Agilityn SM-kisaviikonloppu

Toinen kohta listalta ruksittu yli, nimittäin käytiin katsomassa agilityn suomenmestaruuskisat Vantaalla Minnan kanssa. Reissuun lähdettiin perjantaiaamuna viideltä ja yllättävän nopsasti ajomatka taittui. Vantaalla olimme perillä noin neljän korvilla ja ihan ensimmäiseksi suuntasimme hotelliin, Airport Hotell Bonus Inniin. Vaatteet vaihdettuamme lähdimme kohti kisapaikkaa joka sijaitsi Myyrmäen Urheilupuistossa. Perille päästyämme paikalla oli jo täysi tohina päällä, niin kutsutut lämmittelykisat ennen varsinaisia SM-karkeloita jotka alkaisivat vasta lauantaina. Ehdimme kiertää Expo-alueen kertaalleen ja tietysti heti piti jo vähän shoppailla :) Lillan sai keltaisen Sweden-pannan ja samaa väriä olevan grip-hihnan, onhan hän Ruotsista joten maan värejä pitää tietysti kantaa! Lisäksi kirkkaat värit näyttävät älyttömän hyvältä mustan koiran yllä ja tämäkään ei pettänyt odotuksia.

Hotellilla

Näkymät hotellin hissistä.

Huone

Heja Sverige!

Illaksi olimme varanneet pöydän Helsingissä sijaitsevasta Casa Largosta ja pienen tälläytymishetken jälkeen matkasimme pikapikaa keskustaan. Ruoka oli hyvää, seura mitä parasta ja hotelliin tulimme takaisin vasta kahdentoista maissa. Huomasi että ajomatka vaati veronsa sillä uni maistui paremmin kuin hyvin. Aamulla heräilimme joskus kymmenen korvilla ja kaikessa rauhassa valmistuimme päivään. Kisakentälle suuntasimme Myyrmannin ostoskeskuksen kautta, nälkä vaivasi sillä huonehintaan ei kuulunut aamiainen. Löysimme hyvän ravintolan jossa oli mitä mainioin buffet ja söimme antaumuksella jotta jaksaisimme pitkän päivän.

Suositus holittomien ystäville, Somersbyn siideri!

Casa Largon herkkuja!

Kisapaikalle tultuamme käynnissä oli joukkukisat ja ehdimme sopivasti näkemään joukkuiden kahdet viimeiset osanottajat. Yllättäen kävimme taas hieman shoppailemassa ja ostin jo edellisenä päivänä ihailemani pannan ja hihnan Lillanille. Nyt sillä on tavaraa kyllä ihan tarpeeksi ja tämä viimeisin ostos jätetään ns. edustuskäyttöön.

Meidän uusi edustushässäkkä!

Ihanat pannat <3

Houkutuksia riitti!

Paikan päällä oli myös hyvä buffet, valinnanvaraa oli lämpimästä ruuasta leipiin, makeisiin, poppareihin sekä virvokkeista aina alkoholijuomiin asti. Jännittävät joukkuekisat katsottuamme lähdimme takaisin hotellille jossa ehdimme hyvin peseytyä ja lepäillä ennen illan ravintolaa. Oli oikeasti tosi kivaa laittautua ja laittaa vähän nätimpää päälle, täällä päin kun harvemmin tulee käytyä paremmin syömässä. Tämän illan ravintolaksi valikoitui Goodwin Steak House jossa kävimmekin jo viime messarireissulla. Pitkän kaavan mukaan nautittu illallinen verotti voimat oikein tosissaan ja syönnin jälkeen lähdimme saman tien takaisin hotellille. Minna uupui ihan totaalisesti ja nukahti samoin tein mutta itse kävin vielä reissun aulabaarissa jossa aika kului Hesarin ja alkoholittoman oluen parissa. 

Pitkän kaavan kautta, alkupaloiksi ihania leipäsiä.

Oliko pikkasen hyvää!

Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme aamukahvit, kävimme suihkussa, pakkasimme tavarat ja lähdimme kaupan kautta kohti kisakenttää. Tällä kertaa lounaaksi otimme mukaan tee se itse-salaatit ja varauduimme runsaalla määrällä nestettä, oli nimittäin kuuma!

Uusi hieno lippis!

"Istutaan tässä auringossa että rusketun".. kuuluisat viimeiset sanat, terv. palaneet jalat :D

Aamun/aamupäivän hyppyradalla ratkaistiin kuka lunastaa paikkansa finaaliin ja tähän päästäkseen piti tehdä nolla. Tämäkään ei pelkästään riittänyt, sillä vain neljäkymmentä nopeinta nollaa huomioitiin joten paineet olivat varmasti kovat. Yllätykseksi monikaan ennakkosuosikeista ei päässyt finaaliradalle, mutta sitä se agilityssä on, mitä tahansa voi tapahtua ja pienikin virhe kostautuu. Kaiken kaikkiaan tämä teki vieläkin jännittävämmäksi itse finaalin, kaikki oli avoinna kun sinne lähdettiin. Tänä vuonna kisattiin ensimmäistä kertaa myös SM-karkelot uusissa kokoluokissa, eli pikkuminit- ja maksit saivat viikonloppuna ensimmäiset mestarinsa.

Kenttä kuvattuna molemmista katsomoista.

Kovasti jännitimme miten finaalien käy sillä pohjoisen edustajat olivat äärimmäisen hyvissä asemissa. Pikkumaksit voitti ylivoimaisesti Niina Veijola ja bordercollie Trip (vieläkin menee kylmät väreet kun muistelen sitä rataa!), medien ykkönen oli niin ikään saman seuran eli Tornion kennelkerhon Jani Kantola ja kromforländer Rauha (jumankaut ne meni muuten lujaa!) ja maksiluokassa johtoa piti Oulun Koirakerhon Anna-Mari Niemelä ja bordercollie Lewis. Miniluokassa pärjäsi hienosti allekirjoittaneen seurakaveri Katja Kuula ja sheltti Olga ja lopullisissa tuloksissa tämä kaksikko kiilasi viitossijalle, tosi hienoa!

Harmillisesti Jani ja Rauha tekivät hylky-radan jolloin mitaleita ei päästy koputtelemaan ja näin ollen jäätiin jännäämään pikkumaksirataa. Niina ja Trip tekivät aivan uskomattoman hienon ja nopeimman radan, mutta tuomari tulkitsi A:n alastulon kontaktivirheeksi, vitsit että harmitti! Koko kisan viimeisenä startanneen oululaisen paineet olivat varmasti valtavat ja hylsy sieltä tuli jolloin Tuulia Liuhdosta leivottiin maksimestari. Oli hienot radat, upeita suorituksia ja mielettömän upeat puitteet. Kuulemma skabat kisataan ensi vuonna taas samassa paikassa, olisi kyllä upeaa lähteä uudestaan paikan päälle kannustamaan! 

Ei tää kyllä riitä korvaamaan sitä että olit pois KOKO VIIKONLOPUN! 

Kotimatkalle lähdettiin umpiuupuneina, meikäläinen itsensä auringossa polttaneena mutta tyytyväisenä reissun antiin. Kotimatka oli raskas koska väsytti niin armottomasti, mutta hyvä seura, musiikki ja tarpeeksi usein pidetyt tauot auttoivat jaksamaan. Vaikka livestreamiltakin kisat voi katsoa, ei se silti ole lainkaan sama asia mitä oikeasti paikan päällä koettuna. Se tunnelma etenkin finaaleissa on jotain uskomatonta, ihmiset kannustavat ja elävät täysillä mukana. Jos suinkin on mahdollista, suosittelen lämpimästi reissua ensi kesän kisoihin Vantaalle.

Pikkukelpie paimentaa

Nonniin, eka rasti summer bucket listilta on ruksittu! Kävipä niin että Krista sattui kysäsemään lauantaina mitä sunnuntaisuunnitelmia meillä on. Ei kerrassaan mitään (ja tämä jos joku on harvinaista!) niin kysyipä hän sitten meitä mukaan paimennushommiin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja niin me aamulla ajelimme kohti Pelloa ja Saajomannun tilaa. Paikalle päästyämme otin Lillanin tutustumaan paikkoihin ja neiti käyttäytyi vallan mallikelpoisesti. Ei riehunut vaan oli sopivan iloinen ja utelias paikalla olevia ihmisiä sekä eläimiä kohtaan. Lampaat olivat hänen mielestään aivan ihania, niitä piti pussata ja nuuhkia oikein kovasti, eli ei se ainakaan toisille eläimille aggressiivinen ole.

Hetken katseltuamme alkoi minullakin raksuttaa että mitä niiltä koirilta oikein tahdottiin etenkin kun Minna kertoi ja ohjeisti samalla tällaista ummikkoa. Me emme Lillanin kanssa menneet suorilta aitaan vaan pääsimme kahden muun koirakon kanssa lampaiden kera metsäreissulle. Kuljetimme pienen pätkän lampaita metsäreittiä pitkin ja Lillan selkeästi luuli aluksi että lampaat on otettu mukaan hälle lenkkeilykaveriksi. Se otti kunnon spurtin, joutuikin lauman keskelle ja tuli vähän nolon näköisenä takaisin. Sen jälkeen se kulki hyvinkin rauhallisesti ja jos välillä meinasi karata lapasesta, se piti visusti huolen että se ei ole lampaiden jaloissa. Hyvin se siellä takana kekkaloi eikä suuremmin näyttänyt lambeja pelkäävän.

Takaisin tullessa neiti vaikutti varsin väsyneeltä vaikka reissu oli melko lyhyt. Taisi pienessä päässä käydä aikamoinen mietintä ja jännityskin varmasti vähän rasitti. Metsäilyn jälkeen piiku sai vettä ja pääsi hetkeksi autoon lepäämään meidän mennessä seuraamaan muiden aitatyöskentelyä. Paikalla oli selkeästi enemmistönä lappalaisrotuja ja oli todella mielenkiintoista seurata miten ne paimentavat. Ääntä ja erilaista moottoria niillä oli, mutta tavoite kaikilla roduilla on kuitenkin sama, saada lampaat liikkumaan sinne minne ohjaaja ne tarvitsee.

Melko pitkään odoteltiin että kaikki olivat käyneet aidassa toisenkin kerran ja Minna päästi myös pikkukelpunkin kokeilemaan mitä se sanoo hommasta. Minna johdatti lampaita ja minä ja Lillan tulimme perässä. Koira oli tässä vaiheessa vielä remmissä ja aika kivasti se sieltä köpötteli ja "ohjasi" lampaita takaapäin. Jossain vaiheessa Minna pyysi löysäämään remmin maahan ja hyvin Lilleri tuli siltikin. Vähän piti välistä syödä lambin kakkaa, sen verran rauhoittelua se itselleen teki kun lauman paine oli sille sen verran kova. Loppua kohti homma kuitenkin parani selkeästi ja viimein lopeteltiin jättikehujen saattelemana.

Itse sain kyllä kipinän tähän hommaan niin kuin Krista olikin arvellut :) Tosi hauskaa ja aivan erilaista kuin muut lajit mitä harrastamme. Jotenkin sellaista rentoa ja luonnollista, mukava olla eläinten kanssa tekemisissä ja etenkin kun näki kuinka koira siitä nautti. Varmasti tekee hyvää tehdä tällaista agilityn ja tokon vastapainoksi ja nyt jo innoissani olen varaillut iltapaimennusaikoja heinäkuulle. Eihän sitä ikinä tiedä kuinka paljon sitä vielä innostuu!