaalliset neljän päivän vapaat! Kävin toki aamulla ruokkimassa hevoset ja sitten pelailin hetken tietokoneella ja söin aamupalaa ja päätin lähteä aamuratsastukselle. Lunta tuli vaakasuorassa mutta sehän ei meitä hurjapäitä haitannut laisinkaan vaan lähdimme luontoäitiä uhmaten kohti tuttuja maastoreittejä. Viime kerrasta viisastuneena laitoin Lirikalle kanget, sitä ei meinannut saada edes pysähtymään, niin virtaisa se oli. Alkumatkasta edes kankiohjasta kiinniottaminen ei tuottanut minkäänlaista vastareaktiota, hevonen oli niin innoissaan ja menossa että olisi aivan sama olisiko suitsia päässä ollutkaan. Ravattiin pari kilometriä niin pinkeänä että jokainen askel ravisteli minua ihan tosissaan. Meidän "laukkamäessä" päästin tamman hieman irrottelemaan ja menimme todella lujaa lumen lentäessä niin kovasti silmiin että eteensä ei nähnyt! Onneksi huomasin hevosen hieman hiljentäessä Karon ja koirien tulevan vastaan ja sain juuri ja juuri Lirikan hurjan vauhdin rauhalliseen raviin. Koiraparat, molemmat olivat sydänhalvauksen partaalla kun iso hevonen jylistää kohti kauheata laukkaa!
 |
| Photo Minsku Kerttula |
Kävimme Lirpan kanssa vielä kiipeilemässä ja palasimme samoja jälkiä takaisin hieman rauhoittuneempana. Nyt tamma tuli jopa kuolaintuelle ja pureskeli kuolainta vaahdon räiskyessä ryntäille. Pitkällä tiepätkällä päätin antaa sen hieman laukata, tarkoitus oli mennä hillitysti ja pyöreänä mutta Lirika oli sitä mieltä että pöh ja pah moiselle mammaroinnille, minä haluan mennä lujaa! Puoli kilometriä jaksoin sitä pidellä ja kun nousin kevyeen istuntaan se lähti kuin raketti eteenpäin! Ei siinä auttanut kuin antaa toisen juosta sydämensä kyllyydestä ja sen jälkeen ravailtiin ja venyteltiin eteen-alas. Olipas kyllä lenkki, muuta ei voi sanoa!
Kotiin tultuamme loimitin Lirikan ja kuivasin pään ja kaulan pyyhkeellä josta muori nautti täysin rinnoin, oikeastaan pidin pyyhettä paikallaan ja Lirppa hinkkasi itseään siihen autaallinen ilme naamallaan. Poni katsoi niin haikeasti meidän touhuja että päätin ottaa myös sen pienelle lenkille. Valjastin sen ja hölmistyneenä se seurasi minua pihalle ja antoi hienosti laittaa kärryt peräänsä. Kävimme ihan pienen lenkin mutta poni oli aivan riemuissaan!
Illalla kävin siivoamassa vielä karsinat ja nyt olisi elokuvaillan aika, Karo tulee meille jonkun kauhupätkän kanssa, ihanaa!
Nauttikaahan muruset ihanasta talvikelistä niin kauan kuin sitä kestää ja hevostelkaa täysin rinnoin!
 |
| Photo Minsku Kerttula |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti