Ensimmäinen hevoskokemukseni oli suomenhevostamma Linda. Se oli todella iso, noin 170cm korkea lempeä tamma jolla opettelin ratsastamaan. Muistikuvani ovat jokseenkin hämäriä sillä olin todella nuori, muistaakseni 8-vuotias. Ratsastuksellisia taitoja en kovin paljon oppinut, mutta hauskaa oli!
Seuraavaksi saimme siskoni ja ystäni Elinan kanssa ratsastettavaksi kamalan risteytysponi Oskarin. Se oli ilkeä, inhottava ja silti me rakastimme sitä! Aika ajoin se ryöstäytyi hallinnastamme ja bravuurinumeronaan se esitti pyykinarun alta juoksemisen. Aivan sama oliko kuivumassa kalsarit vai haalarit, ne lähtivät mukana joka tapauksessa!
Seuraavaksi siirryimme ruotsin puolelle Övertorneå Ryttarföreningin jäseniksi ja aloimme kulkea opastetuilla tunneilla. Ratsastimme monenlaisia hevosia, mm. pohjois-ruotsin hevosia, shetlannin poneja, lämminverisiä ja arabeja. Kaikki kuitenkin muuttui kun Grey Mister Y saapui talliin.
Alusta asti harmaa Angloarabi oli vaikea tunneilla ja pian siitä tuli enemmän sääntö kuin poikkeus että ratsastaja putosi selästä. Loppujen lopuksi kävi niin että omistajat eivät halunneet olla missään tekemissä ruunan kanssa ja soittivat (jostain käsittämättömästä syystä minulle, 11-vuotiaalle tytölle!) haluaisinko alkaa hoitaa hevosta ja saisin ratsastaa niin paljon kuin haluaisin. Ei tarvitse varmaan kertoa mikä oli vastaus :)
Kesä oli mieletöntä aikaa, hevonen oli alussa todella vaikea mutta loppujen lopuksi oppi luottamaan minuun. Kävin joka päivä tallilla ja nautin kaikesta puuhastelusta hevosen kanssa. Ilman mustelmia ei toki säästytty, milloin se repi riimunnarun kädestäni niin kovaa että sain palovamman käteeni ja milloin se karkasi ilopukkeja heitellen pitkin pihoja. Kerran Grey peruutti sähkölankaan ratsastaessa kun ei suostunut menemään sille määrättyyn suuntaan; voitte arvata miten siinä kävi :)
Hevosta yritettiin myydä koko kesä, mutta vaikeluontoisena se ei kelvannut kenellekään. Luojan kiitos vanhempani eivät suostuneet rukouksiini ja ostaneet sitä meille, olisin ollut aivan liian nuori moiseen vastuuseen. Loppujen lopuksi se meni teuraaksi, tai niin minulle ainakin kerrottiin, kuka tietää lopullisen totuuden? Harmi hevosen puolesta, se oli mieletön tyyppi, mutta vain yhden ihmisen hevonen.
Greyn jälkeen ei tullut toista samanlaista hevosta. Pitkään ratsastin muiden hevosia kiintymättä niihin sen kummemmin. Yläasteiässä kiinnostukseni hevosiin ja ratsastukseen lopahti täysin, en vain enää jaksanut samaa kehän kiertämistä ja hevosten vaihtumista. Monen vuoden tauon aikana kävin pari kertaa ratsastamassa eri talleilla, mutta kipinä ei iskenyt samalla tavalla kuin ennen.
Kolme vuotta sitten päätin tehdä elämäni aikana asioita, joista olin aina haaveillut. Kesäloman koittaessa marssin paikalliselle tallille ja kysyin tallipaikkaa mahdolliselle vuokrahevoselle jolla voisin maastoilla ja päästä taas nauttimaan hevostelusta. Kävi ilmi, että heillä ei olisi maastoja laisinkaan, mutta paikan omistaja ja valmentaja Tuula Buckman ehdotti että tutustuisin hänen poikansa entiseen kisahevoseen joka kaipasi vuokraajaa.
Ihana vanha Lirika valloitti sydämeni saman tien, ainoa mitä pelkäsin oli se, että osamattomuuttani pilaisin hyvän hevosen. Tuula vakuutti minulle, että kannattaa tulla kokeilemaan ja niinhän minä lopulta tein. Vuokrauspäätös syntyi ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen ja lopulta parin kuukauden yhteisen taipaleen jälkeen päätin että nyt on aika kokeilla hevosenomistajan arkea.
Tässä sitä nyt ollaan kolmen yhteusen vuoden jälkeen, edelleen rakastaen omaa tammaa ja olemalla onnellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti